Aatonaattona

Iloista joulua kaikille lukijoille.

Jälkisanat: Tunnustan että inhoan joulua. Onneksi se on kohta ohi. Ensimmäisen kerran yritin kapinoida perhejoulua vastaan 15-vuotiaana. Vietin aattoa kavereiden kanssa, ja siitähän nousi myrsky kotona. Isä rähisi ja äiti oli surullinen, vaikka tulin kotiin ihan ihmisten ajoissa. Aikuisena olen viettänyt monet joulut ulkomailla Euroopassa ja aina joku on ruvennut säälimään yksinäisyyttäni ja kutsunut minut yhteiseen joulunviettoon. Miksi hemmetissä ihminen ei saisi olla jouluna yksin? Tai kissan ja koiran kanssa. Pitäisikö paeta paeta johonkin arabimaahan, ruveta muslimiksi tai buddahalaiseksi. Mutta kai heilläkin on nykyään jokin joulua vastaava kulutusjuhla. Buddhalaisuuden huono puoli on se että täytyy syntyä ja kuolla monta kertaa. Kristittynä tarvitsee kuolla vain kerran, mutta joulua täytyy viettää joka vuosi. Ja muslimina pitää viettää ramadania ja käydä Mekassa pyhiinvaellusmatkalla, että pääsisi taivaaseen. Mitenkähän musliminaisten pyhiinvaellusten laita on? Pääsevatkö he edes Mekkaan saati sitten taivaaseen?

Kävin tänään joulumarkikinoilla Place des Armesilla. Karuselli pyöri, musiikki soi, kuumaa glögiä oli tarjolla ja kaikenlaistsa kamaa myytiin. En ostanut mitään. Ajoin bussilla ruokaostoksille supermarket Auchanin. Siellä sai maistella viinejä ennen ostopäätöksen tekoa. Koskahan Alkossa?

Klikkaa isommaksi, niin näet kamat tarkemmin.
Taustalla lasten joulujuna.

Koiravahtina Luxemburgissa

Kuvassa Rue des Sources ( Lähteiden katu) jota pitkin kävelytän Totti-koiraa joka päivä kolme kertaa. Totti mesettää kavereilleen jokaisen portinpielen ja lyhtypylvään kohdalla. Se menee hämilleen, jos sen vie reitille jossa ei ole sen tuttuja mesetyskavereita. Koiranomistajat elävät varmaankin satavuotiaiksi, kun joutuvat ulkoilemaan reippaasti kolme kertaa päivässä. Toista on kissanomistajilla, he voivat löhöillä kaiket päivät rauhassa kotona.

Näin tässä yhtenä päivänä kävelylenkillä tontun itse teossa. Otin kuvan todisteeksi kaikille epäuskoisille lapsille. Kyllä tontut kurkistelevat ikkunoista ainakin täällä Luxemburgissa

Kävin eilen Luxemburgin Eurooppa-koulussa kertomassa millaista on kirjailijan työ. Yläasteen ekaluokkalaiset ovat ilahduttavan aktiivisia lukijoita. He kysyivät paljon hyviä kysymyksiä. Minua ennen heidän kirjailijavieraanaan on käynyt Mari Mörö. Opettaja kertoi, että oppilailla on krooninen suomenkielisten kirjojen puute, koska lukuinto on niin suuri. Valitettavasti lukuinto oli kadonnut abiluokalta, jolle myös kävin puhumassa. Keskustelku ei ollut ollenkaan niin vilkasta kuin yläasteella, jossa kysymyksiä olisi riittänyt toisellekin tunnille.

Mainostanpa tässsä yhteydessä Teos-kustantamoa, vaikkei se olekaan oma kustantaja. Se teki kulttuuriteon ja lahjoitti Eurooppa-koulun suomenkieliselle kirjastolle merkittävän summan rahaa, että kirjastoon saataisiin lisää suomenkielistä kirjallisuutta. Opettajat viettivät kesälomaa Helsingin antikvariaateissa etsimässä loppuunmyytyjä klassikkokirjoja. Rahasumma ( jota en kerro tässä jos se vaikka on liikesalaisuus) meni hyvään tarpeeseen.

Tietoisku: Eurooppa-koulu on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 3600 oppilasta kaikista EU:n maista. Kuvasin Eurooppa-koulun lehmän, jonka luona alaluokkalaisten vanhemmat odottavat lapsia koulusta. Minäkin olen seissyt tuon lehmän luona erinäisiä kertoja odottamassa Alisaa, Jyryä ja Jeremiä.

