Koiran muotokuva

Mikähän tästä tytöstä tulee? Isä on malamut ja äiti akita, ikä 3kk. Kuvasin sen tänään yläkerran naapurin luona. Sillä ei ole vielä kotia. Jos joku tietää hyvän kodin, niin kertokaa se minulle/hänelle kommenttilaatikossa.

Sama koira eri valaistuksessa.

Bloominpäivänä

Variksenpoika istui tänään illansuussa aidalla Taiteilijatalon edessä. Se oli juuri oppinut lentämään ja mietti ( kai) mihin tästä nyt suunnistaisi. Pikkupoika kysyi saako sitä silittää. Isommat lapset pohtivat onko se poikanen, kun se on niin iso. Tarkkasilmäinen pikkutyttö todisti, että on se poikanen, koska sen vatsassa on untuvia.

Tänään on kulunut 105 vuotta Bobrikoffin murhasta, joka mainitaan James Joycen Ulysseuksessa (suom. Pentti Saarikoski). Ulysseus on yhden päivän romaani. Se kertoo Leopold Bloomin vaelluksesta Dublinissa 16.6.1904. Bloominpäivän perinteisiin kuuluu paistaa munuaisia ja lukea pätkä Ulysseusta, mutta tänään en ole ehtinyt lukea sitä. Päivä on kulunut älyttömän tietokoneongelman ratkomisessa. Järjestestelmänvalvojan käyttäjäprofiili ja oikeuteni ovat yllättäen kadonneet viimeisimmän Vista-päivityksen jälkeen. Ongelma ei ratkennut. Että minä vihaan Windowsin Vista-käyttöjärjestelmää!

Sata vuotta Bloomin vaelluksen jälkeen merkkasin seuraavien sanojen jälkeen päivämäärän 16.6.2004:

"Vanhat hyvät ajat jotka eivät palaja koskaan. Laulu vanha suloinen on rakkauden", sanoo rouva Breen Bloomille.

Taisin olla jostain syystä nostalgisessa mielentilassa tuonna vuonna ja päivänä. Ja Bloom vastasi rouva Breenille:

"Kun te valitsitte nykyisen puolisonne sanottiin että siinä oli kaunotar ja peto. Minä en koskaan voi antaa teille sitä anteeksi. Ajatelkaa mitä se merkitsee. Kaikki mitä te merkitsitte minulle silloin (Käheästi.) Nainen, se sydämeni musertaa!

Viime vuonna muistelin Bloominpäivää täällä. Kommenttiosastossa on kiinnostavaa keskustelua siitä, miten tieto Bobrikoffin murhasta ehti Dubliniin jo samana päivänä.

PS.

Bloominpäivää muistetaan myös Ripsan blogissa.

Elmarin reissu pohjolaan

Thomas Lang Sanomatalon matineassa.

Thomas Lang kirjoittaa blogia Elmarin ( Langen alteregon) kokemuksista Suomessa. Hän osallistuu Goethe Institutin Kaupunkikirjuri-projektiin. Elmar asuu Tampereella Satakunnankadulla Big Tits -ravintolan vieressä. Hänen riesanaan Suomenmatkalla on selkäsärky ja kuusi lasta joiden nimet ovat Wiki, Peedia, Matka, Pisa, Nokia ja Karhu sekä nainen nimeltä Helen. " Jukopliu, nää on ihan mielettömän hyviä! Taattua Lakkalaa. Sopivan kahjoa tekstiä, riemullista luettavaa," toteaa eräs Langin blogin lukija. Blogia voi lukea saksaksi tai suomeksi. Kielivaihtoehto on jokaisen blogimerkinnän lopussa.

Lang on yksi Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen osallistujista tänä suvena. Saa nähdä mitä Elmar kokee Messilässä. Ampuuko Amor nuolensa häneen? Jatkuvatko Mukkulan perinteet Messilässä? Amor oli Mukkulassa ahkera vierailija varsinkin takavuosina, jolloin kirjailijat olivat niin mediaseksikkäitä että Lahden nuoret nätit tytöt kävivät pokaamassa heitä, ja kyllä kirjailijoidenkin välille syntyi sekä pika- että pitempiaikaisia romansseja. Myös viininjumala Bacchus viihtyi Mukkulassa. Mitenkähän se mahtaa viihtyä Messilässä, kun lähimpään Alkoon on jonkin verran matkaa?

Sateen jälkeen kritiikistä

Puutarhakoirat naapuriviljelijän palstalla.

Pitkästä aikaa paistoi aurinko illalla. Kävin panemassa maahan viimeiset siemenet: salaattia ja pinaattia.

Kaikki hyvin palstalla. Varhaisperunan taimi on murtautunut maasta esiin.

