Vallankumouksen isät

Kuvassa kaksi vallankumouksen isää Marx ja Engles patsaaksi jähmettyneinä. Patsas on Petroskoissa. Kaupungin asukkaat kutsuvat sitä ironisesti Runonlaulajain patsaaksi. Kuva liittyy Valokuvatorstain 19. haasteeseen joka on: kapinallinen, vallankumouksellinen.

Taustalla näkyy Petroskoin keskustan uusiklassista rakennustyyliä. Pietari Suuri perusti kaupungin samaan aikaan kuin Pietarin. Kaupungin nimi on venäjäksi Petrozavodsk, joka tarjoittaa Pietarin savottaa eli tehdasta. Se on minulle kuin kolmas kotikaupunki Helsingin ja Savonlinnan jälkeen. Isänpuoleinen isoäitini asui sodan jälkeen siellä, kun ei saanut asua sataa kilometriä lähempänä Pietaria. Suomensukuiset ihmiset olivat niin epäilyttävää porukkaa siihen aikaan, ettei sen annettu asua Pietarissa, ei sen lähialueilla, eikä edes vallatussa Sortavalassa, josta isoäidin piti lähteä 24 tunnin varotusajalla. Ennen sotaa hänet oli karkotettu Siperiaan. Marx ja Engles eivät taatusti osanneet kuvitella millaiseksi elämä muuttui, kun heidän oppejaan ruvettiin Venäjällä toteuttamaan.

Kuvassa ( klikkaa isommaksi) nykyajan kapinallisten kädenjälkiä Petroskoin keskustassa. Kunhan ehdin, kirjoitan lisää Petroskoista ja laitan nettiin kuvia kaupungin graffiteista.

Vanha viesti

Sorry haamupäivitys, täytyy korjata tuolta alempaa Joycen Odysseuksen nimi.

Kuvassa viesti jonka sain Helsingin yliopiston opiskelijakirjastosta 40 vuotta sitten. Klikkaa kuva isommaksi, niin näet miten siihen aikaan huolimatonta opiskelijaa lähestyttiin. En ollut palauttanut Ranskan kirjallisuuden tentin jälkeen Racinen Phaidraa.

Löysin viestin, kun etsin esitelmää jonka aikoinaan pidin kirjastonhoitajien seminaarissa Romaani- rakastettuni. Ajattelin että voisin käyttää sitä pohjana esitelmään jonka oln luvannut pitää Petroskoin kansalliskirjastossa keskiviikkona. Kaikkea muuta mielenkiintoista löytyi, mutta ei vain sitä esitelmää. Nyt käyn lävitse isoa diskettipinoa. Hullukaan ei ota selvää niistä tiedostojen lyhenteistä. Jokainen tiedosto pitää avata ja katsoa mitä se sisältää. Siinä minulla riittää puuhaa yöksi. Aamulla varhain on lähtö Petroskoihin. Siellä on suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden konferenssi, ohjelmassa mm. vierailu Kizhin saarella ja Kontupohjassa, jossa oli vähän aikaa sitten rasistisia mellakoita Venäläisiä on aina vaivannut pahanlaatuinen ksenofobia, muukalaiskammo. Alla kuva Kizhista.

PS. Matkastressin lieventämiseksi tein Hesarin verkkoliitteen Deadline-testin, jonka osoitteen ystävä lähetti. Testituloksen mukaan elän nykyisillä elintavoillani 79-vuotiaaksi ja kuolen tiistaina 16. kesäkuuta vuonna 2020. Se muuten on Bloominpäivä, jota Dublinissa vietetään James Joycen Odysseuksen sankarin/ antisankarin Leopold Bloomin muistoksi.

Pitäisiköhän muuttaa elintapoja, vähemmän tupakkaa, vähemmän viiniä - eläisin noin 6 vuotta pitempään Jeanne Calment eli 122-vuotiaaksi, käytti alkoholia säännöllisesti ja lopetti tupakanpolton 117-vuotiaana. Deadline-testissä on hienot Hieronymos Boschin kuvat

Nurkkaikonit

Valokuvatorstain 18. haaste on: viesti, merkki, logo, ikoni. Kuvassa on Jumalanäiti Diana Arkhipova, Eksyneiden sielujen etsijä, jonka muistopäivä on 5.2. ( minun syntymäpäiväni). Tyypiltään ikoni on Hellyyden Jumalanäiti-ikoni. Ikonin kerrotaan saaneen aikaan lukuisia ihmeitä 1700-luvulta lähtien, ikonin edessä rukoilleet ovat saaneet avun sairauksiinsa ja elämänsä hätään. Minä sain ikonin kopion syntymäpäivälahjaksi lapsuudenystävältäni vuosia sitten. En ole vielä kokeillut onko kopiolla sama ihmeitä tekevä vaikutus kuin alkuperäisellä ikonilla.

Tämä on Kasimir Malevitšin Musta neliö, jonka kaappasin Kulttuurinavigaattorin blogista.

