maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Syksyn viime kukat ja viikon runo

PS ( Lisäys myöhemmin). Eilisessä The Independent -lehdessä oli lyhyt esittely Matti Yrjänä Joensuun romaanista Harjunpää ja pahan pappi. Jos kiinnostaa, niin sivupalkin Jaetuista otsikoista pääsee klikkaamalla lukemaan esittelyn.
Rohtoraunioyrtti kukki vielä perjantaina palstalla. En ole myrskyn jälkeen käynyt katsomassa. vieläkö se kukkii tänään.


Runonnälkä iski viime viikolla. Menin kirjastoon lainaamaan Allen Ginsbergin runoja. Ystävällinen kirjastohenki oli nostanut hyllylle seisomaan Hans Magnus Enzensbergerin Runoja 1950-2000 ( suom. Markku Into). Lainasin sen. Enzensbergerista oli puhetta Kemppisen-blogissa viikko sitten otsikolla Menneisyyden mies. Ei hän minun mielestäni mikään menneisyyden mies ole.

Olen lukenut viikonlopulla hitaasti nautiskellen hänen runojaan, kiitos suomentajalle. Runoja ei voi ahmia niin kuin romaaneja. Enzensbergerin kokoelma on niin hyvä, että haluan sen omaan hyllyyni. Ajattelin lähteä etsimään sitä Kirjamessujen antikvariaattiosastolta, mutta sää oli viheliäinen ( sadetta ja myrskyä), enkä viitsinyt lähteä. Äänestämässä sentään kävin, ja olen tyytyväinen kun Helsingistä tuli vihreämpi. Saa sitten nähdä mitä se merkitsee käytännössä.


Viikon runo on Enzensbergerin Sairauskassan päätös

Sieluseni, ilmaa keveämpi,
hautapaatta raskaampi -
sinun kanssasi ei voi oikein neuvotella,
epäpoliittinen kun olet
ja ailahtelet kuin säätiedotus!

Sinä haluat aina kasvonkohotuksia.
Kukaan ei ymmärrä sinua,
itsekeskeistä mimosaa,
et edes sinä itse.
Sinä sitten osaat masentua!

Mutta se vasta virhe olisi.

Minua viehttää erityisestisna "sieluseni." Se on niin venäläistä. Ja sopii tuon rohtauraunioyrtin seuraksi, jonka salakuljetin kauan sitten Moskovan kirjailijaliiton pihalta Helsinkiin kasvamaan.


4 kommenttia:

LeenaN kirjoitti...

Jelena Švarts Pietarista - Maija Könönen esitteli hänet - Idäntukimus 2/2207. Vaikutti tosi kiinnostavalta, tunnetko hänen runouttaan.
Tuo Kemppisen esittelemä Entzensbergerin valikoima - Runoja on nyt tilattu joensuun kirjasttoon. Kas kun ei jo ollut.

Anonyymi kirjoitti...

En tunne Jelena Svartsia ( miten sait hatun ässän päälle täällä komenttilootassa?) Pitänee lukea Idäntutkimusta.

LeenaN kirjoitti...

Kopioin nimen ja liitin sitten. Pitänee minunkin lukea Anita Konkkaa. 2004 Aleksi Konkka oli mieleenpainuvasti oppaana mm. Solovetskissä ja Haikolan kalmismaalla. En ole ehtinyt videoita työstää. Mutta joskus, jos luoja elinpäiviä antaa.

Se Jelena Švartsin näyte tuoksui niin voimakkaasti runoudelle.

Anonyymi kirjoitti...

Aloita Mustasta passista, se kertoo Aleksin (ja minun) sedästä. Sen jälkeen suosittelen Talvi Ravennassa - romaania, se on oma suosikkini.