Uuden vuoden runo

Koska uuden vuoden aattona on tullut Googlen kautta tänne ennästysmäärä hakuja määrityksellä: " uuden vuoden runo," etsin runoa kaipaaville satunnaismenenetelmällä jonkin runon. Menetelmä on sellainen että tökkään etusormen runokirjan väliin. Tavallisesti olen käyttänyt uuden vuoden yönä kirjaa Tuhat laulujen vuotta, mutta sitä ei ole täällä.

Uuden vuoden runo tänä vuonna on Tuomas Anhavan tanka-runojen kokoelmasta Kuuntelen, vieras:

Tiedän varmasti
todellisuuden epä-
todelliseksi -
Miten siis millään voisin
myöntää unet uniksi?

Uuden vuoden runoja:  Ennusrunot ja -unet

Uuden vuoden runo ja  I Ching

Uusi aamu, uusi vuosi ja vuosikymmen

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kuvassa on Alzette- joki joka virtaa Luxemburgin lävitse. Veteen heijastuu punainen silta joka yhdistää uuden ja vanhan Luxemburgin. Sillan alta alkaa kaikkein vanhin Luxemburg joka on yksi maailman kulttuuriperintöalueista. Kun kävelin sillan alitse ensimmäinen näkymä kulttuuriperintöalueesta oli tämä:

Punaista siltaa pitkin pääsee uuteen Luxemburgiin, Kirchbergiin joka on uuden uljaan Euroopan ydintä. Sinne nousee lasitalo toisensa jälkeen. Sinne todennäköisesti) muuttaa Elcoteqin pääkonttori vuoden kuluttua, ja kuinka moni muu Elcoteqin jälkeen? Sillä raha menee rahan luokse, aina. Se näkyy kaupungin nostokurkien määrästä. Luxemburg on Euroopan kasvukeskus. Yhtä paljon nostokurkia en ole nähnyt muualla kuin Berliinissä seitsemän vuotta sitten. Uuden Luxemburgin lasiseinistä heijastuvat Euroopan unionin liput:

Vuosi vaihtui Suomessa juuri, täällä se vaihtuu tunnin kuluttua. Silloin Luxemburgista tulee vuoden 2007 kulttuuripääkaupunki.

Kävin katsomassa katsomassa modernia taidetta Kirchbergin uudessa taidemuseossa MUDAMissa, ettei Luxemburgissa oleskeluni jäisi pelkästään lyhtytolppien, roskiksien ja hirtettyjen joulupukkien katseluksi. Museossa oli Luxemburgissa syntyneen Michel Majeruksen retospektiivisen näyttelyn. Hän syntyi 1967 ja kuoli vain 35-vuotiaana lento-onnettomuudessa. Kuvasin joitakin hänen töitään, kun kuvaaminen museossa ei näyttänyt olevan kiellettyä. Hänen taiteensa juuret näyttävän olevan pop taiteessa, sarjakuvissa ja katutaiteessa. Alla kolme näytettä hänen töistään.

Michel Majerus- seinä Mudamissa

Tämän työn nimeä en tiedä. Täytyy imennä uudelleen MUDAMiin.

splash bombs 3, 2002 ( joka oli Majeruksen kuolin vuosi)

Nyt Luxemburgissa vaihtuu vuosi. Sataa lotisee, lämpöasteita on kymmenen. Kävin Totti-koiran kanssa iltakävelyllä. Katselin valaistua ravintolan ikkunaa. Ravintola oli täynnä vuoden vaihdetta juhlivia ihmisiä. Tuli mieleen Hemingwayn novelli Olikohan sen nimi Koira sateessa. Varmaankin se oli Kissa sateessa, koska Hemingway oli suuri kissojen ystävä. Ulkona paukkuu, ujeltaa ja rätisee kuin sota olisi syttynyt. Savu haisee ja raha räiskyy ilmaan, mutta sitähän tässä kaupungissa on. Koira ei ole moksiskaan paukuttelusta.

