Kirjallista - linkkejä

Kuva kotiviidakostani. Kaktus rupesi kukkimaan viime viikolla Se ei ole kukkinut neljään vuoteen eli koko sinä aikana jonka olen asunut Taiteilijatalossa. Niin kurjaa sillä on ollut. Kukinta antaa toivoa minulle.

Kirjallisuudenystävien iloksi Hesari on avannut maksuttoman kirjallisuuskritiikkien arkiston osoitteessa http://www.hs.fi/kirjat/ Hyvää palvelua. Nyt ei tarvitse enää leikata lehdestä tärkeinä pitämiään arvosteluja. Leikkeitä on hankala säilyttää ja ne hukkuvat. Kävin katsomassa onko siellä jo Perecin Elämä käyttöohjeesta arvostelua. Ei ollut. Sen sijaan luin mitä sanottiin Elämän opetuslapsista. Arvostelija oli sekoittanut päähenkilön (Harri Salmisen) ja tekijän ( Hannu Salaman) toisiinsa. Hannusta on tullut jutussa Harri. Hauskaa, kun arkistossa säilyvät arvostelijoiden lipsahdukset. Vai piruuttaanko arvostelija sekoitti nimet, varsinkin kun kirjailija Hannu Hesarin haastattelussa väitti ettei Harri ole hänen alter egonsa. Myös haastattelu löytyy hs.kirjat –arkistosta.

Otin kuvan Dostojevskin kuvasta Helsingin pääkirjaston auditoriossa. Dostojevski oli yksi niistä venäläisistä klassikoista, jotka kustansivat minun koulunkäyntini, ehtolaiskurssini, luokkaretkeni, leffalippuni jne. Kun 16-vuotiaana luin hänen romaaninsa Rikos ja rangaistus, lakkasin lukemasta dekkareita ja muuta viihdettä ja päätin ruveta kirjailijaksi.

Mitä kirjailijat sanoivat Dostojevskista pääkirjaston paneelissa viime viikolla? Klikkaa : Kaksi murhaa porraskäytävässä. Löytyy myös sivupalkin Radiosoittimesta. Paneeliin osallistui Christer Kihlman, Annika Idström , Torsti Lehtinen ja Jukka Mallinen puheenjohdattelijana.

Itsekehu-osasto

International Bestsellers - amerikkalaisten kirjastonhoitajien lista. En tiedä millä perusteella he valitsevat nimet listalle. A Fool’s Paradise on Amazonin Ranking- listan mukaan sijalla 803 717. Se ei ole bestseller.

PS. Aamulla

Mikään ei ole turhempaa ajankäyttöä kuin blogikirjoittaminen, totesin yöllä, kun ylläoleva merkintä kuvineen häipyi bittiavaruuteen. Bloggerissa oli katkos – Internal Sever Error! Opetus: älä ikinä kirjoita mitään suoraan Blogger-alustalle. Onneksi olin kirjoittanut jutun alun Wordiin. Lukijalle onneksi juttu lyheni puolella.

Päivän sitaatti:

”Kirjamessut ovat syvä loukkaus kirjaa ja sen lukijaa kohtaan. Kirja ei kaipaa mitään Superbowlin kaltaista tapahtumaa seurakseen. Lukeminen on hiljaisuutta. Se on lukijan yksinäistä keskustelua kirjailijan kanssa. Se ei ole mikään joukkuepeli, joka kaipaisi isokannuisia superbabyja heiluttamaan huiskaansa hissimusiikin tahdissa.” Lassi Kämäri. Lue lisää Loistavasta puhalluksesta

Kuinka monta kirjaa olet lukenut?

Kansainvälisessä blogimaailmassa kiertää kysely (meemi) : Kuinka monta kirjaa olet lukenut listalta 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista on pompannut lyhyessä ajassa Technoratin suositumpien toiselle sijalle ohi Laguna Beachin, Edelmanin, Lostin ja Youtuben. Ilahduttavaa, että bloggareista löytyy niin paljon kirjallisuudesta kiinnostuneita. Bongasin kiertiksen BookBlogista.

