Syksyn häikäisy Westendin Kuninkaanniemessä 1.10.2011
Valokuvatorstain 218. haaste on Pertti Niemisen runo:
Vilu
meren valo
helmikuun valo
kesäyön lämmin valo
syksyn häikäisy
talven viima:
katse.
kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa ( Otava 1989)
PS. Runot eivät vanhene. Toisin käy romaaneille.
sunnuntai, lokakuuta 02, 2011
perjantaina, syyskuuta 30, 2011
Palstalla
Harvinaisen lämmin syyskuun viimeinen päivä, yli 20 astetta. Ei ollut lämpömittaria palstalla mukana, mutta parvekkeella varjossa oli tänään 24 astetta.Varsinainen intiaanikesä, tosin vain yhden päivän mittainen, sääennusteen mukaan. Kävin kääntämässä maata palstalla, hiki valui pitkin niskaa ja selkää. Päänahkakin hikoili.
Olen huonosti hoitanut palstaani kesän aikana, rikkkaruohojakaan en ole ehtinyt kitkeä. Niinpä palstalle on päässyt kasvamaan iso puska ( kuvassa yllä). Tavallisesti syksyn kukat ovat punaisia, keltaisia ja oransseja, mutta tämän puskan kukat ovat sinisiä kuin kevään kukat. Kunpa tietäisi mikä on kasvin nimi. Tunteeko kukaan sitä? Sillä on isot lehdet.
Palstani vieressä on Puotilan kartano, joka on myynnissä. Jos olisi rahaa, ostaisin sen. Ei olisi pitkä matka palstaa hoitamaan., hiekkatien yli kuvan oikeaan nurkkaan, siellä on minun maani.
Tänä vuonna eivät perunat kelvanneet vesimyyrille. Olivat päässeet punajuurten makuun, kaikki menivät niiden suihin. Ei se minua pahemmin harmittanut. Hyvä kun viljelyn tulokset kelpaavat muille. Minulle viljely on prosessi, samoin kuin kuin kirjoittaminen. Tekeminen on tärkeämpää kuin valmis tuote. Ihan miellelläni luovutan tuotteet myyrille, linnuille ja tuntemattomille karviaismarjavarkaille. Viljelyprosessia on haitannut kesän aikana kirjoittamisprosessi eli Unennäkijän muistelmien ensimmäinen osa. Se lähti viime viikolla kustantajalle. Pää on jo ruvennut kirjoittamaan toista osaa, mutta ei vielä sormet.
Oikeat syksyn värit palstalla. Kehäkukat joita ei tarvitse viljellä. Ne hoitavat itse itsensä ja kukkivat pitkälle syksyyn, vielä silloinkin kun auringonkukat lannistuvat.
Olen huonosti hoitanut palstaani kesän aikana, rikkkaruohojakaan en ole ehtinyt kitkeä. Niinpä palstalle on päässyt kasvamaan iso puska ( kuvassa yllä). Tavallisesti syksyn kukat ovat punaisia, keltaisia ja oransseja, mutta tämän puskan kukat ovat sinisiä kuin kevään kukat. Kunpa tietäisi mikä on kasvin nimi. Tunteeko kukaan sitä? Sillä on isot lehdet.
Palstani vieressä on Puotilan kartano, joka on myynnissä. Jos olisi rahaa, ostaisin sen. Ei olisi pitkä matka palstaa hoitamaan., hiekkatien yli kuvan oikeaan nurkkaan, siellä on minun maani.
Tänä vuonna eivät perunat kelvanneet vesimyyrille. Olivat päässeet punajuurten makuun, kaikki menivät niiden suihin. Ei se minua pahemmin harmittanut. Hyvä kun viljelyn tulokset kelpaavat muille. Minulle viljely on prosessi, samoin kuin kuin kirjoittaminen. Tekeminen on tärkeämpää kuin valmis tuote. Ihan miellelläni luovutan tuotteet myyrille, linnuille ja tuntemattomille karviaismarjavarkaille. Viljelyprosessia on haitannut kesän aikana kirjoittamisprosessi eli Unennäkijän muistelmien ensimmäinen osa. Se lähti viime viikolla kustantajalle. Pää on jo ruvennut kirjoittamaan toista osaa, mutta ei vielä sormet.
