Syksy

Syysilta Katajanokan rannassa (klikkaa isommaksi). Syksy on Valokuvatorstain 22.aihe.

Jehuda Amichai sanoo jossain runossa, että kun ihminen vanhenee, hän ei ole enää riippuvainen vuodenajoista. Sitä ei välttämättä rakastu joka kevät, voi rakastua jopa syksyllä.

Hetkinen, nyt täytyy tarkastaa, mitä Amichai todella kirjoitti.

Syksyä Kizhin saarella ( kilkka isommaksi).

Kun ihminen vanhenee, muistiin ei voi enää luottaa. Siksi muistelmat ovat fiktiota. Amichai kirjoitti näin:

When a man grows old, his life becomes less dependent
on the rhythms of time and its seasons. Darkness sometimes
falls right in the middle of an embrace
of two people at the window; or summer comes to an end
during a love affair, while the love goes on
into autumn; […]

Amichaita on suomennettu, mutta ei tätä runoa. Nihil Internit julkaisi koosteen hänen runoistaan vuonna 1999. Kokoelman nimi on Jerusalem.

Jumalakin kadehtii

Lokakuun ruusuja Kirjailijanpuistossa Töölössä (liittyy aiheeseen vain symbolisesti -kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä jne.)

Kateuteen asti minä halajan sitä henkeä minkä olen teihin pannut. Lause on raamatusta, mutta en tiedä mistä sieltä. Ystävä muisti lauseen, kun kerroin hänelle Juri Oleshan romaanista Kateus, jonka luin viikonlopulla. Kirsti Ellilän kirjoitus kateudesta Nonossa sai minut lukemaan kirjan uudelleen. Mainio kirja, ei yhtään vanhentunut, vaikka sen syntymästä on kulunut kahdeksankymmentä vuotta. Se ilmestyi vuonna 1927 Moskovassa. Yhteiskuntajärjestelmät romahtavat, mutta kateus pysyy. Oleshan kirja on psykologinen romaani, mutta ei ollenkaan psykologisoiva, siksi se on niin tuore ja elävä kirja.

Olen kateudesta aivan vihreä - ja nautin sekä ihailen - niin herkullisesti Oleshan minäkertoja Nikolai Kavalerov kuvaa kateutensa kohdatta menestyvää elintarvikeyhtymän johtajaa Andrei Babitshevia, joka on poiminut hänet kapakan oven edestä kotiinsa. Kateus tekee tarkkanäköiseksi.

Nikolai on 27-vuotias nuori mies, joka kirjoittaa ”ohjelmistoja viihdetaitelijoille: monologeja ja kupletteja tilintarkastajista, neuvostoneideistä, nep-miehistä ja lapsenruokoista.” Hän halajaa menestystä ja mainetta, kuuluisuutta ja kunnia ja haaveilee suurista teoista. Hänellä ei mene hyvin. Hänen rakkautensa kohde ihana Valja rakastaa jalkapalloilija Volodjaa, Neuvostoliiton joukkueen maalivahtia. Nikolaista eivät pidä edes esineet. ”Huonekalut vaanivat tilaisuutta työntääkseen jalkansa eteeni. Kerran yksi lakattu kulma sananmukaisesti puraisi minua. Peitteen kanssa minulla on aina mutkikkaita ristiriitoja. Jos jokin pikkuesine –lantti tai kalvosinnappi –putoaa pöydältä, se kierii tavallisesti jonkin hankalasti siirrettävän huonekalun alle. Minä ryömin lattialla ja kohottaessani päätäni näen miten lipasto ilkkuu.”( Suom. Esa Adrian. Mainio on suomennoskin.) Ja Babitshev heittää hänet takaisin kadulle, kun Volodja, Babitshevin suojatti, palaa takaisin. Mitä syrjäytetty nuori mies siinä tilanteessa voi tehdä?

Rakas ystävä, joko on alistuttava tai… järjestettävä skandaali. Tai on lähdettävä rytistäen. Paukauttakaa ovea, kuten sanotaan. Tämä on tärkeintä: lähtekää rytistäen. Että historian kasvoille jää arpi – näyttäkää mihin pysytte piru vieköön! Eihän teitä kuitenkaan päästetä sinne. Älkää antautuko taistelutta…, neuvoo Babitshevin veli, Ivan. Hän on katkeroitunut yhteiskunnallisesti menestyvään veljeensä. Hänelläkään ei mene hyvin. Hän on keksijä, joka on keksinyt koneen, joka osaa tehdä kaikkea, mutta kukaan ei ole nähnyt ihmekonetta, se on olemassa vain hänen mielikuvituksessaan. Koneen nimi on Ofelia. Minä annoin sille rakkaudesta ja epätoivosta hulluksi tulleen tytön nimen, Ivan sanoo. Hän on puolihullu katkeruudesta ja kostonhimosta: Eräänä kauniina päivänä ymmärsin että minulle on annettu mahdollisuus kostaa aikakauteni puolesta. Minä turmelin koneen […] Tekniikan suurimmalle luomukselle minä annoin ihmisen huonoimmat tunteet! Hänelle on jäänyt vain kateus, ja lopuksi pelkkä välinpitämättömyys. Surullinen loppu, resignaatio: Ollaan välinpitämättömiä, Kavalerov! Malja välinpitämättömyydelle. Hurraa!

