Hämmennystä Hanti-Mansiskissa

Edit 3.7. Lisäys alempana.

YLE:n kulttuuriuutisissa kerrottiin tänään ( 2.7.) että suomalaiset eristettiin suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankonfrenssissa Hanti-Mansiskissa. Turvajärjestelyt olivat ihmetyttäneet suomalaisia. "Tuntui että meidät pidettiin ihan tarkoituksella erillään muista suomalais-ugrilaisista kansoista, ja se oli uutta, sanoo Inarinsaamen kielen yhdistyksen projektikoordinaattori Annika Pasanen."

Tämä kuva ei ole Hanti-Mansiskista vaan Petroskoista, jossa pidettiin kaksi vuotta sitten suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden maailmankonfrenssi. Suomalaiset kirjailijat eristettiin keskustassa olevaan Pohjola-hotelliin, muut ugri-kirjailijat asuivat taustalla näkyvässä sanatorio-rakennuksessa. Se oli uutta. Ilmeisesti suomalaisia kirjailijoita pidettiin huonona seurana muille ugrikirjailijoille. Aikaisemissa suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden kokouksissa majoituttiin samaan hotelliin ja vietettiin iltoja yhdessä, tanssittiin, laulettiin ja juotiin vodkaa.

Tämä kuva on vuodelta 2000 saranskilaisen hotellin aulasta

Mordvan jälkeen kokous pidettiin Udmurtiassa vuonna 2002, jolloin putinilainen komento alkoi jo näkyä ja tuntua. Kokouksen alkajaisiksi soitettiin Neuvostoliiton hymniä, jonka nimi tosin oli muuttunut Venäjän federaation kansallislauluksi, kenties sanatkin olivat muuttuneet, mutta sävel oli sama: "Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto, sun synnytti valtava Venäjänmaa." Sitä piti kuunnella seisten vakavalla naamalla. Sen soittaminen konferenssin alkajaisiksi herätti tyrmistystä muissakin kuin minussa.

Seuraavan kirjailijakonfrenssin paikka on Joshkar Olassa, josta kaikki alkoi vuonna 1989 vapauden tuulten puhaltaessa. Minäkin uskalsin avata siellä suuni ja pitää puheen kovia kokeneiden inkeriläisten puolesta. Konfrenssin pitäisi olla siellä tämän kesän lopussa, mutta en ole kuullut siitä vielä mitään. Ehkä kansallisuustilanne Marinmaalla on niin tulehtunut, ettei konfrenssia uskalleta pitää. Mene tiedä.

Lisäys 3.7. Maahanmuuttaja viittaa kommenttiosastossa Jarkko Tontin selontekoon suomalai-ugrilaisten kofrenssista. Tässä linkki Tontin kirjoitukseen: Paluu todellisuuteen.

Kotiseuturetki

Lippakioski Munkkiniemen aukiolla ( klikkaa kuva isommaksi). Kioski on ollut samalla paikalla ainakin 50 vuotta. Kun olin nuori, sieltä sai ostaa tupakkaa kappaleittain. Taustalla on Apinalinna, yksi kolmesta talosta joissa asui näyttelijöitä - heistä talot saivat nimensä. Apinalinnan alakerrassa on posti-posten, sen nimi ei ole muuttunut Itellaksi. Munkkiniemessä kunnioitetaan perinteitä. Ennen postia alakerrassa oli Raken rautakauppa, mutta se räjähti. Katselin tulipaloa lapsuudenkotini ikkunasta.

Simo (4.v) entisellä kotikadullani, jonka nimi oli Koulutie. Se ylennettiin Dosentintieksi joskus 60-luvulla. Muutin sieltä nelivuotaana Solnantien ja Munkkiniemen puistotien kulmataloon, jonka alakerrassa on nykyään videovuokraamo. Ennen siellä oli HOKin myymälä ja kadun toisella puolela Elannon myymälä. Asuin Munkkiniemessä 21 vuotta, neljässä eri osoitteessa. Se on minun kotiseutuni, jonne unissani aina palaan. Siellä minun juureni ovat. Kun on syntynyt ja kasvanut Helsingissä, on vahvasti identifioituntut siihen kaupunginosaan, missä on elänyt lapsuus- ja nuoruusvuotensa.
En ole käynyt Munkkinimessä viiteen vuoteen sen jälkeen kun muutin kaupungin toiseen laitaan, enkä olisi lähtenyt sinne nytkään, ellei Simo olisi ehdottanut että ajetaan nelosen ratikalla Munkkiniemeen syömään munkkeja. Mentiin rantakahvilaan, mutta ei siellä ollut munkkeja. Piti tyytyä donitseihin.

