Ei lapsille eikä heikkohermoisille. Ninni näyttää miten joulupukki hirtetään: Ensin heitetään köysi kaulan ympäri ja sidotaan tukeva solmu. Sitten nykäistään köydestä. Lopuksi tarkastetaan kuoliko se varmasti. Kun se on kuollut, se pakataan joulukoristelaatikkoon ja viedään kellariin.
Hyvä kun päästiin eroon siitä ukkelista. Kun se tuli jouluaattona taloon, kaikki karvani nousivat pystyyn, Ninni kertoo. Vihasin sitä ensisilmäyksestä alkaen Sen tuulipuku kahisi ja se haisi omituiselta, oli kuulemma Luxemburgista kotoisin. Se röyhkimys istui sohvalle, jossa minulla on tapana ottaa päivänokoset. Ilmaisin syvän vastalauseeni kusaisemalla sen päälle. Vasta sitten minun ihmiseni ymmärsi, että reviiriäni on loukattu, ja paiskasi ukkelin parvekkeelle. Jouluvalmisteluista kyllä tykkäsin, rapisevista papereista, joulukuusen palloista ja koristenauhoista sekä siitä että sai syödä piparkakku- ja torttutaikinaa. Sanon vielä sen, että uuden vuoden aatto oli kauhea kokemus. Meinasin saada hermoromahduksen, kun joka puolella paukkui. Minä olen maalta kotoisin enkä ole tottunut sellaiseen menoon.
16 kommenttia:
Vaajakosken vanhassa vesivoimalassa oli oli joskus v. 1997, tai jotain, taideproggis, jossa muistan, Erkki Pirtolakin heilui mukana: pukki teki pahoja asioita, mm. silppusi kuukauden työttömyyspäivärahansa.
Ja mitähän vielä oli, veti esiin autenttista kamaa perheväkivalan uhriksi joutuneiden lasten roinia.
Rankkaa,
Mutta eipä tuo paljon kiinnostanut muita kuin rikoslehti Alibia.
Ninni pitää näemmä vain oikeista vuohipukeista :) Kirjoitin just blogiini pennuista, ne rotestoivat haisevan vastalauseen kauraämpäriin. Fiksuja ovat, havainnoivat tarkkaan mitä teen. -Anna
Hei Anna, sinulla ei ole kommenttiosastoa blogissasi. Olisin laittanut kommentin sinne, ei sen kummempaa kuin että olisi kiva saada niistä pennuista kuva blogiisi. Niiden emo on hyvin leikkisä. Jos minä en leiki sen kanssa, se leikkii yksikseen.
Hyvä Ninni, vihdoinkin siitä ukkelista päästiin. Ehkä kuitenkin olet niin nuori tai maalainen kisu, et tiedä, että ensi vuonna se taas poukahtaa esiin. Sellainen joulupukki on, mutta onneksi sentään on taas vuosi jälleennäkemiseen.
Kiva kuulla, että Ninni on oppinut leikkimään!
Nolo juttu: en osaa lisätä blogiin kuvia, siellä ei ole sellaista vaihtoehtoa tai en ainakaan löydä sellaista nappulaa, olen niin onneton tapaus. Kotisivuille olen ainakin panemassa kissoista kuvia, vaikka inhoan sitäkin, koska en osaa käyttää kuvankäsittelyohjelmaa ja kuvista tulee aina vääränkokoisia, se on niin RAIVOSTUTTAVAA että siirrän hommaa aina seuraavaan päivään. Koetin värvätä tytärtäni sekä ottamaan kuvia että panemaan niitä nettiin, mutta ei ole vielä ehtinyt - kamerakin on minunkaltaiselleni tumpelololle vähän liikaa eli liian hieno. Oma, helppo kamerani meni rikki ja järjestelmäkamera on niin epäilyttäväkin että pennut juoksevat heti piiloon kun sen näkevät. -Anna
Voi Ninni, miten asiansa osaava kissa oletkaan. :D
Anita, sain selville miten kuvia lisätään, ja onnistuin ihan ite, ihme! Siellä on nyt vanha kuva, koetan ottaa pennuista uusia kuvia tänään ja huomenna, jos joku onnistuisi. Hyvä kun otit asian esille, mulla on näiden teknisten asioiden suhteen fatalistinen asenne: emmä kummiskaan onnistu, olkoon... -Anna
Anna, kävin katsomassa kuvat. Taitaa olla aika hurjaa porukkaa, nuo Ninnin pennut. Urpo-vuohesta oli hieno kuva, upea parta ja profiili Urpolla siinä seinälle heijastuvassa varjossa.
Odotan innolla lisää kuvia Ninnin pennuista.
