Sirkka Turkan syyspäivä

Karri Kokko, Parnasson toimittaja on käynyt tapaamassa Sirkka Turkkaa lokakuisena aamuna Mustiossa. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten, silloinkin lokakuussa Runous-lehden päätoimittaja Kalevi Seilonen kävi tapaamassa Sirkkaa. Sanon tuttavallisesti Sirkka, koska olimme koulutovereita ja filosofoimme Munkkiniemen rannoilla ja Kalastajatorpan kallioilla elämästä ja taiteesta, musiikista muistaakseni enemmän kuin kirjoista, koska Sirkka soitti siihen aikaan viulua koulun orkesterissa.

Näin kirjoitti Seilonen: ” On lokakuun 21. päivä. Ulkona hämärtää jo. Saunamökin ikkunasta näkyy järvi, maisemassa on syksyn värit. Viski-koira lojuu nojatuolissa ja kuuntelee, kun Sirkka Turkka puhuu runoistaan, ajatuksistaan ja matkoistaan.” ( Runous 1/83). Ja näin puhui Sirkka:

”Keitä runoilijoita mä diggaan? En tiedä. Kyllä mä ennen osasin luetella, joskus 70-luvun alussa. Tietysti Neruda ja Lorca, ne minä muistan – ja sitten Ekelöfin ja Björlingin. Vallejosta minä tykkään tietysti. Runoissa ei vaikuta varmaankaan ensin rakenne, vaikka rakennehan on usein aika tärkeä. Taitavuus jää aina omaan arvoonsa. Kai se on se fiilis ja osumatarkkuus, ettei runossa haikailla tai pelata liikaa, että se on tarpeeksi tiivis, mutta sitten tarpeeksi väljä niin kuin koiranpennun turkki, muutaman numeron liian iso, siis siinä mielessä että siihen jää liikkumavaraa.”

Tasapäisyyden terrorista Sirkka sanoi näin:

”Minä olen väsynyt turhanpäiväiseen hössötykseen mitä ihmiset tekevät hirveän paljon, komentelevat että sinun täytyy olla niin ja niin. Suurin osa massasta yrittää tappaa, ne on kuin kusiaiset nilkassa suoraan sanoen. Jos olet jollakin tavalla erikoinen, se kyllä yritetään… Siis tasapäisyyttä, sehän suojaa, totta kai eläinlaumassakin on oltava tasapäinen, muuten lauma ei ole suojattu. Me olemme uhkausmerkkejä, ollaan sitten millä tavalla tahansa, ja luova ihminen on kai kautta aikojen ollut sitä.”

Ennen kuin Berliinin muuri kaatui

Tuossa vieressä on kortti, jota en lähettänyt Berliinistä miehelle, joka rakasti naisia.

Huomenna marraskuun 9. päivä on kulunut kuusitoista vuotta siitä, kun Berliinin muuri kaatui. Sinä syksynä kiertelin Eurooppaa, kävin Pariisissa, Roomassa, Barcelonassa ja Ibizalla, mutta en Berliinissä .

Se oli hektinen vuosi. Samana vuonna kesäkuun alussa Pekingissä oli Tianmenin aukion verilöyly. Opiskelijat osoittivat mieltään hallitusta vastaan, ja huonosti siinä heille kävi. En muista kuinka moni opiskelija kuoli mielenosoituksessa. Olin juuri palannut Joshkar Olasta, Marinmaalta, jossa pidettiin ensimmäinen suomalaisugrilaisten kirjailijoiden kokous. Neuvostoliiton silloinen presidentti Gorbatshov ja pääministeri Ryshkov, lähettivät kokoukselle tervehdyksen, joka julkaistiin Pravdan ja Izvestija-lehden etusivulla. Ne ajat ovat olleet ja menneet. Nykyään Marinmaalla hakataan toimittajia ja kirjailijoita henkihieveriin, jos he uskaltavat puolustaa omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Se kuuluisa erektio

