Sanaton tarina

Klikkaa isommaksi

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on Sanaton tarina. Löysin kuvan tarinan Uutelan metsästä. Tuhmat lapset tietävät, että joulun alla tontut muuttuvat ilmiantajiksi.

PS. Lisäsin alempana olevaan itsenäisyyspäivän merkintään isänmaallisen ja epä-älyllisen mielipiteen sekä kuvan, jota Blogger ei eilen suostunut lataamaan.

Viisi hyllyä, viisi kirjaa

Lisäys 7.12.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Hesari otsikoi tänään isosti, että suomalaisesta romaanista puuttuu äly ja yhteiskuntakritiikki. Huh, mikä linjanveto! Hesari sai aiheen otsikointiin Stefan Mosteria haastatteluun, jossa hän sanoo että Suomessa ei arvosteta klassista eurooppalaista intellektuellia. Isänmaallinen tunteeni kuohahti - suomalaista kirjallisuutta saa haukkua vain suomalainen. Sama juttu jos joku haukkuisi minun isääni. Vain minä ja minun veljeni saavat haukkua häntä. Miten kirjailija voisi Suomessa olla intellektuelli, kun väestöpohja on kapea ja intellektuelleja lukijoita on maassa vähän? Toista on Saksassa tai Ranskassa joissa on enemmän porukkaa ja lukijoita riittää myös vaativimmillekin kirjoille. Suomessa sellaisen kirjan myynti jää alle tuhannen kappaleen. Ei täällä kannata olla intellektuelli kirjailija, pää pannaan poikki, eikä häntä jää kaipaaman kuin lähiomaiset, jos hekään. Kuten Stefan Moster sanoin: ” Intellektuelli on irvikuva ja elitismi synti.” Joka maassa on sellaiset kirjailijat kuin lukijatkin. Tässä maassa on kynttilä pidettävä vakan alla, jos aikoo menestyä ja kauan elää. Vähätkin lukijat kaikkoaisivat, jos rupeaisi täällä rupeaisi tekemään älyllisiä romaaneja, joissa olisi ajatuksia, muotoa, yhteiskuntakritiikkiä uusia näkökulmia ja mitä kaikkea Moster suomalaiselta romaanilta kaipasikaan. Sain rimakauhukohtauksen kun luin hänen näkemyksiään suomalaisesta romaanista.

Noora ja kirjahyllyt

Itsenäisenä naisena en katso Tuntematonta sotilasta enkä linnan juhlia. Sota ei kiinnosta enkä jaksa katsoa vuoden tylsintä ohjelmaa. Lapsuudenkodissa itsenäisyyspäivänä leivottiin joulupiparkakut. Millä muulla tavoin sitä sitten voi itsenäisyyspäivää viettää Suomessa? Varasin pyykkituvan täksi illaksi, mutta kun menin viemään, joku toinen pesi tuvassa pyykkiä. Olin epähuomiossa varannut väärän illan. Joten bloggaan.

Dionysoksen keväästä löytyi kirjallinen meemi : Ota yhdeksäs kirja kirjastosi viideltä hyllyltä ja sano niistä jotain viisasta. ( 17.11.06). Koska en keksi ikinä mitään viisasta sanottavaa, lainaan jokaisen kirjan 19. sivulta lauseen tai pari. Puhukoot kirjat itse.

1. hylly. Paavo Haavikko. Talvipalatsi. Tätä kirjaa olen rakastanut nuoresta asti.

minä olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka,

oi sinä joka kiipeilet patsaita,

turisti, et ehkä ymmärrä että minä saan

tuskin kulujani takaisin näistä runoista,

2. hylly. Friedrich Nietzsche. Näin puhui Zarathustra. Tätä kirjaa luin nuorena niin ahkerasti, että kannet hajosivat.

Yksineläjälle minä laulan lauluni ja kaksineläjälle; ja kenellä on vielä korvat ennenkuulumattomalle, hänen sydämensä minä tahdon kuormittaa onnellani. ( Suom. J.A. Hollo)

3. hylly. Catullus. Kaikki runous. Tämän kirjan ostin Catulluksen rakkausrunojen tähden

Kenelle olet kaunis?

Ketä nyt rakastat?

