Graffiti Pispalassa.
"Me sanomme yhden sanan ja tuhoamme yhden ihmisen, mutta sillä hetkellä kun tuhoava sana lausutaan, tuo meidän tuhoamamme ei ole selvillä tästä kuolettavasta tosiasiasta, ajattelin. Tuollaisella kuolettavalla sanalla, kuolettavalla käsitteellä kuolettavasti haavoitettu ihminen ei vielä aavista sen kuolettavaa vaikutusta, " pohtii kertoja Thomas Bernhardin romaanissa Haaskio ( suom. Tarja Roinila 2009).
Kertoja on palaamassa itsemurhan tehneen ystävänsä Wertheimerin hautajaisista ja hänen ajatuksensa kiertävät syitä mitkä saivat Werthaimerin hirttäytymään sisarensa talon edessä olevaan puuhun. Sisar jota Wetheimer tyrannisoi vuosikausia, on kertojan mielestä vähiten syypää itsemurhaan.
Kertojan mieleen palaa yhä uudestaan sana Haaskio, tuhoava sana jonka Glenn Gould sanoi 28 vuotta sitten Wetheimerille, kun kolmikko opiskelI Vladimir Horowitzin kurssilla Salzburgissa. Wertheimer halusi pianovirtuoosiksi, mutta lakkasi soittamasta, kun ei voinut sietää Glenn Gouldin paremmuutta. Glenn Gould näki yhdellä silmäyksellä, että Wertheimer oli umpikujaihminen ja "hoksasi sanoa häntä Haaskioksi," kuten kertoja toteaa. Hän itse hoksasi sanoa Wertheimeria vasta vuosien yhdessäolon jälkeen Umpikujaihmiseksi. " Ihminen joutuu yhä uudelleen tekemisiin tuollaisten haaskioiden ja umpikujaihmisten kanssa, sanoin itselleni harppoessani vastatuuleen. Vain suurella työllä ja vaivalla voi onnistua pelastautumana haaskioiden ja umpikujaihmisten kynsistä, sillä nämä [...] tekevät kaikkensa tyrannisoidakseen ympäridstöään ja tukahduttaakseen kanssaihmiset, sanoin itselleni."
Olen lukenut Haaskiota kaksi kuukautta. Nyt on pakko palauttaa se kirjastoon, joku on tilannut sen ja kirjasakkoni kohoaa päivä päivältä. Haaskio on kirja jota ei ahmaista parissa kolmessa yössä. Se ei ole ajanvietettä, siksi sen lukeminen vaatii aikaa. Tarja Roinila siteeraa jälkipuheessaan dramaturgi Juha-Pekka Hotista: Taide ei voi olla ajanvietettä [...] Taide on määritelmänsä mukaan jonkin ( teoksen tai teon) kokemista. Kokeminen edellyttää kestoa, siis aikaa. Ajanvieteen käsitteeseen puolestaan kuuluu, että aikaa yritetään viettää; aikaa yritetään olla kokematta..."
Median keskustelupalstoja ja blogeja puhuttaa tällä hetkellä tunnetun suomalaisen umpikujaihmisen itsemurha. Erään näkökulman asiaan antaa Finnsanity blog.
6 kommenttia:
Mielenkiintoinen näkemys. Itse en osaa vetää rajaa taiteen ja "ajanvietteen" välille Hotisen kaavan mukaan. Kumpaankin voi kokea ja kumpaakin voi käyttää ajan tappamiseen.
Ajan tappaminen taiteella vaatii vähän enemmän vaivaa, siksi se ei ole niin yhtä suosittua kuin viihde, sivuvaikutuksiakin saattaa ilmetä, kuten ajattelun avartuminen ja vanhanaikainen sivistyminen.
PS. Haaskio nykysuomeksi = luuseri?
Jostain luin että luuseri-sanaa ei pitäisi käyttää tai se pitäisi julistaa poliittisesti epäkorrektiksi, koska kukaan ei ole tahtoen luuseri, vaan ehkä jotenkin luiskahtanut perikatoon vievälle polulle.
Elämässä tapahtuu paljon enemmän kuin mitä edes Blogistan voi toistaa.
