Majakovskin selän takana

Itselleen ei ole tärkeää
olla pronssia
tai että sydän olisi - kylmää rautaa.
Öiseen aikaan mielellään soittonsa
naiselliseen
hellyyteen hautaa.

Kirjoitti Majakovski runossaan Pilvi housuissa ( suom. Arvo Turtiainen), mutta pronssiksi muuttui sai patsaan Moskovaan ja nimellensä aukion, jonka nimi muutettiin Triumfalnajan aukioksi, kun Neuvostoliitto romahti, mutta Majakovski seisoo yhä paikallaan. Kuva on kaapattu English Russia -sivustolta The Soviet Moscow - The City that they lost. (Klikkaa kuva isommaksi.) Saman sivuston kuvasuosikkejani ovat: Life at Russian village ja Submitted Shots ( erityisesti roskista dyykkaava joulupukki ja tietokonemummot).

Asuin toukokuussa 1987 kuvan taustalla olevassa Peking- hotellissa kaksi viikkoa ja aloitin romaanin Hullun taivaassa. Minulla oli sviitti ja komea kirjoituspöytä ikkunan ääressä. Majakovski seisoi selin minuun, käsi taskussa ja luki valomainoksia, jotka juoksivat vastapäisen talon kattolistassa. Kosmetiikkafirma mainosti Kukka-nimistä toalettivettä, Ocean-firma valtameren kalaa ja posti nopeaa ja varmaa palvelua. Käytössäni oli valkoinen Volga, autonkuljettaja ja tulkki. Moskovan kirjailijaliitto kustansi oleskeluni, se halusi näyttää miten hyvin heidän maassaan kirjailijoilla menee. Mutta romahduksen merkit olivat jo näkyvissä, vaikkei niitä kukaan osannut vielä silloin tulkita oikein.

Sen toukokuun lopussa yhdeksäntoistavuotias länsisaksalainen Matias Rust parkkeerasi Cessna-koneen Punaiselle torille kello kuuden aikaan illalla. Olin samaan aikaan ostamassa teeastiastoa Kirovin kadun posliinikaupassa, joka oli kivenheiton päässä Punaisesta torista. Olisinpa nähnyt niiden sotilaiden ilmeet, jotka seisoivat vartioimassa Leninin mausoleumin sisäänkäyntiä. Matias Rust oli lähtenyt Malmin lentokentältä suuntana Tukholma, mutta kääntynyt Suomenlahdella kohti itää ja lentänyt Moskovaan, eikä rajavartiosto huomannut mitään. Miten olisikaan voinut huomata, kun oli rajavartioston juhlapäivä rajavartiosotilaat pörrösivät Moskovan kaduilla ympäripäissään aamusta alkaen.

En ole ikinä jaksanut lukea Majakovskin poliittisia runoja ( Oodia Leninille jne.) mutta hänen hänen Pilvi housuissa säväytti minua nuorena, vieläkin muista ulkoa säkeitä, kuten:

Joskus otaksuin -
kirjat tehdään näin:
runoilija saapuu,
heti joku hölmö ylistäin
"mainiota!" huutaa.
Mutta kaikki tapahtuukin seuraavasti -
laulunhalun piristeeksi hiukan kävellään,
kunnes alkaa liikavarpaistua järki,
kunnes sydänliejukossa mulahtaa
mielikuvituksen tyhmä särki.
Riiminpäitä vingutellen keitellään
jonkinlaista satakieli-rakkaus lientä.

Pilvi housuissa on runo rakkaudesta, joka ei saa täyttymystään. Majakovskin sanoin:
Sydämeni toukokuu on vielä kokematta,
tämä on
sen sadas huhtikuu.

Hän tapasi muusansa Lili Brikin vuonna 1915 sen jälkeen kun Pilvi housuissa oli ilmestynyt ja muutti asumaan Lilin ja tämän aviomiehen Osip Brikin luokse ja teki itsemurhan vuonna 1930 , pettyi Liliin joka lakkasi vastaamasta hänen rakkauteensa, ja pettyi Neuvostoliittoon joka lakkasi vastaamasta hänen vapaudenunelmaansa. Lisää Majakovskista englanninkielellä tältä sivustolta, jolta löytyy minua kiinnostava tieto: vuonna 1923 Majakovski perusti Osip Brikin kanssa dadaistisen lehden LEFin.

PS 1. Lue Vierityspalkista miksi kannattaa linkittää.

PS 2. Lue Sirontaa keulassa- blogista mielenterveyslääkärin mietteitä nykymenosta.