Uuden vuoden ajatuksiakin on etsitty Googlella täältä tänään, ei kun eilen, joten otan kirjahyllystä satunnaismentelmällä kirjan. Se on Kahlil Gibranin Idän ja lännen profeetta , jonka olen joskus kauan sitten antanut pojalleni. Tökkään etusormen sivujen väliin. Ja saan uuden vuoden ajatuksen sivulta 95 kohdasta jossa kolmas sammakko sanoo: " Joki ei liiku sen paremmin kuin tukkikaan. Liikkuminen johtuu meidän ajatuksistamme. Sillä ilman ajattelua ei mikään liiku." Kuinkas sattuikaan, että sormi löysi ajatuksen.


Jos tinasta ei tullut selkoa, niin uuden vuoden ennustuksia voi käydä lukemassa täältä. (Linkki löytyi Kynä kädessä - blogista). Vesimiehille on näköjään luvassa luulotauteja. Hyvä kun ei sen pahempaa.

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Koiranelämää

Koiraa kiinnostavat eri asiat kuin minua, kuten roskikset. Sitä kiinnostaa miltä roskis haisee, minua se että roskiksessa lukee: " Haalt är stad proper."

( Kaikki kuvat voi klikata isommiksi)

Luxemburg on kolmikielinen kaupunki. Täällä puhutaan ranskaa, saksaa ja luxemburgia. Mutta olen kuullut kaupungin busseissa myös portugalia, ruotsia, tanskaa, suomea, venäjää, italiaa, espanjaa ja monia tuntemattomia kieliä. Luxemburgin kieli muistuttaa vähän hollantia, saksaa ja ruotsia. Kielellisen kiinnostuksen vuoksi luen ranskankielisen La Voix -lehden kuolinilmoituksia, joista osa on luxemburgiksi, esimerkiksi nämä sanat ilmoituksessa: Altijd in minj gedachten, en ewig een plaats in mijn hart. Suomeksi se tarkoittanee, että " aina ajatuksissani, ikuinen paikka sydämessäni."

Koiran toinen kiinnostuksen kohde: lyhtypylväät. Sillä aikaa kun koira nuuskii tolpan juurta, minä tuijotan tolpan kuvioita:

Koirankasvatusoppaiden mukaan koiran ei pidä antaa määrätä minne mennään ja mitä tehdään. Mutta borderterrieri on luonteeltaan itsepäinen. Annoin sille periksi ja se johdatti minut tähän alikäytävään:

Kun se nuuski alikäytävän mielenkiintoisia hajuja, minä katselin seiniä. Tältä käytävässä näytti:
Petrkoskoista jossa kävin syksyllä löytyi parempia graffitteja. Ehkä täälläkin on hyviä graffitteja, mutta en ole vielä osunut oikeille paikoille. Se on sattuman kauppaa, mistä niitä löytää. En löytänyt niitä Vuosaarestakaan enen kuin kävin Kansantieteilijän desktopilla (Klikkaa sivupalkista Vuosaaren kirkko, klikkaa kuvat isommiksi). Alikäytävän kautta pääsi kaverin portille, jonne Totti oli päättänyt minut viedä:


Portilla tapasin Figon, joka on nimestään huolimatta tyttökoira, kahdeksan kuukauden ikäinen airedalenterrieri, sekä Figon emännän jonka kanssa sovin että mennään metsään kävelemään koirien kanssa. Olen nyt käynyt kolmena päivänä metsälenkillä ja yrittänyt ottaa koirista kuvia, mutta kaikki kuvat ovat epäonnistuneet, koska koirat eivät eivät ole sekuntiakaan paikoillaan, vaan riehuvat toistensa kimpussa. Totti näyttää ihan vampyyriltä, kun sen valkoiset hampaat ovat leikin riehassa esillä. Muuten se näyttää vanhalta parrakkaalta äijältä, vaikka se on vain kolmevuotias. Jos onnistun jonain päivänä kuvaamaan vampyyri-Totin, laitan kuvan blogiin.

Jossakin blogissa ( en valitettavasti muista missä) oli meemi jossa kysyttiin teitkö vuonna 2006 jotain mitä et ole tehnyt koskaan ennen. Minun vastaukseni: En ole koskaan ennen ollut koiravahtina. Viisiitoista vuotta sitten olin Ibizsalla kissavahtina, se oli helppo homma verrattuna koiranhoitoon. Kissat joita oli neljä, hoitivat itse itsensä ja minä kirjoitin Halujen puutarhaa.

