Citykettu

Päivän luontoelämys: Illan hämärtyessä kävin kävelyllä Simon (1,7 v.) kanssa Puotilan rannassa. Hän halusi katsella metrojunia, jotka kulkivat pitkin Vuosaaren siltaa. Ne ovat hänen suuri ihailunsa ja ihmetyksensä kohde. Hänen naamansa alkaa loistaa aina kun juna ylittää sillan. Rantapolkua pitkin juoksi otus. Simo sanoi ”Mäy”, mikä tarkoittaa kissaa. Minustakin otus näytti kissalta, tosin se oli kissaksi isokokoinen ja sillä oli valtavan pörheä häntä. Otus hyppäsi upean kissamaisen loikan kun se näki polun laidassa jonkin saaliseläimen, luultavasti myyrän, mutta saalis oli nopeampi kuin se. Se pysähtyi rantatielle ja jäi katsomaan meitä uteliaana, kun lähestyimme sitä. Nyt näin että se oli kettu. Ei mikään kapinen kettu, sen turkki oli hyvässä kunnossa ja näytti hyvin syöneeltä, eikä ihme. Puotilan uimarantaan laskevassa rinteessä on viljelyspalstoja (myös minun palstani), joiden riesana ovat jänikset ja rusakot. Ketulle löytyy sieltä paljon meheviä paisteja. Se ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan, vaikka Simo kiipesi rattaistaan ja lähti sen perään. Mutta sitten paikalle tuli mies koiran kanssa, koira alkoi haukkua kettua, joka pinkaisi pakoon. Se juoksi kohti Vuosaaren siltaa ja minä katselin menoa sydän syrjälläni, peläten että se juoksee tielle ja jää auton alle, jossa iltaruuhka on vilkkaimmillaan, mutta onneksi se käänsi suuntaa ja juoksi kohti Juorumäen metsikköä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt kettua kaupungissa. Koirantaluttajamies kertoi, että hän nähnyt niitä jo useana vuotena Vartiokylänlahden rannoilla. Niillä on siellä hyvät oltavat, ruokaa on tarpeeksi, eivätkä ihmiset metsästä niitä, siksi ne eivät pelkää ihmisiä.

Lisäys omakuva -meemiin

Löysin kokoelmastani postikortin Jean Dubuffetin maalauksesta Dhotel nuancé d’abricot, 1947, jonka olen ostanut aikoinaan Georges Pompidou –keskuksen taidemuseosta, jossa sivumennen sanoen on parastaikaa dada-taiteen näyttely, jonne minä kaihoan, mutta en pääse kurjan rahatilan takia. Oi, miksei minusta tullut menestyvää dekkaristia tai muuten vain varakasta ihmistä. Turha sitä on nyt enää katua, olisi pitänyt asettaa nuorena tavoitteensa toisin. Ostin Dubuffet - postikortin tulevaisuutta ennakoiden, olin silloin 45-vuotias ja naisenelämäni parhaat kukoistusvuodet olivat juuri alkaneet sekä luovassa että seksuaalisessa mielessä. Olin hitaasti kehittyvää tyyppiä, laiha ja angstinen neurootikko, mutta paranin vanhetessani. Kukoistuksen aikaa kesti kymmenen vuotta, hieman ylikin. Kun vuosia karttuu, peilikuva alkaa muistuttaa yhä enemmän yllä olevaa Dubuffetin Dhotelia.

PS. Päivän kulttuuriuutiset ilmestyvät nykyään nopeammin Parnasso-blogissa kuin tiedotusvälineissä Tänään Finlandia-ehdokkaat ja kirjailija Arto Salmisen kuolema, mikä veti mielen murheelliseksi. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, mutta silti - mies parhaassa iässä ja luomisvireessä meni.

Finlandia-ehdokkaista minulla ei ole mitään kommentoitavaa, kun en ole lukenut yhtäkään ehdokaskirjaa. Saision kirja on odottamassa lukemattomien kirjojen pinossa, kunhan selviän työruuhkastani. Carpelan ja Saisio ovat voittaneet aikaisemmin Finlandia-kisan. Ja mikäpä estäisi voittamasta sitä toista kertaa. Ratkaisun tekee Paavo Lipponen. En tunne hänen kirjallista makuaan enkä uskalla veikata, mikä on hänen suosikkinsa.