Kenen kanssa suutelet?

Kenen huulia puret?

Catullus on kääntynyt menneisyyttä vastaan. (Suom. Jukka Kemppinen)

( Ps. Runojen sisäänvedetyt rivit eivät onnistu Bloggerilla)

4. hylly. Pentti Saarikoski. Asiaa tai ei. Blogikirja ennen blogeja.

Tänään olen hoitanut asioita, soitellut puhelimella, kirjoittanut kirjeitä, ja sitten rupesin kääntämään kuunnelmaa ruotsiksi. Alkaa tuntua siltä että olisi kiire. Mihin? Lehtien palstoilla käydään jonninjoutavia keskusteluja.

5.hylly. Arvot, ympäristö ja teknologia ( toim.)

Jotenkin kaiken tämän päivän pimeyden täytyy ilmetä puheessa, jossa yritetään epätoivoisesti peittää ahdistusta tekniikan kontaktipinnan luoman aukon pimeydessä. ( Timo Airaksinen. Kuka pelkäisi tekniikkaa?)

Sain kirjan lahjaksi pojaltani, jonka artikkeli Vapaamatkustaminen, ongelma ja sen dekonstruktio on kirjan sivulla 235. Hänen väitöskirjansa Funk Games olisi ollut 12. kirja samalla hyllyllä. Olisi pitänyt vähän fuskata ja muuttaa kirjojen järjestystä.

Valituskuoro

Edit 1.12. klo 20 .30. Lisää löytöjä ja jupinaa Finlandia-raadista. Kts. alempaa.

Helsinki Complaints Choir

Valituskuoro oli esillä Kiasman Ars 06 -näyttelyssä. Kiitos Tuille linkistä.

Lisäys 1.12. Runeberg -ehdokkaat

Ehdolla on kaksi esikoisromaania: Riikka Pelon Taivaankantaja ja Sanna Ravin Ansari. Muut ehdokkaat ovat Eva-Stina Byggmästarin runokokoelma Älvdrottningen, Joel Haahtelan romaani Perhoskerääjä, Jari Järvelän romaani Kansallismaisema, Malin Kivelän romaani Du eller aldrig, Maritta Lintusen novellikokoelma Ovisilmä ja Johanna Venhon runoelma Yhtä juhlaa.

Lähde: http://www.hs.fi/kirjat/
Samasta lähteestä voi käydä lukemassa mitä Jari Tervo vastaa Percy Mashairelle, jonka juttuun viittasin marisevassa joukossa.

Runeberg-lista on kaunokirjallisesti mielenkiintoisempi kuin Finlandia- lista, kuten lähes aina.

Jupinaa Finlandia-raadista

Lisäys 1.12. ko 19.30 Kauppalehden kirjallinen bogi Sivulla
Chilla kommentoi eilen Tiina Lymin lausuntoa Sunnuntaisuomalaisessa , jota Jouni Tossavainen kommentoi Hesarissa. ( kts. edellistä merkintää). Chilla: "Moni kirjailija miettii nyt varmaan, että lukikohan se Lymi minun kirjaani ollenkaan. Miettiä voi sitäkin, että tuliko tämän vuotisesta Finlandiasta täysi farssi."

Chillan blogi löytyi Saaran blogin kommenttiosastosta.
Saaran bogista löytyi myös linkki Sunnuntaisuomalaiseen, jossa Tiina Lymi vastasi kysymykseen:

Montako ehdokaskirjaa luit?

- En laskenut, mutta en lukenut kaikkia liki kahtasataa. Jos raadin kaksi muuta jäsentä sanoivat "nou", niin se riitti syyksi jättää kirja lukematta.

Sumen kustannusyhdistys/Kirjasäätiö valitsee Finlandia-raadin jäsenet. Valintaperusteet ovat hämärän peitossa. Miksi raadissa pitää olla ns. julkkiksia? Kuten näyttelijöitä, joilla ei ole aikaa lukea muuta kuin sitä mikä liittyy heidän rooleihinsa. Minun vastaukseni: Koska kirjallisuuden Finlandiakisa on läpeensä kaupallinen. Kaunokirjallisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

PS. Lisäsin oikean sivupalkin linkkilistalle Juha Seppälän, Kulttuurikapakan Chillan ja pari muuta blogia.. Muutama kirosana tuli päästettyä, niin vaivalloista linkkien lisääminen Bloggeriin on. Ymmärrän hyvin niitä jotka eivät tee linkkilistoja. Ja ne jotka tekevät saisivat vastavuoroisuuden nimissä ottaa huomioon minun linkitykseni.