Nuoriso vietti iltaa Kalastajtorpan rannassa kuten ennenkin. Kjell Westö on kuvannut romaanissaan Leijat Helsingin yllä munkkalaisten nuorten elämää. Se ei ole siitä paljon miksikään muuttunut, kaljaa kenties juodaan enemmän, eikä rantakalliolla voi istua haaveilemassa, kun se on täynnä hanhenpaskaa.

Salaisuus

Kuiskaan sulle salaisuuden, älä kerro kenellekään!

Kuvassa Miina Äkkijyrkän vasikat Uutelassa, salaisuuksien metsässsä, kuvattu erittäin yksinkertaisella digipokkarilla. Odotan päivää jolloin saan paremman kameran, ehkä se toteutuu ensi viikolla.

Valokuvatorstain tämän viikon "haastesana" on kuiske. Minä käyttäisin mieluummin sanaa "aihe". Haaste tuntuu liian uhkaavalta, se tuo mieleen haastemiehet ja oikeustoimet.

Jussinpäivä

Tänään kaikkien jussien nimipäivä, se oikea juhannus ennen kuin siitä tehtiin liikkuva juhla.

Arkistojen kätköistä: Kuvassa maissifarmari Juhani Konkka. Hän tapasi joskus 50-luvun lopulla Nikita Hrutshevin Neuvostoliiton suurlähetystössä ja sai tältä kimmokkeen. Hrushev määräsi kolhoosit kasvattamana maissia, jotta Neuvostoliitosta tulisi yhtä kukoistava maissimaa kuin Yhdysvalloista. Hänen hankkeensa meni poskelleen. En muista miten meidän kolhoosissa Lummenen rannalla viljely onnistui, kuvasta päätelleen satoa saatiin, koska isä-jussin kädessä on maissintähkä. Kuvan on napannut isoveljeni Yrjö luultavasti ns. laatikkokameralla.

Isä-Jussi oli maahanmuuttaja. Hän muuttti Pietarin liepeiltä Toksovasta Suomeen vallankumouksen jälkeen 1919 viidentoista ikäisenä. Siihen aikaan maahanmuuttajia sanottiin emigranteiksi. Se kuulosti hienommalta kuin pakolainen. Hän kirjoitti 1940- luvulla suositun Kulkuri -trilogian, joka kertoo maahanmuuttajan sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajakirjallisuutta on ollut ennenkin, vaikka YLEN Näkökulmassa toisin väitetään.

Edelliseen postaukseeni liittyen vitsejä Stalinista voi käydä lukemassa Neuvostovitsit -sivulta.

Klovneista

Jotkut English Russia -sivustolla käyneet vierailijat ovat väittäneet, että Stalin oli klovni.
Väitteen todisteeksi arkistoista on löytynyt vieressä oleva kuva. Stalin näyttää pellennenää.

Käymälänpitäjä kirjoittaa blogissaan otsikolla Ilkeä klovni amerikkilaisen ja eurooppalaisen klovin eroista. Hän sanoo muunmuassa, että "ilkeä klovni on varmasti kaikkein alkuperäisin amerikkalaisen kulttuurin tunnuskuva. Se on Mcdonalds-ukkelin ja amerikkalaisen joulupukin henkinen sukulainen. Eurooppalaisessa sirkustraditiossahan klovni on yleensä pojimmiltaan surumielinen: melankoliselle ja vakavalle taiteilijapersoonalle ihmisten viihdyttäminen ja naurattaminen on raskasta työtä." Kannattaa lukea koko juttu kommenteineen.

Olen kirjoittanut kauan sitten venäläisestä klovnista, joka oli melankolinen. Se loikkasi länteen Neuvostovallan aikan ja meni pyskoterapiaan. Tekstin voi lukea täältä.