Tuulinen mielenosoitus

Mielenosoitukseen marilaisen kielen ja kulttuurin puolesta osallistui noin sata ihmistä, enemmän kuin olin odottanut, ja tiedotusvälineitäkin näytit olevan paikalla. Luulin että paikalla on vain järjestäjien edustaja ja ne joilta on etukäteen pyydetty puheenvuoro: Heidi Hautala, Leena Laulajainen, Kimmo Sarje ja minä. En ole mikään varsinainen puhuja, kun olen enempi kirjoittaja, mutta olin luvannut puhua Suomen PENin edustajana. Lausuin pari otetta marinkielellä kirjoittaneen Valentin Kolumbin runoista. Kun puheet oli pidetty, osoitettiin mieltä huutamalla iskulauseita: ” Olemme huolissamme ystävistämme” ja ”Alas, alas Venäjän koloniasmi.” Tuli mieleen vanhat ”hyvät” ajat, jolloin silloisen Neuvostoliiton suurlähetystön luona huudettiin: Alas, alas Neuvostoliiton imperialismi. Silloin elettiin elokuuta vuonna 1968 ja mielenosoittajia oli paikalla tuhansia ja tunnelmat olivat hyvin kiihkeät. Marikansan ahdinko ei samalla tavalla herätä tunteita, ei Marinmaahan ole panssarit vyöryneet eikä toimittajia ja kirjailijoita ole vangittu. Heitä on vain piesty, uhkailtu ja ajettu autolla yli hämärissä olosuhteissa. Paikalliset viranomaiset kuittaavat pahoinpitelyt katuhuligaanien teoiksi.

Tämäniltainen mielenosoitus oli hyvin hillitty ja sivistynyt - ja varmasti tarkkaan kuvattu ja dokumentoitu suurlähetystön puolelta, mikä aiheutti huolta eräässä mielenosoittajassa jonka kanssa keskustelin. Häntä huolestutti että mahtaako hän saada Venäjälle viisumia, jos kuvissa näkyy hänen naamansa. Arvelin, että kai ajat niin huonoiksi ole muuttuneet, sainhan minäkin aikoinaan viisumin Neuvostoliittoon, vaikka osallistuin Tšekkoslovakian miehityksen vastaiseen mielenosoitukseen. Onhan se tietysti aina vähän riskaabeli juttu osoittaa mieltään suurta ja mahtavaa vastaan. Joku muuten ehdotti, että eikö näitä mielenosoituksia voitasi pitää joka kuukausi suurlähetystön edessä marilaisten puolesta, kunnes tilanne siellä muuttuu. Luettaisiin suurlähetystön edessä runoja, soitettaisiin musiikkia, laulettaisiin, tanssittaisiin ja esitettäisiin performansseja. Minusta se oli hyvä idea. Tosin talvella pakkanen ja viima saattaisivat hieman hyytää menoa, mutta kevät- ja kesäiltoina, mikä sen parempaa toimintaa olisi.

Nyt on tuuli laantunut täällä rannikolla, kuu paistaa täyteläisenä pilven repaleiden välistä ja minun pitää ruveta valmistautumaan seuraavan koitokseen, joka on luennon pitäminen inkeriläisestä identiteetistä, mikä on pohjimmainen syy miksi osallistun näihin mielenosoituksiin pienten ja sorrettujen vähemmistökulttuurien puolesta.

Marilaisia

Marilaisia naisia vuonna 1989 kansanjuhlassa, joka pidettiin suomalaisugrilaisten kirjailijoiden konferenssin kunniaksi marilaisessa maalaiskylässä, jonka nimen olen valitettavasti unohtanut. Älkää unohtako mielenosoitusta Marinmaan kulttuurin ja kielen puolesta tiistaina 15.11. klo 17.00 Venäjän suurlähetystön edessä, Tehtaankatu 1. Mielenosoituksen taustoista enemmän alempana perjantain 11.11.postauksessa.


Uusi blogi: Oliko hyvä kirja. Sisältää arvointeija syksyn uusista koti- ja ulkomaalaisista kirjoista.

Humalaisia joulupukkeja ynnä muuta

Kemppinen kertoo katselleensa kotinsa ikkunasta, kuinka kaksi joulupukkia tappeli humalassa raitilla, ja kohta tappeluun yhtyi kolmaskin humalainen joulupukki. Siinä meni hänen lapsenuskonsa joulupukkiin. Minä muistan laskeneeni lapsena veljieni kanssa viidennen kerroksen ikkunasta, kuinka monta humalaista joulupukkia me nähtiin Munkkiniemen puistotiellä jouluaattona. Se olikin synkeän jouluaaton ainoita huveja sen jälkeen kun lahjat oli jaettu. Siihen aikaan joulupukit ajoivat polkupyörällä. Sitten ajat muuttuivat, joulupukit alkoivat ajaa autolla ja raitistuivat. Raittiit teekkaripukit tarjosivat palveluksia lehti-ilmoituksissa.

Kemppinen kirjoittaa: ”Koskaan ei tiedä, mistä varhaisimmat ja ratkaisevimmat vaikutteensa imee, sellaiset jotka määräävät myöhemmän iän valintoja ja vaiheita. On ihminen itse oman onnensa vihollinen.” Minä mietin, että mitähän tuli siitäkin tytöstä, jonka äiti karkasi joulupukin kanssa. Se en ollut minä.

Sivumennen sanoen erilaiset jouluvaloviritelmät ovat jo syttyneet täällä Aurinkolahdessa ihmisten parvekkeille ja ikkunoihin. Tänä aamuna liehuivat siniristiliput ja minä ihmettelin, että mikähän merkkipäivä nyt on. Illalla sitten selvisi, kun rupesin kirjoitustyöpäivän jälkeen lukemaan blogeja, että on isänpäivä, enkä minä ole ajatellut hetkeäkään isääni joka kuoli 35 vuotta sitten.

