Edit myöhemmin. Anteeksi että tulee taas päivitys, muttas pitää välttämättä korjata pha virhe. Kirjoitin: "miten Freud pelasti elämänsä, tarkoitin miten Freud pelasti potilaansa Hannahin elämän.
Tänään Freud täyttäisi 150 vuotta, jos eläisi. Minulle hän on viime vuosisadan tärkein vaikuttaja, ja hänen kirjansa Unien tulkinta, muutti minun elämäni. Se on ainoa kirja jonka voin sanoa tehneen niin. Olen kirjoittanut hänestä aikaisemminkin täällä. Minulla on hyllyssä paksu kirja (673 s.) Why Freud Was Wrong, jota en ole jaksanut koskaan lukea loppuun asti. Olivat Freudin teoriat miten vääriä tahansa, niin ainakin siinä hänen intuitionsa oli oikeilla jäljillä siinä, että mielisairaudet eivät ole mielen vaan tunteiden sairauksia.
Tunnesairauksien kasvupohja on lapsuuden tunnesuhteiden vääristymissä. Freudin oivallus oli, että niistä vääristymistä voi parantua psykoanalyyttisessa tunnesiirtosuhteessa. ”Parantaminen rakastamisen avulla,” kuten Freud kirjoitti Jungille, joka kysyi häneltä neuvoja vaikean potilaansa Sabina Spielreinin suhteen. Spielrein sairasti hysteriaa, mikä oli tyypillinen viime vuosisadan alun lahjakkkaiden ja älykkäiden nuorten naisten tauti. Yleensä heistä tuli alaviitteitä lahjakkaiden miesten elämänkertoihin. Niin vähän mahdollisuuksia ja tilaa heillä oli siihen maailman aikaan poiketa naiseuden ahtaista normeista ja käyttää lahjojaan ja älyään, että he sairastuivat hysteriaan. Freud ei hyväksynyt patriarkaalisuutta ja hän oli vankasti sitä mieltä, että naisille pitäisi sallia autonomia. Siinä suhteessa hän poikkesi aikansa miehistä, ettähän oli edistyksellinen naisasiassa.
Vahinko että en nähnyt eilisiltana Teema-kanavalta tullutta dokumenttia Sabina Spielreinista, koska nukahdin kesken ohjelman. Jung ( se roisto!) teki Sabinasta, potilaastaan, rakastajattarensa ja käytti hyväkseen hänen riippuvuuttaan. Jungista vapauduttuaan Speilrein oli kirjeenvaihdossa Freudin kanssa ja hänestä tuli lasten psykoanalyytikko. Hän palasi Venäjälle 1920-luvulla. Vuonna 1942 saksalaiset sotilaat ampuivat hänet ja hänen tyttärensä, koska he olivat juutalaisia.
Freudin viimeinen elossa oleva naispotilas (tai nykyään kai pitäisi sanoa asiakas) Hannah Cleaver kertoi Die Zeit-lehdessä, miten Freud pelasti hänen elämänsä. Isä oli tuonut Hannahin Freudin vastaanotolle ja vastasi Hannahin puolesta Freudin kysymyksiin, kunnes Freud passitti isän odotushuoneeseen, minkä jälkeen Hannah uskalsi avautua Freudille. Hän kertoi lukevansa eroottisia kirjoja:
"At night, next to my snoring grandmother I devoured the spicy books which were hidden behind Grillparzer and Goethe, but she caught me "
Her liberation at the hands of Freud was focused on her father and rebellion against him over - inevitably - sexual matters.
She told Freud how when she and her father were at the cinema, he would insist on leaving when a kissing scene started. "He would tell me, 'such a thing is not for you'," she said. "I wanted to watch a kissing scene to the end."
Freud told her: "Being an adult entails overcoming the difficulties and implementations of that which forms a personality. Fostering your desires. Putting up resistance. Asking why and not silently accepting everything. It is about standing up for that which is really important, with quiet determination.
"When the next kiss scene comes up in the cinema, stay seated, stay seated. I'm telling you explicitly, stay seated. Think of me."
Miss Walter did defy her father on their next cinema visit when he tried to order to leave.
Gradually she gained the self-confidence to detach herself from his rule and eventually pursue her own career, becoming a sculptress.
"He saved my life," she said.
Die Zeitin artikkelin voi lukea täältä.