sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Humalaisia joulupukkeja ynnä muuta

Kemppinen kertoo katselleensa kotinsa ikkunasta, kuinka kaksi joulupukkia tappeli humalassa raitilla, ja kohta tappeluun yhtyi kolmaskin humalainen joulupukki. Siinä meni hänen lapsenuskonsa joulupukkiin. Minä muistan laskeneeni lapsena veljieni kanssa viidennen kerroksen ikkunasta, kuinka monta humalaista joulupukkia me nähtiin Munkkiniemen puistotiellä jouluaattona. Se olikin synkeän jouluaaton ainoita huveja sen jälkeen kun lahjat oli jaettu. Siihen aikaan joulupukit ajoivat polkupyörällä. Sitten ajat muuttuivat, joulupukit alkoivat ajaa autolla ja raitistuivat. Raittiit teekkaripukit tarjosivat palveluksia lehti-ilmoituksissa.


Kemppinen kirjoittaa: ”Koskaan ei tiedä, mistä varhaisimmat ja ratkaisevimmat vaikutteensa imee, sellaiset jotka määräävät myöhemmän iän valintoja ja vaiheita. On ihminen itse oman onnensa vihollinen.” Minä mietin, että mitähän tuli siitäkin tytöstä, jonka äiti karkasi joulupukin kanssa. Se en ollut minä.

Sivumennen sanoen erilaiset jouluvaloviritelmät ovat jo syttyneet täällä Aurinkolahdessa ihmisten parvekkeille ja ikkunoihin. Tänä aamuna liehuivat siniristiliput ja minä ihmettelin, että mikähän merkkipäivä nyt on. Illalla sitten selvisi, kun rupesin kirjoitustyöpäivän jälkeen lukemaan blogeja, että on isänpäivä, enkä minä ole ajatellut hetkeäkään isääni joka kuoli 35 vuotta sitten.

Sediksen meemi


Sedis haastaa bloggaajat omakuva-meemiin: ” Piirretty oma kuva tai muu muotokuvapiirros itsestä. Siitä saisi makean kokoelmankin, jos joku ne metabloggaisi kasaan.” Yllä kuva, jonka on tehnyt naapuri H. Salama noin kymmenen vuotta sitten. Hän antoi kuvalle nimen Anita Nevan rannalla Kuva on muuten näköinen, mutta ei minulla ole niin isoa suuta kuin kuvassa.

PS. Kokeilen Atomfeedin asetusten muutosta, jos siitä olisi apua siihen, että blogi ei päivittyisi joka kerta, kun tulee uusi kommentti. Lisäsin taas pari kolme blogia oikeaan sivupalkkiin.

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Oletko runoilija?

Runous-lehden testi vuodelta 1984.

( Kannen kuva: Modiglianin piirros Blaise Cendrarsista 1917)

Vastaa vilpittömästi seuraaviin kysymyksiin ja laske yhteen näin saamasi pisteet. Huom. Kustakin kysymyksestä saat valita vain yhden vastausehdon; esim. 2) = 2 pistettä.

  1. Ekakerta polkupyörän satulassa päättyi 1) kaatumiseen niittyleinikkikedolle 2) pää edellä navetan seinään 3) ei ole päättynyt.

  1. Myöhemmin on todettu jo äidinmaitosi sisältäneen 1) Rioja Tintoa 2) kamferttitippoja 3) suksivoidetta.

  1. Koulussa loit aineesi yleensä aiheesta 1) Isän kanssa kalassa 2) Tämä ihmisen maailma 3) Kosmos –etäällä ja yksin.

  1. Teini-ikäisenä näit unia1) piispa Simojoesta 2) Sophia Lorenista 3) Kalevi Seilosesta. (Bloginpitäjän huom. 1970- ja 80 –luvuilla syntyneet voivat korvata nimet oman aikakautensa 1) vanhoillisella auktoriteetilla 2) filmitähdellä 3) runoilijalla).

  1. Kun muut lähtivät pilkille, sinä 1) pakenit ullakolle kirjoittamaan runoja 2) proosaa 3) lähdit mukaan.

  1. Ensimmäinen ”aloitteesi” oli 1)Miten olis? 2) Tähkäpäiden päällä täysikuu…3) Joko tapahtuu todella!

  1. Tunnet olevasi 1) orpo 2) ruma 3) yksinäinen.

  1. Sairastat 1)rintatautia eli tuperkelia 2)pahaa, toistuvaa krampsua 3) kaikkeuden pyöryttävää huimausta.

  1. Mitä seuraavista on liikaa 1) kynä 2) kumi 3) muste 4) pullo.

  1. Olet henkilökohtaisesti nähnyt 1) muuttolinnun 2) pirun 3) P .Haavikon.

  1. Olet jo lukenut 1) runokirjan 2) kaksi runokirjaa 3) et vielä yhtään, mutta aiot joskus lukea, mitä muut kirjoittavat.

Tulokset:

11-15 pistettä. Olet väärinymmärrettylahjakkuus, herkkä mutta taiteellinen poikkeusyksilö elämän kuohuvassa koskessa. Suuntaa kiinnostuksesi tunnustusproosaan, ja muista että ahkeruus kovankin onnen voittaa.