Sediksen meemi

Sedis haastaa bloggaajat omakuva-meemiin: ” Piirretty oma kuva tai muu muotokuvapiirros itsestä. Siitä saisi makean kokoelmankin, jos joku ne metabloggaisi kasaan.” Yllä kuva, jonka on tehnyt naapuri H. Salama noin kymmenen vuotta sitten. Hän antoi kuvalle nimen Anita Nevan rannalla Kuva on muuten näköinen, mutta ei minulla ole niin isoa suuta kuin kuvassa.

PS. Kokeilen Atomfeedin asetusten muutosta, jos siitä olisi apua siihen, että blogi ei päivittyisi joka kerta, kun tulee uusi kommentti. Lisäsin taas pari kolme blogia oikeaan sivupalkkiin.

Oletko runoilija?

Runous-lehden testi vuodelta 1984.

( Kannen kuva: Modiglianin piirros Blaise Cendrarsista 1917)

Vastaa vilpittömästi seuraaviin kysymyksiin ja laske yhteen näin saamasi pisteet. Huom. Kustakin kysymyksestä saat valita vain yhden vastausehdon; esim. 2) = 2 pistettä.

1. Ekakerta polkupyörän satulassa päättyi 1) kaatumiseen niittyleinikkikedolle 2) pää edellä navetan seinään 3) ei ole päättynyt.

2. Myöhemmin on todettu jo äidinmaitosi sisältäneen 1) Rioja Tintoa 2) kamferttitippoja 3) suksivoidetta.

3. Koulussa loit aineesi yleensä aiheesta 1) Isän kanssa kalassa 2) Tämä ihmisen maailma 3) Kosmos –etäällä ja yksin.

4. Teini-ikäisenä näit unia1) piispa Simojoesta 2) Sophia Lorenista 3) Kalevi Seilosesta. (Bloginpitäjän huom. 1970- ja 80 –luvuilla syntyneet voivat korvata nimet oman aikakautensa 1) vanhoillisella auktoriteetilla 2) filmitähdellä 3) runoilijalla).

5. Kun muut lähtivät pilkille, sinä 1) pakenit ullakolle kirjoittamaan runoja 2) proosaa 3) lähdit mukaan.

6. Ensimmäinen ”aloitteesi” oli 1)Miten olis? 2) Tähkäpäiden päällä täysikuu…3) Joko tapahtuu todella!

7. Tunnet olevasi 1) orpo 2) ruma 3) yksinäinen.

8. Sairastat 1)rintatautia eli tuperkelia 2)pahaa, toistuvaa krampsua 3) kaikkeuden pyöryttävää huimausta.

9. Mitä seuraavista on liikaa 1) kynä 2) kumi 3) muste 4) pullo.

10. Olet henkilökohtaisesti nähnyt 1) muuttolinnun 2) pirun 3) P .Haavikon.

11. Olet jo lukenut 1) runokirjan 2) kaksi runokirjaa 3) et vielä yhtään, mutta aiot joskus lukea, mitä muut kirjoittavat.

Tulokset:

11-15 pistettä. Olet väärinymmärrettylahjakkuus, herkkä mutta taiteellinen poikkeusyksilö elämän kuohuvassa koskessa. Suuntaa kiinnostuksesi tunnustusproosaan, ja muista että ahkeruus kovankin onnen voittaa.

16-28 pistettä. Sinussa on syvää negatiivista ulottuvuutta, ja mikäli olet jo useamman kokoelman julkaissut, toisetkin tietävät sen. Miten on itsetunnon laita, häh? Vanhoissa vara parempi. Vältä loppusointuja, siirry kohotahtiin ja kohti metaforistista olennaisuutta.

29-31pistettä. Nyt katso ympärillesi, ja ymmärrät, mitä näet. Emme sano enempää.

Näitä Runous-lehden valittuja paloja tulee ilmestymään blogissa aina silloin kun minulle ei ole mitään jutun aihetta, mutta on pakko kirjoittaa jotain, koska blogi päivittyy, aina kun kommenttiosastoon tulee uusia mielipiteitä. On tylsä nähdä aina sama juttu alussa kun klikkaa blogin auki, varsinkin jos ei välitä lukea kommentteja. Runous-lehden valittujen palojen jälkeen siirryn Parnasson valittuihin paloihin 60- ja 70-luvulta, mikäli tilanne jatkuu ennallaan.

PS. Käykää vilkaisemassa Naulasaarella (jyväskyläläisen valokuvaaja Maija Holman blogissa) miten tohtori Źivago neuvoo bloggaajia. Liitän oikeaan sivupalkkiin lisää blogeja, muun muassa M. Soikkelin, kirjallisuuskriitikon, Mitä lehtori tekee -blogin, joka oli aikaisemmin blogrollissani, mutta putosi pois suursiivouksessa. Tämä tiedoksi Leevi Lehdolle joka huomautti tänään asiasta blogissaan. ( Huom. Linkkilista ei näy MSIE-selaimen käyttäjille, ellei vieritä sivua alas.)