Eino Leino Seuran 60-vuotisjuhlat

Edit myöhemmin ( kts. alempaa)

Videoleike Eino Leino Seuran 60-vuotisjuhlista Kaisaniemessä perjantaina 17.8. Ravintolassa oli niin pimeää, että videopätkästäkin tuli pimeä. Mutta ääni kuuluu. Leevi Lehto "räppää" Eino Leino Sykkö-runoa ja Aulikki Oksanen laulaa Kaj Chydeniuksen säestyksellä.




Leevi Lehto edusti seuran 70-lukua, Aulikki Oksanen 60-lukua. Muiden vuosikymmenten esiintyjät: Lassi Nummi 50-luku ( 40-luvun loppu), Tuomari Nurmio 80-luku, Eira Stenberg 90-luku, Vilja-Tuulia Huotarinen &Ville Hytönen 2000-luku. Seuran kunniajäsenet: Matti Suurpää, Veijo Meri, Kari Rahiala ja Tuula Isoniemi esittivät Eino Leinon "aatedraaman" Tienraivaajat. Heidän esityksestään on kuva Karri Kokon Ihmisiä, päiviä, elämää -blogissa.

Eira Stenbergillä oli niin ihana juhlahattu, että minun piti pyytää hänet kuvattavaksi ravintolan pihalle, jossa oli enemmän valoa kuin sisällä. Tässä tulos:

Oi, mikseivät naiset enää käytä hattuja!

PS. Ensi viikolla seuran juhlista tulee kooste Ylen ykkösellä kahtena päivänä,ja sen jälkeen juhlia voi kuunnella nettiradiosta. Lisäys myöhemmin. Parnasso-blogista luin, että kooste tulee Rdio Ylen ykköseltä ensi torstaina klo 23.05. Silloin olen Luxemburgissa.

Alla Timo Mäkelä juhlasarjakuvan luovutus seuralle

(Klikkaa isommaksi)

Kuvassa Eino Leino ja hänen seuransa jäseniä. Leino sanoo "Ruislinnun laulu korvissani" ja jäsenet: "Niin meidänkin".

Lisäys myöhemmin.

Vuosikymmenten kuluessa Eino Leinon Seurakin on muuttunut, eikä suinkaan huonompaan suuntaan ( vaikka vanhat ihmiset ovat sitä mieltä että kaikki on paljon huonommin kuin heidän nuoruudessaan). Seuran alkuvuosikymmeninä sarjakuvat eivät kuuluneet kulttuuriin eikä naisia suvaittu seuran jäseninä. Ensimmäiset naiset hyväksyttiin seuraan 60- luvulla. Ensimmäiseksi ja toistaiseksi ainoaksi naispuheenjohtajaksi valittiin 90-luvulla Kristina Carlson. Ja mitä korvani kuulivatkaan ravintolan pihalla - kaksi nuorta isää keskusteli vauvoistaan ohjelmatauon aikana. Entiseen aikaan tuoreet isät eivät keskustelleet pikkulapsien ruokinnasta seuran tilaisuuksissa. Sellainen olisi ollut aivan liian epäintellektuaalista. Minäkin häpesin, että olin tehnyt lapsia nuorella iälläni, enkä osallistunut intellektuaalisiin keskusteluihin ja maailman parantamiseen aktiivisesti.

Kansainvälinen vasenkätisten päivä

Tänään on kansainvälinen vasenkätisten päivä. Oikeakätisille ei ole omaa päivää, tietääkseni.

Linkkejä vasenkätisyyttä käsitteleville sivustoille löytyy tästä osoitteesta: http://lefthand.domnik.net/links.shtml


Lisätty oikean sivupalkin linkkilistaan:
Solin ihmeellinen työhuone .Kuvataiteilijan blogi.
Jostain syystä kuvataiteilijat eivät liiemmin harrasta bloggaamista, vaikka blogi olisi mainio alusta esitellä töitään. Solin työhuoneelta avautuu herkullinen elokuinen näkymä. Käykää katsomassa.

Aaltopahvia. esikoiskirjailija Essi Henrikssonin blogi, ollut suosikkilistallani jo jonkin aikaa, mutta ei vielä linkkilistalla.

Blogifilosofiaa. Ajattelevien blogien filosofista kommentaaria.

Keksi. Kirjeitä Italiasta

Kadonnut blogosfääristä: Arton rälssi. Kirjailija Arto Virtasen blogi.

