lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Valitettavaa

Lisäys sunnuntaina 21.1. Tiedoksi niille jotka tulevat tähän blogiin Blogilistan suosikkilistan kautta: Jostain syystä tulee haamupäivtyksiä sen jälkeen kun siirryin uuteen Bloggeriin. Harmillista että en tiedä syytä siihen. Tämä ei ole haamupäivtys. Korjasin linkkilistan ääkkösiä.

Tuli haamupäivitys äsken vahingossa, kun vaihdoin Blogger kakkoseen. Ei minulla mitään asiaa. Helmikuun alussa tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun aloitin nettipäiväkirjailun. Hullun hommana sitä silloin pidettiin. Nyt minusta itsetänikin tuntuu siltä, että se on hullun hommaa. En silti ole lopettamassa, vaikka välillä tympäisee.

Kun en ole pitkään aikaan laittanut kissan kuvaa blogiin, niin tässä on hiilipiirros äitini luonnoslehtiöstä. Mallina oli kissa nimeltä Kisu-Liisu. Kissat ovat siitä mukavia malleja, etteivät marmata taiteilijalle, että kuvasta ei tullut näköistä. Kisu-Liisu tosin oli siitä erikoinen kissa, että se ei hyväksynyt alla olevaa maalausta, jossa se oli mallina ( harmaa kissa tuolin alla), vaan ruiskautti pissan päälle talun päälle. Siksi maali on lohkeillut. Minun kissani haistelivat epäluuloisina taulua vielä vuosikymmmenten päästä .

Ostin tänään Akateemisen alesta Jarkko Laineen Jumala saalistaa öisin, koska kokoelmassa on kissarunoja. Tässä katkelma sarjasta Kolme runoa kissoille, vainajalaulusta Tipsulle, kaunottarelle:

Miten lyhyt onkaan elämisen aika,
äkkiä seon poissa, eikä mitään jäää vaikka kuinka tekisi mieli.
Tuli lähdön hetki, sinä luotit minuun.
Painoit pääsi kohti, ruumiisi kaiken.
Ikkunan takana paloivat talvipäivän katuvalot.
Mitään en mahtanut, vaikka koko tahdollaniyritin.
Kuolema voitti.

Sinun kehräyksesi kuulen korvissani yhä, rukousmyllyn.

Tämän päivän murheellisin uutinen oli , että Loki lopettaa Laatukirjojen kustantaminen ei tässä maassa lyö leiville. Valitettavasti. Niko Aula sanoo lehdessä, että uusille kirjoille ei ollut elintilaa. Hänen mukaansa: mitä suuremmat tuottavuuskriteerit kirjakaupoille astetaan, sitä vaikeampaa on saada laadukasta pienilevikkistä kirjakauppojen hyllyille. No sehän on tiedetty iätä ja ajat että roskakirjallisuus myy. Loki ei kustantanut roskaa , sillä oli hieno kustannusohjelma.

Kuka tämän jälkeen kustantaa Perecin tai Cortázarin kaltaisia kirjailijoita? Lehtiuutisen mukaan Niko Aulalle jää Lokin varasto, jossa on 45 000 kirjaa. Hän ei makuloi kirjoja niin kuin suuret kustantamot tekevät kaupaksi käymättömille kirjoille. Mutta mistä Lokin hienoja kirjoja sitten saa, kun Lokia ei enää ole?

18 kommenttia:

Anita Konkka kirjoitti...

Niinpäs näytttää ääkköset muuttuneen omituisen näköisiksi sivupalkissa myös Firefox-selaimella katsottuna. En tiedä miten ratkaisisin ongelman.

Anita Konkka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Hauska tuo äitisi piirtämä kissa, näyttää olevan liikkeessä.
-ruu

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anita!

Täällä yksi uusi bloggaaja (olen kyllä lukenut päiväkirjaasi jonkun aikaa). Minua jäi kiinnostamaan tämä kohta erityisesti:

"Nyt minusta itsetänikin tuntuu siltä, että se on hullun hommaa. En silti ole lopettamassa, vaikka välillä tympäisee."

Mikä Sinusta on tympäisevin asia? Miksi tuntuu, että se on hullun hommaa?

Aloittelevana koen blogimaailman erityisen kiinnostavaksi. Yritän olla imeytymättä siihen maailmaan liiaksi. Elämässä on muutakin elämää kuin bloggaaminen, paljon tärkeämpiäkin asioita. Vaikka nuo kehräävät rukousmyllyt (vaikka en olekaan kissaihminen). Minusta Prosperon blogissa oli oivallinen kirjoitus mihin bloggaaminen voi pahimmillaan johtaa. Siitä voi tulla riippuvaiseksi.

