keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Kun sanat tulevat todeksi

”Sanat ovat todellisia. Kaikki inhimillinen on todellista, ja välistä me tiedämme asioita etukäteen, vaikkemme välttämättä tajua sitä. me elämme nykyisyydessä, mutta tulevaisuus on sisällämme joka hetki.”( Paul Auster. Oraakkeliyö, s. 243)

Paul Auster kertoo Oraakkeliyössä kirjailijasta, joka kirjoitti kuvitteellisen kertomuksen pikkulapsen hukkumiskuolemasta. Kaksi kuukautta teoksen julkaisemisen jälkeen kirjailijan lapsi hukkui. Kirjailija oli vakuuttunut, että hänen kirjoittamansa sanat kuvitteellisesta kuolemasta olivat aiheuttaneet todellisen kuoleman ja kirjailija lakkaa kirjoittamasta, koska hänelle on selvinnyt että sanat voivat tappaa. Austerin kertojaminä (kirjailija itsekin) pitää sitä harhaisena tulkintana maailmasta. Hänen mielestään mielikuvituksen ja todellisuuden välillä ei ole mitään kytkentää.

Kuvassa Paul Auster. Kuva on peräisin Michael-Edouard Leclercin blogista.

Austerin kirjan jälkeen luin Andrei Kurkovin romaanin Kuolema ja pingviini, jossa sanat tulevat todeksi, kun kirjan kertojaminä Viktor (kirjailija hänkin) saa eräältä sanomalehdeltä pestin kirjoittaa varastoon muistokirjoituksia elävistä ihmisistä. Hänen muistokirjoitustensa kohteet alkavat kuolla yksi toisensa jälkeen poliittisten murhien uhreina.


Vuonna 1961 syntynyt Andrei Kurkov on ukrainalaisten kirjailijoiden Gogolin ja Bulgakovin henkinen jälkeläinen. Hän kirjoittaa surunvoittoista surrealistista satiiria neuvostoajan jälkeisestä Ukrainasta. Kuolema ja pingviini ilmestyi 1996, joka on käännetty kahdellekymmenelleviidelle kielelle ja tänä syksynä myös suomeksi.

Kurkov kirjoittaa vain siitä minkä tietää. Kuoleman ja pingviinin jälkeen hän kirjoitti romaanin komeasta poliitikosta, jonka venäläiset myrkyttävät. Hän säilyi hengissä, menetti ulkonäkönsä, mutta pääsi valtaan. Kurkov kirjoittti kirjan ennen kuin Ukrainan nykyinen presidentti Viktor Jǔstsenko myrkytettiin ja hänen kasvonsa tärveltyivät myrkystä. ( Sivumennen sanoen myrkyttäminen näyttää olevan itäeurooppalainen perinne). En tiedä mistä Kurkovin kirjasta on kysymys. Ukraina-blogi, josta tieto on peräisin, ei kerro kirjan nimeä. ”The thing is, the book pre-dated the events precipitating the Orange Revolution by about eight months. Ask Kurkov about the almost magical absurdity in his novels, and he smiles and says he only writes about what he knows,” kirjoittaa Maria Farrell Ukraina.blogissa.

Minua vähän hirvittää mielikuvituksen todellisuus. Se on sitä samaa todellisuutta, joka hallitsee unia. Joskus unissakin tulevaisuus näyttäytyy ennen kuin mitään on tapahtunut ns. reaalitodellisuudessa. Ne ovat rationaalisten ihmisten halveksimia enneunia. Epämiellyttävä ajatus: se että jollekin todelliselle ihmisille kirjailijan lähipiirissä tapahtuu, se mikä kirjassa tapahtuu fiktiiviselle henkilölle. Mielikuvitus on vaarallista!

PS. Risto Niemi- Pynttäri kirjoittaa tänään ilmestyneessä Kiiltomadon pääkirjoituksessa: Verkko kiristyy, blogissa tapahtuu: Verkkojulkisuudessa huomion kohteena ovat vain uudet tekstit: vain päivitetyt blogit ja foorumeille tulleet uudet viestit. Näin siis verkkotekstit ovat samalla tavalla hetkessä eläviä ja nopeasti vanhenevia kuin sanomalehdet – ne eivät ole pysyviä kuten kirjat.”

Tämä luo paineita verkkokirjoittajalle. Kun en ole viikkoon päivittänyt blogia, alkaa tuntua että pitäis taas päivittää, vaikka ei ole aikaa eikä mitään sanottavaa. Hanhensulka kutsuu tämänpäiväisessä lastussaan blogikirjoittamisen pakkoa moolokin kidan syöttämiseksi.

Risto Niemi -Pynttärin blogit:

Kun kirjoitat

Oliko hyvä teksti



7 kommenttia:

Obeesia kirjoitti...

Kun löydän mielenkiintoisen blogin, haluan lukea läpi bloggarin koko tuotannon, vähintään selaillen. Minulle on tärkeää tietää kirjoittajan tausta ja/tai kehitys blogin alusta tähän päivään. Toki lukeminen vie aikaa, mutta kiinnostavimmat merkkaan selaimen bookmarkkeihin ja luen sitten, kun aikaa on.