En ehtinyt viime viikolla lukea blogeja, oli niin paljon muuta tapahtumaa, enkä huomannut katoamista ennen kuin luin siitä Hesarin Kuiskaajan palstalta. Virtanen tuntuu pettyneen lukijakuntaansa. Näin hän kirjoitti Kuiskaajan mukaan jäähyväisviestissään: " Parnasson blogilla kohtaamani pitsalähetit ja dominot ovat blogini potentiaalista lukijakuntaa siinä missä muunkinlaiset lukijat. Tällaisessa ympäristössä en pysty ilmaisemaan ajatuksiani vapautuneesti." Hm, mitähän Virtasella on pitsalähettejä vastaan? Huonoja kokemuksia jostain aikaisemmasta elämästä, ehkä? Sivumennen sanoen vain fiktion avaruudessa ( tai nimettömänä) voi kirjoittaa vapautuneesti.

Olen pitänyt nettipäiväkirjaa ja blogia vuoden 2002 alusta asti, eikä minulla ole ollut huono kokemuksia lukijoista, enkä edes tiedä mitä ammatteja he edustavat. Minusta ammatti, sukupuoli, ikä, ulkonäkö yms. ovat sivuseikkoja, vain sillä on merkitystä miten ja mitä ihminen kirjoittaa. Sanat luovat lukijalle kirjoittajasta mielikuvan, eikä sillä kuvalla ole välttämättä mitään tekemistä ns. todellisuuden kanssa. Vrt. kirjailija ja hänen teoksensa. Todellinen kirjailija on yleensä ikävä ihminen verrattuna teoksiinsa.

Avatar

Perjantai-illan huvituksia - luoda avatar itselleen. Sen voi tehdä meez.comissa. Minun avatareni on löytänyt kulkukissan jota se hellii.

Kukahan on keksinyt että kuvitetut (ja nykyään animoidut) nettipersoonat ovat avataria. Minun käsittääkseni avataret liittyvät hindulaisuuteen ja ovat henkisiä olentoja. No kyberavaruudessahan kaikki ovat henkisiä olentoja, koska siellä liikutaan niin sanoakseni ruumittomina ja sukupuolettomina kuin enkelit ikään.

Kuvassa Banksyn "avatar", rotta maalaamassa graffitia talon seinään. Banksy (s .1974 Bristolissa) on tällä hetkellä varmaankin maailman kuuluisin graffitien tekijä. Hänet on kanisoitu suurten mestarien joukkoon kirjassa 1001 Paintings You Must See Before You Die.

Lisää Banksyn graffitteja täällä.

PS. Päivitin äsken oman oman graffitialbumini. Lisäsin kuvia Mikkelin asemalta, helsingin keskustasta ja Puotilasta. Harmaaseen alkikulkukäytävään oli ilmestynyt uutta väriä sillä aikaa kun kävin Mikkelissä ja Hirvensalmella.

Laitonta

(klik)

Tämä kalliomaalaus oli ilmestynyt tien varteen, kun sadepäivien jälkeen pyöräilin palstalle keräämään punaisia viinimarjoja.

Pensaan ylimmät oksat olivat tyhjiä. Parvi marjavarkaita pyrähti lentoon, kun saavuin paikalle. Pieniä tummia lintuja, eivät ainakaan rastaita. Niitä ei viime kesänä näkynyt. Kuka lie kertonut niille, että Juorumäellä on hyvät marja-apajat. Perunasatokin näyttää menevän parempiin suihin. Vesimyyrät ovat käyneet pureksimassa perunoihin koloja. Jäniksille olisi palstalla paljon salaattia syötäväksi, mutta ei ole kelvannut.

Päivitin oikean palkin linkkilistaa, lisäsin uusia linkkejä, mm. Mikko Saaren Kirjavinkit, joka jäi eilisestä postauksesta epähuomiossa pois.

(klik)

Tämä graffiti ei ole jokapäiväisen pyöräilyreittini varrella. Näin sen herttoniemeläisessä alikulkukäytävässä kun olin tulossa Kivinokan ympäristötaidenäyttelystä. Saa nähdä kuinka kauan se siellä seinässä on. En ymmärrä mitä haittaa graffiteista on kenellekään alikulkukäytävissä. Ne antaisivat eloa tylsän harmaille betoniseinille. Lisää graffiteja , tageja, stencileja, stickerseja ym kaduilta ja alikulkukäytävistä kameransilmään tarttunutta Graffitialbumissani, jota päivitän sitä mukaa kun uusia kuvia tulee. Niitä voi katsella diasarjana. Uusimmat kuvat ovat viimeisenä.