Palautin Haaskion myös pari päivää sitten. Alkukangertelun jälkeen nautin kirjasta suunnattomasti. Luin sitä vähitellen ja välillä ääneen vaimolleni ja pojalleni "iltasatuna". Vaikka aihe on "karmea" niin se on kirjoitettu niin hyvin ja osuvasti, että nauroimme ääneen monta kertaa. Ehdottomasti mahtava lukukokemus. Vaimoni mielestä kirjailija on nero. Kirja tuntui niin todelta, että jonkin aikaa luulin, että se oikeasti perustuu tapahtuneeseen, vaikka se on silkkaa fiktiota. Kirjassa pohditaan yhä uudelleen samoja asioita hieman eri kantilta, kuten barokkimusiikissa, joka on keskeinen aihe - siis Glenn Gouldin tulkinta Bachin Goldberg variaatioista. Kuuntelin sitten sitä Glenn Gouldin "Wertheimerin musertanutta" tulkintaa Goldberg variaatioista. Sehän oli aivan mahdotonta pimputusta verrattuna esim. Murray Periahin suloiseen soittoon. Ehkä se oli aikansa kapinaa, mutta mielestäni sietämätöntä.
Kiva, että täällä on toisia Thomas Bernhardin kirjojen ihailijoita.
Olen tällä hetkellä lukemassa Haaskiota jo toista kierrosta. Luen sitä ääneen miehelleni, jolla on aina kiire omiin töihinsä, mutta kas, kummaa, Haaskiota hän kuuntelee silmin nähden nauttien (silmät tarkkoina ja suu myötäilevästi hymyillen) ja vasta kun sanon, että jatketaan toisen kerran, ääni väsyy, hän pomppaa töihinsä.
Hakkuu, muuan tunnekuohu, oli minusta myös aivan mainio. Luin sitä suurella nautinnolla, ja siihenkin tekee mieli vielä palata.
Jostain syystä Betoni, Bernhardin kolmas suomennettu kirja, jonka olen lukenut noiden kahden välissä, ei tehnyt aivan yhtä suurta vaikutusta (minuun) kuin nuo kaksi muuta, Tarja Roinilan suomentamaa. Ne on suomennettu 2007 ja 2009. Betonin on suomentanut(2008) Olli Sarrivaara. Voi olla, että luen Betonin jo ihan tarkennuksen vuoksi uudelleen.
Mikä on suomentajan osuus näissä tapauksissa, en osaa sanoa. Luin tuon Betonin melkoisella kiireellä. Se ainakin vaikutti asiaan.
Tuosta sanasta haaskio. Mielestäni se ei vastaa luuseria, luuseri on se, jolla kaikki epäonnistuu, pahimmassa tapauksessa koko elämä. Haaskio taas, siihen liittyy jotain jota toiset pääsevät moittimaan, jotain sellaista, että niin voi sanoa ihmisestä, jolla on edellytyksiä onnistumiseen, mutta joka on "haaskannut" mahdollisuutensa, eli menettänyt ne tai jättänyt käyttämättä,. Sitä en tiedä, onko tämäkään oikea mielikuva. Olen kuullut verbiä haaskata käytettävän myös merkityksessä tuhlata (haaskaa hyvää ruokaa tai on haaskannut kaikki rahansa johonkin tarpeettomaan)
Minulla aina, jos pidän jostakin kirjasta, se vaikuttaa alitajuisesti kirjoittamiseeni, olen huomannut. Rytmi ja jotkut sanat voivat tarttua. (Ainakin Haaskio sai minut ajattelemaan enemmän kuin tavallisesti. :) Se näkyy viimeksi kirjoittamassani jutussa, blogissa, tämä ei ole mainos, en ainakaan tunnusta. :)
- ehkä alitajuntaa.
Totta on että Bernhardin/ Roinilan kielen rytmi vaikuttaa alitajuntaan. Ei Betomi jäänyt minunkaan mieleeni
kovin vahvasti, en edes musitanut lukeneeni ennen kuin yksi ystävä mainitsi, että siinä oli myös vaikea riippuvuussuhde sisareen.
Lähetä kommentti