16-28 pistettä. Sinussa on syvää negatiivista ulottuvuutta, ja mikäli olet jo useamman kokoelman julkaissut, toisetkin tietävät sen. Miten on itsetunnon laita, häh? Vanhoissa vara parempi. Vältä loppusointuja, siirry kohotahtiin ja kohti metaforistista olennaisuutta.

29-31pistettä. Nyt katso ympärillesi, ja ymmärrät, mitä näet. Emme sano enempää.

Näitä Runous-lehden valittuja paloja tulee ilmestymään blogissa aina silloin kun minulle ei ole mitään jutun aihetta, mutta on pakko kirjoittaa jotain, koska blogi päivittyy, aina kun kommenttiosastoon tulee uusia mielipiteitä. On tylsä nähdä aina sama juttu alussa kun klikkaa blogin auki, varsinkin jos ei välitä lukea kommentteja. Runous-lehden valittujen palojen jälkeen siirryn Parnasson valittuihin paloihin 60- ja 70-luvulta, mikäli tilanne jatkuu ennallaan.

PS. Käykää vilkaisemassa Naulasaarella (jyväskyläläisen valokuvaaja Maija Holman blogissa) miten tohtori Źivago neuvoo bloggaajia. Liitän oikeaan sivupalkkiin lisää blogeja, muun muassa M. Soikkelin, kirjallisuuskriitikon, Mitä lehtori tekee -blogin, joka oli aikaisemmin blogrollissani, mutta putosi pois suursiivouksessa. Tämä tiedoksi Leevi Lehdolle joka huomautti tänään asiasta blogissaan. ( Huom. Linkkilista ei näy MSIE-selaimen käyttäjille, ellei vieritä sivua alas.)

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Mielenosoitus Marinmaan kielen ja kulttuurin puolesta

Ensi tiistaina 15.11. kello 17.00 on Venäjän suurlähetystön edessä ( Tehtaankatu 1) mielenosoitus marilaisen kielen ja kulttuurin puolesta, joka on joutunut sorronalaiseksi Leonid Markelovin hallituskaudella. Mukana mielenosoituksessa HYY, Suomen Pen, Kiila, Rauhanpuolustajat, Sukukansojen Ystävät, ainakin nämä minun saamani tiedon mukaan. Voi siellä olla muitakin.

Marinkielisiä kirjoja ei julkaista, lehtiä on lakkautettu, kirjailijoita ja toimittajia on erotettu töistä, heitä on hakattu henkihieveriin, pari toimittajaa jopa tapettu. Rauhallisella Marinmaalla on nykyään vaarallista puolustaa oikeutta omaan kulttuuriin ja kieleen. Siinä voi mennä henki, ja toimeentulo ainakin menee. Markelov on Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen jäsen ja intomielinen äärikansallismielisen Vladimir Žirinovskin kannattaja, tuon miehen joka ja on ehkä edelleenkin sitä mieltä että Suomi pitäisi liittää takaisin Venäjään. Żirinovskilaista isovenäläistä henkeä edustaa Suomessa Tiedonantaja-lehden toimittaja Arto Tuominen, joka kirjoitti artikkelissaan 14.10.05, että suomalais-ugrilaisesta yhteistyöstä ja marilaisista kiinnostuneet Kirjailijaliiton jäsenet ovat ”taantumuksellista falangia.” Minä olen kuulunut tuohon falangiin vuodesta 1989 jolloin osallistuin ensimmäisen kerran suomalais-ugrilaiseen kirjailijakonferenssiin Marinmaalla, ja pidin siellä palopuheen pienten kulttuurien ja kielten olemassaolon oikeudesta. En kylläkään muista mitä siellä sanoin, mutta se mitä sanoin, herätti paikallisten tiedotusvälineiden huomiota. Siihen aikaan sana oli vapaa Marinmaalla, enää se ei ole.

Lopuksi marilaisen runoilijan Valentin Kolumbin ( 1935-74) pieni syysruno kokoelmasta Kaikilla kielillä sydämen laulu on sama. ”Marilaiset arvostavat häntä ennen kaikkea siksi, että hän käsitteli marilaisten ongelmia avoimesti ja puhui heidän puolestaan aikana, jolloin näiden aiheiden käsittelyä ei pidetty suotavana,” kirjoittaa Leena Laulajainen kokoelman esipuheessa.

Syys, ovela kultainen kettu,

on juossut metsästä esiin aivan hiljaa.

Tihkusateessa kylvettyään

se pyyhkii jälkensä märällä hännällään.