Kun tulen pari tuntia kestäviltä metsälenkeiltä, olen ihan poikki. Reippaan ulkoiluelämän takia älyllinen elämä on lamassa, en jaksa lukea enkä kirjoittaa, vaan katselen telkkua, Ranskan ja Suomen kanavia ( Suomen kanavat näkyvät koska talossa on lautasantenni). Koirana olemisen vaikeuden jaksoin sentään lukea loppuun. Loppupuolella oli lyhyt maininta André Giden koirasta. Gide oli yksi minun mielikirjailijositani kun olin nuori. Hänellä oli Topsy -niminen koira, jonka seksuaalielämä poikkesi norminmukaisesta yhtä paljon kuin isäntänsä rakkauselämä. Gide kirjoitti päiväkirjamerkinnässään tammikuun 19. päivä vuonna 1917 Gide kertoo koiransa seksuaalisesta poikkeuvuudesta. Tobylla ei ollut onnea narttukoirien kanssa, mutta sitöäkin enemmän vanhan naaraskissan kanssa, " joka kiihotti Tobya yhtä paljon kuin narttukoira ja provosoi ja rohkaisi Tobya kuin tämä olisi kollikissa. On vaikea kuvitella absurdimpaa ja ällistyttävämpää käyttäytymistä kuin Toby kuluttamassa itsensä loppuun juoksemalla katin perässä tunnista toiseen ja päivästä päivään."

Linkkejä:

Unigenaraattori

joka löytyi Tuumailua-blogista. Generaattori tuottaa kauniita ja utuisia unia. Minun uneni ovat paljon realistisempia ja verbaalisempia, niissä puhutaan paljon.

Herra Nutz

romaanihenkilö, joka on hiljaittain aloittanut blogikirjailun. Täytyypä ryhtyä seuraamaan romaanihenkilön vaiheita.

Kirjallisuuteen liittyvät myös nämä kaksi blogia, jotka myös ovat uusia tuttavuuksia:

Haikuilua

Kirjaston antitäti

Freudin salarakkaus

Freud puhuttaa yhä. Tuolla alempana on keskustelua Freudin koirasuhteesta.

Jouluaattona The New York Times julkaisi artikkelin Freudin salaisesta suhteesta kälyynsä Minna Barnaysiin. Suhteen todistuskappale on seuraava:

Kuvassa on ote sveitsiläisen majatalon rekisterikirjasta. Elokuun 13. päivä vuonna 1898 Freud (42 v.) ja Minna ( 33 v.) viettivät yön huoneessa n:o 11 ( nykyään huone n:o 24, katso The New York Timesin kuvaa). Rekisterikirjassa lukee Freudin käsialalla: "Dr. Sign Freud u frau" eli suomeksi tri Sign Freud ja rouva. Eräs lehden lukija on jo ehtinyt lähettää vastineen, jossa hän sanoo ettei rekisterikirjan ote merkitse mitään, koska Euroopassa kaikkia yli kolmekymppisiä naisia tituleerataan rouviksi. Alla kuva Freudin salarakkaasta.

Miksi Freudin mahdollinen suhde kuohuttaa mieliä yhä? Ei kai se niin tavatonta ole että mies tuntee vetoa vaimonsa nuorempaan sisareen, kun avioliitto on alkanut hyytyä arkirutiineiksi? Oikeaoppisten freudilaiselämänkertureiden mukaan hän oli puhdas kuin pulmunen. Hänen elämässään oli vain yksi nainen - vaimo Martha. Ja suhde Minnaan pelkkää Jungin panettelua. Jung itse oli kova naisten mies. Kun Freud kritisoi häntä ankarasti suhteesta naispotilaaseen Sabina Spielreiniin, josta tuli myöhemmin psykoanalyytikko, Jung päästi liikkeelle huhin, että Minna olisi kertonut hänelle intiimistä suhteestaan Freudiin ja abortista jonka oli joutunut tekemään. Freudilaiset tulkitsevat sen johtuneen sekä kateudesta jota Jung tunsi Freudioa kohtaan että syyllisyydestä sekavien naissuhteidensa takia.

Minua asia kiinnostaa sikäli, että lakkasin olemasta jungilainen, kun luin hänen monista naissuhteistaan. Mutta freudilainen en lakkaa olemasta, vaikka hänellä olisi ollutkin suhde kälynsä kanssa.

