sunnuntaina, elokuuta 07, 2011

Elokuun värejä

Helenium, syyshohdekukka kukkii  palstan reunalla.  Ja satoa  tulee:  kurkkua, tomaattia,  kesäkurpitsaa,  perunaa,  vadelmia,   punaisia  viinimarjoja.   Palsta  on rentouttava paikka,     maailman huolet ja murheet kaikkoavat siellä.   Tekee hyvää mennä sinne illalla, kun on koko päivän  kykkinyt tietokoneen ääressä   muistelmia  kirjoittamassa.  Ei ole  ollut selkäkään kipeä niinä vuosina,  joina olen palstaa pitänyt. Minun puutarhani ei ole kovin hyvin hoidettu,   mutta  vähäinenkin puutarhanhoito tekee minut onnelliseksi sen lisäksi, että se kohentaa kuntoa.


Taiteilijatalon  villan naapuriin  hiekkakentälle on ilmestynyt värikäs teltta.  Kun   palasin palstalta, sieltä kuului  vihaista huutoa (  perkelettä ja vittua).  Vuosaaren kesäteatteri esitti    Hannu Salaman  Juhannustansseja -  ensi-ilta  vähän  myöhässä, kun  on jo  elokuu. Noin  50 vuotta sitten  valtiovalta  puuttui   Salaman kirjan    vihapuheeseen.  Jumalaa  ei saanut   pilkata.  Naurettavaahan  sellainen  kielto meistä  kulttuuriradikaaleista ja -marxisteista oli. 

Juhannustanssien  esityspäivät  löytyvät täältä.

Se mikä  minua  nykyisessä  vihapuheessa huolestuttaa, on  sen   rasistisuus, etten sanoisi  fasistisuus.  Jumala kyllä kestää  herjaukset, mutta entä  ihmiset, maahanmuutajat?   Heihin puretaan omaa pahaa  oloa.  Projisointia,  näinhän se  oli Saksassakin aikoinaan.     Syylliset lamaan ja kurjuuteen  löytyivät  juutalaisista.  Eräs  saksalainen poliitikko, jonka nimeä en viitsi mainita, osasi   käyttää  kansalaisten  pahaa oloa poliittisesti   hyväkseen, mistä  seurasi  viime vuosisadalla Euroopan pahin katastrofi.  Pitääkö historian aina toistaa itseään? 

4 kommenttia:

Hirlii kirjoitti...

Monenlaista pahaa oloa liikkuu ja elää, kaikkina aikoina, mutta tämän erään saksalaisen poliitikon menestys perustui erityisesti sille, että hän sai imuunsa mukaan hyvinvoivan keskiluokan ja "intellektuellit" ja muun senaikaisen sakasalaisen, sanoisiko jopa yläluokan, mukaansa niihin viholliskuviin. Projektiooita, senhän monet tietävät, mutta kuinka hyvin olemme suojattuja viholliskuva projektioilta?

Pahinta oli se silloin, että ihmiset tiesivät koko ajan mitä tapahtuu, ja myös Suomessa (tiedän tämän sota-ajan ihmisten kertomuksista), mutta eivät reagoineet, ja ehkäpä niinkin etteivät voineet tehdä mitään. Ehkä välin pitämättömyys on kuitenkin vaarallisempi tila kuin viha, jälkimmäisellä on kuitenkin "suhde", ensin mainittu on sokeutta ja silmien sulkemista.

Hannu Salama on ainoana suomalaisena kirjailijana (proosa) kuvannut mitä yhteiskunnassamme nyt juuri tapahtuu, ja jos hän tätä lukee, niin iso kiitos viimeisestä.

Anita Konkka kirjoitti...

Hyvinvoipa keski- ja yläluokka Saksassa taisi pelätä kommunismia 30-luvulla niin paljon, että pysyivät vaiti ja menivät sen nimeltä mainitsemattoman politiikon imuun. Osa intellektuelleista (mm. Thomas Manna) pakenivat Saksasta kun näkivät mitä oli tapahtumassa.

Hannu Salama ei tätä lue, kun hänellä ei ole nettiyhteyttä, Hän vierastaa näitä "nykyajan kotkotuksia."

Ripsa kirjoitti...

Anita, kun näistä inkeriläisistä tiedät, niin satuitko näkemään eilen telkkarista inkeriläisten itsensä kertomia sodan ajalta ja sen jälkeen?

Dokkari oli vähän vanha, 80-luvun lopussa ja siinä näytti siltä, että suomenkielinen nuoriso loppuu.

Yksi kantava teema oli se, että naiset (ne jotka olivat jääneet Stalinin vainoista eloon) ihmettelivät aivan tosissaan, että minkä takia juuri inkeriläisiä vainottiin niin tosissaan, kaiken lisäksi vielä Leningradin piirityksen aikoihin.

Minkälainen tuntuma sinulla oli, sen jälkeen kun Koivisto avasi ovet inkeriläisten tulla Suomeen, että oliko nuoria suomalaisia vielä mukana? Siis jotka olisivat osanneet lukea ja kirjoittaa?

Vihapuheessa ei tarvitse mennä kovin kauaksi kun se koskettaa jo meitä itseämme. Inkeriläiset ovat niin kovasti pieni kansansirpale.

Anita Konkka kirjoitti...

Ripsa,

katsoin sen inkeriäisdokkarin. Eivät ne vanhat inkeriläismummot tietysti käsittäneet millainen turvallisuusriski olivat suomenkielisinä, -mielisinä ja luterinuskoisina siihen aikaan kun Neuvostoliitto kävi sotaa fasistista Saksaa ja sen liittolaista Suomea vastaan.

Kun Koivisto avasi inkeriläisille portit Suomeen, ensimmäsinä tulivat ne jotka osasivat suomea, enimmäkseen ne olivat vanhempaa väkeä. Sitten alkoi tulla nuorempia inkerinsuomalaisia, jotka eivät osanneet kunnolla suomea. Heillä oli sopeutumisongelmia alkuvaiheessa. Mediassa heitä leimattiin aika pahasti (huumekauppiaita, Venäjän mafian käsikassaroita jne.) Sitten tulivat somalit ja media sai muuta jutun aihetta. Vihapuheiden suhteen minun syyttävä sormeni osoittaa mediaan.