perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Haaskio



Graffiti Pispalassa.

"Me sanomme yhden sanan ja tuhoamme yhden ihmisen, mutta sillä hetkellä kun tuhoava sana lausutaan, tuo meidän tuhoamamme ei ole selvillä tästä kuolettavasta tosiasiasta, ajattelin. Tuollaisella kuolettavalla sanalla, kuolettavalla käsitteellä kuolettavasti haavoitettu ihminen ei vielä aavista sen kuolettavaa vaikutusta, " pohtii   kertoja  Thomas Bernhardin romaanissa Haaskio (  suom. Tarja Roinila 2009). 


Kertoja on palaamassa itsemurhan tehneen  ystävänsä Wertheimerin hautajaisista ja hänen  ajatuksensa  kiertävät    syitä    mitkä    saivat   Werthaimerin  hirttäytymään  sisarensa talon edessä  olevaan puuhun.   Sisar  jota  Wetheimer tyrannisoi  vuosikausia, on  kertojan mielestä   vähiten  syypää itsemurhaan.  


 Kertojan  mieleen  palaa yhä  uudestaan   sana  Haaskio, tuhoava sana jonka Glenn  Gould    sanoi  28 vuotta sitten   Wetheimerille, kun  kolmikko  opiskelI  Vladimir Horowitzin  kurssilla Salzburgissa.   Wertheimer halusi pianovirtuoosiksi, mutta lakkasi  soittamasta, kun ei  voinut  sietää Glenn Gouldin  paremmuutta.  Glenn Gould  näki  yhdellä silmäyksellä, että Wertheimer oli    umpikujaihminen ja "hoksasi sanoa häntä Haaskioksi,"  kuten  kertoja toteaa.  Hän itse  hoksasi sanoa Wertheimeria vasta vuosien yhdessäolon jälkeen Umpikujaihmiseksi. " Ihminen joutuu yhä uudelleen tekemisiin tuollaisten haaskioiden ja umpikujaihmisten kanssa, sanoin itselleni harppoessani vastatuuleen.  Vain  suurella työllä ja vaivalla voi onnistua pelastautumana haaskioiden ja umpikujaihmisten kynsistä, sillä nämä [...]  tekevät kaikkensa tyrannisoidakseen ympäridstöään ja tukahduttaakseen kanssaihmiset, sanoin itselleni."


Olen  lukenut  Haaskiota kaksi  kuukautta.  Nyt on pakko  palauttaa se kirjastoon, joku on  tilannut sen ja   kirjasakkoni kohoaa päivä päivältä.  Haaskio  on kirja jota ei  ahmaista parissa kolmessa yössä.  Se  ei ole ajanvietettä, siksi sen lukeminen  vaatii aikaa. Tarja Roinila siteeraa jälkipuheessaan dramaturgi Juha-Pekka Hotista: Taide ei voi olla ajanvietettä [...] Taide on  määritelmänsä mukaan jonkin ( teoksen tai teon) kokemista. Kokeminen edellyttää kestoa, siis aikaa. Ajanvieteen käsitteeseen puolestaan kuuluu, että aikaa yritetään viettää; aikaa yritetään olla kokematta..."


Haaskiosta  enemmän  täällä  ja  täällä.


Median keskustelupalstoja ja blogeja  puhuttaa  tällä hetkellä  tunnetun  suomalaisen umpikujaihmisen itsemurha.   Erään näkökulman  asiaan   antaa   Finnsanity  blog.






6 kommenttia:

Abana kirjoitti...

Mielenkiintoinen näkemys. Itse en osaa vetää rajaa taiteen ja "ajanvietteen" välille Hotisen kaavan mukaan. Kumpaankin voi kokea ja kumpaakin voi käyttää ajan tappamiseen.

Anita Konkka kirjoitti...

Ajan tappaminen taiteella vaatii vähän enemmän vaivaa, siksi se ei ole niin yhtä suosittua kuin viihde, sivuvaikutuksiakin saattaa ilmetä, kuten ajattelun avartuminen ja vanhanaikainen sivistyminen.

PS. Haaskio nykysuomeksi = luuseri?

Ripsa kirjoitti...

Jostain luin että luuseri-sanaa ei pitäisi käyttää tai se pitäisi julistaa poliittisesti epäkorrektiksi, koska kukaan ei ole tahtoen luuseri, vaan ehkä jotenkin luiskahtanut perikatoon vievälle polulle.

