Olen lähdössä Luxemburgiin koiravahdiksi. Kiintoisa pesti. Koska en ole ennen ollut koiravahtina eikä minulla ei ole kovin paljon kokemusta koirista, ostin tänään Roger Grenierin kirjan Koirana olemisen vaikeus. Se ei anna käytännön koiranhoito-ohjeita, mutta pikasilmäyksellä se näyttää olevan viehättävä opas kirjallisuuden välittämään koirakuvaan. Grenier tosin väittää, että ” moni kirjailija on liian narsisti antaakseen eläimen koskettaa itseään,” mutta toisaalla hän sanoo, ettei Baudelaire löytänyt Belgiasta mitään muuta hyvää kuin koirat. Saa nähdä löydänkö minä Luxemburgista muuta hyvää kuin yllä olevassa kuvassa olevan Totin. Jos ehdin ja saan nettiyhteyden toimimaan, lähetän blogiin raportteja koiravahdin elämästä.
Kiinnostava blogi
Blogia kirjoittaa Petroskoista Suomeen muuttanut kirjailija Arvi Perttu. Hänen bloginsa ei ole vielä blogilistalla. ( Ei siellä sivumennen sanoen ole kuin yksi maahanmuuttajan blogi. Ulkosuomalaiset ovat ahkerampia bloggaajia kuin maahanmuuttajat). Perttu on pohtii maahanmuuttajan osaa seuraavasti:
Maahanmuuttajat eivät pysty vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin subjektina, he ovat aina objekteja. Matti Röngän dekkarissa sympaattinen paluumuuttaja Viktor Kärppä seikkailee lopulta rynnäkkökivääri kainalossa. Romaani on hauska ja vauhdikas, mutta inkeriläinen Kärppä on siinä vain kliseinen kuva venäläisestä Suomessa.
Eivätkö maahanmuuttajat halua kertoa elämästään itse vai eivätkö heidän tarinansa kelpaa? En tarkoita tässä muistelmia, tutkimuksia ja elämäkertoja. Kaipaan romaaneja, novelleja, runoja, elokuvia. Fiktiivisiä mutta realistisia tarinoita meistä, venäläisistä, inkeriläisistä, virolaisista, somaleista. Ehkeivät ne ole tarpeeksi viihteellisiä.
Suomessa viihteen kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Suomalaiset kustantajat julkaisevat mieluummin lähihistoriallista romantiikkaa ja toimintaa. Maahanmuuttajien on ehkä vaikea kirjoittaa sellaista, heidän elämänsä kun on täynnä ahdistusta ja huonopalkkaista työtä. Siitä on seikkailu ja komedia kaukana.
Perttu kirjoittaa merkinnässä Sananvapauden kaaria millaista oli tulevan kirjailijan nuoruus Petroskoissa. Merkintä päättyy hieman pessimistisesti:
Nyt vepsäläinen runoilijamme on kuollut, näytelmäkirjailija vaikenee edelleenkin ja minä asun maanpetturina Suomessa. Glasnostin aika livahti ohitsemme kuin väliaikainen ja satunnainen sivujuoni.
Anna Politkovskajan murhapäivänä olin Venäjällä. Televisiossa ja radiossa ei kerrottu mitään, sanomalehtiä en sinä päivänä ehtinyt nähdä. Seuraavana päivänä palasin Suomeen ja vasta täällä sain tietää järkyttävän uutisen. Soittelin heti kavereilleni Petroskoihin. Moni sai kuulla tapahtuneesta vasta minulta. Kukaan ei halunnut kommentoida. Tunnelma oli sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun ajatuskaarien esittämisestä julkisella paikalla sai vuoden linnatuomion, riippuen tietenkin paikasta.
7 kommenttia:
Raisa Lardot:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raisa_Lardot
Esimerkiksi Ripaskalinnut (1978) kertoo, millaista on ollut tulla Suomeen sodan pyörteissä.
Kipeistä asioista on vaikea kirjoittaa juuri silloin, kun ne ovat kipeimmillään. Luultavasti pitää vielä odottaa joitakin vuosia, jotta saamme emigranttikirjailijoita.
Osa siirtolaisaikuisista ei osaa kunnolla suomea pystyäkseen kirjoittamaan suoraan suomalaiselle yleisölle, ja siirtolaisten jälkeläiset kuluttavat vielä koulun penkkejä.
Toivossa on kuitenkin hyvä elää. : )
Hei Louhi,
minun isäni oli emigrantti, samoin Aale Tynni, josta tuli myöhemmin akateemikko. Molemmat pakolaisia Inkerinmaalta. Maahanmuuttajien asiat kiinnostavat minua, koska tiedän pakolaisen lapsena, miten vaikeata voi täällä olla, jos on vääränvärinen tai on tullut väärästä maasta,kuten Venäjältä.
Hyvää matkaa koiravahdille! Minä lähden pian Portugaliin, viimeiselle aineistonhakumatkalle kirjaa varten.
Venäjällä eräs huolestuttavimmista tendensseistä on juuri äärioikeistolaisen muukalaisvihan nousu. Sitähän on pidetty Putinin masinoimana.
Pieni täsmennys kohtaan "Luultavasti pitää vielä odottaa joitakin vuosia, jotta saamme emigranttikirjailijoita."
po.
jotta saamme u u d e n polven emigranttikirjailijoita.
Tiedän kyllä, että olet emigrantin tytär ja muitakin vanhemman polven emigranttikirjailijoita tiedän.
Nämä uuden polven Venäjältä tulleet maahanmuuttajat eivät tietääkseni vielä ole ruvenneet kirjoittamaan omista kokemuksistaan, ei ainakaan suomeksi. Toivottavasti joku heistä rupeaa kirjoittamaan.
Miellyttävää Luxemburgin-matkaa. : )
Ripsa, Sofi Oksanen. Äiti on virolainen, en tiedä, onko koskaan asunut Virossa, jos on, vähän aikaa.
Ensimmäinen Sofi Oksaseen viittaava linkki http://www.city.fi/lehti/article.php?id=1661
antaa ymmärtää, että äitinsä siirtolaistaustasta huolimatta kirjailija kirjoittaa erityisesti seksuaalisuuteen ja feminismiin liittyvistä asioista eikä siirtolaisuudesta. Stalinin lehmissä on kyllä jotakin myös siirtolaistaustasta.
Käsittääkseni Oksanen on asunut koko ikänsä Suomessa.
Käsittääkseni Sofi Oksanen on asunut koko ikänsä Suomessa. En tiedä, pitääkö hän itseään siirtolaiskirjailijana, mutta minä en. En teosten aiheiden vuoksi.
Ensimmäinen löytämäni Oksaseen viittaava linkki http://www.city.fi/lehti/article.php?id=1661
antaa ymmärtää, että äitinsä siirtolaistaustasta huolimatta kirjailija kirjoittaa erityisesti bulimiaan, omaan seksuaalisuuteensa ja feminismiin liittyvistä asioista eikä siirtolaisuudesta. Esikoisteoksessa "Stalinin lehmissä" on kyllä jotakin myös kirjailijan siirtolaistaustasta.
Lähetä kommentti