Bartleby ja kumppanit

(Edit 28.7.07. Korjauksia ja lisäyksiä)

Sadepäivät ovat hyödyllisiä. Tein hyytelöä punaisista viinimarjoista, pesin pyykkiä, järjestin liinavaatekaapin, luin Enrique Vila-Matasin romaanin Bartleby ja kumppanit, aloitin Samuel Beckettin romaanin Malone Dies, joogaamisen ja omaelämäkerran kirjoittamisen. Ohjeet sen kirjoittamiseen löytyvät wikiHowsta.

Enrique Vila-Matas (s. 1948, Barcelona). Kuva on Colui Che Cubita-blogista.

Bartleby ja kumppanit ( suom. Anu Partanen) on fiktion muotoon verhottu kirja kirjoittamisen mahdottomuudesta. Marcello-niminen toimistovirkailija kirjoittaa alaviitteitä kirjailijoista, jotka eivät pysty kirjoittamaan. Nuorena hän oli julkaissut pienen kirjan rakkauden mahdottomuudesta. Näin hän määrittelee tehtävänsä:

"Olin jo pitkään jäljittänyt Bartlebyn oireyhtymän laajaa kirjoa kirjallisuudessa, tutkinut sairautta, tuota nykykirjallisuudelle ominaista tautia, negatiivista impulssia tai tyhjyyden vetovoimaa, jonka seurauksena tietyt taiteilijat, vaikka omaavatkin ankaran kirjallisen omatunnon ( tai ehkä juuri siksi), eivät joko koskaan kirjoita tai kirjoittavat tai kaksi kirjaa ja luopuvat sitten kirjoittamisesta, tai äkkiä kirjaimellisesti halvaantuvat saatuaan teoksensa vaivatta aloitettua."

Oireyhtymä on saanut nimensä Herman Melvillen Barthleby -kertomuksen mukaan. Barthleby oli mies joka sanoi aina kun häntä pyydettiin tekemään jotain: "Mieluummin en." Bartlebysta ja lopullisesta kieltäytymisestä enemmän Marjatta Ripsaluoman sivustolla.

Vila-Matasin kirja sisältää suuren määrän anekdootteja tutuista ja tuntemattomista kirjailijoista, jotka ovat poteneet Bartlebyn oireyhtymää. Heitä ovat olleet mm. Cervantes, Pessoa, Kafka, Musil, Rimbaud, Traven, Salinger, Pynchon ja lukemattomat muut. Kirjan lopussa olisi saanut olla viiteluettelo kirjailijoista. Naisia joukossa on vain pari kolme. Yksi heistä on Marianne Jung. Hän kirjoitti Goethen Länsimaisen divaanin muutaman runon, jotka kuuluvat Vila-Matasin mukaan maailmankirjallisuuden mestarirunoihin ja jotka Goethe sisällytti kokoelmaan omalla nimellään. Marianne Jung ei kirjoittanut sen jälkeen mitään.

Maila Pylkkönen kirjoittaa proosarunossa Kuminankukaksi muuttumisesta: "... kahden vuoden ajan muutuin kuminankukaksi aina kun yritin ruveta kirjoittamaan ja sen lisäksi muulloinkin. Muulloinhan sillä ei ollut väliä ( bussissa, tiskatessa, kampaajalla)."
Ehkä hänkin poti Bartlebyn syndroomaa.

Löysin Vila-Matasin romaanin ystävän kirjapinosta, muuten en olisi tiennyt sen olemassaolosta, kun siitä ei ole ollut arvostelua Hesarissa. Siellä on nykyään vähän arvosteluja kiinnostavista kirjoista, mikä johtuu lehden linjan muuttumisesta yhä populistisemmaksi , johon mm. Maahanmuuttaja on kiinnittänyt huomiota. Linjanmuutos taas johtuu siitä että lukijat ovat alkaneet kadota ( siirtyneet nettiin?) ja se merkitsee että ilmoittajat seuraavat heidän perässään. Hesarin ratkaisu ongelmaan: lasketaan laatulehden tasoa. Ei hyvä ratkaisu. Eilisessä lehdessä kulttuurin pääjuttuna oli järjetön vastakkainasettelu: W.A.Mozart vastaan Mr. Lordi. Yhtä järjetön oli kulttuuritoimituksen päivän kysymys: "Onko klassinen musiikki arvokkaampaa kuin muu musiikki?" Ikään kuin toimitus olisi vaipunut syvään epävarmuuden tilaan. Kuinkahan moni on minun laillani ruvennut vakavasti harkitsemaan, että pitää lopettaa Hesarin tilaaminen. Mutta mitä tilalle? Vaihtoehdot ovat vähissä, pääkaupunkiseudulla vain Huvudstadsbladet. Täytyy kai vaihtaa kieltä.