Koirana olemisen vaikeus

Olen lähdössä Luxemburgiin koiravahdiksi. Kiintoisa pesti. Koska en ole ennen ollut koiravahtina eikä minulla ei ole kovin paljon kokemusta koirista, ostin tänään Roger Grenierin kirjan Koirana olemisen vaikeus. Se ei anna käytännön koiranhoito-ohjeita, mutta pikasilmäyksellä se näyttää olevan viehättävä opas kirjallisuuden välittämään koirakuvaan. Grenier tosin väittää, että ” moni kirjailija on liian narsisti antaakseen eläimen koskettaa itseään,” mutta toisaalla hän sanoo, ettei Baudelaire löytänyt Belgiasta mitään muuta hyvää kuin koirat. Saa nähdä löydänkö minä Luxemburgista muuta hyvää kuin yllä olevassa kuvassa olevan Totin. Jos ehdin ja saan nettiyhteyden toimimaan, lähetän blogiin raportteja koiravahdin elämästä.

Kiinnostava blogi

Maahanmuuttaja

Blogia kirjoittaa Petroskoista Suomeen muuttanut kirjailija Arvi Perttu. Hänen bloginsa ei ole vielä blogilistalla. ( Ei siellä sivumennen sanoen ole kuin yksi maahanmuuttajan blogi. Ulkosuomalaiset ovat ahkerampia bloggaajia kuin maahanmuuttajat). Perttu on pohtii maahanmuuttajan osaa seuraavasti:

Maahanmuuttajat eivät pysty vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin subjektina, he ovat aina objekteja. Matti Röngän dekkarissa sympaattinen paluumuuttaja Viktor Kärppä seikkailee lopulta rynnäkkökivääri kainalossa. Romaani on hauska ja vauhdikas, mutta inkeriläinen Kärppä on siinä vain kliseinen kuva venäläisestä Suomessa.
Eivätkö maahanmuuttajat halua kertoa elämästään itse vai eivätkö heidän tarinansa kelpaa? En tarkoita tässä muistelmia, tutkimuksia ja elämäkertoja. Kaipaan romaaneja, novelleja, runoja, elokuvia. Fiktiivisiä mutta realistisia tarinoita meistä, venäläisistä, inkeriläisistä, virolaisista, somaleista. Ehkeivät ne ole tarpeeksi viihteellisiä.
Suomessa viihteen kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Suomalaiset kustantajat julkaisevat mieluummin lähihistoriallista romantiikkaa ja toimintaa. Maahanmuuttajien on ehkä vaikea kirjoittaa sellaista, heidän elämänsä kun on täynnä ahdistusta ja huonopalkkaista työtä. Siitä on seikkailu ja komedia kaukana.

Perttu kirjoittaa merkinnässä Sananvapauden kaaria millaista oli tulevan kirjailijan nuoruus Petroskoissa. Merkintä päättyy hieman pessimistisesti:

Nyt vepsäläinen runoilijamme on kuollut, näytelmäkirjailija vaikenee edelleenkin ja minä asun maanpetturina Suomessa. Glasnostin aika livahti ohitsemme kuin väliaikainen ja satunnainen sivujuoni.

Anna Politkovskajan murhapäivänä olin Venäjällä. Televisiossa ja radiossa ei kerrottu mitään, sanomalehtiä en sinä päivänä ehtinyt nähdä. Seuraavana päivänä palasin Suomeen ja vasta täällä sain tietää järkyttävän uutisen. Soittelin heti kavereilleni Petroskoihin. Moni sai kuulla tapahtuneesta vasta minulta. Kukaan ei halunnut kommentoida. Tunnelma oli sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun ajatuskaarien esittämisestä julkisella paikalla sai vuoden linnatuomion, riippuen tietenkin paikasta.

Sanaton tarina

Klikkaa isommaksi

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on Sanaton tarina. Löysin kuvan tarinan Uutelan metsästä. Tuhmat lapset tietävät, että joulun alla tontut muuttuvat ilmiantajiksi.

PS. Lisäsin alempana olevaan itsenäisyyspäivän merkintään isänmaallisen ja epä-älyllisen mielipiteen sekä kuvan, jota Blogger ei eilen suostunut lataamaan.

