perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Tulppaanien hälinä

Tulppaaneja palstalla eilen, jolloin aurinko vielä paistoi.
Minun silmääni niiden terhakka punaisuuus ilahduttaa.

Sylvia Plathilla on runo Tulppaanit kokoelmassa Sanantuoja, suomentanut Marja-Leena Mikkola. Runon minä makaa sairaalassa js katselee tulppaaneja, joita joku on tuonut hänelle. Katkelmia runosta:

Tulppaanit ovat ensinnäkin liian punaisia, ne satuttavat
minua
...
Niiden puna puhuttelee haavaani, se vastaa.
Ne ovat ovelia: ne näyttvät leijailevan, vaikka
ne painavat minua,
ne häiritsevät minua terävillä kielillään ja värillään,
tulisia punaisia lyijypainoja kaulani ympärillä.
...
Ennen niiden tuloa ilma oli rauhallinen,
kulki sisään ja ulos, henkäys henkäykseltä, metelöimättä.
Sitten tulpaaanit täyttivät sen kuin äänekäs hälinä.
...
Tulppaanit olisi pidettävä kaltereiden takana, kuten
vaaralliset pedot
ne avautuvat kuin jonkin suuren afrikkalaisen kissaeläimen
kita,

Plath oli 30-vuotias kirjoittaessaan tämän runon, " kolmekymmentävuotias lastialus", kuten hän sanoo. Seuraavana vuonna hän teki itsemurhan. Ei masentunut ihminen näe tulevaisuuteen. Jos näkisi, itsemurha jäisi tekemättä.

Sanantuojan välistä löysin Hesarin naispuolisen kriitikon ynseän arvioinnin Plathin merkityksestä. Kriitikko kiitti suomentajaa , mutta oli sitä mieltä että Plath "on runoiljana kohtalainen, vähän keskivertoa parempi. Muttei niin hyvä että häntä kannattaisi suomentaa neljässä vuodessa kahdesti." Edellinen suomentaja oli Kirsti Simonsuuri. Loppukaneetissaan kriitikko sanoo, että Sylvia Plath "on valitettavasti myös näyttö siitä miten toivottomasti teoria mikä tahansa, yksioikoistaa sävyt ja latistaa sanottavan." Kriitikko oli lukenut Plathin runoja mediahälyn ja feminismileiman lävitse eikä ollut nähnyt niiden merkitystä.

Minulle Plathin runot ( joita luin englanniksi) merkitsevät kolmenkympin kriisissäni enemmän kuin yhdenkään miespuolisen runoilijan teokset. Niiden kautta sain kosketuksen omiin tunteisiini. Se oli 70-lukua jolloin naisen tavalle hahmottaa maailmaa ja tunteitaan ei paljon arvoa annettu, eikä Hesarin kritiikistä päätellen vielä 80-luvullakaan, jolloin Sanantuojat ilmestyi suomeksi.


keskiviikkona, toukokuuta 05, 2010

Palkitut


Kristina Carlson ja Tarja Roinila, kirjallisuuden valtionpalkinnon
jakotilaisuudessa kirjan ja ruusun päivänä 4.5.2010

Kristina sai palkinnon Herra Darwinin puutarhasta ja Tarja Thomas Bernhardin romaanien Hakkuu ja Haaskio suomentamisesta. Olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissa Kristinan kirjasta täällä ja Tarjan suomentamasta Hakkuusta täällä. Hyvää työtä molemmilta - ja valtion kirjallisuustoimikunnalta joka valitsi palkinnonsaajat.

Kullattuja ruusuja valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
jossa palkinnot jaettiin.

En ehtinyt Narinkkatorille katsomaan miten siellä vietettiin Kirjan ja ruusun päivää, Varmaankin täristiin vilusta ja kiroiltiin säidenhaltijaa. Kun aamulla avasin verhot, taivaalta putoli räntälunta. Suomalaisella kirjan ja ruusun päivällä on huono onni, aina sataa lunta, räntää, vettä tai tuulee jäätävästi, vietettiin sitä sitten huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Ehkä sen viettäminen pitäisi siirtää elokuulle. Harvemmin silloin sataa räntää tai lunta.

lauantaina, toukokuuta 01, 2010

Työn päivän linkkejä


Banksyn katutaidetta. Kuvaa säestämään sopii tämä laulu. Laulussa sanotaan, että päivä pääsee paistamaan. Ei se siltä näytä täällä rannikolla. Kylmää sumua hohkaa mereltä. Meinasin lähteä työn päivän kunniaksi muokkaamana maata palstalle, mutta en taida lähteä. Sen sijaan muokkaan tekstiä kotona.

Katutaidetta Hakaniemessä

Lisää katutaidetta Otso Kantokorven blogissa Alaston kriitikko.

Ja Banksyn töitä San Franciscossa täällä. Linkki löytyy myös sivupalkin Jaetuista otsikoista.



perjantaina, huhtikuuta 30, 2010

Vappulokki

Tämän linnun bongasin Vuotalon seinältä, kun olin matkalla kirjastoon. Kuvasin Antti Kolin lintukuvan. Hänellä on näyttely Linnut ja meri Vuotalossa toukokuun 15. päivään asti. Jos satutte liikkumaan Vuosaaressa päin, käykääpä katsomassa. Taustan heijatukset eivät kuulu alkuperäiseen Kolin kuvaan.

Iloista vappua kaikille, jotka sitä viettävät. Minä vietän Työn päivää työn ääressä ja muistelen kaiholla Kiilan 60-luvun vappulounaita. Johtuuko iästä, ettei nykyään ole kivoja vappuja? Taiteilijatalossakaan ei enää ole vappupäivän brunssia, johon kokoontuivat ystävät ja ystävien ystävät.


torstaina, huhtikuuta 29, 2010