maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Kotiseuturetki


Lippakioski Munkkiniemen aukiolla ( klikkaa kuva isommaksi). Kioski on ollut samalla paikalla ainakin 50 vuotta. Kun olin nuori, sieltä sai ostaa tupakkaa kappaleittain. Taustalla on Apinalinna, yksi kolmesta talosta joissa asui näyttelijöitä - heistä talot saivat nimensä. Apinalinnan alakerrassa on posti-posten, sen nimi ei ole muuttunut Itellaksi. Munkkiniemessä kunnioitetaan perinteitä. Ennen postia alakerrassa oli Raken rautakauppa, mutta se räjähti. Katselin tulipaloa lapsuudenkotini ikkunasta.

Simo (4.v) entisellä kotikadullani, jonka nimi oli Koulutie. Se ylennettiin Dosentintieksi joskus 60-luvulla. Muutin sieltä nelivuotaana Solnantien ja Munkkiniemen puistotien kulmataloon, jonka alakerrassa on nykyään videovuokraamo. Ennen siellä oli HOKin myymälä ja kadun toisella puolela Elannon myymälä. Asuin Munkkiniemessä 21 vuotta, neljässä eri osoitteessa. Se on minun kotiseutuni, jonne unissani aina palaan. Siellä minun juureni ovat. Kun on syntynyt ja kasvanut Helsingissä, on vahvasti identifioituntut siihen kaupunginosaan, missä on elänyt lapsuus- ja nuoruusvuotensa.
En ole käynyt Munkkinimessä viiteen vuoteen sen jälkeen kun muutin kaupungin toiseen laitaan, enkä olisi lähtenyt sinne nytkään, ellei Simo olisi ehdottanut että ajetaan nelosen ratikalla Munkkiniemeen syömään munkkeja. Mentiin rantakahvilaan, mutta ei siellä ollut munkkeja. Piti tyytyä donitseihin.

Nuoriso vietti iltaa Kalastajtorpan rannassa kuten ennenkin. Kjell Westö on kuvannut romaanissaan Leijat Helsingin yllä munkkalaisten nuorten elämää. Se ei ole siitä paljon miksikään muuttunut, kaljaa kenties juodaan enemmän, eikä rantakalliolla voi istua haaveilemassa, kun se on täynnä hanhenpaskaa.

6 kommenttia:

Yrjö kirjoitti...

Muistan mainitsemastasi Elannon myymälästä että kerran sota-aikana jonotin sieltä sieltä muistaakseni leipää sitten kun mun vuoro tuli niin elitarvekortissa ei ollutkaan vaadittua kuponkia,kun se oli irronnut liimauksesta ja pudonnut taskuun. Joten palasin tyhjin toimin kotiin jossa jouduin kritiikin kohteeksi. kuponki kun oli taskussa.
Toisen kerran jouduin yhden äijän raivon kohteeksi kun muka olin etuillut jonossa. Se huusi mulle kuin palotorvi ettei enää ole Hitlerin aika. Minussa kai oli herraskakaran leimaa. Sellaiset ovat nuoruusmuistoni mainitsta Elannon myymälästä. Muistojen sanotaan kultaavan nuoruutta

Anita Konkka kirjoitti...

Ehkä et ole vielä kyllin vanha, kun muistot eivät ole saaneet kullanhohdetta.

Jarkko T. kirjoitti...

Asuin taannoin Munkkivuoressa ja Lippiskioskia käytin useaan. Sitten aina vaelsin rantaan, jolla tosin käveli lähinnä ihmisiä joilla on liikaa rahaa.

Hienoja kuvia!

Anita Konkka kirjoitti...

Se rantakahvila on hintojensa puolesta tarkoitettu niille joilla on rahaa, niin kalliit hinnat siellä on. Rantakahvilan vieressä on matonpesulaituri, jossa liian rahakkaat eivät käy. Minä kävin siellä aikoinaan pesemässä mattoni.

Kiitos kuvakehusta. Olen juuri saanut Panasonicin kameran jossa on Leican objektiivi. En osaa vielä käyttää kaikkia sen kameran ominaisuuksia

Anonyymi kirjoitti...

Ugarin talossa oli Fazerin pullakauppa, jossa Tarmo Mannin tapana käydä ostamassa "hemmetin hyvä nisua!"

Matti Salmola kirjoitti...

Moikka Anita.
Minä asuin Munkkiniemen puistotie 21, A rapussa. Katsoin myös Raken paloa aitiopaikalta.

Matti Salmola