Oikeat syksyn värit palstalla. Kehäkukat joita ei tarvitse viljellä. Ne hoitavat itse itsensä ja kukkivat pitkälle syksyyn, vielä silloinkin kun auringonkukat lannistuvat.
lauantaina, syyskuuta 24, 2011
Lauantaiaamu
Valokuvatorstain 217.haaste: kuvapeitto launtaiaamusta 24.9.2011. Keittiönpöydällä minun kanttarellini.
keskiviikkona, elokuuta 24, 2011
Kissa ja lankapuhelin
"Kirjahyllyn nuuskija, " Kirsti Ellilän blogikirjoitus.
Viime sunnuntain Hesarissa oli Ritva Liisa Snellmanin kirjoitus arkipäivän etikettiongelmista. Yksi niistä oli: Saako vieraisilla ollessa tutkia isäntäväen kirjahyllyjä? Ninni ( kuvan kissa) on intohimoinen kirjahyllyjen nuuskija, ja niin olen minäkin. Me ei välitetä etiketistä. Me käyttäydytään huonosti, me vedetään kirjoja esiin.
Ninni on juurin vetänyt esiin William Blaken kirjan Poems and Prophesies ja suunnittelee seuraavan kirjan esiin vetämistä.
Nyt asiaan. Ninnin syytä on, että päätin vihdoinkin luopua lankapuhelimesta. Kävi nimittäin niin, että se astui jumiin puhelimen yhden näppäimen. Puhelin ja tulostin ovat vierekkäin penkillä. Kun tulostin käynnistyy, Ninnin ryntää puhelimen ylitse katsomaan mitä tulostimessa tapahtuu. Eräänä päivänä puhelin soi ja sieltä kuului vain ohutta sirinää. Sirinä ei lakannut, joten tein vikailmoituksen parin päivän kuluttua. Asentaja tuli käymään ja totesi yhdellä silmäyksellä , että näppäin on jumissa. Hän kehotti minua ostamaan uuden puhelimen. Lasku tuli perässä - 78,80 euroa parin minuutin käynnistä!
Ajattelin, että miksi pitäisin puhelinta, jonka kuukausimaksut vastikään kohosivat, varsinkaan kun en käytä sitä koskaan (paitsi kun kännykkä on hukassa). Siihen soittavat vain lehtien myyjät ja tietokoneongelmainen naapuri, joka ei ole periaatteellisista syistä hankinnut kännykkää.
Tänään kävin irtisanomassa lankapuhelimen, näytin henkilöllisyystodistusta ja allekirjoitin paperin. Niin päättyi lähes viisikymmentä vuotta kestänyt suhteeni Elisan ( o.s. HPY) kanssa. Kyllä niin pitkän suhteen päättyminen aina yhden blogikirjoituksen ansaitsee.
PS. Blogger yrittää imarrella, jotta rupeaisin käyttämään Adsensia. Tänään kun pitkästä aikaa avasin Bloggerin, esiin ponnahti ilmoitus: " Näyttää siltä että blogisi on suosittu." Höh. Enhän minä ole aikoihin mitään kirjoittanut blogiin, kun olen kirjoittanut muistelmiani. Ne ovat nyt siinä vaiheessa, että ensimmäisen osan viimeinen luku on kirjoittamatta. Olen alkanut korjata alkua ja suunnitella hakemistoa.
Viime sunnuntain Hesarissa oli Ritva Liisa Snellmanin kirjoitus arkipäivän etikettiongelmista. Yksi niistä oli: Saako vieraisilla ollessa tutkia isäntäväen kirjahyllyjä? Ninni ( kuvan kissa) on intohimoinen kirjahyllyjen nuuskija, ja niin olen minäkin. Me ei välitetä etiketistä. Me käyttäydytään huonosti, me vedetään kirjoja esiin.
Ninni on juurin vetänyt esiin William Blaken kirjan Poems and Prophesies ja suunnittelee seuraavan kirjan esiin vetämistä.
