keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Kirjailijatapaaminen

Portugalilainen nobelisti José Saramago ja suomalainen runoilija Eira Stenberg keskustelevat tulkin välityksellä ja Saramagon Pilar-vaimolla on hauskaa. Alla kolmikko vaihtaa kirjoja ja mielipiteitä kirjoista.

Otin kuvat eilisessä kirjailijatapaamisessa, jonka Tammi oli järjestänyt. Saramago täyttää 85 vuotta tänä vuonna ja on yhä hyvässä luomisvireessä. Kirjoittaminen kun ei ikää katso. (Älykkäällä ja hauskalla Pilar-vaimolla saattaa olla oma osuutensa vireyteen). Saramagon esikoisteos ilmestyi kun hän oli 24-vuotias, sen jälkeen seurasi kahdenkymmenen vuoden hiljaisuus. Hän sanoi , että miksi kirjoittaa, kun ei ole mitään sanottavaa. Viisas valinta.
" Oli aikoja jolloin sanoja oli niin vähän, etteivät ne riittäneet ilmaisemaan edes sellaisia yksinkertaisia asioista kuin Tämä suu on minun tai Se suu on sinun, saati sitten kysymään," hän kirjoittaa kirjassa Toinen minä ( s.68 Suom. Erkki Kirjalainen).

Tapasin Saramagon seitsemän vuotta sitten Lissabonissa. Hän puhui 107:lle eurooppalaiselle kirjailijalle jotka olivat olivat lähdössä kuusi viikkoa kestävälle Euroopan kiertueelle Hän toivoi minun muistini mukaan että Euroopasta tulisi parempi paikka elää, kun 107 inhimillistä territoriota oppii tuntemaan toisensa. Anni Sumari muistelee kirjassa Junanäytelmä tapaamista Saramagon kanssa seuraavasti: " Nobelistin läsnäolo ryhdistää kirjailijoita. Hän muistuttaa, ettemme ylitä vain maiden rajoja, vaan myös yli sata inhimillistä territoriota. Hänen puheensa on huomaavainen, hiljainen pistoolinlaukaus." Euroopasta ei tullut parempi paikka elää, kieliesteiden takia 107 inhimillistä territoriota ei pystynyt ylittämään toistensa rajoja.

Eilen radiossa Saramago sanoi, että hän on ateisti, kommunisti ja pessimisti. Se taisi olla pistoolinlaukas monen suomalaisen korvaan. Saramagoa kannattaa kyllä lukea. Hän on rohkea mies. Minun yöpöydälläni odottaa kolme hänen kirjaansa, yhdessä niistä on hänen nimmarinsa. Kolmas nobelistinimmari kirjastostani. Ne kaksi muuta ovat Sholohovin, jonka tapasin Tornissa 60-luvin alussa ja Brodskyn jonka tap.sin Tammessa vuonna - 88.

Kirjailijat tapaavat toisensa ja vaihtavat mielipiteitä , mutta en tiedä mistä asiasta. Vasemmalla Parnasso-blogin lukijoille tuttu Arto Virtanen ja oikealla runoilija ja kääntäjä Pentti Saaritsa , joka on kääntänyt mm. portugalilaista Fernando Pessoata, minun lempirunoilijani, yksi monista. Taustalla S. Marilan maalaus ja Veronika Pimenoffin punainen selkä.
Ritsa ( =Saaritsa lähtee kirjailijatapaamisesta) öiseen Helsinkiin.

3 kommenttia:

A-K.H kirjoitti...

Alimmassa kuvassa on surrealistisia sävyjä, erityisesti nuo vasemmalla olevat kädet.

Kirsi Reinikka kirjoitti...

Käsistä minäkin meinasin mainita.
Mut, mut, asiaan: tulin kuitenkin kiittämään Tecnorati-äänestä, Anita!:)

Anitak kirjoitti...

En muista kenen kädet ne ovat. Samasta tilanteesta on kaksi kuvaa, toisessa käsiä ei näy. Valitsin kädellisen kuvan tarkoituksella. Sitä voi verrata ylimmän kuvan puhuvoin käsiin.