Jouluylläri

Se löytyi omenatortusta, jonka ostin Auchanin supermarketista. Se kalahti hampaaseen, kun puraisin palan torttua. Olin lukenut marketissa tortun tuoteselosteen, jossa ei sanottu mitään yllätyksestä. Tämän näköinen se oli:

Se on kolmen sentin mittainen Le chat botte eli Saapasjalkakissa. En usko että se oli joutunut omentorttuun vahingossa.

Hirtettyjä joulupukkeja ynnä muuta

Luxemburgin joulupukeilla ei ole helppoa. Niiden pitää kiivetä seiniä pitkin viemään lahjoja kilteille lapsille. Jouluaattona kuvasin joulupukin töissä. Takaapäin se näyttää aika reippaalta ollakseen valkopartainen vanhus. Jotkut joulupukit näyttävät siltä kuin ne olisi hirtetty talon seinustalle. Luxemburgilaisilla on - mieten sen nyt sanoisi hienotunteisesti - hieman makaaberi huumorintaju.

En ole voinut siirtää kaikki näkemiäni kiipeilijäpukkeja webkansioon,( jonka osoite on alla, klikkaa sanaa "joulupukit", voit katsella kuvia isokoikoisina diaesityksenä)), kun en ole saanut oman tietokoneen kautta yhteyttä nettiin sen jälkeen kun poika perheineen lähti joulua viettämään Atlantin tuolle puolen. Jollakin konstilla hän sai yhteyden toiminaan. Tietokoneiden logiikka on miehistä lajia.

Käytän nyt pojan tietokonetta. Se on ranskankielinen, ja toisinaan minulla on koneella on pieniä kommunikaatio-ongelmia. Tänään kone väitti, että verkkokaapeli ei ole yhdistetty, etsin vikaa tietokoneesta, koska olin omasta mielestäni yhdistänyt kaapelin oikein, ja vasta illalla tajusin että se oli oikeassa: laajakaistareitittimen johto oli irti seinästä. Järkevät ihmiset aloittavat vianetsimisen tarkistamalla että kaikki piuhat ovat paikoillaan.

Mielipide: on se niin väärin, että YLE lopettaa Radio Peilin lähetykset. Ei kaikilla ulkosuomaisilla ole laajakaistayhteyttä ja tietokonetta, jonka kautta voisivat kuunnella Radio Peilistä Suomen tapahtumia. Ne alkavat kummasti kiinnostaa kun on pitempään Suomesta pois. YLE perustelee lyhytaaltolähetyksien lopettamista sillä että ne ovat liian kalliita. Oliskohan noin? Jospa taustalla onkin se ajatus, että kun ulkosuomalaiset eivät maksa veroja Suomeen, niin miksi heitä pitäisi palvella julkisin varoin maksetulla radiolähetyksellä.

Joulupukit

Aatonaattona

Iloista joulua kaikille lukijoille.

Jälkisanat: Tunnustan että inhoan joulua. Onneksi se on kohta ohi. Ensimmäisen kerran yritin kapinoida perhejoulua vastaan 15-vuotiaana. Vietin aattoa kavereiden kanssa, ja siitähän nousi myrsky kotona. Isä rähisi ja äiti oli surullinen, vaikka tulin kotiin ihan ihmisten ajoissa. Aikuisena olen viettänyt monet joulut ulkomailla Euroopassa ja aina joku on ruvennut säälimään yksinäisyyttäni ja kutsunut minut yhteiseen joulunviettoon. Miksi hemmetissä ihminen ei saisi olla jouluna yksin? Tai kissan ja koiran kanssa. Pitäisikö paeta paeta johonkin arabimaahan, ruveta muslimiksi tai buddahalaiseksi. Mutta kai heilläkin on nykyään jokin joulua vastaava kulutusjuhla. Buddhalaisuuden huono puoli on se että täytyy syntyä ja kuolla monta kertaa. Kristittynä tarvitsee kuolla vain kerran, mutta joulua täytyy viettää joka vuosi. Ja muslimina pitää viettää ramadania ja käydä Mekassa pyhiinvaellusmatkalla, että pääsisi taivaaseen. Mitenkähän musliminaisten pyhiinvaellusten laita on? Pääsevatkö he edes Mekkaan saati sitten taivaaseen?