Kommentointia en ole saanut järjestykseen: jonkun postausta lukiessani tulee mieleen, että tähän voisin kommentoida, mutta ajatukset ovat kuitenkin vielä liian keskeneräisiä tai aihe on vaativa. Ajattelen, että palaan aiheeseen tuonnempana. Koko ajan tulee kuitenkin uusia viestejä, enkä tuoreiden kirjoitusten tulvassa enää pysty palaamaan aiempiin kiinnostuksen kohteisiin.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei,

en minäkään ole saanut kommentointia järjestykseen. Olen ajatellut, että sitten kun pääsen isosta työstä eroon, niin on aikaa kommentoida enemmän. En ehdi nykyään edes lukea kaikkia niitä blogeja jotka olen joskus löytänyt ja laittanut linkkilistalle. Ja kaiken aikaa tulee uusia blogeja, joista en tiedä yhtään mitään.

Kun aloitin verkkopäiväkirjan pitämisen lähes viisi vuotta sitten, ihmset ihmettelivät miksi viitsin tehdä sellaista. Se oli jotenkin omituista puuhaa. Nykyään harva enää pitää sitä omituisena. Juha Seppäläkin joka arvosteli kovin sanoin bloggaajia, on ruvennut pitämään omaa blogia.

Verkkopäiväkirja muuttui blogiksi vähän päälle vuosi sitten, kun keksin että Bloggerin, ja miten helppoa sen kautta julkaista. Se antoi kommentointimahdollisuuden, jota verkkopäiväkirjassa ei ollut. Ihmiset lähettivät sähköpostia siihen aikaan. Minulla on ollut hyvät kokemukset kommentoinnista. Ikäviä kommentteja on tullut aniharvoin.

dahl kirjoitti...

Austerista vain. En ole häneen juuri tutustunut, lukenut vain tämän pari vuotta ilmestyneen kaksiosaisen Yksinäisyys -esseen, joka on kyllä hänen ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisunsa. Auster on siinä varmaan vielä nuoruuden teoriavimmassa sirotellut metatason tarinaa myös mukaan, mutta kiinnostavampaa on, kun hän pohtii suhdetta omaan isäänsä ja omaa isyyttään omien kokemustensa kautta.

Tuon perusteella pitäisi alkaa lukea muutakin Austeria, ja alankin, kun saan hankittua hänen kirjojaan.

Kurkovin satiiri vaikuttaa myös tosi mielenkiintoiselta, pitäisi saada se jostakin käsiin tai omaksi.

Anita Konkka kirjoitti...

Kurkov on surumielinen satiirikko. Hänen yhteiskuntasatiirinsa on rivien välissä. Jos tuntee vähääkään Ukrainan oloja, kirjan satiiri avautuu. Toisen ukrainalaisen nykykirjailijan Juri Andruchovytsin postmoderni Perversio(suom. 2000) kertoo myös nyky-Ukrainan elämänmenosta. Kurkov on lempeämpi kertoja. Hänet pitäisi saada Suomeen vierailemaan. On hyvin kielitaitoinen mies. Osaa kuulemma 11 kieltä!

Ripsa kirjoitti...

Anita!

Että sitten satuitkin puhumaan myrkytyksistä!

Surkea juttu. Mutta näyttää olevan niin että Venäjä ei tätä nykyä kestä totuudenpuhujia ja ne tapetaan pois päiviltä.

Eilisen Hesari kulttuurin eka sivu oli järkyttävä.

Iso maa eikä kukaan tiedä kuka vastaa ja mistä jos mistään.

Niinkus tiedät, rakastan Tarkovskia ja luulisin että Tarkovskin oppipoikaa on kuuleminen jos hänellä on asiaa.

Anita Konkka kirjoitti...

Nekrasovin kirje on parasta antia mitä hesarin kulttuuri on tarjonnut aikoihin. Analyysia Venäjän tilanteesta sekä tunteella että älyllä. Sitä ei lue hetkessä niin kuin tavallista lehtijuttua, ja sitten unohda samantien.

Latasin jutun tietokoneelle ja netissä olevaan varastooni, josta se ei toivon mukaan katoa, niin kuin tahtoo käydä paperileikkeille. Mihail Bergin Kirje Putinille kuuluu samaan ehdottomasti luettavien ryhmään, jos on vähänkään kiinnostunut mitä naapurissa tapahtuu.

Paju kirjoitti...

Muistokirjoituksista:

tänä vuonna melanoomaan menehtynyt neurologian professori Jorma Palo julkaisi vuonna 2001 kirjassaan Irvistyksiä oman nekrologinsa. Se myötäilee kirjan henkeä, satiirista otetta. Hän perustelee oman nekrologiansa kirjoittamista:
"Puhutaan, kuinka vainaja itse tietää parhaiten, mitä hän on saanut aikaan, ja kuinka hän olisi sen takia nekrologiansa paras kirjoittaja. Kukaan ei kuitenkaan kirjoita, joten minä aioin olla ensimmäinen."