... ja pusikosta ilmestyi kesäkummituksen viileä käsi.
Valokuvatorstain 211. haaste: kesäkummitus
perjantaina, kesäkuuta 10, 2011
lauantaina, kesäkuuta 04, 2011
Kalevi Seilonen R.I.P.
17.10.1937 - 30.5.2011
"Kuoltuani minä muutun historialliseksi henkilöksi ja minulle käy samalla tavalla kuin Lallille, Jaakko Ilkalle ja Huugo Karjalaiselle. Historiantutkijoille on sanottava että en ole anarkisti, terroristi, kätyri enkä liberaali. Jos noista pitäisi valita, olisin kätyri. " Sanoi Metsäroisto ( s. 72)
Minä sanoisin että hän, Kalevi siis, ei Metsäroisto, oli Suomen harvoja surrealistisia kirjailijoita. Hän aloitti surrealistin uransa 21-vuotiaana julkaisemalla omakustanteena kokoelman Proosarunoja, jonka takakannessa hän kirjoitti: "Alhaalta kohoaa myrskyn merkkejä: sokea näkee käsillään, uneksija päihtyy esineistä ja lokit purjehtivat laidan yli. Hetket kääntyvät akseleissaan vivuten esille kaikkea kummallista. Helsingissä 10.7.1959."
Hänestä tuli yhteiskunnallinen surrealisti 60-luvulla. Hänen "virallinen esikoisteoksensa" Tosiasioita minusta ilmestyi vuonna 1965. Hän oli nähnyt Olennon, josta hän kertoo mm. seuraavaa:
Se on sinun näköisesi. Sillä on harmaat aivot.
Se puhuu itsekseen ja hautoo päätään kylmässä vedessä.
Sillä on suunnitelma poliittisten puolueiden varalle:
1. Sosiaalidemokraatit käyvät sisällissodan.
2. Kokoomus nitistetään verotuksella.
3. Kansanpuolue putoaa ikkunasta.
4. Ruotsalaiset muuttavat kauhuissaan Ruotsiin.
5. Pientalonpojat nostetaan puuhun.
6. SKDL kielletään meluntorjunta-asetuksella.
7. Maalaisliitto pannaan maahan.
Tämän vuoden alussa hän otti yhteyttä Metsäroiston merkeissä, pyysi muistelemaan mitä puhuttiin Huutotöyryssä. Hän kertoi kirjoittavansa Nuoreen Voimaan juttua kirjoistaan. En tiedä saiko hän jutun valmiiksi ja jos sai, niin ilmestyikö se, kun minulle ei tule Nuorta Voimaa. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa Metsäroisto ilmestyi vuonna 1986 ja sai valtion kirjallisuuspalkinnon. Ajatus metsäroiston omaelämäkerrasta syntyi kesällä 1985 Huutotöyryssä, "kun irrottelimme mielikuvitusta..." kuten kirjan omistuskirjoituksessa lukee. Puhuimme fiktiivisen omaelämäkerran kirjoittamisesta ja siitä se lähti liikkeelle. Ehdotin kirjalle nimeksi Metsäroistoa. Minusta oli hauskaa olla mukana sen kirjan syntyprosesissa. Kirjasta tuli hyvä ja minä olen ylpeä muusan osastani.
Kuva: Olli Lyytikäisen piirros Kalevista vuodelta 1969.
Lisäys myöhemmin. Muistelma Kalevista täällä: Vanhan vaiheilla.
"Kuoltuani minä muutun historialliseksi henkilöksi ja minulle käy samalla tavalla kuin Lallille, Jaakko Ilkalle ja Huugo Karjalaiselle. Historiantutkijoille on sanottava että en ole anarkisti, terroristi, kätyri enkä liberaali. Jos noista pitäisi valita, olisin kätyri. " Sanoi Metsäroisto ( s. 72)
Minä sanoisin että hän, Kalevi siis, ei Metsäroisto, oli Suomen harvoja surrealistisia kirjailijoita. Hän aloitti surrealistin uransa 21-vuotiaana julkaisemalla omakustanteena kokoelman Proosarunoja, jonka takakannessa hän kirjoitti: "Alhaalta kohoaa myrskyn merkkejä: sokea näkee käsillään, uneksija päihtyy esineistä ja lokit purjehtivat laidan yli. Hetket kääntyvät akseleissaan vivuten esille kaikkea kummallista. Helsingissä 10.7.1959."
Hänestä tuli yhteiskunnallinen surrealisti 60-luvulla. Hänen "virallinen esikoisteoksensa" Tosiasioita minusta ilmestyi vuonna 1965. Hän oli nähnyt Olennon, josta hän kertoo mm. seuraavaa:
Se on sinun näköisesi. Sillä on harmaat aivot.
Se puhuu itsekseen ja hautoo päätään kylmässä vedessä.