”Mustasta neliöstä on tullut lähes satavuotisen olemassaolonsa aikana nykytaiteen nurkkaikoni ja modernismin ehkä parhaiten myyvä merkkituote. Se on yhä kiinteä osa modernismiin liittyvä kulttia tai fetissiä. Me menemme sen luokse samalla tavalla kuin lähestymme Milon Venusta osana Antiikin Kreikkaa tai Mona Lisaa osana renessanssia tai Monetin maalauksia osana impressionismia. Selittämisen vimmassa "Neliöstä" on yritetty veistää tarinoita jotka ovat vaihdelleet geometriasta mystiikkaan,” Kulttuurinavigaattori kirjoittaa. ”Mikä on Mustan neliön viesti tälle päivälle?” hän kysyy. Kannattaa lukea.

Vielä yksi sitaatti Kulttuurinavigaattorilta, työohje:

”Voisi toivoa, että Kasimir Malevitšin tavoin jokainen kävisi elämänsä aikana läpi ainakin kerran jonkin perusteellisen pelkistämisprosessin. Työstää tekstiä, muotoa, ääntä, liikesarjaa tai mitä tahansa materiaalia niin pitkälle, että vain olennaisin tulee esille. Sellaisen prosessin läpikäynti voisi olla varsin terapeuttista ja siitä voisi oppia jotain. Muun muassa minimalistit, muotoilijat, säveltäjät, näyttelijät, kirjoittajat ja urheilijat ovat tehneet vastaavanlaisia pelkistämisiä. ”

Kaupunkikuvia

Metron uusi ilme

Tämännäköiseksi oli muuttunut metrojunan oranssinpunainen seinä, kun tänään lähdin kaupungille. Kun nousin metrosta Kampin uudessa kauppakeskuksessa, siellä jollakin oli pyykkipäivä. Harvinainen näky Helsingin keskustassa.

Kun muutin Aurinkolahden taiteilijataloon, naapuritalojen asukkaat paheksuivat kun meidän talon parveekkeilla kuivatettiin pyykkiä. "Kuin Napolissa," he sanoivat. Saapa nähdä kuinka pian "Veronmaksaja" paheksuu, sitä että Kampin kauppakeskuksen asukkaat kuivattavat pyykkejä parvekkeella. "Veronmaksaja" on nimimerkki , jolla on hyvin konservatiiviset mielipiteet, ja joka on kautta vuosikymmenien paheksunut kaikkea mahdollista lehtien yleisönosastoilla. Nykyään hän paheksuu Uutislehti 100:n tekstiviestipalstalla. Sitä lehteä luen metrossa.

Tänään sain kirjastosta viikko sitten tilaamani Mihail Bergin kirjan Kirje presidentille. Kun minua lapsena haukuttiin lapsena ryssäksi, niin minuahan kiinnostaa kaikki mitä Venäjästä kirjoitetaan, ja varsinkin mitä toisinajattelijat siitä maasta kirjoittavat. Mihail Berg on toisinajettelija. Hänestä oli Tomi Ervamaa kirjoittanut Hesarin sunnuntaisivujen pääjutun Putinin valtaa vastaan.

Metromatkalla aloitin Bergin kirjan. Hän kirjoittaa kirjansa alussa asiasta josta nimimerkki "Veronmaksaja" kirjoittaa usein tekstiviestipalstalla, nimittäin nuorison huliganismista. Näin analysoi Berg ilmiötä:

"Jo neuvostoaikoina sosiologit, pyskologit ja kolumnistit pohtivat alaikäisten huliganismin ongelmaa: alaikäiset kiskoivat kuulokkeet puhelinkopeista, virtsasivat talojen rappuihin ja turmelivat hissit, piirtelivät julisteisiin ja roskasivat mielenosoituksellisesti julkisia paikkoja. Kyllä, tämä oli tiestysti niiden sosiaalisesti hiipuvien kerrostumien protesti, jotka eivät kestäneet kilpailua eivätkä kätkeneet vihamielisyyttään voittajia kohtaan. Mutta samalla se epäilemättä oli epäluottamuksen ilmaus vierasta kohtaan sellaisenaan - sitä mikä alkaa henkilökohtaisen alueen rajalta ja koetaan tarpeettomaksi. Puhelinkopithan ovat, kuten tiet ja paljon kärsineet postilaatikotkin, kommunikaatiovälineitä, ja juuri kommunikaation hylkää se eristäytymisen kulttuuri, joka ei ole pystynyt sopeutumaan kaupunkilaiseen omaan ja vieraan symbioosiin." (Suom. Jukka Mallinen).

Mutta eivät vain nuoret syyllisty huliganismiin, vaan myös vanhat. Berg jatkaa: " ... eräs tuttavani tapasi yläkerran huoneiston iäkkään naapurin virtsaamasta heidän yhteisen porraskäytävänsä oveen. Tämä on normi. "

Suomalaiset ja venäläiset miehet eivät taida erota kovin paljon toisistaan. Syyllistyvät samanlaisiin törkeyksiin humalapäissään. Tänään näin metroasemalla miehen joka ei enää ollut kovin nuori, virtsaamassa metroasemalla raiteille. Kun asuin aikoinaan Lönnrotinkadulla, joku kusi vauvanvaunuihin joita säilytin porraskäytävässä., ja talon pihalle johtava porttikonki löyhkäsi aina vahvasti ammoniakilta. Hm, vihaavatko suomalaiset venäläisiä sen takia että ovat heidän kaltaisiaan? Eivät oikein osaa elää kaupungissa kun ovat maalaisia juuriltaan? Tällaista tuli mieleen metrossa Bergiä lukiessani. En ehtinyt sivua 19 pitemmälle, kun olin jo perillä Kampissa. Nyt täytyy jatkaa Bergin lukemista. Palaan asiaan vielä, ehkä.

