Maija Närhisen ihmeellinen kivi, kuvattu salaa Amos Anderssonin museossa viime sunnuntaina.
Museossa oli yksi seinällinen Närhisen kiviä. "Vau, mistä se on löytänyt noin hienoja kiviä," minä huudahdin. Analyyttinen ystäväni kosketti kiveä ja totesi että ei se ole kiveä vaan paperia. Se oli kolmiulotteinen akvarelli.
Syyllistyimme molemmat rikkomukseen, hän koski ja minä kuvasin . En ehtinyt ottaa kuin pari kuvaa, kun paikalle riensi salinvalvoja joka sanoi , että kuvaaminen on kielletty. Me tiesimme sen, sivumennen sanoen yksi minun salanautintojani on ottaa salakuvia suomalaisissa museoissa. Kysyin että miksi ei saa. Hän selitti, että taiteilijat eivät tykkää, jos heidän töitään kuvataan. Kun lähdimme museosta, tapasin ovella tutun taiteilijan ja kysyin häneltä mitä hän tykkää, jos kuvaan hänen töitään. Ainakaan hänellä ei ollut mitään kuvaamista vastaan. Siispä, mistä museoiden kuvauskielto on peräisin? Harmitti, että en saanut yhtään kuvaa Jaakko Pakkalan, Henry-Wuorila-Stenbergin sekä Markku Arantolan & Pasi Mälkiän akvarelleista. Ne olivat minun suosikkejani. Erityisen paljon pidin Pakkalan väri- ja kuvamaailmasta. Jos en eläisi kroonisessa köyhyysloukussa, ostaisin jonkin hänen akvarelleistana.
Amos Anderssonin näyttely on auki vielä tämän viikon. Se on piristävän poikkeava, ehdottomasti näkemisen arvoinen (ja niin laaja että sen katsomiseen kannattaa varata enemmän kuin tunti). Jos sitä ei pääse paikan päälle katsomaan, niin joitakin kuvia on katsella Amos Anderssonin sivustolta: Splätsh! Vesivärin ulottuvuudet document title.
Syyllistyimme molemmat rikkomukseen, hän koski ja minä kuvasin . En ehtinyt ottaa kuin pari kuvaa, kun paikalle riensi salinvalvoja joka sanoi , että kuvaaminen on kielletty. Me tiesimme sen, sivumennen sanoen yksi minun salanautintojani on ottaa salakuvia suomalaisissa museoissa. Kysyin että miksi ei saa. Hän selitti, että taiteilijat eivät tykkää, jos heidän töitään kuvataan. Kun lähdimme museosta, tapasin ovella tutun taiteilijan ja kysyin häneltä mitä hän tykkää, jos kuvaan hänen töitään. Ainakaan hänellä ei ollut mitään kuvaamista vastaan. Siispä, mistä museoiden kuvauskielto on peräisin? Harmitti, että en saanut yhtään kuvaa Jaakko Pakkalan, Henry-Wuorila-Stenbergin sekä Markku Arantolan & Pasi Mälkiän akvarelleista. Ne olivat minun suosikkejani. Erityisen paljon pidin Pakkalan väri- ja kuvamaailmasta. Jos en eläisi kroonisessa köyhyysloukussa, ostaisin jonkin hänen akvarelleistana.
Amos Anderssonin näyttely on auki vielä tämän viikon. Se on piristävän poikkeava, ehdottomasti näkemisen arvoinen (ja niin laaja että sen katsomiseen kannattaa varata enemmän kuin tunti). Jos sitä ei pääse paikan päälle katsomaan, niin joitakin kuvia on katsella Amos Anderssonin sivustolta: Splätsh! Vesivärin ulottuvuudet
Ps. Pasi Mälkiällä on oma blogi, mahdollisesti myös muillakin näyttelyn taiteilijoilla, mutta en ole ehtinyt tarkastaa asiaa, kun on noita kirjoitushommia. Heitä ovat edellä mainittujen lisäksi: Pirjetta Brander, Linda Granfors, Aura Hakuri. Petri Hytönen, Eija Isojärvi, Aarne Jämsä, Jukka Korkeila, Elina Merenmies, Heli Penttinen, Erkki Pirtola, Tarja Pitkänen-Walter, Markku J.Rantala, Senja Vellonen, Hannu Väisänen ja Rafael Wardi. Jokainen löytää joukosta varmana oman suosikkinsa. Valitettavasti Marjatta Hanhijoki ja Inari Krohn ovat poissa.
3 kommenttia:
Kiitos kun muistutit, täytyy käydä katsomassa tuo näyttely. Eija Isojärvi on ollut opettajani, etsin myös hänen bloginsa ja muistelen joskus käyneenikin siellä.
olipa hyvä että muistutit.
Oivaa kansalaistottelemattomuutta tuo salakuvaus! Valokuvaus on kuitenkin perustuslailla taattua vapautta olla, elää, liikkua ja osoittaa mieltään.
Valokuvaus kuitenkin kuluu sananvapauden muotoihin, jonka kieltämisen pitäisi perustua johonkin lakiin, kuten kielto salakatselusta tai yksityisyyden suojasta.
Lähetä kommentti