Kiitos kissarunosta, tuo Jarkko Laineen runo on aina ajankohtainen kissallisille ja kissattomille, kaikille hännällisille ja hännättömille kippurahännille.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Mehtäsielu, tervetuloa blogimaailmssn. Kysyit mikä siinä tympäisee eniten. Se että blogin pitämiseen menee niin paljon aikaa, jonka voisi käyttää - hm - hyödyllisemmin, esimerkiksi romaanin tai muistelmien kirjoittamiseen. Kun työteko ei huvita, sitä luiskahtaa liian helposti lukemaan toisten blogeja tai kirjoittamaan omaa blogia, minkä jälkeen on äkäinen itselleen. Kun jotain on tehnyt jotain hommaa viisi vuotta niin kyllä siinä tulee kyllästymisen hetkiä ja rupeaa miettimään miksi ihmeessä teen tätä. En osaa vastata siihen kysymykseen

Anonyymi kirjoitti...

Tuon kissapiirroksen voisi hyvin laittaa/linkittää Kissakuva Haaste-blogiin joka on juuri perustettu ja jossa on haaste nukkuvien kissojen kuvista. Kandee selailla linkkejä, uskomattoman ihania kuvia!

Niin, nyt on Hullun Taivaassa-kirja yöpöydällä odottamassa, kiitos avusta!
-minh-

Rauno Rasanen kirjoitti...

anita

Vilkaise blogiani. Kiitos virikkeestä.

Mette kirjoitti...

Olen huomannut saman noista haamupäivityksistä. Niistä voi tulla varsinainen riesa.

Omotuiset ääkköset jouduin krojaamaan Templatessa omakätisesti. Toistaiseksi näyttävät korjauksen jälkeen pysyneen kunnossa.

Eniten keljuttaa, että kaikin hetkin en pääse omiin kommenttilaatikoihini, van sotkeudun pitkälliseen kiistaan Google-oikeuksista ja vaikka mistä.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anita Konkka kirjoitti...

Nyt tänne on ilmestynyt spammaaja. Sellaisia ei vanhassa Bloggerissa käynyt minun kommenttilootassani. Yritän poistaa spammaajan linkkilistan. Jos en saa poistettua, älkää vain klikatko linkkejäö auki. Ne voivat olla viruksen levittäjiä.

Anita Konkka kirjoitti...

Haamupäivitykset Blogilistalle jatkuvat edelleen. Tietääkö kukaan ongelman ratkaisua?

Minh, kiitos kissakuvavinkistä.Kävin hakemassa blogistasi linkin vinkkiin. Tässä linkki kissanystäville:

http://kissakuva.vuodatus.net/


Ostin Suomalaisen kirjakaupan alesta William S. Burroughsin kirjan Kissa sisälläni. maksoi 5,90euroa. Suosittelen kaikille kissaihmisille. Olen kehunut kirjaa ennenkin tässä blogissa.

Anita Konkka kirjoitti...

Luin Blogilistan FAQ:sta mitä haamupäivityksille pitäisi tehdä ja löysin ohjeen, jossa kerrotaan että blogin RSS-syötteen osoite pitää lisätä blogin tietoihin. Tein kuten neuvottiin. Saa nähdä loppuvatko haamupäivitykset nyt.

PS. Poistamani spämmikommentti sisälsi pitkän rimsun linkkejä seksisivustoille. Kun yritin ottaa selvää mistä kommentti on peräisin niin ensimmäinen tieto oli tämä: "received from murder ( unix socket)" ja sitten seurasi pitkä rmpsusellaista minkä ymmärtävät vain postipalvelimen ylläpitäjät. Vähän hirvitti tuo "vastaanotettu murhaajalta."

Anonyymi kirjoitti...

Tahtoo Lokin varastoon. Ei oo Cortazaria eikä Pereciä.

Anonyymi kirjoitti...

Kissa sisälläni on upea kirja, sellainen jota voi lukea aina uudestaan ja uudestaan. Minun kappaleeni taitaa olla lainassa nyt...

Haamupäivityksiä tulee koko ajan, eikö Bloggerista vastata mihinkään?
-minh-

Iines kirjoitti...

Ei haamupäivityksistä haittaa ole! Älä suotta kanna niistä huolta. Tuskin kenelläkään niin kiire on, että harmittaa, vaikka huomaa tulleensa "huijatuksi". Itselläni on taas päinvastainen ongelma: kuvablogi ei aina päivity, vaikka panen uusia kuvia. Eikä sekään mikään ongelma ole. Mihin meillä on kiire?

Anita Konkka kirjoitti...

Hei iines, kyllä niistä pientä haittaa näyttää olevan, koska tilaajat ovat ruvenneet tippumaan sen jälkeen kun haamupäivitykset alkoivat.

Ei näytä olevan apua Blogilistan FAQ-neuvoistakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten ihastuttava kissa tuossa ensimmäisessä. Voi melkein kuulla kehräykset ja toiminnan äänet.

Iines kirjoitti...

No, on toki sitten. On meitä moneksi! Itse selaan usein muita juttuja alempaa tai luen käyntini jälkeen tulleita kommentteja, jos huomaan, että suosikkini on päivittynyt ilman uutta merkintää. Mutta jos nuorempi polvi sitten on niin kärsimätöntä. Ja onhan se niin, että tekniikan pitäisi pelata oikealla tavalla, kun sen armoilla kerran ollaan.