Joskus digiboksista on iloa. Parhaat ohjelmat tulevat nykyään digi-kanavilta. Minua nauratti eilisiltana, kun katselin Ylen Teemalta Jörn Donnerin Naisen kuvia, se oli hauskempi elokuva kuin muistin. Tuli nuoruus mieleen, tuttua touhua, sekavia suhteita. Komediaahan koko erotiikka on. Donner on oivaltanut komedian alkuperän. Komedia juontaa juurensa muinaiskreikkalaisiin menoihin, falloskulkueisiin ja niissä esitettyihin falloslauluihin (lisätietoa täältä). Donner oli ohjaamansa ja käsikirjoittamansa elokuvan pääosassa. Hän näytteli pornoelokuvien ohjaajaa, itseironinen omakuva, hyvin hän sen näytteli –ja oli niin siloposkinen ja viattoman näköinen vuonna 1970. Elokuvan kuuluisa erektiokohtaus oli etäännytetty ( = kuvattu kaukaa) niin että erektio näytti varjokuvalta, eikä se ollut tippaakaan pornografinen. Ja sen takia syntyi iso mekkala aikoinaan! Kohtaus leikattiin pois elokuvasta. Seksuaalinen vapautuminen oli alkanut , mutta tekopyhyys vallitsi.

Donnerin elokuva esitettiin eilisiltana osana Ylen digitaalista teema-lauantaita. Teemana oli erotiikka. Se oli Yleltä oivaltava ratkaisu Pyhäinpäivän illan ohjelmakokonaisuudeksi. Toivottavasti jouluna samalta kanavalta tulee yhtä epäsovinnainen teemailta. Alla oleva kuva: Falloksen kantajien kulkue kreikkalaisen vaasin kyljessä. Vieressä vasemmalla oleva kuva peniksiä kasvattavasta naisesta on myös kreikkalaisesta vaasista ( kaapattu täältä). Kuvan nimi on Kaunis puutarhuri suomeksi.

PS. Kirjallisia blogeja: Juri Nummelinin Julkaisemattomia, Mikko Rimmisen Eräänlaisuuden suuntaviivoja, Jari Tammen Kirogurun kurakori ja Jukka Kemppisen Kemppinen. Liitän ne oikeaan sivupalkkiin, joka ei näy Microsoftin Internet Explorerin käyttäjille, ellei malta vierittää sivua alas asti. Pahoittelen, että en ehdi korjata MSIE-selaimen näkymiä käyttäjäystävällisemmäksi.

Lopuksi sitaatti satunnaismenetelmällä löydetystä blogista Vuoropuhelu Pyyn kanssa. Blogia pitää neiti Pyy, kenties hän jotain sukua Marja-Liisa Vartion rouva Pyylle romaanista Kaikki naiset näkevät unia.

Minä herään dogmaattisesta unesta
ja suljen kirjan
mutta en ole yhtään virkeämpi

Panen tohvelit jalkaan ja keitän teetä

Tästä lähiöstä ei ole paljon puhuttavaa
täällä on kaikki samat ihmiset
ja aivan yhtä harmaata

niin älyllisyys kuin luonnollisuuskin loistavat poissaolollaan

Mutta on tämä halpa

Satunnainen blogi

Sattumassa olemassaolo paljastaa salatun luonteensa - vai miten se jungilainen aksiooma kuuluikaan? Blogilistan uutuus, Satunnainen blogi on mainio väline, sitä kun klikkailee, saa silmäiltäväkseen blogeja, joiden olemassaolosta ei ole tiennytkään. Sattumamenetelmällä 3000 blogin joukosta voi löytyä aarteita. Minä riemastuin viime yönä, kun löysin Paavi-blogin. Sen nimi on Havaitsemani aistimukset, mutta ei sitä sillä nimellä löydy blogihakemistosta. Kirjoittaja on oululainen nuori mies, joka opiskelee ensimmäistä vuotta Arkangelissa lääketiedettä (käsittääkseni) ja kertoo millaista opiskelijaelämä on siellä. Tilaajia blogilla oli vain kaksi, nyt on kolme, kun minä tilasin sen. Venäjä kiinnostaa minua aina, mutta eniten viehätti blogissa sen omaperäinen kieli, huumori ja havainnot. Alla muutama sitaatti blogista:

- Tien ylittäminen on haaste, joskus ylitsepääsemätön.

