lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Sartren sanat

”Mutta näin on laita: paitsi joitakin vanhuksia, jotka kastavat kynänsä kölninveteen, ja pikku keikareita, jotka kirjoittavat kuin teurastajat, kukaan ei kirjoita hyvin äidinkieltään. Se johtuu Sanan luonteesta: puhutaan omaa kieltä, kirjoitetaan vieraalla kielellä,” kirjoitti Jean-Paul Sartre ( Sanat s. 161 suom. Raili Moberg)

Näin se on: kirjakieli on vieras kieli kaikille. Sitä pitää opettaa ja opetella koulussa. Puhuminen kyllä sujuu, ajatteleminekin sujuu, mutta kirjoittaminen on hidasta, kun pitää kääntää vieraalle kielelle se mitä haluaa sanoa.

Luen Sartren Sanoja uudelleen. En muistanutkaan, että se on niin hyvä kirja kuin on. Eksistentialismi on kuollut, mutta Sartre elää. Kukaan nuori ei taida enää nykyään ahdistua siitä että hänet on heitetty maailmaan, ja siinä sitten pitää pärjätä miten taitaa.



PS. Eilen (1.3.) ei ollutkaan kansainvälinen kirjan päivä. Se on huhtikuun 23. päivä., kertoo Sami Feiring Dionysoksen kevään kommenteissa. Feiringin Kirjallisuuskalenteria kannattaa käydä tsekkaamassa. Eilen oli World Book Day, jota vietetään vain Isossa Britanniassa ja Irlannissa. Cliprollista löytyy lista kymmenestä kirjasta, joita ilman brittikansa ei voi elää. Listan kärjessä ovat Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Taru sormusten herrasta. Molemmat kirjat ovat hyllyssäni, mutta en ole päässyt niissä alkua pitemmälle.

Kuten yläpalkin kuvasta näkyy kirjahyllyssäni ei mitään loogista järjestystä, Simone de Beauvoirin Toisen sukupuolen ja Samuel Beckettin elämän kerran välissä on William S. Burroughsin unikirja My Education, josta minun innostukseni Burroughsiin alkoi kaksitoista vuotta sitten eikä se ole vielä laantunut. Sartren sanojen ohella luen uudelleen hänen kirjeitään.

Toisen sukupuolen vieressä on Rousseaun Tunnustuksia – siinä taas yksi klassikko joka on jäänyt minulta kesken. Edellisen postauksen kommenteissa kerron, että en olisi ikinä lukenut Danten Jumalaista näytelmää alusta loppuun, ellei se olisi ollut ainoa suomenkielinen kirja, joka minulla oli Ravennassa mukana, siksi että Dante kirjoitti sen siellä ollessaan maanpaossa. Minä puolestani olin Ravennassa etsimässä äitini mosaiikkia, joka vuosia myöhemmin löytyi Pihlavan kirkosta ( Google-haulla).

9 kommenttia:

A-K.H kirjoitti...

Kas kun tulin taannoin ostaneeksi Sarten Mitä kirjallisuus on. Se on kirjoitettu 1947 ranskalaiselle lukijakunnalle ja suomennettu suomalaiselle lukijakunnalle 1967. Holappa ja Ronimuskin olivat jo palanneet tutkimusmatkaltaan Pariisin ikävään. Kohtahan sieltä lensi Sorsakin ja sai järjestettyä kaverilleen Holapalle lyhytaikaisen pestin kulttuuriministerinä. Sitten piti palkita vielä Tyyri ja Salokin, ja viimeksi Tanja Saarela, mutta mistähän hyvästä.

hra Nutz kirjoitti...

Niin, meitä poloisia nuoria ei ole enää heitetty edes maailmaan, vaan diskurssiin.

Rauno Rasanen kirjoitti...

"Sanat" on ylivoimaisesti parasta Sartrea.

Suurin osa hänen tuotannostaan (myös filosofiassa) lienee kuitenkin (enemmän tai vähemmän tietoisesti) enemmän tai vähemmän plagioitua tai teeskenneltyä.

Autenttisuuden filosofi. Haha!

PS. Kaikki kirjailijat ja filosofit plagoivat ja varastavat toisiltaan, mutta kun sen tekee itsenäisen valinnan ehdottomuutta korostava ajattelija, alkaa väkisinkin hymyillyttää...

Jukka kirjoitti...

Hyvä ajoitus. Olin juuri kirjoittamassa samasta kirjasta. Nyt oma blogimerkintäni muotoutui vastaukseksi tähän.

Anitak kirjoitti...

"Vanhaan hyvään aikaan" eksistentialismi antoi älylliset raamit henkilökohtaiselle ahdistukselle. Sitten tuli marxismi-leninismi joka antoi toiminnalliset raamit maailmantuskalle. Sen jälkeen minä putosin kelkasta - ai niin sitten tuli postmodernismi, mutta siinä jutussa en ollut enää täydestä sydämestäni mukana.

Jukka kirjoitti...

Kyllä minä ihan näinä jälkimoderneina aikoina törmään alituiseen ihmisiin, joita nimenomaan sartrelainen eksistentialismi on puhutellut vahvasti, ja ehkä Camus siinä ohessa.

No, on noita postmodernistejakin tuttavapiirissä, mutta siitä ei oikein synny kunnon keskustelua, kun minun itseni on vaikea suhtautua kovin vakavasti mokomaan ironiseen pelleilyyn:)

Ripsa kirjoitti...

Oli siinä hommaa nuorille opiskelijoille, jotka raukat joutuivat minulle n. 10 vuotta sitten selvittämään kirjallisuustieteen postmoderneja diskursseja yliopiston seminaareissa.

Ei puhettakaan, että yksikään edes yliopiston lehtori olisi niitä suostunut selvittämään. Niistä kirjoista en ilman selväsanaista opastusta ymmärtänyt yhtikäs mitään.

Jonkun omituisen kiemuran kautta päädyin semiotiikkaan, josta rupesin olemaan jyvällä. Opiskelen sitä vieläkin.

Koko sana on outo. Mikä VOI olla jälki-nykyaikaa? Eikö nyt ole nyt?

Kuvataiteesta ymmärsin sen verran että kaikki käy, varsinkin esimerkiksi renessanssin tai mannerismin kopiot.

En ole vieläkään tajunnut ideaa.

Anitak kirjoitti...

Hei Ripsa,

Voisitko perustaa Bloggeriin blogin jonka nimi on Kootut kommentit. Sulla on niin paljon hyviä kommentteja monissa eri blogeissa. Joutuvat hukkateille, ellet kokoa niitä. Tämä on vain ehdotus

Risto kirjoitti...

Oh! Tuo Sartren Sanojen sitaatti on vaikuttava. Tarkasti se kieltää asian, jota yleensä pidetään itsestään selvänä - siirtymää välittömistä sanoista kirjoitettuihin.
Eksistentialismi? - onhan se tietyn ajattelutavan alku. Vaikka Sartren jälkeinen polvi Foucault ja muut pitivät eksistentialismia lähes kirosanana, niin jotenkin he ovat samalla sen perillisiä.