Mariseva joukko

Katugrafiikkaa Aurinkolahdessa. Tekijä: tuntematon underground-taiteilija. Kohde päiväkodin seinä Taiteilijatalon naapurissa. Tänään huomasin, että se oli kadonnut seinästä. Sisälläni elää pieni anarkisti, joka ei ole päässyt toteuttamaan itseään, siksi ihailen näiden dissidenttien sitkeää uurastusta uhanalaisissa olosuhteissa. Suosittelen Teema-kanavan sarjaa Pietarin underground-taiteesta.

Toinen suositus: Mariseva joukko, joka myös tulee Teema-kanavalta. Nyt on vuorossa miesten marinat. Englantilaiset eivät ole sen kummempia kuin suomalaisetkaan, mutta niin kuin tuolla alempana sanoin jossain merkinnässä sanoin he osaavat tehdä sketseistä hauskempia. Miksei YLE varasta ideaa?.Marinamateriaalia löytyy ilmaisjakelulehtien tekstiviestipalstoilta. Valitusta riittää bussikuskeista, parveketupakoinnista, yhteiskunnan eläteistä, maahanmuuttajista, kerrostalojen häiriköistä, lapsista, vanhemmista, koirien ja kissojen kakoista jne. jne.

Tänään eräs pettynyt marisi Vartissa, että ”sanoma- ja aikakauslehtien kestotilaajia syrjitään. Jos tilaat lehdet pätkissä, saat kuukausien lehdet ilmaiseksi ja vielä lahjat päälle. Vuosien kestotilaajat ei saa edes kiitosta.” Olen täysin samaa mieltä, se on huutava vääryys.

Viime tiistaina menin kuuntelemaan marisevaa joukkoa paikan päälle Laulumiehiin, jossa oli Eino Leinon seuran tilaisuus aiheena Kirjallisuuden palkitseminen. Se on aihe josta kirjailijat, apurahojen lisäksi eniten marisevat, mutta eipä siellä kirjailijoita juuri näkynyt. He jupisevat omissa sisäpiireissään.

Paikalla oli kaksi tämänvuotisen Finlandia-esiraadin jäsentä: Stefan Moster ja Barbo Holmberg, mutta kukaan ei pannut kyseenalaiseksi raadin työskentelyä. Sen tekee Jouni Tossavainen, joka kysyy tämän päivän Hesarissa: ” Kun raadissa istuivat saksalainen, suomenruotsalainen ja näyttelijä, niin kenen tehtävänä oli lukea suomenkieliset romaanit? Kun Lymi ei sitä tehnyt, kenelle hän siirsi vallan? ( Keskustelua: Raadissa täytyy lukea HS 29.11.06). Ja Tossavainen jatkaa:” Kun F-kisassa ei ole mukana kuin yksi naiskirjailijan romaani, niin jostain syystä hyvin ovat edustettuina kääntäjä Stefan Mosterin saksantamat kirjailijat ja suomenruotsalaiset teokset.”

Tästähän kirjailijat ovat keskenään puhuneet, mutta eivät vain tulleet Eino Leinon seuran tilaisuuteen sanomaan sitä ääneen. En minäkään avannut suutani siitä asiasta. Sen sijaan marisin ääneen, että miksi Hesari noteeraa niin isolla Finlandia-palkinnon, mutta ei Runeberg-palkintoa, jonka voittaja saa julkisuutta vain pienessä sivupalkin uutisessa ilman kuvaa. Seurassa ollaan niin sivistyneitä nykyään, ettei mitään sanota ääneen. Toista oli takavuosina. Keskustelu on kuollut. Mikä minua/meitä vaivaa?

