Meriusvaa ja pakkasta
Kun seitsemän vuotta sitten muutin Vuosaaren taiteilijataloon, oli yhtä kylmä talvi kuin nyt. Kohtalonköynnös ja kiinanruusu kuolivat muuttokuormassa pakkaseen, matka oli niin pitkä: kaupungin toiselta laidalta toiselle. Kesti kaksi vuotta ennen kuin sopeuduin uuteen ympäristöön, posliinikukka ei ole sopeutunut vieläkään, koska ei ole kukkinut täällä kertaakaan, ja lehtikaktuskin on kukkinut vain kerran.
Pakkanen on meren rannalla kylmempää kuin sisämaassa, vaikka asteita on saman verran. Eilisiltana elohopeapylväs lyheni lyhenemistään ja katosi lopulta näkymättömiin. Mittarini näyttää pakkasasteita vain miinus 20:een asti. Se on suunniteltu lämpimämpää ilmastoa varten, sillä sen lämpöasteet ulottuvat 50:een asti. Ei paljon tee mieli lähteä ulos, vaikka aurinko paistaa. Katselen mieluummin 24 h Berlin -dokumenttia.
Linkkejä:
Kirjailijoiden kaksoiseläimiä ( enimmäkseen koiria, joukossa yksi kissa ja yksi ai-ai)
Shakespearen hauska talviruno: Lumessa linnut kykkivät ja rohtuu Maijan nenänpää via
3 kommenttia:
Kiitos linkistä Risto Niemi-Pynttärin blogiin!
Odotan kesää! Minäkin haluaisin katsella pakkasta vain ikkunan takaa, silloin se on parhaimmillaan.
Hyvin kiinnostava valokuva.
"Kesti kaksi vuotta ennen kuin sopeuduin uuteen ympäristöön"
Lohdullista luettavaa.
Asuin edellisessä asunnossa 20 vuotta, kauemmin kuin missään asunnossa aikaisemmin.
Asunto ja ihminen kasvavat yhteen. Tuntuu, että suuri osa minusta on entisessä asunnossa, josta olen ollut poissa vasta neljä kuukautta.
Asuin Munkinseudulla melkein koko ikäni, kiinnyin paikkaan, eniten asuntoon jossa elin 4-vuotiaasta 21-vuotiaaksi. Lähtö sieltä tuntui kauhean pahalta. Käyn siellä nykyään unissani, mutta onneksi kaipaus takasin sinne on jo hellittänyt. Munkkiniemestä muutin lyhyeksi aikaa muualle ja palasin sitten takaisin samalle seudulle, Munkkivuoreen, jossa asuin lähes 35 vuotta ennen kuin muutin Vuosaareen. Tämä nykyinen asunto on ensimmäinen jonka olen hankkinut ihan itse omilla avuillani.
Lähetä kommentti