Vaikea tehtävä

Manalan ovi ( kuva ei liity asiaan - tai voi se liittyäkin)

Edit 31.3.
Manalan ovi oli kadoksissa koko päivän. Nyt se on palannut paikoilleen. Tällaisia pieniä mysteerejä tuottaa uudistunut Blogger. Se on epävakaampi kuin vanha Blogger.

Olen editoinut tänään linkkilistaa, lisännyt Haikuilua- blogin ja Ville Rannan kuvablogin ja päivittänyt joidenkin blogien osoitteita ja kategoriaa.

Maria haastoi vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.)?

Minulla ei ole lempisanoja, mutta suosin modernismin hylkimiä sanoja kuten: sielu, sydän, syvyys , kaipuu ja hämäryys,

Suomen kielen sana, joka on mielestäni äänteellisesti kaunein?

En keksi yhtä sanaa mutta tämä on Kaarlo Sarkian runon alku on äänteellisesti aika kaunis:

Veet syvät päilyvät

ikävää.

Viisi sanaa, joita tulen käyttäneeksi eniten työssä, arjessa tms?

Moi, kiitti, äh, perkele, voi hitto

Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten?

Jokainen löyhkä joka taistelee tuuletinta vastaan luulee olevansa Don Quijote. ( Stasnislaw Jerzy Lec)

Viisi suomenkielistä sanaa, joita eniten inhoan?

blogi, bloggaaminen, blogata, blogaaja, blogittaa

Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta.

Mitä kuuluu?

Sana, jonka haluaisin kuulla useammin.

Aah!

Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut.

Kebaboituminen jonka luin kun kävin Käymälässä.

Haastan seuraavat sanaleikkiin mukaan :

Käymälä

Herra Nutz

Dionysoksen kevät

Diogenes

Muisti|kirja

Albatrossi

Arjentola

Kuva ja sana

sekä kaikki sanaleikistä kiinnostuneet, joihin en ole arvannut linkittää. Aiheesta lisää Wordiessa, joka on "sanojen Flickr."

Kaunis sana

Katutaidetta Taidehallia vastapäätä.

Valokuvatorstain 40. haaste on suomen kielen kaunein sana. Koska minulla on menneillään sininen kausi, kaunis sanani on siniaalto.

Edellisen viikon haasteena oli kotoisuus. En onnistunut linkittämään omaa kuvaani aiheesta Valokuvatorstaihin., joten laitan linkin tänne.

http://akonkka.blogspot.com/2007/03/niin-kodikasta.html

Kirjailijatapaaminen

Portugalilainen nobelisti José Saramago ja suomalainen runoilija Eira Stenberg keskustelevat tulkin välityksellä ja Saramagon Pilar-vaimolla on hauskaa. Alla kolmikko vaihtaa kirjoja ja mielipiteitä kirjoista.

Otin kuvat eilisessä kirjailijatapaamisessa, jonka Tammi oli järjestänyt. Saramago täyttää 85 vuotta tänä vuonna ja on yhä hyvässä luomisvireessä. Kirjoittaminen kun ei ikää katso. (Älykkäällä ja hauskalla Pilar-vaimolla saattaa olla oma osuutensa vireyteen). Saramagon esikoisteos ilmestyi kun hän oli 24-vuotias, sen jälkeen seurasi kahdenkymmenen vuoden hiljaisuus. Hän sanoi , että miksi kirjoittaa, kun ei ole mitään sanottavaa. Viisas valinta.
" Oli aikoja jolloin sanoja oli niin vähän, etteivät ne riittäneet ilmaisemaan edes sellaisia yksinkertaisia asioista kuin Tämä suu on minun tai Se suu on sinun, saati sitten kysymään," hän kirjoittaa kirjassa Toinen minä ( s.68 Suom. Erkki Kirjalainen).

Tapasin Saramagon seitsemän vuotta sitten Lissabonissa. Hän puhui 107:lle eurooppalaiselle kirjailijalle jotka olivat olivat lähdössä kuusi viikkoa kestävälle Euroopan kiertueelle Hän toivoi minun muistini mukaan että Euroopasta tulisi parempi paikka elää, kun 107 inhimillistä territoriota oppii tuntemaan toisensa. Anni Sumari muistelee kirjassa Junanäytelmä tapaamista Saramagon kanssa seuraavasti: " Nobelistin läsnäolo ryhdistää kirjailijoita. Hän muistuttaa, ettemme ylitä vain maiden rajoja, vaan myös yli sata inhimillistä territoriota. Hänen puheensa on huomaavainen, hiljainen pistoolinlaukaus." Euroopasta ei tullut parempi paikka elää, kieliesteiden takia 107 inhimillistä territoriota ei pystynyt ylittämään toistensa rajoja.