Olen lukenut listan kirjoista 298 (osan niistä siksi että luin yliopistossa Englannin ja Ranskan kirjallisuutta) Lukematta on 702 kirjaa. On hyvä syy elää. Don Quijote on yksi keskenjääneistä kirjoista. Olin noin 8-9 –vuotias kun isä pani minut lukemaan sitä ääneen. Änkkäsin ja tankkasin outoja sanoja, eikä lukemisesta tullut mitään. Siitä lukukokemuksesta jäi vastenmielisyys Don Quijotea kohtaan. Toinen keskenjäänyt on Herman Hessen Lasihelmipeli. Yritin lukea sitä viimeksi kymmenen vuotta sitten, kun osallistuin netissä lasihelmipeliin. Kesken jäi myös Cunninghamin Tunnit, joka esitettiin eilisiltana telkkarissa. Samoin Tsypkinin Kesä Baden Badenissa. Sekä Virginia Woolf että Dostojevski ovat merkinnet minulle kirjailijoina paljon, mutta en osaa pitää heidän elämänsä ja kirjojensa pohjalta tehdyistä romaaneista. Kesken jäi myös Coetzeen Dostojevski-kirja Pietarin mestari, niin paljon kuin Coetzeen kirjoista pidänkin. Melkein kaikki hänen kirjansa ovat listalla, joka on painottunut anglosaksiseen kirjallisuuteen. Elizabeth Bowenilta, samoin Margaret Atwoodilta on monta kirjaa. En ole lukenut kummankaan romaaneja. Pitänee paikata sekin aukko kirjasivistyksessä.

Mitä listalta puuttuu? Tshehov, ennen kaikkea. Kun kerran Gogolin Nenä on, niin miksei jokin Tshehovin suurista novelleista, tai pienoisromaani Nainen rannalta. Isaak Babel puuttuu, Jospeh Brodsky puuttuu, hän kirjoitti hienoa proosaa, mm. Veden peilin. Venäläiset klassikot ovat hyvin edustettuina, mutta nykykirjailijoista vain Viktor Pelevin on päässyt mukaan. Naiskirjailijoista kaipaan listalle Colettea ja Carson McCullersia, Ingeborg Bachmannia ja Katherine Anne Porteria. Simone de Beauvoir puuttuu myös, vaikken häntä kaipaakaan. Samoin Nathalie Sarraute. Hän oli ranskalaisen uuden aallon kirjailijoita. Uudesta aallosta on kelpuutettu vain Robbe-Grillet, ei edes nobelisti Claude Simonia. Muistaako kukaan enää hänen Flanderin tietään? Monella kirjalla suomeksi käännetty nobelisti Isaac Bashevis Singer puuttuu myös. Ja missä on Sandemose? Entä japanilaiset Tanizaki, Kawabata ja Osamu Dazai? Näiden rinnalla Geishan tarina on turha kirja. Mikään lista ei voi olla täydellinen.

Luku-urakka - 1001 kirjaa

Netistä löytyi lista 1001 kirjasta jotka täytyy lukea ennen kuolemaa – 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista ei ole aivan tuore, koska pikasilmäyksellä en löytänyt sieltä Ohran Pamukia, tämänvuotisen kirjallisuuden Nobelin saajaa. Listalla ei ole runoutta, ei esseitä eikä aforismeja. Yksi suomalainen löytyi: Tove Janssonin Kesäkirja. Kirjat ovat aika-, eivät arvojärjestyksessä. 1001.s kirja on Aisopoksen faabeleita. Poimin listalta kaksi kirjaa, jotka haluaisin lukea heti: Peter Handken Afternoon of a Writer ja Siri Hustvedin What I Loved

Syksy

Syysilta Katajanokan rannassa (klikkaa isommaksi). Syksy on Valokuvatorstain 22.aihe.

Jehuda Amichai sanoo jossain runossa, että kun ihminen vanhenee, hän ei ole enää riippuvainen vuodenajoista. Sitä ei välttämättä rakastu joka kevät, voi rakastua jopa syksyllä.

Hetkinen, nyt täytyy tarkastaa, mitä Amichai todella kirjoitti.

Syksyä Kizhin saarella ( kilkka isommaksi).

Kun ihminen vanhenee, muistiin ei voi enää luottaa. Siksi muistelmat ovat fiktiota. Amichai kirjoitti näin:

When a man grows old, his life becomes less dependent
on the rhythms of time and its seasons. Darkness sometimes
falls right in the middle of an embrace
of two people at the window; or summer comes to an end
during a love affair, while the love goes on
into autumn; […]

Amichaita on suomennettu, mutta ei tätä runoa. Nihil Internit julkaisi koosteen hänen runoistaan vuonna 1999. Kokoelman nimi on Jerusalem.

Jumalakin kadehtii

Lokakuun ruusuja Kirjailijanpuistossa Töölössä (liittyy aiheeseen vain symbolisesti -kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä jne.)