PS. maanatai-iltana klo 23.28.

Bloggerin spamin estorobotti on yllättäen havainnut, että Sanat- blogi on sisällöltään pelkkää spamia, jotenka en lukuisista yityksistäni huolimatta ole pystynyt lähettämään tätä postausta eteenpäin

Lähetin äsken Bloggeriin kyselyn, saa nähdä milloin siellä selviää että, että olen vakavasti otettava kirjoittaja enkä spamin lähettäjä. Vai olisiko niin että sekä Mihail Berg että Putin ovat jollakin Bloggerin hämäräperäisellä spammilistalla.

Torniolaistyttöjen rakkaus

Päivän sitaatti

”Romaani ei ole kilparatsu jonka tehtävä olisi voittaa, eikä se ole historiateos jonka tehtävä olisi tuoda esiin uusia faktoja.” Jarmo Papinniemi. Parnasso-blogi.

Runoratsu, jonka selkään runoilija on sidottu.? Tosiasiassa kuvan alaston mies on Mazeppa, josta Puškin kirjoitti runoelman. Mazeppa oli kasakkapäällikkö, joka liittoutui Kaarle XII:n kanssa Pultavassa. Puškinin runoelmassa hän on petturivanhus, joka rakastui kummityttäreensä – ”hävytön ukko riettauttaan unohti ihmisten tavat”, kuten P. kirjoittaa.

Hän haki aiheensa historiasta, kuten Kjell Westö ja Jari Tervo, joiden tämänsyksyisiä romaaneja Parnasso-blogissa sivutaan.

Minua kiinnostaa historiassa alaviitteet, eivät suuret kansalliset teemat ja merkkihenkilöt. Muutama päivä sitten kuuntelin Eino Leino Seuran tilaisuudessa Jyrki Siukosta, joka kertoi kirjastaan Mies palavassa hatussa. Hän mainitsi ohimennen kaksi torniolaistyttöä, jotka 1730- luvulla lähtivät rakkauden perään Pariisiin. Aika harvinaista tytöiltä siihen aikaan.

Kävin kirjastossa ottamassa selvää tyttöjen tarinasta. Yrjö Hirn kertoo kirjassaan Matkamiehiä ja tietäjiä heidän tarinansa. Ranskalainen geodeettinen retkikunta vietti talvikauden Torniossa – tytöt, Christine ja Elisabeth , rakastuivat hurmaaviin ranskalaismiehiin, jotka houkuttelivat heidät mukaansa. Siellä tytöille paljastui, että miehet olivat naimisissa Elibeth järkyttyi ranskalaismiehen petoksesta niin että menetit järkensä ja vietti loppuelämänsä luostarissa. Retkikunnan johtaja Maupertius kirjoitti Voltairelle ja pyysi avustua ” pohjolan harhaanjohdetuille tytöille. Voltaire lähetti 50 écuta ja liitti lahjoituksen mukaan pienen runon. Näin tytöt päätyivät alaviitteeksi Voltairen elämänkertaan. Maupertius itse taisi olla ihastunut Christineen, koska kirjoitti hänen innoittamaan runon:

J’ai perdu Christine dans neige;

Amour, voulous-tu m’éprouver? […]

Olen kadottanut Christinen lumeen/Rakkaus, haluatko koetella minua? […]

Christinen meni naimisiin ranskalaisen markiisin kanssa, mutta avioliitto oli onneton. Markiisi nosti oikeusjutun häntä vastaan, syy oli aviorikos. Tyttöjen tarinasta saisi aiheen romaaniin. Dostojevskia tai Turgenevia heidän kohtalonsa olisi varmaan kiinnostanut. Mutta Suomessa arvokkaat mieskirjailijat eivät voisi kirjoittaa niin banaalista aiheesta kuin rakkaus.

Päivän sitaatti 2

”Jos naiset lakkaavat lukemasta, romaani kuolee” Ian McEwan The Guardianissa vuosi sitten. Hän kertoo kolumnissaan, että jakoi ilmaisia kirjoja poikansa kanssa jossain lontoolaisesessa puistossa. Kirjat kelpasivat naisille, mutta miehiä ei kiinnostanut:

“They frowned in suspicion, or distaste. When they were assured they would not have to part with their money, they still could not be persuaded. "Nah, nah. Not for me. Thanks mate, but no." Only one sensitive male soul was tempted.”

In our Times- lehdessä, jonka bongasin Now What-blogin kautta, Lakshmi Chaudry pohtii miksi naiset lukevat, mutta miehet eivät. Käykää lukemassa mitä hän kirjoittaa ”fiction gapista.”