Inhimmillinen tekijä

Seinäkirjoitus Narvassa: You can do it

Seinäpiirustus Pasilassa: Sad Day ( Klikkaa kuvat isommiksi)

Valokuvatorstain 93. aihe

Armas aika

Suvi suloinen Espalla

Kesät eivät olleet minun lapsuudessani armasta aikaa. Isä pani mökillä töihin, maalaistalon poikana hän ei suvainnut laiskottelua oli pakko raataa kasvismaalla, kastella ja kitkeä, poimia marjoja, perata niitä ja raahta metsästä rankoja polttopuiksi. Veljet pääsivät vähemmällä, he lähtivät järvelle kalaan , saivat laiskotella hyödyllisesti, kun toivat kalaa kotiin. Parhaat kesät vietin WSOY:n lastensiirtolassa Suvikunnassa. Siellä ei tarvinnut raataa.

Viisitoistavuotiaana menin liukuhihnalle pakkamaan Hangon keksejä, ettei olisi tarvinnut lähteä mökille. Valehtelin, että olen kuusitoistavuotias, en olisi muuten päässyt töihin. Siihen aikaan ei tarkastettu papereita. Nykyään taitaisi nousta iso haloo siitä, että alaikäinen tekee töitä liukuhihnalla.

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen

Kuvan kukkanen on rohtoraunioyrtti, jonka taimen kaivoin 20 vuotta sitten Moskovan kirjailijaliiton pihalta ja toin Suomeen. Nykyään se koristaa viljelyspalstaani Juorumäellä. Kitken ja kastelen siellä joka kesä. Se ei tunnu raatamiselta, koska teen sitä vapaaehtoisesti toisin kuin lapsena.

Varmaan olisin viihtynyt koulussakin paremmin, jos sitä ei olisi ollut pakko käydä. Toukokuun viimeinen päivä ei ollut mikään ilon päivä, tuli ehdot tai jäin luokalle, paitsi viimeisenä keväänä, jolloin kaikkien suureksi hämmästykseksi suoriuduin laudatur-ylioppilaaksi.

Valokuvatorstain 92. haaste: Jo joutui armas aika

Kaksi peltivasikkaa

Miina Äkkijyrkän peltivasikat vajan katolla

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on 2 blogin kaksivuotisen taipaleen kunniaksi. Kuvasin Miinan peltivasikat viime toukokuussa. Tässä toukokuussa en ole ehtinyt käydä Uutelassa katsomassa vieläkö vasikat ovat katolla. On ollut viljelyshommia sekä sanan saralla että puutarhapalstalla. Ensi kesänä peltivasikoita eikä Miinan muitakaan eläimiä enää Uutelassa näe, mikä on suuri vahinko. Kaupunki on antanut Miinalle häädön - turhan takia minun mielestäni. Hän suivaantui viime kesänä koiranomistajiin, jotka kuljettivat lemmikkejään autolla hänen vuokratilansa lävitse koirapuistoon, ja pisti tielle esteet. Koiranomistajat puolestaan suivaantuivat häneen ja valittivat asiasta kaupungille. Joukosta löytyi ilmeisesti joku suurikenkäinen, joka lobbasi kaupungin päätöksentekijöitä, ja eikös vain Miinan tilanhoidosta alkanut löytyä kaikenlaista laiminlyöntiä, mikä oli sitten perusteena häätöön. Tämä on siis minun tulkintani asiasta. Muuten olen sitä mieltä, että kaupunki on hoitanut asian huonosti. Miksi se on perustanut koirapuiston paikkaan, jonne on ajettava karjatilan lävitse? Ja toisekseen Uutela on luonnontilainen ulkoilupuisto, miksi ihmisten pitää ajaa sinne autoilla ulkoiluttamaan koiria. Parkkeeraisivat autonsa sen ulkopuolelle ja kävelisivät, se olisi heille sekä koirille terveellisempää. Ja miksi koiranomistajien edut käyvät taiteilijan työn edelle? Vastatkoon ken pystyy.

Päivän pyöriäinen

"Nuoruus, kauneus, voima: ruumiillisen rakkauden kriteerit ovat samat kuin natsismin," kirjoittaa Michel Houllebecq romaanissa Mahdollinen saari ( suom. Ville Keynäs). Olen lukenut vasta vajaat sata sivua. Vaikuttaa vähän siltä että se on romaani vanhenemisen pelosta.

Tämän tunnustusplakaatin on suunnitellut Brim.

Lähetän plakaatin eteenpäin. Tänään sen saa Silmänkääntövankila kuvakirjojen lauseista, jotka jääneet päässä pyörimään, ja Arjentola-blogi jossa Jyrki Pellinen ja Rita Dahl ovat käyneet jo jonkin aikaa vallan verratonta dialogia.

Ps. Olen käyttänyt jonkin aikaa Google Readeria blogien lukemiseen, se on hyvä syötteenlukija, mutta tänään se ilmoitti, että "jokin odottamaton tapahtuma estää valitettavasti Google-syötteenlukijaa toteuttamasta pyyntöä. " Olen onneksi listannut suosikkejani blogin sivupalkkiin. En ole vielä kokonaan hylännyt Blogilistaakaan, vaikka karsastan sen käyttäjäehtoja, enkä ole toistaiseksi hyväksynyt niitä.