Kateuteen asti minä halajan sitä henkeä minkä olen teihin pannut. Lause on raamatusta, mutta en tiedä mistä sieltä. Ystävä muisti lauseen, kun kerroin hänelle Juri Oleshan romaanista Kateus, jonka luin viikonlopulla. Kirsti Ellilän kirjoitus kateudesta Nonossa sai minut lukemaan kirjan uudelleen. Mainio kirja, ei yhtään vanhentunut, vaikka sen syntymästä on kulunut kahdeksankymmentä vuotta. Se ilmestyi vuonna 1927 Moskovassa. Yhteiskuntajärjestelmät romahtavat, mutta kateus pysyy. Oleshan kirja on psykologinen romaani, mutta ei ollenkaan psykologisoiva, siksi se on niin tuore ja elävä kirja.

Olen kateudesta aivan vihreä - ja nautin sekä ihailen - niin herkullisesti Oleshan minäkertoja Nikolai Kavalerov kuvaa kateutensa kohdatta menestyvää elintarvikeyhtymän johtajaa Andrei Babitshevia, joka on poiminut hänet kapakan oven edestä kotiinsa. Kateus tekee tarkkanäköiseksi.

Nikolai on 27-vuotias nuori mies, joka kirjoittaa ”ohjelmistoja viihdetaitelijoille: monologeja ja kupletteja tilintarkastajista, neuvostoneideistä, nep-miehistä ja lapsenruokoista.” Hän halajaa menestystä ja mainetta, kuuluisuutta ja kunnia ja haaveilee suurista teoista. Hänellä ei mene hyvin. Hänen rakkautensa kohde ihana Valja rakastaa jalkapalloilija Volodjaa, Neuvostoliiton joukkueen maalivahtia. Nikolaista eivät pidä edes esineet. ”Huonekalut vaanivat tilaisuutta työntääkseen jalkansa eteeni. Kerran yksi lakattu kulma sananmukaisesti puraisi minua. Peitteen kanssa minulla on aina mutkikkaita ristiriitoja. Jos jokin pikkuesine –lantti tai kalvosinnappi –putoaa pöydältä, se kierii tavallisesti jonkin hankalasti siirrettävän huonekalun alle. Minä ryömin lattialla ja kohottaessani päätäni näen miten lipasto ilkkuu.”( Suom. Esa Adrian. Mainio on suomennoskin.) Ja Babitshev heittää hänet takaisin kadulle, kun Volodja, Babitshevin suojatti, palaa takaisin. Mitä syrjäytetty nuori mies siinä tilanteessa voi tehdä?

Rakas ystävä, joko on alistuttava tai… järjestettävä skandaali. Tai on lähdettävä rytistäen. Paukauttakaa ovea, kuten sanotaan. Tämä on tärkeintä: lähtekää rytistäen. Että historian kasvoille jää arpi – näyttäkää mihin pysytte piru vieköön! Eihän teitä kuitenkaan päästetä sinne. Älkää antautuko taistelutta…, neuvoo Babitshevin veli, Ivan. Hän on katkeroitunut yhteiskunnallisesti menestyvään veljeensä. Hänelläkään ei mene hyvin. Hän on keksijä, joka on keksinyt koneen, joka osaa tehdä kaikkea, mutta kukaan ei ole nähnyt ihmekonetta, se on olemassa vain hänen mielikuvituksessaan. Koneen nimi on Ofelia. Minä annoin sille rakkaudesta ja epätoivosta hulluksi tulleen tytön nimen, Ivan sanoo. Hän on puolihullu katkeruudesta ja kostonhimosta: Eräänä kauniina päivänä ymmärsin että minulle on annettu mahdollisuus kostaa aikakauteni puolesta. Minä turmelin koneen […] Tekniikan suurimmalle luomukselle minä annoin ihmisen huonoimmat tunteet! Hänelle on jäänyt vain kateus, ja lopuksi pelkkä välinpitämättömyys. Surullinen loppu, resignaatio: Ollaan välinpitämättömiä, Kavalerov! Malja välinpitämättömyydelle. Hurraa!

Minä tulkitsen Oleshan romaanin lopun niinettä kateuskin on parempi kuin välinpitämättömyys. Kateus on tunne, ja tunteet panevat maailman liikkeeseen. Jos jotakuta kiinnostaa aina ajankohtaisen kateuden kaunokirjallinen analyysi, Oleshan kirja löytyy ainakin Helsingin pääkirjaston varastosta.