Minä tulkitsen Oleshan romaanin lopun niinettä kateuskin on parempi kuin välinpitämättömyys. Kateus on tunne, ja tunteet panevat maailman liikkeeseen. Jos jotakuta kiinnostaa aina ajankohtaisen kateuden kaunokirjallinen analyysi, Oleshan kirja löytyy ainakin Helsingin pääkirjaston varastosta.

Terassiateria

Edit klo 14.00. Allekirjoita Amnesty Internationalin vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle. Katso alempaa osoite.

Valokuvatorstain 20. haaste on ateria. Kesällä tarjosin aterian Taiteilijatalon terassilla. Lasten ilmeistä päätellen ateria ei ollut kaikilta osin onnistunut.

Linkkejä ( päivän menu)

Nono on hieno kirjallinen blogi. Kannattaa käydä tutustumassa. Siellä on alkanut sarja seitsemästä kuolemansynnistä. Ja lukijoiden kirjoituksia lempikirjoistaan. Ensimmäisenä ehti Haavetar.

Ruu Morbidi on palannut tauon jälkeen takaisin.

Diogenes kertoo mitä Planströmin sisaruksille tapahtui Ranskassa. Kts. alempana olevaa merkintää: Torniolaistyttöjen rakkaus.

Tikkis on turkulaisen runoilijan Juhani Tikkasen blogi, joka tarjoaa minimalistisia runoja englanniksi.

Kemppinen on kirkkonummelainen runoilija, joka on kääntänyt pohjalaisrunoja surusta suomeksi. Minun suosikkini oli tässä eräänä päivänä seuraava käännös:

Tiesin olevani sinulle ruma,
petettävä, vähäpätöinen. Mieleni
kahahti, kun jo syleilit toista.

Pää auki esittelee työpöytänsä. Osallistun kiertokyselyyn ( kiertikseen, ent. meemiin) alla olevalla kuvalla. Sääntöihin kuuluu, ettei pöytää saa siivota ennen kuvaamista.

Pöydällä on kissa ja hiiri, nettikone ja Suomi- Eesti - Suomi –sanakirja. Taustalla häämöttää työkone, jonka ääressä istun päivät pitkät. Pöytä on vanha pirtinpöytä lapsuudenkodista.

Lopuksi tärkeitä asioita: Allekirjoita vetoomus kulttuurilehtien puolesta täällä.


Allekirjoita Amnesty Internationalin vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle Venäjän ihmisoikeustilanteen ottamiseksi esille kaikissa EU-Venäjä –tapaamisissa.

Klikkaa osoitetta: http://eu.amnesty.fi/article/view/139645

Levitä viestiä eteenpäin.

Kynttilämielenosoitus

(Klikkaa kuva isommaksi)

Kynttilämielenosoitus Tehtaankadulla Venäjän suurlähetystön edessä Anna Politkovskajan muistoksi 8.10. Televiaouutisten mukaan paikalla oli kaksituhatta ihmistä. Vieressäni seisoi mies joka sanoi että oli viimeksi täällä 39 vuotta sitten, kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian. Nyt hänestä tuntui, että on taas aihetta tulla osoittamaan mieltään.

Mielenosoituksesta lisää Pohdiskelevan liftarin blogissa (paljon linkkejä aiheeseen).
Lue myös P. Nykäsen Nettipäiväkirja 3:sta venäläisen ruletin kummallisesta yhteensattumasta, ja Jukka Mallisen essee Onko Venäjällä toivoa. Muutama kuva mielenosoituksesta täällä.

Nainen joka tiesi liikaa

Lisäys sunnuntaiaamuna: Hiljainen kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi klo 19.00 tänään 8.10. Venäjän suurlähetystön edessä Tehtaankadulla helsingissä. Järjestää Suomen PEN. Levitä sanaa ja tule paikalle.

Hän on Anna Politkovskaja. Eilen iltapäivällä hänet ammuttiin kotitalonsa porraskäytävässä Moskovassa. Kuulin uutisen kun tulin kotiin naapurin syntymäpäiväjuhlista ja avasin radion. Sieltä tuli keskiyön uutiset. Järkyttynyt ensireaktioni oli: - Hirveätä, nyt se on tapahtunut!

Tapasin Anna Politskovajan kolme vuotta sitten Suomen PENin ja Amnesty Internationalin järjestämän tilaisuuden jälkeen Juttutuvassa Helsingissä. Hän tiesi että hän eli hengenvaarassa, koska kirjoitti Venäjällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista ja Tetenian sodasta, asioista joista harva mieskään uskalsi kirjoittaa. Hän oli harvinaisen rohkea ja tinkimätön nainen ja toimittaja, ja sen takia Venäjällä sekä vihattu että kadehdittu. Olen varma, että kuka tahansa hänen tappajakseen löydetäänkin ( jos niin ikinä tapahtuu) niin taustalla on Venäjän tiedustelupalvelu. FSB. Kun häntä ei enää ole, kuka hänen jälkeensä uskaltaa kirjoittaa siitä mitä Venäjällä todella tapahtuu? Ja se joka uskaltaa, tekee sen henkensä kaupalla. Lisää Anna Politkovskajasta täältä