Luin tiistaina metrossa Uutislehti Satasta, kun palasin seuran kokouksesta. Joku inkerinsuomalainen marisi tekstiviestipalstalla , että ” Mogadishu Avenuessa inkeriläisen naisen ulkomuoto, käyttäytyminen puhe tai elämäntavat eivät vastaa todellisuutta. Kirjailija ei tunne inkerinsuomalaisia.” Samasta syystä lakkasin katsomasta sarjaa. Inkerinsuomalaiset naiset ovat leveänaamaisia, sini- tai harmaasilmäisiä, vaalea- tai punatukkaisia. Olen itse puoleksi inkerinsuomalainen (isä tuli pakolaisena Inkeristä vallankumouksen jälkeen, äiti oli suomalainen Pohjanmaalta). Kirjailija ( JariTervo) oli aikoinaan samassa kirjallisuuden laudaturseminaarissa yliopistolla kuin minä. Olisi hänen pitänyt tietää millainen on inkerinsuomalainen, vaikkakin olen vain puolikas. Mutta ehkä näkemys naisesta on ohjaajan. Sivumennen sanoen, samassa seminaarissa oli muuten Kari Hotakainenkin. Molemmat olivat runopoikia siihen aikaan.

Tämän päivän Hesarista vielä yksi sitaatti. se liittyy kulttuuriosaston pääjuttuun Media hylkii maahanmuuttajia. Percy Mashaire kysyy Näkökulma-kolumnissa Onko Jari Tervo pakolaisten ääni? Mashairen mielestä ”Jari Tervo voi olla yksi Suomen loistavimmista kirjailijoista, mutta tämän sarjan ( Mogadishu Avenue) hän ei sovi maahanmuuttajien elämän tulkiksi […] Mogadishu Avenuen tapaus osoittaa taas kerran, että maahanmuuttajista voi puhua, mutta he eivät saa puhua.”Olen samaa mieltä. Suomalaiset ovat kuin venäläisiä, syvästi epäluuloisia suhteessaan ulkomaalaisiin, varsinkin jos he vääränvärisiä tai väärästä ilmansuunnasta tulleita muukalaisia.

Kun en jaksa kirjoittaa, bloggaan. Jotkut käyttävät blogata-verbistä suomalaisempaa muotoa, joka on plokata. Slangisanakirjan mukaan plokata merkitsee noukkia ja poimia (tulee ruotsalaisesta plocka-sanasta). Alun perin blogi tarkoitti verkkojulkaisua, johon oli poimittu linkkejä sivustoilta joissa bloginpitäjä oli käynyt. Nykyään harva viitsii linkata eli plokata linkkejä netistä. Minä yritän tehdä sitä, mutta en harmikseni nyt muista miltä sivustolta löysin
Juha Seppälän blogin. Seppälä haukkui blogit pataluhaksi sellaisella intohimolla, että en ihmettele yhtään hänen ryhtymistään bloginpitäjäksi. Kulttuurikapakka löytyi JarkkoTontin Kirjaamon kommenttipalstalta. Pseudonyymin blogin löysin, kun pseudonyymi kommentoi edellistä merkintääni. Kunhan ehdin, liitän em. blogit oikean sivupalkin linkkilistaan.

Bloggaamiseen ja linkkilistan ylläpitoon kuluu yllättävän paljon aikaa. Kun kirjan kirjoittaminen sujuu hyvin, ei aikaa eikä energiaa jää blogikirjoittamiseen. Ne ovat kaksi täysin erilaista kirjoittamisen lajia. Tänä iltana piti tehdä vain lyhyt merkintä, mutta juutuin nettikoneen ääreen marisemaan. Ai niin, yksi marina oli unohtua. Geisha-suklaapatukasta löytyi lasinsiru. Pitäisiköhän tehdä valitus Fazerille. Siru oli viimeisessä palassa. Jotain kovaa osui kieleen, luulin että hampaastani on irronnut pala, mutta se olikin lasia.