Kävin tänään joulumarkikinoilla Place des Armesilla. Karuselli pyöri, musiikki soi, kuumaa glögiä oli tarjolla ja kaikenlaistsa kamaa myytiin. En ostanut mitään. Ajoin bussilla ruokaostoksille supermarket Auchanin. Siellä sai maistella viinejä ennen ostopäätöksen tekoa. Koskahan Alkossa?

Klikkaa isommaksi, niin näet kamat tarkemmin.
Taustalla lasten joulujuna.

Koiravahtina Luxemburgissa

Kuvassa Rue des Sources ( Lähteiden katu) jota pitkin kävelytän Totti-koiraa joka päivä kolme kertaa. Totti mesettää kavereilleen jokaisen portinpielen ja lyhtypylvään kohdalla. Se menee hämilleen, jos sen vie reitille jossa ei ole sen tuttuja mesetyskavereita. Koiranomistajat elävät varmaankin satavuotiaiksi, kun joutuvat ulkoilemaan reippaasti kolme kertaa päivässä. Toista on kissanomistajilla, he voivat löhöillä kaiket päivät rauhassa kotona.

Näin tässä yhtenä päivänä kävelylenkillä tontun itse teossa. Otin kuvan todisteeksi kaikille epäuskoisille lapsille. Kyllä tontut kurkistelevat ikkunoista ainakin täällä Luxemburgissa

Kävin eilen Luxemburgin Eurooppa-koulussa kertomassa millaista on kirjailijan työ. Yläasteen ekaluokkalaiset ovat ilahduttavan aktiivisia lukijoita. He kysyivät paljon hyviä kysymyksiä. Minua ennen heidän kirjailijavieraanaan on käynyt Mari Mörö. Opettaja kertoi, että oppilailla on krooninen suomenkielisten kirjojen puute, koska lukuinto on niin suuri. Valitettavasti lukuinto oli kadonnut abiluokalta, jolle myös kävin puhumassa. Keskustelku ei ollut ollenkaan niin vilkasta kuin yläasteella, jossa kysymyksiä olisi riittänyt toisellekin tunnille.

Mainostanpa tässsä yhteydessä Teos-kustantamoa, vaikkei se olekaan oma kustantaja. Se teki kulttuuriteon ja lahjoitti Eurooppa-koulun suomenkieliselle kirjastolle merkittävän summan rahaa, että kirjastoon saataisiin lisää suomenkielistä kirjallisuutta. Opettajat viettivät kesälomaa Helsingin antikvariaateissa etsimässä loppuunmyytyjä klassikkokirjoja. Rahasumma ( jota en kerro tässä jos se vaikka on liikesalaisuus) meni hyvään tarpeeseen.

Tietoisku: Eurooppa-koulu on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 3600 oppilasta kaikista EU:n maista. Kuvasin Eurooppa-koulun lehmän, jonka luona alaluokkalaisten vanhemmat odottavat lapsia koulusta. Minäkin olen seissyt tuon lehmän luona erinäisiä kertoja odottamassa Alisaa, Jyryä ja Jeremiä.

Koirana olemisen vaikeus

Olen lähdössä Luxemburgiin koiravahdiksi. Kiintoisa pesti. Koska en ole ennen ollut koiravahtina eikä minulla ei ole kovin paljon kokemusta koirista, ostin tänään Roger Grenierin kirjan Koirana olemisen vaikeus. Se ei anna käytännön koiranhoito-ohjeita, mutta pikasilmäyksellä se näyttää olevan viehättävä opas kirjallisuuden välittämään koirakuvaan. Grenier tosin väittää, että ” moni kirjailija on liian narsisti antaakseen eläimen koskettaa itseään,” mutta toisaalla hän sanoo, ettei Baudelaire löytänyt Belgiasta mitään muuta hyvää kuin koirat. Saa nähdä löydänkö minä Luxemburgista muuta hyvää kuin yllä olevassa kuvassa olevan Totin. Jos ehdin ja saan nettiyhteyden toimimaan, lähetän blogiin raportteja koiravahdin elämästä.