PS. Pahoittelen haamupäivityksiä joita on taas tänään ollut useampia. Niitä tulee kun kommenttiosastoon kirjoitetaan. En tiedä mistä johtuu, kun ei muissa Bloggerin blogeissa kommentointi näytä vaikuttavan päivittymiseen.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Keskustelua kirjailijakoulutuksesta

Uudessa Parnasossa (6/2005) Jarkko Laine kirjoittaa sivistyksestä Bildung macht frei. Hän vastustaa kirjailijakoulutusta ja ottaa esimerkiksi akateemisesta sivistymättömyydestä Pauliina Vanhatalon, joka on Suomessa ensimmäisiä luovan kirjoittamisen maistereita, ja joka esikoisromaaninsa ilmestyttyä hämmästyi lehtihaastattelussa, sitä että ”kustannuspalkkiot ovat niinkin isoja.” Minä hämmästyin hänen lausuntoaan, mutta kun kävin netissä katsomassa kuinka paljon opiskelija saa kuukaudessa opintorahaa, niin ymmärsin hänen hämmästyksensä. Opintoraha oli vähän alle 300 euroa. Kirjasta maksettu ennakkopalkkio, jos kirjaa painetaan 1000 kpl on ehkä kahden kuukauden minimipalkka, korkeintaan 1800 euroa miinus verot. Opintorahaan verrattuna se on paljon rahaa, mutta siihen työmäärään ja aikaan verrattuna, mitä kirjan kirjoittaminen vaatii, se on todella minimaalisen vähän. Jos haluaa elää jotakuinkin normaalia ja taloudellisesti turvattua ihmisen elämää, niin kirjailijaksi ei kannata kouluttautua.

Ranskalaiset suhtautuvat kirjailijakoulutukseen yhtä epäilevästi kuin Jarkko Laine. Le Monden kirjallisuusblogisti Pierre Assouline kirjoitti tänään asiasta La république des livres -blogissa ( On peut apprendre à écrire), että Ranskan yliopistoissa ei ole luovan kirjoittamisen workshopeja kuten Yhdysvaltojen yliopistoissa, joissa nimekkäät kirjailijat opettavat kirjoittamista.

Missään muussa maassa ei palvota kirjallisuutta ja kirjailijoita yhtä paljon kuin Ranskassa, mutta ranskalaiset suhtautuvat negatiivisesti siihen että ihmisen voisi opettaa kirjailijaksi. Eräs kommentoija sanoi, että amerikkalaisten kirjailijakoulutus muistuttaa juustohampurilaiskirjailijoiden tuotantoa. Ranskalaiset pelkäävät että kirjallisuus yhdenmukaistuu, jos kirjailijoita ruvetaan kouluttamaan yliopistossa. Eräs toinen kommentoija sanoi, että hän pitää enemmän epätäydellisistä kirjoista, joista voi nähdä taltan jäljet. Ja kolmas muisti Truffautin sanoneen, että aidon lahjakkuuden teos on aina kömpelömpi kuin teknisen taiturin teos. Tekniikkaa voi opettaa, mutta ei lahjakkuutta

Sirkka Turkan syyspäivä

Karri Kokko, Parnasson toimittaja on käynyt tapaamassa Sirkka Turkkaa lokakuisena aamuna Mustiossa. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten, silloinkin lokakuussa Runous-lehden päätoimittaja Kalevi Seilonen kävi tapaamassa Sirkkaa. Sanon tuttavallisesti Sirkka, koska olimme koulutovereita ja filosofoimme Munkkiniemen rannoilla ja Kalastajatorpan kallioilla elämästä ja taiteesta, musiikista muistaakseni enemmän kuin kirjoista, koska Sirkka soitti siihen aikaan viulua koulun orkesterissa.

Näin kirjoitti Seilonen: ” On lokakuun 21. päivä. Ulkona hämärtää jo. Saunamökin ikkunasta näkyy järvi, maisemassa on syksyn värit. Viski-koira lojuu nojatuolissa ja kuuntelee, kun Sirkka Turkka puhuu runoistaan, ajatuksistaan ja matkoistaan.” ( Runous 1/83). Ja näin puhui Sirkka:

”Keitä runoilijoita mä diggaan? En tiedä. Kyllä mä ennen osasin luetella, joskus 70-luvun alussa. Tietysti Neruda ja Lorca, ne minä muistan – ja sitten Ekelöfin ja Björlingin. Vallejosta minä tykkään tietysti. Runoissa ei vaikuta varmaankaan ensin rakenne, vaikka rakennehan on usein aika tärkeä. Taitavuus jää aina omaan arvoonsa. Kai se on se fiilis ja osumatarkkuus, ettei runossa haikailla tai pelata liikaa, että se on tarpeeksi tiivis, mutta sitten tarpeeksi väljä niin kuin koiranpennun turkki, muutaman numeron liian iso, siis siinä mielessä että siihen jää liikkumavaraa.”

Tasapäisyyden terrorista Sirkka sanoi näin:

”Minä olen väsynyt turhanpäiväiseen hössötykseen mitä ihmiset tekevät hirveän paljon, komentelevat että sinun täytyy olla niin ja niin. Suurin osa massasta yrittää tappaa, ne on kuin kusiaiset nilkassa suoraan sanoen. Jos olet jollakin tavalla erikoinen, se kyllä yritetään… Siis tasapäisyyttä, sehän suojaa, totta kai eläinlaumassakin on oltava tasapäinen, muuten lauma ei ole suojattu. Me olemme uhkausmerkkejä, ollaan sitten millä tavalla tahansa, ja luova ihminen on kai kautta aikojen ollut sitä.”