Kun sanat tulevat todeksi

”Sanat ovat todellisia. Kaikki inhimillinen on todellista, ja välistä me tiedämme asioita etukäteen, vaikkemme välttämättä tajua sitä. me elämme nykyisyydessä, mutta tulevaisuus on sisällämme joka hetki.”( Paul Auster. Oraakkeliyö, s. 243)

Paul Auster kertoo Oraakkeliyössä kirjailijasta, joka kirjoitti kuvitteellisen kertomuksen pikkulapsen hukkumiskuolemasta. Kaksi kuukautta teoksen julkaisemisen jälkeen kirjailijan lapsi hukkui. Kirjailija oli vakuuttunut, että hänen kirjoittamansa sanat kuvitteellisesta kuolemasta olivat aiheuttaneet todellisen kuoleman ja kirjailija lakkaa kirjoittamasta, koska hänelle on selvinnyt että sanat voivat tappaa. Austerin kertojaminä (kirjailija itsekin) pitää sitä harhaisena tulkintana maailmasta. Hänen mielestään mielikuvituksen ja todellisuuden välillä ei ole mitään kytkentää.

Kuvassa Paul Auster. Kuva on peräisin Michael-Edouard Leclercin blogista.

Austerin kirjan jälkeen luin Andrei Kurkovin romaanin Kuolema ja pingviini, jossa sanat tulevat todeksi, kun kirjan kertojaminä Viktor (kirjailija hänkin) saa eräältä sanomalehdeltä pestin kirjoittaa varastoon muistokirjoituksia elävistä ihmisistä. Hänen muistokirjoitustensa kohteet alkavat kuolla yksi toisensa jälkeen poliittisten murhien uhreina.

Vuonna 1961 syntynyt Andrei Kurkov on ukrainalaisten kirjailijoiden Gogolin ja Bulgakovin henkinen jälkeläinen. Hän kirjoittaa surunvoittoista surrealistista satiiria neuvostoajan jälkeisestä Ukrainasta. Kuolema ja pingviini ilmestyi 1996, joka on käännetty kahdellekymmenelleviidelle kielelle ja tänä syksynä myös suomeksi.

Kurkov kirjoittaa vain siitä minkä tietää. Kuoleman ja pingviinin jälkeen hän kirjoitti romaanin komeasta poliitikosta, jonka venäläiset myrkyttävät. Hän säilyi hengissä, menetti ulkonäkönsä, mutta pääsi valtaan. Kurkov kirjoittti kirjan ennen kuin Ukrainan nykyinen presidentti Viktor Jǔstsenko myrkytettiin ja hänen kasvonsa tärveltyivät myrkystä. ( Sivumennen sanoen myrkyttäminen näyttää olevan itäeurooppalainen perinne). En tiedä mistä Kurkovin kirjasta on kysymys. Ukraina-blogi, josta tieto on peräisin, ei kerro kirjan nimeä. ”The thing is, the book pre-dated the events precipitating the Orange Revolution by about eight months. Ask Kurkov about the almost magical absurdity in his novels, and he smiles and says he only writes about what he knows,” kirjoittaa Maria Farrell Ukraina.blogissa.

Minua vähän hirvittää mielikuvituksen todellisuus. Se on sitä samaa todellisuutta, joka hallitsee unia. Joskus unissakin tulevaisuus näyttäytyy ennen kuin mitään on tapahtunut ns. reaalitodellisuudessa. Ne ovat rationaalisten ihmisten halveksimia enneunia. Epämiellyttävä ajatus: se että jollekin todelliselle ihmisille kirjailijan lähipiirissä tapahtuu, se mikä kirjassa tapahtuu fiktiiviselle henkilölle. Mielikuvitus on vaarallista!

PS. Risto Niemi- Pynttäri kirjoittaa tänään ilmestyneessä Kiiltomadon pääkirjoituksessa: Verkko kiristyy, blogissa tapahtuu: ”Verkkojulkisuudessa huomion kohteena ovat vain uudet tekstit: vain päivitetyt blogit ja foorumeille tulleet uudet viestit. Näin siis verkkotekstit ovat samalla tavalla hetkessä eläviä ja nopeasti vanhenevia kuin sanomalehdet – ne eivät ole pysyviä kuten kirjat.”

Tämä luo paineita verkkokirjoittajalle. Kun en ole viikkoon päivittänyt blogia, alkaa tuntua että pitäis taas päivittää, vaikka ei ole aikaa eikä mitään sanottavaa. Hanhensulka kutsuu tämänpäiväisessä lastussaan blogikirjoittamisen pakkoa moolokin kidan syöttämiseksi.

Risto Niemi -Pynttärin blogit:

Kun kirjoitat

Oliko hyvä teksti