Sillä on suunnitelma poliittisten puolueiden varalle:
1. Sosiaalidemokraatit käyvät sisällissodan.
2. Kokoomus nitistetään verotuksella.
3. Kansanpuolue putoaa ikkunasta.
4. Ruotsalaiset muuttavat kauhuissaan Ruotsiin.
5. Pientalonpojat nostetaan puuhun.
6. SKDL kielletään meluntorjunta-asetuksella.
7. Maalaisliitto pannaan maahan.
Tämän vuoden alussa hän otti yhteyttä Metsäroiston merkeissä, pyysi muistelemaan mitä puhuttiin Huutotöyryssä. Hän kertoi kirjoittavansa Nuoreen Voimaan juttua kirjoistaan. En tiedä saiko hän jutun valmiiksi ja jos sai, niin ilmestyikö se, kun minulle ei tule Nuorta Voimaa. Hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa Metsäroisto ilmestyi vuonna 1986 ja sai valtion kirjallisuuspalkinnon. Ajatus metsäroiston omaelämäkerrasta syntyi kesällä 1985 Huutotöyryssä, "kun irrottelimme mielikuvitusta..." kuten kirjan omistuskirjoituksessa lukee. Puhuimme fiktiivisen omaelämäkerran kirjoittamisesta ja siitä se lähti liikkeelle. Ehdotin kirjalle nimeksi Metsäroistoa. Minusta oli hauskaa olla mukana sen kirjan syntyprosesissa. Kirjasta tuli hyvä ja minä olen ylpeä muusan osastani.
Kuva: Olli Lyytikäisen piirros Kalevista vuodelta 1969.
Lisäys myöhemmin. Muistelma Kalevista täällä: Vanhan vaiheilla.
torstaina, kesäkuuta 02, 2011
Jo joutui armas aika - siilillekin
Puutarhakutsujen kuokkavieras nautiskelee pöydän antimista. Siikaa on sillä suussa.
Ja kauniisti koristi kukkanen puutarhakutsuja tänään Tapanilassa.
Valokuvatorstain 210. aihe on Suvivirsi.
Ja kauniisti koristi kukkanen puutarhakutsuja tänään Tapanilassa.
Valokuvatorstain 210. aihe on Suvivirsi.
lauantaina, toukokuuta 28, 2011
Villa Furumo palaa
Kun pyöräilin puolen päivän jälkeen kirjastoon, savusukeltajat olivat menossa taloon. Pihan reunalla kyyhötti huopiin kääriytyneinä muutama nuori Villa Furumon kommuunin asukas. Kun palasin kirjastosta, muuan paloa katsellut mies kertoi, että talosta on löydetty kuollut mies eikä vielä tiedetä onko kuolleita enemmän.
Kuvasin Villa Furumoa pari vuotta sitten ja kirjoitin siitä tähän blogiin otsikolla Kaikki ovat lähteneet. Silloin talo oli autio. Se oli harvoja Vuosaaren jäljelle jääneitä vanhoja puuhuviloita, rakennettu vuonna 1905 ja kuulunut Donnerin suvulle. Kun kävin kuvaamassa huvilaa pari vuotta sitten, ajattelin että surullista kun vanhojen huviloiden annetaan rapistua. Vielä surullisempaa että niiden annetaan palaa.
Lisäys illalla. Villa Furumo ei pala enää.
Päivällä palomestari sanoi, että annetaan talon palaa loppuun asti. Illalla palo oli loppunut ja seinät pystyssä. Jälkisammutusporukka oli paikalla ja talon katolta kuului moottorisahan pärinä. Mahtaako omistajalla olla enää motiivia entisöidä huvilaa ja riittävätkö vakuutusrahat? Toivottavasti talon nuoret asukkaat saavat kriisiapua. Heille on rankka kokemus menettää asuintoveri ja koti.
Ikävien tapahtumien viikko Aurinkolahdessa. Minut yritettiin ryöstää tiistai-iltana kotitalon rapussa. Teinikäinen tavallisen näköinen suomalaispoika kampitti minut maahan hissin edessä ja vaati: "Laukku tänne!" Sanoin, että enkä anna. Poika sanoi: "Mä potkasen." Sanoin: Älä viitsi potkaista." Se oli ratkaiseva hetki. Poika epäröi sekunnin murto-osan ja potkaisi, mutta ei ei niin lujaa, että taju olisi lentänyt kankaalle. Rupesin kirkumaan täydellä volyymilla. Poika säikähti ääntä ja pötki pakoon. Jos kimppuun olisi hyökännyt kaksi tai kolme, en olisi selvinnyt tilanteesta säikähdyksellä ja kuhmulla päässä, vaan olisin menettänyt laukkuni.
torstaina, toukokuuta 19, 2011
Aurinko laski
Valokuvatorstain 208. aihe on sitaatti Merja Otavan kirjasta Priska. Pitkähkö sitaatti alkaa lauseella: Aurinko laski. Ja päättyy lauseeseen: Laaja hiekkaranta oli hiljainen. Kuvan hiekkaranta ei tosin ole kovin laaja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)