- Sähköpostissa sanansa kohdistaa, mutta nyt vain laulaa avaruudelle

- Tuliaisiksi Venäjältä kannattaa tuoda sitä mikä on Suomessa harvinaista tai kalliimoaa, kuten tuberkuloosi tai kuppa, keuhkosyöpä tai maksakirroosi.

- Paras levy on yleensä hittilevyn jälkeinen parjattu floppi.

- Intialaisissa ja koulun vessan kuumavesihanassa on yhteistä: antaa ensin odotuttaa ja sitten ryöpsähdellä haalean ruskeana kaikkialle.

- Meinasin ostaa talvikengät, halusin pienemmän koon, meni myyjä jonnekin ja raaputti koon pohjasta pois ja tarjosi samaa paria.

Lopuksi Mitvitin viisaat sanat: ”Ainakin minulle - vieläkin - verkkopäiväkirjailu edustaa vahvasti portinvartijoista vapaata ITE-kulttuuria. Kirjoittamista, joka antaa äänen äänettömille. Kirjoittamista, joka ei pyri tuottamaan lisäarvoa. Kirjoittamista, jonka palkinto on itse kirjoittamisen suoma tyydytys. Luomisen, vaikka vaatimattomankin, ihme.”

PS. Sanat näyttää taas päivittyvän satunnaisesti, ilman minun myötävaikutustani. Olen ollut huomaavinani, että kommenttiosastoon kirjoittaminen vaikuttaa päivittymiseen, mutta ei aina.

Kirjallisia sattumia

Törmäsin asematunnelissa kahteen kirjalliseen naiseen, jotka olivat syventyneet keskustelemaan tämän syksyn kirjoista. Kerroin lukeneeni kolme syksyn kirjaa joissa mies oli joko koomassa, halvaantunut tai kuollut lumihangessa sydänkohtaukseen. Ne kaikki ovat naisten kirjoittamia. Voiko se olla pelkkää sattumaa, minä ihmettelin. Jo viime syksynä eräässä Finlandia -ehdokaskirjassa esiintyi halvaantunut mies. Ja sekin oli naisen kirjoittama. Arvelin, että miesten ja naisten suhteissa on varmaankin jokin vakava häiriö kollektiivisella tasolla, mitä naiskirjoittajien mielikuvitus heijastelee. Minne ovat kadonneet kotoiset juopot, taivaanrannanmaalarit ja petturit? Onko heitä enää muualla kuin Tuula-Liina Variksen kirjoissa?

Oli minulla myös konkreettisempikin huoli kuin naiskirjailijoiden mieskuvan muutos. Olin etsimässä keskustan vaatekaupoista hametta veljeni häihin, mutta en ollut löytänyt sopivanväristä so. vihreätä hametta Toinen kirjallisista naisista sanoi, että hänellä on kotona vihreä hame. Lähdin katsomaan sitä, ja sehän oli juuri sellainen hame jota etsin. Lainasin sekä hameen että Zinaida Lindénin romaanin Ennen maanjäristystä, joka sai tänä vuonna Runeberg-palkinnon (alla kannen kuva Boris Ignatovitŝ: Eremitaasi 1929). Aloitin kirjan lukemisen lähiöjunassa ja jatkoin lukemista metrossa. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta: mies ei ole halvaantunut eikä koomassa, vaan erittäin elävä jättimäinen sumopainija. Sellaisia miehiä voi kohdata venäläisessä junassa.

Ai niin, kirjalliset naiset kertoivat iloisen uutisen asematunnelissa: Nainen saa liputuspäivän Suomessa. Hän on Minna Canth. Hänen syntymäpäivästään tulee liputuspäivä ensi maaliskuussa. Vihdoinkin nainen!