Elämässä tapahtuu paljon enemmän kuin mitä edes Blogistan voi toistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Palautin Haaskion myös pari päivää sitten. Alkukangertelun jälkeen nautin kirjasta suunnattomasti. Luin sitä vähitellen ja välillä ääneen vaimolleni ja pojalleni "iltasatuna". Vaikka aihe on "karmea" niin se on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti, että nauroimme ääneen monta kertaa. Ehdottomasti mahtava lukukokemus. Vaimoni mielestä kirjailija on nero. Kirja tuntui niin todelta, että jonkin aikaa luulin, että se oikeasti perustuu tapahtuneeseen, vaikka se on silkkaa fiktiota. Kirjassa pohditaan yhä uudelleen samoja asioita hieman eri kantilta, kuten barokkimusiikissa, joka on keskeinen aihe - siis Glenn Gouldin tulkinta Bachin Goldberg variaatioista. Kuuntelin sitten sitä Glenn Gouldin "Wertheimerin musertanutta" tulkintaa Goldberg variaatioista. Sehän oli aivan mahdotonta pimputusta verrattuna esim. Murray Periahin suloiseen soittoon. Ehkä se oli aikansa kapinaa, mutta mielestäni sietämätöntä.

Avatar kirjoitti...

Kiva, että täällä on toisia Thomas Bernhardin kirjojen ihailijoita.

Olen tällä hetkellä lukemassa Haaskiota jo toista kierrosta. Luen sitä ääneen miehelleni, jolla on aina kiire omiin töihinsä, mutta kas, kummaa, Haaskiota hän kuuntelee silmin nähden nauttien (silmät tarkkoina ja suu myötäilevästi hymyillen) ja vasta kun sanon, että jatketaan toisen kerran, ääni väsyy, hän pomppaa töihinsä.

Hakkuu, muuan tunnekuohu, oli minusta myös aivan mainio. Luin sitä suurella nautinnolla, ja siihenkin tekee mieli vielä palata.

Jostain syystä Betoni, Bernhardin kolmas suomennettu kirja, jonka olen lukenut noiden kahden välissä, ei tehnyt aivan yhtä suurta vaikutusta (minuun) kuin nuo kaksi muuta, Tarja Roinilan suomentamaa. Ne on suomennettu 2007 ja 2009. Betonin on suomentanut(2008) Olli Sarrivaara. Voi olla, että luen Betonin jo ihan tarkennuksen vuoksi uudelleen.

Mikä on suomentajan osuus näissä tapauksissa, en osaa sanoa. Luin tuon Betonin melkoisella kiireellä. Se ainakin vaikutti asiaan.

Tuosta sanasta haaskio. Mielestäni se ei vastaa luuseria, luuseri on se, jolla kaikki epäonnistuu, pahimmassa tapauksessa koko elämä. Haaskio taas, siihen liittyy jotain jota toiset pääsevät moittimaan, jotain sellaista, että niin voi sanoa ihmisestä, jolla on edellytyksiä onnistumiseen, mutta joka on "haaskannut" mahdollisuutensa, eli menettänyt ne tai jättänyt käyttämättä,. Sitä en tiedä, onko tämäkään oikea mielikuva. Olen kuullut verbiä haaskata käytettävän myös merkityksessä tuhlata (haaskaa hyvää ruokaa tai on haaskannut kaikki rahansa johonkin tarpeettomaan)

Minulla aina, jos pidän jostakin kirjasta, se vaikuttaa alitajuisesti kirjoittamiseeni, olen huomannut. Rytmi ja jotkut sanat voivat tarttua. (Ainakin Haaskio sai minut ajattelemaan enemmän kuin tavallisesti. :) Se näkyy viimeksi kirjoittamassani jutussa, blogissa, tämä ei ole mainos, en ainakaan tunnusta. :)
- ehkä alitajuntaa.

Anita Konkka kirjoitti...

Totta on että Bernhardin/ Roinilan kielen rytmi vaikuttaa alitajuntaan. Ei Betomi jäänyt minunkaan mieleeni
kovin vahvasti, en edes musitanut lukeneeni ennen kuin yksi ystävä mainitsi, että siinä oli myös vaikea riippuvuussuhde sisareen.