Kulttuurin saralla menee kehnommin. Kunnon kritiikki on kuollut, vai onko se painunut maan alle? Lue Karo Hämäläisen pääkirjoitus Kritiikin paikka Kiiltomadosta.

"Kulttuurisivuilla kritiikit antavat tilaa henkilöjutuille, ajankohtaisen viihdetarjonnan puffeille ja numeroihin pohjautuville "kulttuuriuutisille": mitä kuuluu tänä iltana alkavan televisiosarjan juontajan kesään, kuinka paljon kesän festarilippujen hinnat ovat nousseet (mukana myös vertailu myös festariravintoloiden oluttuoppien hintakehityksestä), mitkä teatteriesitykset ovat keränneet kevään aikana eniten katsojia ja mitkä teatterit ovat hätää kärsimässä pääsylipputulojen jäätyä odotuksista?" Hämäläinen kirjoittaa.

Minä luen vain yhden lehden kulttuurisivua ja olen jo pitkään ihmetellyt keille ne jutut on kirjoitettu. Näyttäisi vähän siltä, että nuorisolle, mutta eiväthän nuoret nykyään lehtiä lue, kun on netti.

Maaria Pääjärvi pohtii hänkin kriitiikin tilaa blogikirjoituksessaan Kriittistä massaa. " Olen aina halunnut olla pelätty kriitikko. Se on toiveammattini," hän sanoo ja jatkaa myöhemmin:

"Entä jos kritiikki onkin menossa alamäkeä siksi, että pelättyjä paskanokkia ei enää ole? Ei minkään sanomalehden lukijoita kiinnosta hymistelevä asiantuntijakuoro. Nyt hartiapankilla hommiin ja parjaamaan, koko kriittinen massa. Niin jo alkaa lukijoita löytyä. Muistelkaapa, miten isät silloin ennen 1990-luvulla alkanutta lepsuilua löivät ja satikutittivat. Tietysti on toinenkin vaihtoehto: rakastetaan toisella tavalla ja näytetään se kaikille. Kursailematta. Rakastetaan omaakin ääntä. Rakastetaan niin paljon, että uskalletaan antaa sille siivet, jotta se hetken leimahtaisi huomiotalouden kankaalla ja polttaisi siihen reiän." Kaivatulla ja paljon parjatulla 60-luvulla kritiikki oli oma taiteenlajinsa. Pelättyjä kriitikoitakin oli. Seppo Heikinheimoa luettiin hänen briljantin ilkeytensä takia, vaikkei musiikki olisi muuten kiinnostanutkaan.

Viikon runo/essee

Christian Futscher. Runoista (essee) katkelma:

runoja täytyy lukea, jos runoja ei lue, ne pysyvät kirjan

sisällä ja itkevät yksinäisyyttään. jos niitä lukee, ne

pääsevät päähän, ja ne ovat päässä, ne nauravat.

ne ovat onnellisia, koska eivät tunne itseään enää

yksinäisiksi ja hylätyiksi.

Suomentanut Johanna Venho. Futscherin runon/ esseen Runoista voi lukea kokonaisuudessaan Kirjailija -lehdestä ( 2/09), jota saa hyvin varustetuista kirjakaupoista. Cristian Futscher ( s. 1960) on itävaltalainen kirjailija. Hän osallistuu Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen Messilässä ja alustaa aiheesta Toisin sanoen. Käykää kuuntelemassa. Minä en Messilään pääse häntä kuuntelemaan, koska menen Luxemburgiin.

Uudessa Kirjailija-lehdessä Laura Honkasalo kirjoittaa Askartelun ilosta. Kirjoitus ilahdutti minua, sen kautta löytyi tie hänen blogiinsa A Pot of Rose Tea. Suosittelen.

Yksinäinen varis tutkii palstaani Puotilassa.

Jatulintarhan Jenni kertoo palstaviljelystä Oulun korkeudella blogissa Valvatintarha, jota en yrityksistä huolimatta ole saanut pyörimään sivupalkin blogrollissa.

Komisario Lewiskin harrasti hetken aikaa palstaviljelyä englantilaisessa rikossarjassa, vahinko että hän kyllästyi viljelyyn nopeasti. Minä kun ehdin jo ajatella, että nythän tämä sarja on muuttumassa mielenkiintoiseksi. Murhat eivät ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin puutarhanhoito.

PS. Unohdin mainita eilisessä postauksessa, että Catherine Milletin Mustasukkaisuuden suomentaja on Pirjo Thorel ja kustantaja Siltala. Milletin kirjaa lukiessani aloin ymmärtää miksi ranskalaiset ovat niin ihastuneita Arto Paasilinnan kirjoihin, ne eivät ole tyylillisesti liian tiukkaan napitettuja eivätkä yhtä älyllisiä kuin ranskalainen proosa.