Viisi hyllyä, viisi kirjaa

Lisäys 7.12.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Hesari otsikoi tänään isosti, että suomalaisesta romaanista puuttuu äly ja yhteiskuntakritiikki. Huh, mikä linjanveto! Hesari sai aiheen otsikointiin Stefan Mosteria haastatteluun, jossa hän sanoo että Suomessa ei arvosteta klassista eurooppalaista intellektuellia. Isänmaallinen tunteeni kuohahti - suomalaista kirjallisuutta saa haukkua vain suomalainen. Sama juttu jos joku haukkuisi minun isääni. Vain minä ja minun veljeni saavat haukkua häntä. Miten kirjailija voisi Suomessa olla intellektuelli, kun väestöpohja on kapea ja intellektuelleja lukijoita on maassa vähän? Toista on Saksassa tai Ranskassa joissa on enemmän porukkaa ja lukijoita riittää myös vaativimmillekin kirjoille. Suomessa sellaisen kirjan myynti jää alle tuhannen kappaleen. Ei täällä kannata olla intellektuelli kirjailija, pää pannaan poikki, eikä häntä jää kaipaaman kuin lähiomaiset, jos hekään. Kuten Stefan Moster sanoin: ” Intellektuelli on irvikuva ja elitismi synti.” Joka maassa on sellaiset kirjailijat kuin lukijatkin. Tässä maassa on kynttilä pidettävä vakan alla, jos aikoo menestyä ja kauan elää. Vähätkin lukijat kaikkoaisivat, jos rupeaisi täällä rupeaisi tekemään älyllisiä romaaneja, joissa olisi ajatuksia, muotoa, yhteiskuntakritiikkiä uusia näkökulmia ja mitä kaikkea Moster suomalaiselta romaanilta kaipasikaan. Sain rimakauhukohtauksen kun luin hänen näkemyksiään suomalaisesta romaanista.

Noora ja kirjahyllyt

Itsenäisenä naisena en katso Tuntematonta sotilasta enkä linnan juhlia. Sota ei kiinnosta enkä jaksa katsoa vuoden tylsintä ohjelmaa. Lapsuudenkodissa itsenäisyyspäivänä leivottiin joulupiparkakut. Millä muulla tavoin sitä sitten voi itsenäisyyspäivää viettää Suomessa? Varasin pyykkituvan täksi illaksi, mutta kun menin viemään, joku toinen pesi tuvassa pyykkiä. Olin epähuomiossa varannut väärän illan. Joten bloggaan.

Dionysoksen keväästä löytyi kirjallinen meemi : Ota yhdeksäs kirja kirjastosi viideltä hyllyltä ja sano niistä jotain viisasta. ( 17.11.06). Koska en keksi ikinä mitään viisasta sanottavaa, lainaan jokaisen kirjan 19. sivulta lauseen tai pari. Puhukoot kirjat itse.

1. hylly. Paavo Haavikko. Talvipalatsi. Tätä kirjaa olen rakastanut nuoresta asti.

minä olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka,

oi sinä joka kiipeilet patsaita,

turisti, et ehkä ymmärrä että minä saan

tuskin kulujani takaisin näistä runoista,

2. hylly. Friedrich Nietzsche. Näin puhui Zarathustra. Tätä kirjaa luin nuorena niin ahkerasti, että kannet hajosivat.

Yksineläjälle minä laulan lauluni ja kaksineläjälle; ja kenellä on vielä korvat ennenkuulumattomalle, hänen sydämensä minä tahdon kuormittaa onnellani. ( Suom. J.A. Hollo)

3. hylly. Catullus. Kaikki runous. Tämän kirjan ostin Catulluksen rakkausrunojen tähden

Kenelle olet kaunis?

Ketä nyt rakastat?

Kenen kanssa suutelet?

Kenen huulia puret?

Catullus on kääntynyt menneisyyttä vastaan. (Suom. Jukka Kemppinen)

( Ps. Runojen sisäänvedetyt rivit eivät onnistu Bloggerilla)

4. hylly. Pentti Saarikoski. Asiaa tai ei. Blogikirja ennen blogeja.

Tänään olen hoitanut asioita, soitellut puhelimella, kirjoittanut kirjeitä, ja sitten rupesin kääntämään kuunnelmaa ruotsiksi. Alkaa tuntua siltä että olisi kiire. Mihin? Lehtien palstoilla käydään jonninjoutavia keskusteluja.

5.hylly. Arvot, ympäristö ja teknologia ( toim.)

Jotenkin kaiken tämän päivän pimeyden täytyy ilmetä puheessa, jossa yritetään epätoivoisesti peittää ahdistusta tekniikan kontaktipinnan luoman aukon pimeydessä. ( Timo Airaksinen. Kuka pelkäisi tekniikkaa?)

Sain kirjan lahjaksi pojaltani, jonka artikkeli Vapaamatkustaminen, ongelma ja sen dekonstruktio on kirjan sivulla 235. Hänen väitöskirjansa Funk Games olisi ollut 12. kirja samalla hyllyllä. Olisi pitänyt vähän fuskata ja muuttaa kirjojen järjestystä.