Laihana lohtuna Hesarin kulttuurisivuilta löytyi sunnuntaina Jukka Petäjän juttu Jack Kerouac-elämänkerrasta ja tiistaina Markku Paasosen
arvostelu Beckettin romaanista Malone kuolee ( suom. Caj Westerberg). Malone yrittää kirjoittaa perinteellisiä kertomuksia, mutta hänen ajatuksensa harhailevat omille teilleen eikä kirjoittaminen edisty ( selvä tapaus: hänellä on Bartlebyn oireyhtymä). Hän sanoo kertomuksiaan uuvuttaviksi tarinoiksi elämästä ja kuolemasta. Se on hänen mielipiteensä, mutta se on nostettu arvostelun otsikoksi ( Uuvuttavia tarinoita elämästä ja kuolemasta) ilman lainausmerkkejä, mikä voi johtaa lukijan harhaan. Beckettin kirja ei ole uuvuttava!

Minun muistini mukaan Malonen kirjoitusyritykset olivat hauskoja. Piti kaivaa kirja hyllystä muistin virkistämiseksi. Se oli matkalukemiseni, kun matkustin Ravennaan talveksi. Kirjan välissä oli kuitti. Olen ostanut 11/12/85 klo 22.22 Silja Linen Top Shops -myymälästä Belmont Extra Mildia, hinta 6. 60markkaa ( nykyrahassa vähän päälle euro) ja Marcipanbrödia 6-pac, hinta 10.50 markkaa. Siihen aikaan minua vaivasi ankara lentopelko, joten matkustin laivalla, junalla ja bussilla Euroopan halki. Oli aikaa lukea, sillä matka kesti kolmatta vuorokautta.

Beckettin kirja auttoi minua vapautumaan kirjoituskohmeesta, johon oli ajautunut yritettyäni turhaan kirjoittaa jatkoa Tyttärelle ja Samaa sukua-romaaneille. Piti kirjoittamani trilogia, mutta hylkäsin ajatuksen. Malonen kuvaus harmaasta kanasta, joka tepasteli keittiössä ,vaikutti minuun, niin että rupesin tarkkailemaan Ravennan kanoja ja kirjoittamaan niistä.

Lopuksi muutamia kirjallisuuslinkkejä:
Dionysoksen keväässä puhutaan miesten ja naisten erilaisesta kirjamausta
Kirsi Pihan Lukupiirissä kirjalistoista
Hannu Salmen blogissa Harry Potterista ja ilonpilaajista
SusuPetal listaa kirjoja joita voi lukea laiturilla.

Minun lisäykseni kirjoihin joita voi lukea laiturilla, puiston penkillä, terassilla, junassa, bussissa ja metrossa: Wladimir Kaminerin Schönhauser Allee ja aikaisemmin ilmestynyt Ryssändisko. Molemmat kirjat kertovat pakinamaisen hauskoja sattumuksia venäläisen maahanmuuttajan elämästä Berliinissä. Venäläiset ovat värikkäitä ihmisiä niin kirjojen sivulla kuin todellisuudessakin.

PS. Hesarin sunnuntaikolumnisti Annamari Sipilä on sitä mieltä (kai piruuttaan), että lukupiirit ja kirjablogit pitäisi lopettaa, ja että kirjoista puhuminen on snobbailua. Hänen mukaansa "todelliset kirjallisuuden ystävät eivät puhu kirjoista koskaan. Jotkut jopa kieltävät lukevansa lainkaan. Ainakaan he eivät mainosta lukukokemuksiaan."

Hm, enkö olekaan todellinen kirjanystävä, kun niin mielelläni puhun ja kirjoitan kirjoista jotka ovat minulle syystä tai toisesta merkittäviä? Kun lehdet kirjoittavat yhä vähemmän kirjoista, sitä tärkeämpää on kirjoittaa niistä netissä. Muutenhan kukaan ei tietäisi millaisia kirjoja on olemassa. YouTubeakin voisi käyttää kirjatietoisuuden levittämiseen. Steven Hallin Haitekstiä siellä jo onkin.