Nyt asiaan. Ninnin syytä on, että päätin vihdoinkin luopua lankapuhelimesta. Kävi nimittäin niin, että se astui jumiin puhelimen yhden näppäimen. Puhelin ja tulostin ovat vierekkäin penkillä. Kun tulostin käynnistyy, Ninnin ryntää puhelimen ylitse katsomaan mitä tulostimessa tapahtuu. Eräänä päivänä puhelin soi ja sieltä kuului vain ohutta sirinää. Sirinä ei lakannut, joten tein vikailmoituksen parin päivän kuluttua. Asentaja tuli käymään ja totesi yhdellä silmäyksellä , että näppäin on jumissa. Hän kehotti minua ostamaan uuden puhelimen. Lasku tuli perässä - 78,80 euroa parin minuutin käynnistä!
Ajattelin, että miksi pitäisin puhelinta, jonka kuukausimaksut vastikään kohosivat, varsinkaan kun en käytä sitä koskaan (paitsi kun kännykkä on hukassa). Siihen soittavat vain lehtien myyjät ja tietokoneongelmainen naapuri, joka ei ole periaatteellisista syistä hankinnut kännykkää.
Tänään kävin irtisanomassa lankapuhelimen, näytin henkilöllisyystodistusta ja allekirjoitin paperin. Niin päättyi lähes viisikymmentä vuotta kestänyt suhteeni Elisan ( o.s. HPY) kanssa. Kyllä niin pitkän suhteen päättyminen aina yhden blogikirjoituksen ansaitsee.
PS. Blogger yrittää imarrella, jotta rupeaisin käyttämään Adsensia. Tänään kun pitkästä aikaa avasin Bloggerin, esiin ponnahti ilmoitus: " Näyttää siltä että blogisi on suosittu." Höh. Enhän minä ole aikoihin mitään kirjoittanut blogiin, kun olen kirjoittanut muistelmiani. Ne ovat nyt siinä vaiheessa, että ensimmäisen osan viimeinen luku on kirjoittamatta. Olen alkanut korjata alkua ja suunnitella hakemistoa.
sunnuntai, elokuuta 07, 2011
Elokuun värejä
Helenium, syyshohdekukka kukkii palstan reunalla. Ja satoa tulee: kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa, perunaa, vadelmia, punaisia viinimarjoja. Palsta on rentouttava paikka, maailman huolet ja murheet kaikkoavat siellä. Tekee hyvää mennä sinne illalla, kun on koko päivän kykkinyt tietokoneen ääressä muistelmia kirjoittamassa. Ei ole ollut selkäkään kipeä niinä vuosina, joina olen palstaa pitänyt. Minun puutarhani ei ole kovin hyvin hoidettu, mutta vähäinenkin puutarhanhoito tekee minut onnelliseksi sen lisäksi, että se kohentaa kuntoa.
Taiteilijatalon villan naapuriin hiekkakentälle on ilmestynyt värikäs teltta. Kun palasin palstalta, sieltä kuului vihaista huutoa ( perkelettä ja vittua). Vuosaaren kesäteatteri esitti Hannu Salaman Juhannustansseja - ensi-ilta vähän myöhässä, kun on jo elokuu. Noin 50 vuotta sitten valtiovalta puuttui Salaman kirjan vihapuheeseen. Jumalaa ei saanut pilkata. Naurettavaahan sellainen kielto meistä kulttuuriradikaaleista ja -marxisteista oli.
Juhannustanssien esityspäivät löytyvät täältä.
Se mikä minua nykyisessä vihapuheessa huolestuttaa, on sen rasistisuus, etten sanoisi fasistisuus. Jumala kyllä kestää herjaukset, mutta entä ihmiset, maahanmuutajat? Heihin puretaan omaa pahaa oloa. Projisointia, näinhän se oli Saksassakin aikoinaan. Syylliset lamaan ja kurjuuteen löytyivät juutalaisista. Eräs saksalainen poliitikko, jonka nimeä en viitsi mainita, osasi käyttää kansalaisten pahaa oloa poliittisesti hyväkseen, mistä seurasi viime vuosisadalla Euroopan pahin katastrofi. Pitääkö historian aina toistaa itseään?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)