keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Aidosti outoa

Kuvassa on Gene Granatan kurpitsaveistos Graig’s Haunted House. Haamut eivät päivitä. Tietääkö joku miten Blogger2:n asetuksia ( Settings) pitää muuttaa, ettei blogi päivittyisi joka kerta kun joku kommentoi kirjoituksia? Blogilistan FAQ:sta ei löytynyt ratkaisua ongelmaan. Siellä sanottiin että blogi joutuu jäähylle, jos haamupäivitykset jatkuvat.

Aidosti outoa ( Stranger than Fiction) on kirjallisuusleffa jota kävin maanantaina katsomassa. Se oli aidosti pinnallinen ( à la Hollywood) juttu naiskirjailijasta ja verovirkailijasta ( valitettavan kliseinen tyyppi), joka huomaa joutuneensa valmisteilla olevan kirjan henkilöksi. Sellaista voi sattua myös elävässä elämässä. Siksi kirjailijoiden seuraa kannattaa välttää.

Verovirkailijan oli määrä kuolla kirjan lopussa, mutta hän päätti puuttua käsikirjoituksen kulkuun. Syntyi moraalinen ongelma. Kirjailija ei pystynytkään tappamaan henkilöään tavattuaan hänet todellisuudessa. Hänen kirjastaan tuli ”ihan hyvä”, mutta ei suuri romaani, kuten leffan kirjallisuustieteilijä( Dustin Hoffman)totesi. Mieskirjailija olisi hyydyttänyt tunteensa ja tappanut henkilönsä taiteen tai oman maineensa vuoksi. Ihan hauska juttu, mutta ei sellainen jonka haluaisi nähdä toiseen kertaan. Eniten ihastutti tarmokas assistentti, jonka kustantamo lähetti kirjailijan avuksi, kun tämä ei ollut kymmeneen vuoteen julkaissut mitään. Assistentti järjesti kirjailijan muistilaput ja pani hänet tekemään töitä. Sellaisen kun saisi, mutta ei sellaista tapahdu kuin elävissä kuvissa. Leffan jälkeen ajattelin, että Kieslowski olisi tehnyt kirjailijan moraalisesta ongelmasta paljon tiukemman jutun.

Teemalta tulee keskiviikko- ja perjantai-iltaisin Kieslowskin Kymmenen käskyä. Kun katson sitä mietin mikähän käsky nyt on kyseessä. Muistan vain viisi käskyä. Jäi käskyt oppimatta, kun kävin rippikoulusta vain puolet. Minulla oli/on luki-häiriö, luin: Älä tee hourin. Se käsky jäi hyvin mieleeni. Olen hourinut paljon, mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän hourin. Se on sukuvika.

PS. Kun yritin julkaista tämän postauksen, Bloggerilta tuli ilmoitus: Blog Locked" koska Sanat on spämmiblogi. Että sillä tavalla. Lähetin Bloggeriin reklamaation. Harmittaa niin pahuksesti että siirryin uuteen Bloggeriin, eikä vanhaan ole enää paluuta.

Lisäys 25.01 Kolme blogia kaupunkikulttuurista

Ostarin helmi

Kauneimmat lastauslaiturimme

Punavuoren haiku



6 kommenttia:

minh kirjoitti...

Hitto että voikin olla vaikeaa Bloggerin kanssa! Sullahan on kuitenkin taidot ja tiedot ihan omienkin sivujen pykäämisestä, siis tarkoitan vanhaa blogiasi, joka oli omalla palvelimella. Blogger on ilmeisesti paisunut niin massiiviseksi, että alkaa lähteä käsistä. Toivotaan, että saat apua, ahkera meilaaminen saattaa auttaa, mutta pitää olla tiukkana ja piinata niitä kovasti, muuten ei tule mitään neuvoja tai korjauksia..
-minh-

Mette kirjoitti...

Hauskaa. Kun pikkusisareni opetteli katekismusta, samasta käskystä tuli "Älä houri". Paljon järkevämpää.

Anita Konkka kirjoitti...

Minh, vaikeeta on Bloggerin kanssa, enkä mä ehdi piinata niitä sähköposteilla, kun on niin paljon muita hommia.

Mette, houriminen oli minulla lapsena tutumpi sana kuin huoriminen, tarkoitan huoraaminen. Sen takia en osannut lukea kuudetta käskyä oikein.

Birdy kirjoitti...

Minä pidin valtavasti "Aidosti Outoa" -elokuvasta. Ehkä aspergerinen tai jopa autistinen verovirkailijaluonne hilpeytti tai sitten absurdin kärjistetty kirjailijahahmo. Minusta roolitus oli hieno ja Thompson huipussaan. Käkättelin huutonaurua monessa kohdin. Ja veikkaan, että tuo elokuva roihauttaa liekkiin ne keski-iän mielekkyyskriisit, joita ehkä kullakin on porisemassa päänupissa.

Anitak kirjoitti...

Hei Birdy, pitkästä aikaa. Ihan hauska leffahan se oli, kyllä minäkin hihittelin sitäkatsellessani. Jälkeenpäin kriitikkoystväni kanssa sitten puitiin se leffa alkutekijöihinsä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisin kyllä eri mieltä siitä että Aidosti outoa olisi kirjallisuusleffa... Okei, tarinan yksi kantavista voimista on kirjailijan tuska, mutta eihän se ole tämän elokuvan tärkein juonenhaara. Se on vain käänne joka käynnistää tarinan. Itse tarinahan taas kertoo verovirkailijan elämästä ja hänen kokemistaan muutoksista uusien ihmisten (ja päänsä sisältä kuuluvan äänen) myötä.