Photo Art by Marmi Michejda, WarsawPaul Celan (s. 1920) oli juutalainen, jonka vanhemmat tapettiin keskitysleirissä, hän itse selvisi hengissä holokaustista 19 kuukauden pakkotyön jälkeen. Keskitysleirin väkivalta jätti jälkensä hänen elämäänsä ja runouteensa. Hän yritti tappaa vaimonsa ja tappoi lopulta itsensä hukuttautumalla Seine-jokeen vuonna 1970.
Tämän synkän viikon runoksi olen valinnut Celanin runon Lumivuode kokoelmasta Niin kuin kivelle puhutaan ( Tammen ja Nuoren Voiman liiton yhteissarja 1993, suomentajaa ei ole ilmoitettu).
Silmiä, maailmalle sokeita, kuolinrotkossa: Minä tulen,
kovettuma sydämessä.
Minä tulen.
Jyrkänteen kuupeili. Alaspäin.
(Hengityksen tahrimaa valoa.Paikoitellen verta.
Pilveentyviä sieluja, vielpä kerran hahmonkaltaisia.
Kymmenen sormen varjo -yhteen puristettu.)
Silmiä maailmalle sokeita,
silmiä kuolinrotkossa,
silmiä silmiä:
Lumivuode meidän kummankin alla, lumivuode.
Kristallia kristallin perään,
ajansyvää ristikoitua, me putoamme,
putoamme ja pysähdymme ja putoamme.
Ja putoamme:
olimme. Olemme.
Olemme lihaa yön kanssa.
Käytävissä, käytävissä.
Mikä on se maailma , jossa on kovetettava sydämensä että pärjäisi? Piikkilankoja ja kaasukammioita ei enää ole, mutta nöyryyttäminen jatkuu. Finnsanity blogin pitäjä kertoo miten julmaa voi kasvavien poikien maailma olla ( sivupalkin Jaetuissa otsikoissa linkki juttuun Kauhajoen suru ja ahdistus). Henkinen väkivalta siittää vihaa. Nuoret imevät itseensä yhteiskunnan asenneilmapiirin ja heijastavat sen ulospäin. Onko sitten ihme, että joku kiusattu, nöyryytetty ja yhteisen pahan saastuttama päättää aseen käteen saatuaan näyttää kaikille kuka hän on?
Virolainen ohjaaja Ilmar Raag sanoi Ylen haastattelussa tänään : "Muistan vahvasti kuinka halusin kostaa jouduttuani joskus kouluväkivallan uhriksi. Enemmän muistan kuitenkin niitä hetkiä, kun todistin vierestä kiusaamista enkä tehnyt mitään estääkseni sen. Olen myöhemmin hävennyt sitä. Ne ihmiset, jotka todistavat kiusaamista tai väkivaltaa eivätkä tee mitään, ovat osasyyllisiä koko murhenäytelmään." Lue ja kuuntele Raagin haastattelu täältä.
"Kerran, kuolemalla oli kova menekki,
piilouduit minuun," kirjoitti Paul Celan.
Lööpeistä päätellen kuolemalla on taas kova menekki.
10 kommenttia:
Hello Anita,
Blogisi on hyvin kaunis. Pidin siitä.
Terveisin Brasiliasta:
Geraldo
Hei Geraldo,
taidat tykätä surffailusta, niin netissä kuin vesilläkin :)
Terveisiä Helsingistä.
En tiennyt että Celaninkin tausta oli noin kauhea.
Muistan että kun luin hänen runojaan niin ne löivät vastaan, jäivät kesken eikä minulla ollut kykyä käsittää mitä ne sanoivat.
Nyt sitten ihmettelen että onko niin että kirjailijan tausta on tunnettava? Ei aina, mutta silloin kun ei tajua yhtään mitään.
Tottakai kaikilla on kuolemankuvia ja -unia, mutta kokemuksissa on totisesti eroja.
Ei siitä haittaa ole jos tuntee taustan. Uuskriitikki perustui pelkään tekstiin. Mutta eivät tekstit ja teot tyhjästä synny. Taustan tietäminen antaa tulkinnalle enemmän perspektiiviä ja avaa teosta eri tavalla.
Sivumennen sanoen siksi olisi hyvä tietää myös sen kauhajokilaisen murhamiehen taustaa. Miksi hänestä tuli murhamies? Mitä tapahtui niinä tärkeinä lapsuusvuosina, joina ihmiselle kehittyy omatuntoa ja empatiankyky, joka estää tappamisen, vaikka tekisi mieli tappaa. Sen raivontunteen varmaankin jokainen on joskus kokenut.
Celan sattui olemaan työpöydälläni, koska vähän aikaa sitten luin netistä, että hänen ja Ingeborg Bachmannin kirjeenvaihto on ilmestyntyt Saksassa. Ajattelin kirjoittaa Bachmannista ja kirjeenvaihdosta jotain blogiin, mutta taitaa jäädä ajatukseksi. kaikkea ei ehdi kirjoittaa mitä ajattelee.
Joo ja kirjallisuuden tutkimus vähän aikaa sitten oli lähinnä intertekstuaalista. Olen ymmärtänyt että elämänkerroilla tulisi olemaan lähiaikoina taas vaihteeksi enemmän merkitystä.
Voisi sitten kriitikkokin uskaltaa sanoa taas että täytyy elää sellainen elämä että jne.
Ai kuule ei, murhaaja ei ollut kauhajokinen, vaan pohjoispohjalainen, Pyhäjärveltä.
Että murhaajan ei välttämättä tarvitse täälläpäin enää olla syntyjään eteläpohjalainen.
Mä aina pidin Ingeborg Bachmannia vielä traagisempana kuin Celania. Mutta sitä en aavistanut että heillä jokin suhde lieni.
Näistä runoista olen muistavinani että ne omin käsin suomensi Jukka Koskelainen.
Sivupalkin Jaetuissa otsikoissa on linkki artikkeliin Magic and guilt, joka käsittelee Celanin ja Bachmannin suhdetta.
Jukka Koskelainen on tehnyt Celanin kokoelmaan jälkisanat, mutta jostain
syydtä hänen nimeään ei mainita kirjan alkulehdillä suomentajana, kuten tapana on, ehkä se on vain unohtunut.
Onpa jäänyt Celanin jutut tarkemmin kahlaamatta, joku kokoelma on joillakin hyllyissäni, odottaa...
Näitä lähimennyisyydessä olevia tummia kohtia riittää, ei tähän näitä uusia enää tarvittaisi.
Synkkiä tapahtumia kaikki, eikä taida oikeata lääkettä olla tarjolla tai keksittynä. Vaikka takoisimme kaikki aseet auroiksi, niin silti särkynyt mieli keksisi tavan vahingoittaa muita. Puukot, puntarit, palopommit tai terävät sanat otettaisiin esiin.
Ei ole vastausta tai ainakaan sellaista helppoa, jonka kunnallisvaalien alla nöyristelevä poliitikko voisi tarjota kansalle. Keksivätköhän koskaan sellaista pitkäjänteistä ratkaisua, jolla pystyisimme estämään nämä teot?
Ei taida pahuus maailmasta loppua.
Lähetä kommentti