J.M.G. Le Clézio ( foto: Jurek Holzer)
Toivoin Amos Ozista tämänvuotistsa palkinnon voittajaa, hänestä olisi omasta takaa kuvakin, jonka otin viime vuonna Tammen tapaamisessa, eikä olisi tarvinnut pihistää kuvaa netistä. Olisin voinut kehua, että jo kolmas Nobel-palkittu, jolta olen tavannut henk.kohtaisesti ja saanut omistuskirjoituksen kirjaan. Ne kaksi muuta ovat Joseph Brodsky ja Mihail Sholohov. Viimemainittu kävi isäni kanssa ostamassa kirvestä Tampereelta.
Le Clézion novellokokoelma Kuume ( suom. Leila Adler, ilmestyi Otavan Moderneja kirjailijoita- sarjassa vuonna 1967) löytyi kirjahyllystäni, ei tarvinnut lähteä kirjastoon. Hän on suomenkävijä, hämärän muistikuvani mukaan hän olisi osallistunut Mukkulan kirjailijakokoukseen joskus 60-luvun puolessavälissä. Siihen aikaan ranskalaiset modernistit, joihin hän kuului, kiistelivät kovasti Mukkulassa venäläisten traditionalistien kanssa.
Kun tämän vuosituhannen alussa muutin Vuosaaren taiteilijataloon, myin muuttokuormaa keventääkseni paljon proosakirjoja antikvariaatteihin, mutta Le Clézion novellikokoelman säilytin, sen verran merkittävänä kirjailijana pidin häntä. Hän kirjoitti 24-vuotiaana novellikokoelmansa esipuheessa, että hänestä elämä on kovin väsyttävää ja mieluummin hän olisi ollut syntymättä, ja että hän ei erityisemmin usko suuriin tunteisiin. " Sitä vastoin näen armeijan hyönteisä ja muurahaisia nakertamassa joka taholla. Joskus nuo pienet mustat nuolet liittyvät yhteen ja ihmisjärjen tasapaino horjahtaa. Syntyy kaaos, ja vain parin minuutin tai parin tunnin kuluttua voi tapahtua mitä tahansa. Kuume, tuska, väsymys, uni ovat yhtä parantumattomia intohimoja kuin rakkaus, kidutus, viha tai kuolema. Toisinaan aistihavaintojen tulva yllättää ajatuksen ja se vajoaa jonkinlaiseen aineelliseen hurmioon. Totuus häikäisee enemmän kuin kaarilamppu." Hän luonnehti novellikokoelmansa yhdeksää tarinaa pieniksi hulluudenpuuskiksi, jotka perustuivat arkielämässä koettuihin yksinkertaisiin elämyksiin. Miksi runoilla tai sepittää kertoumuksia? hän kysyi ja vastasi: "Ainoa mikä säilyy on kirjoitus, kirjoitus joka sanoillaan hapuilee eteenpäin, etsii ja kuvaa tunnontarkasti ja syvään kaivautuen, kirjoitus joka takertuu todellisuuteen ja hahmottaa sitä arkailematta."
Lisää Le Cléziosta: Words without Borders: from Etoile errante ( proosakatkelma englanniksi)
The Guardian Book blogs: Will Le Clézio cut America down to size?
The Literary Salon: And the Nobel Prize in Literature goes on...
Sitaatteja Le Clézion kirjojen arvosteluista
3 kommenttia:
MIelenkiintoinen voittaja sinällään. Itsekään en arvellut Cléziota voittajaksi.
Ilokseni huomaan, että hyllystäni löytyi hänen romaani Kaupunki nimeltä Onitsha. Lukulistalla se harppasi jonnekin puolivälin paikkeille.
Ne tekivät sen taas, nimittäin akateemikot. Vuodesta toiseen he pääsevät yllättämään suomalaiset valitsemalla kirjallisuuden Nobel-palkitun kirjailijoiden joukosta, jota suomalaiset eivät tunne yleisesti. Vaikuttaa siltä, että suomalainen kirjallisuuden tuntemus on jotakin aivan muuta kuin ruotsalainen, eikä tämä ole tarkoitettu suomalaisia imartelevaksi arvioksi. Myös minulle Le Clézio on tuntematon kuuluisuus. Oletkin toinen tietämäni henkilö, joka tietää Le Clézion ja on lukenut hänen tuotantoaan.
Teemu, kun olet lukenut Onitshan, kerro lukekokemuskesta blogissasi.
Celia, vaikuttaa vähän siltä, että käännöskirjallisuuden asema Suomessa on menossa yhtä kurjaksi kuin USAssa, kun Le Cleziokin on jäänyt tuntemattomaksi, vaikka häntä on käännetty suomenkielelle jonkin verran. 60-luvulla käännöskirjallisuudesta oltiin kiinnostuneempia. Ei kannata kääntää, kun ei ole lukijoita? Onneksi on pieniä kustantajia, joilta vielä tulee kiinnostavaa käännöskirjallisuutta.
Lähetä kommentti