Eilen radiossa Saramago sanoi, että hän on ateisti, kommunisti ja pessimisti. Se taisi olla pistoolinlaukas monen suomalaisen korvaan. Saramagoa kannattaa kyllä lukea. Hän on rohkea mies. Minun yöpöydälläni odottaa kolme hänen kirjaansa, yhdessä niistä on hänen nimmarinsa. Kolmas nobelistinimmari kirjastostani. Ne kaksi muuta ovat Sholohovin, jonka tapasin Tornissa 60-luvin alussa ja Brodskyn jonka tap.sin Tammessa vuonna - 88.

Kirjailijat tapaavat toisensa ja vaihtavat mielipiteitä , mutta en tiedä mistä asiasta. Vasemmalla Parnasso-blogin lukijoille tuttu Arto Virtanen ja oikealla runoilija ja kääntäjä Pentti Saaritsa , joka on kääntänyt mm. portugalilaista Fernando Pessoata, minun lempirunoilijani, yksi monista. Taustalla S. Marilan maalaus ja Veronika Pimenoffin punainen selkä.

Ritsa ( =Saaritsa lähtee kirjailijatapaamisesta) öiseen Helsinkiin.

Niin kodikasta

Valokuvatorstain 39. aihe on kodikas, kotoinen. Onko mitään sen kotoisampaa kuin kehräävä kissa työpöydällä. Kuvassa Noora ja päiväkirja vuodelta 1979 ( ja näyttöpäätteen alareuna).

Raija Siekkisen tänä keväänä ilmestyneissä kootuissa novelleissa on paljon kuvia kodista ja naisen elämästä, hetkiä joissa elämä kääntyy. Nainen keittää miehelle kahvia - miten kotoista!
"Vettä läikähti levylle joka oli niin kuuma ettei vesi kuivunut vaan siirtyili levyn pinnalla, irti siitä, pyöreänä kuin kolikko." (Jäät liikkuvat, s.170) En kerro mitä sitten tapahtui, lukekaa itse. Siekkisen Novellit ( 0tava 2007) ovat suomalaisen modernismin huippua.

Ilmastonmuutos Helsingissä

Koska viimeksi Helsingissä on voinut istua katukahvilassa maaliskuun lopulla? Minä en muista.

Ystävä otti valokuvan Uudenmaankadulta Bar 9:n edestä, jossa oli kaksi pöytää, molemmat täynnä. Baarin tuulikaapissa oli kokoonpantavia pöytiä ja tuoleja. Käytiin kysymässä että saadaanko yksi pöytä tuonne ulos, mutta ynseä baarityttö (muistutti neukkuasiakaspalvelijaa), sanoi ettei käy. Oltiin selvästi ei-toivottuja asiakkaita - kaksi ikävästi keskivanhaa naista.

Jatkettiin matkaa kuvan taustalla näkyvään punatiilirakennukseen, entiseen Helsingin Sanomien ilmoituskonttoriin, jossa on nykyään Alkon viinimyymälä. Siellä oli ystävällinen asiakaspalvelija , ja miljöö jollaista ei varmasti ole missään muussa Alkossa. Siellä kannattaa käydä sekä miljöön, viinien että palvelun takia.

Seuraava kohde oli Akateeminen kirjakauppa. Piti mennä katsomaan kevään kotimaisia uutuuskirjoja, mutta ei siellä päässyt kirjapöytiä lähellekään, kun alakerta oli täynnä yleisöä kuuntelemassa José Saramagoa. Mentiin Suomalaiseen kirjakauppaan, Siellä oli niin sekava järjestys, ettei tämän kevään kotimaisia uutuuskirjoja löytynyt. Niitä varten ei ollut omaa pöytäänsä. Minusta se on vakava puute, sillä kaikki asiakkaat eivät ole kiinnostuneita hittikirjoista, jotka olivat näyttävästi esillä.