Kiinnostava blogi

Maahanmuuttaja

Blogia kirjoittaa Petroskoista Suomeen muuttanut kirjailija Arvi Perttu. Hänen bloginsa ei ole vielä blogilistalla. ( Ei siellä sivumennen sanoen ole kuin yksi maahanmuuttajan blogi. Ulkosuomalaiset ovat ahkerampia bloggaajia kuin maahanmuuttajat). Perttu on pohtii maahanmuuttajan osaa seuraavasti:

Maahanmuuttajat eivät pysty vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin subjektina, he ovat aina objekteja. Matti Röngän dekkarissa sympaattinen paluumuuttaja Viktor Kärppä seikkailee lopulta rynnäkkökivääri kainalossa. Romaani on hauska ja vauhdikas, mutta inkeriläinen Kärppä on siinä vain kliseinen kuva venäläisestä Suomessa.
Eivätkö maahanmuuttajat halua kertoa elämästään itse vai eivätkö heidän tarinansa kelpaa? En tarkoita tässä muistelmia, tutkimuksia ja elämäkertoja. Kaipaan romaaneja, novelleja, runoja, elokuvia. Fiktiivisiä mutta realistisia tarinoita meistä, venäläisistä, inkeriläisistä, virolaisista, somaleista. Ehkeivät ne ole tarpeeksi viihteellisiä.
Suomessa viihteen kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Suomalaiset kustantajat julkaisevat mieluummin lähihistoriallista romantiikkaa ja toimintaa. Maahanmuuttajien on ehkä vaikea kirjoittaa sellaista, heidän elämänsä kun on täynnä ahdistusta ja huonopalkkaista työtä. Siitä on seikkailu ja komedia kaukana.

Perttu kirjoittaa merkinnässä Sananvapauden kaaria millaista oli tulevan kirjailijan nuoruus Petroskoissa. Merkintä päättyy hieman pessimistisesti:

Nyt vepsäläinen runoilijamme on kuollut, näytelmäkirjailija vaikenee edelleenkin ja minä asun maanpetturina Suomessa. Glasnostin aika livahti ohitsemme kuin väliaikainen ja satunnainen sivujuoni.

Anna Politkovskajan murhapäivänä olin Venäjällä. Televisiossa ja radiossa ei kerrottu mitään, sanomalehtiä en sinä päivänä ehtinyt nähdä. Seuraavana päivänä palasin Suomeen ja vasta täällä sain tietää järkyttävän uutisen. Soittelin heti kavereilleni Petroskoihin. Moni sai kuulla tapahtuneesta vasta minulta. Kukaan ei halunnut kommentoida. Tunnelma oli sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun ajatuskaarien esittämisestä julkisella paikalla sai vuoden linnatuomion, riippuen tietenkin paikasta.

Sanaton tarina

Klikkaa isommaksi

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on Sanaton tarina. Löysin kuvan tarinan Uutelan metsästä. Tuhmat lapset tietävät, että joulun alla tontut muuttuvat ilmiantajiksi.

PS. Lisäsin alempana olevaan itsenäisyyspäivän merkintään isänmaallisen ja epä-älyllisen mielipiteen sekä kuvan, jota Blogger ei eilen suostunut lataamaan.

Viisi hyllyä, viisi kirjaa

Lisäys 7.12.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Hesari otsikoi tänään isosti, että suomalaisesta romaanista puuttuu äly ja yhteiskuntakritiikki. Huh, mikä linjanveto! Hesari sai aiheen otsikointiin Stefan Mosteria haastatteluun, jossa hän sanoo että Suomessa ei arvosteta klassista eurooppalaista intellektuellia. Isänmaallinen tunteeni kuohahti - suomalaista kirjallisuutta saa haukkua vain suomalainen. Sama juttu jos joku haukkuisi minun isääni. Vain minä ja minun veljeni saavat haukkua häntä. Miten kirjailija voisi Suomessa olla intellektuelli, kun väestöpohja on kapea ja intellektuelleja lukijoita on maassa vähän? Toista on Saksassa tai Ranskassa joissa on enemmän porukkaa ja lukijoita riittää myös vaativimmillekin kirjoille. Suomessa sellaisen kirjan myynti jää alle tuhannen kappaleen. Ei täällä kannata olla intellektuelli kirjailija, pää pannaan poikki, eikä häntä jää kaipaaman kuin lähiomaiset, jos hekään. Kuten Stefan Moster sanoin: ” Intellektuelli on irvikuva ja elitismi synti.” Joka maassa on sellaiset kirjailijat kuin lukijatkin. Tässä maassa on kynttilä pidettävä vakan alla, jos aikoo menestyä ja kauan elää. Vähätkin lukijat kaikkoaisivat, jos rupeaisi täällä rupeaisi tekemään älyllisiä romaaneja, joissa olisi ajatuksia, muotoa, yhteiskuntakritiikkiä uusia näkökulmia ja mitä kaikkea Moster suomalaiselta romaanilta kaipasikaan. Sain rimakauhukohtauksen kun luin hänen näkemyksiään suomalaisesta romaanista.