Anita, panin sinne muutaman kuvan, en saanut muista tyypillisistä puuhista kuvia kuin tuosta vuohien veden tsekkauksesta, mutta näet sentään minkänäköisiä ja kokoisia ne nyt ovat. Pilli on Ninnin näköinen, mutta iso. Epäilen että niiden isä on iso mustavalkoinen kolli (se josta olen kertonut), se oli jouluna taas navetalla ja lähti johonkin, olen huolissani missä se on kun on niin kylmä! Ehkä sillä on jokin toinen lämmin paikka johon se menee, koska se on niin hyväkuntoisen näköinen. Jouduin palauttamaan ison loukun, kun se ei mennyt siihen, pienestähän se karkasi ja osaa nyt varoa. Kukaan ei ole kaivannut sitä. -Anna
Kollikissoilla on iso reviiri millä ne liikkuvat tyttökissoja vokottelemassa, ja niillä voi olla monta kotia jossa ne käyvät syömässä ja lepäämässä ( hm, ovat kuin tietyntyyppiset ihmismiehet).
Isojahan nuo pennut jo ovat ja Pilli on näköjään tullut äitiinsä. Ehtiköhän Ninni opettaa sille miten hiiriä pyydystetään? No, sen näkee sitten keväämmällä. Kissoilla kun tapana tuoda saaliinsa portaalle, että saisivat kiitosta isäntäväeltä. Minulla oli aikoinaan hyvä rottakissa, joka kantoi tapetut rotat eteiseen. Niin kauan kuin se eli talossa ei tarvittu myrkyttää rottia. Minä en kylläkään lauheasti tykännyt niistä rotanraadoista eteisen matolla.
Toivotaan, että se kolli on jossain lämpöisessä, ei kai tässä muukaan auta. Sen täytyy mennä teitä pitkin, hanget ovat niin korkeat.
Kovasti pennut käyvät navetan vintillä (seuraavat minua päät kallellaan kun täytän heinäpusseja), mutta en ole nähnyt niiden ottavan rottaa. Ninni ei mammalomallaan ehkä ehtinyt opettaa, koska en ole nähnyt navetalla rottia tai hiiriä vuosiin, Mörri on niin kova saalistaja. Ehkä Mörri opettaa niille? Niin raivokkaasti ne hyökkäävät lelun perään että uskon rotaltakin hengen lähtevän. -Anna
Anita, panes nyt vielä sinä linkki Annan sivulle, kun kommenttilootasta ei voi klikata katsomaan Ninnin pentuja.
Yleensä kyllä on niin, että emo opettaa pennuille saalistuksen. Meidän kissaveljekset Allu ja Rudi olivat peräisin suhteellisen isosta sikalasta ja ne olivat hirmuisen työteliäitä rottakissoja.
Allu myöhemmin laajensi metsästysvalikoimaansa mökillä niin, että yhtenä kuumana kesänä söi pois mökin polulta janoisia kyitä urakalla. Se toi kiemurtelevat kyyn hännät porraspieleen minulle.
Sitten se otti ja tappoi kaksi kärppää. Siitä paikallinen metsästäjä sanoi että kyyn hän uskoo, kärppää ei. Piti kutsua se käymään katsomassa kärpänpuolikasta, ja oli sen myönnettävä että kärppä se oli.
Ripsa, aika hurja kissa sulla! Tunsin yhden saksanpaimenkoiran, joka söi kyykäärmeen ja pudotti kaikki karvansa, säilyi elossa. Oma koiranikin on leikkinyt kyyn kanssa, mutta se ei ehtinyt purra kun käskin koiran pois.
Linkkiä en osaa tehdä, mutta Ollilan luomutilan kotisivuilta pääsee, tyttäreni pani etusivulle linkin.
Ja Ripsa, esitin sulle kyssärin edellisen aiheen kommenttiloodassa.
Tässä linkki josta pääsee Ninnin pentuja katsomaan.
Annan blogi
Yksi pennuista on kolmivärinen "onnenkissa" ( oranssi-musta-valkoinen). Lapuan isoäidilläni oli samanvärinen kissa, se oli niin hyvä hiiren- ja rotanpyydystäjä, että sen pennut olivat hyvin haluttuja.
Ninnin pennuthan olivat kai noin 2-3 kuukauden ikäisiä, kun Ninnin tuli minulle. Siinä ajassa ne ehtivät oppia kaikki välttämättömät kissantaidot, mutta eivät ehkä sitä miten ihmisten kanssa pitää toimia.
Kiitos Anita! Menen heti katsomaan.
Ja Anna! Jätin tiedot Carrollin kootuista Anitan edellisen postauksen kommenttilootaan!
Kiitos, minulla on täällä ilmainen kissaneuvontaklinikka! Onnenkissa Pauliina siis. Se on kaikken pelokkain, ei anna silittää.
Ja aamulla suuret kissantassunjäljet johtivat navetalle, Pappa is back. Kertomastasi päättelen, että se kuitenkin on jonkun kissa, mutta leikkaamaton eikä pysy kotona. Se tulee varmaan jostain kauempaa meille visiitille. Hyvä sitten ettei mennyt loukkuun. -Anna
Lähetä kommentti