Päässä on soinut kaiken päivää laulu Kauas pilvet karkaavat, johon Jarkko Laine teki sanat. Viime yönä näin Jarkon unessa. Uni tuntui niin merkityksettömältä että en vaivautunut heräämään ja kirjoittamaan sitä muistiin ja mieleen jäi vain tämä fragmentti: Hän ehdotti minua Kirjailijaliiton johtokuntaan, ehdotus sai kannatusta ja minut valittiin. Unessa oli sen verran todellisuuspohjaa, että monta vuotta sitten hän kysyi haluaisinko johtokuntaan, ja minä sanoin, että en ole kiinnostunut. En olisi muistanut koko asiaa, ellei alitajunta jostain syystä olisi palauttanut sitä mieleen yöllä. Kun avasin iltapäivällä sähköpostin, siellä oli viesti että Jarkko on kuollut yöllä. Nyt ihmettelen yrittikö alitajunta viestiä jotain mitä en pystynyt käsittämään enkä ottamaan vastaan. Mutta unessa ei ollut ahdistusta eikä pahaa tunnelmaa, minkä torjunta tavallisesti synnyttää.
Jarkko oli kissojen ystävä ja hyvän kirjallisuuden puolestapuhuja. Harvalla kirjailijalla oli yhtä laajaa kirjallisuuden tuntemusta kuin hänellä. Tutustuin häneen 60-luvun lopulla Arto Kytöhongan kautta. Hänellä ja Artolla oli Eerikinkadulla yhteinen työhuone jossa kävin joskus luentojen jälkeen istuskelemassa ja juttelemassa. Kirjoista siellä puhuttiin ja maailmaa parannettiin. Jarkko muisti ne tapaamiset paremmin kuin minä. Hän muisti jopa sen että olin suuri junamatkailun ystävä ja että halusin matkustaa Vladivostokiin ja takaisin junalla mikä sivumennen sanoen oli mahdottomuus siihen aikaan, koska Vladivostok oli suljettu kaupunki. Seitsemän vuotta sitten hän soitti minulle ja sanoi, että nyt olisi tarjolla 7000 kilometriä pitkä junamatka, ei kylläkään Vladivostokiin vaan Eurooppaan, haluanko lähteä? Olen hänelle kiitollinen siitä matkasta, koska tutustuin sillä matkalla Jacques Joeutiin ja hänen kauttaan Oulipo-ryhmään.
Olen kiitollinen Jarkolle siitäkin että minusta tuli Tammen kirjailija. Kymmenen vuotta kestäneen kirjoitusblokin jälkeen olin saanut aikaan epämääräisen läjän kirjoitettua paperia, jota luulin romaaniksi Tammen Matti Suurpää lähetti läjän edelleen Jarkolle luettavaksi. Jarkko löysi siitä läjästä jotain hyvääkin ja antoi myötämielisen lausunnon, minkä jälkeen läjästä alkoi muotoutua romaani nimeltä Tytär. Jarkko itse ei kertonut osuuttaan, vaan Suurpää paljasti myöhemmin kuka käsikirjoituksen lukija oli ollut.
Tämän päivän merkinnästä tuli erilainen kuin olin alun perin aikonut. Vuosi sitten päivälleen aloitin Sanat- blogin ja minun piti kirjoittaa tänään syntymäpäiväpostaus, mutta jääköön toiseen kertaan