Noora ja kirjahyllyt

Itsenäisenä naisena en katso Tuntematonta sotilasta enkä linnan juhlia. Sota ei kiinnosta enkä jaksa katsoa vuoden tylsintä ohjelmaa. Lapsuudenkodissa itsenäisyyspäivänä leivottiin joulupiparkakut. Millä muulla tavoin sitä sitten voi itsenäisyyspäivää viettää Suomessa? Varasin pyykkituvan täksi illaksi, mutta kun menin viemään, joku toinen pesi tuvassa pyykkiä. Olin epähuomiossa varannut väärän illan. Joten bloggaan.

Dionysoksen keväästä löytyi kirjallinen meemi : Ota yhdeksäs kirja kirjastosi viideltä hyllyltä ja sano niistä jotain viisasta. ( 17.11.06). Koska en keksi ikinä mitään viisasta sanottavaa, lainaan jokaisen kirjan 19. sivulta lauseen tai pari. Puhukoot kirjat itse.

1. hylly. Paavo Haavikko. Talvipalatsi. Tätä kirjaa olen rakastanut nuoresta asti.

minä olen matkalla kohti seutua joka ei ole paikka,

oi sinä joka kiipeilet patsaita,

turisti, et ehkä ymmärrä että minä saan

tuskin kulujani takaisin näistä runoista,

2. hylly. Friedrich Nietzsche. Näin puhui Zarathustra. Tätä kirjaa luin nuorena niin ahkerasti, että kannet hajosivat.

Yksineläjälle minä laulan lauluni ja kaksineläjälle; ja kenellä on vielä korvat ennenkuulumattomalle, hänen sydämensä minä tahdon kuormittaa onnellani. ( Suom. J.A. Hollo)

3. hylly. Catullus. Kaikki runous. Tämän kirjan ostin Catulluksen rakkausrunojen tähden

Kenelle olet kaunis?

Ketä nyt rakastat?

Kenen kanssa suutelet?

Kenen huulia puret?

Catullus on kääntynyt menneisyyttä vastaan. (Suom. Jukka Kemppinen)

( Ps. Runojen sisäänvedetyt rivit eivät onnistu Bloggerilla)

4. hylly. Pentti Saarikoski. Asiaa tai ei. Blogikirja ennen blogeja.

Tänään olen hoitanut asioita, soitellut puhelimella, kirjoittanut kirjeitä, ja sitten rupesin kääntämään kuunnelmaa ruotsiksi. Alkaa tuntua siltä että olisi kiire. Mihin? Lehtien palstoilla käydään jonninjoutavia keskusteluja.

5.hylly. Arvot, ympäristö ja teknologia ( toim.)

Jotenkin kaiken tämän päivän pimeyden täytyy ilmetä puheessa, jossa yritetään epätoivoisesti peittää ahdistusta tekniikan kontaktipinnan luoman aukon pimeydessä. ( Timo Airaksinen. Kuka pelkäisi tekniikkaa?)

Sain kirjan lahjaksi pojaltani, jonka artikkeli Vapaamatkustaminen, ongelma ja sen dekonstruktio on kirjan sivulla 235. Hänen väitöskirjansa Funk Games olisi ollut 12. kirja samalla hyllyllä. Olisi pitänyt vähän fuskata ja muuttaa kirjojen järjestystä.

Valituskuoro

Edit 1.12. klo 20 .30. Lisää löytöjä ja jupinaa Finlandia-raadista. Kts. alempaa.

Helsinki Complaints Choir

Valituskuoro oli esillä Kiasman Ars 06 -näyttelyssä. Kiitos Tuille linkistä.

Lisäys 1.12. Runeberg -ehdokkaat

Ehdolla on kaksi esikoisromaania: Riikka Pelon Taivaankantaja ja Sanna Ravin Ansari. Muut ehdokkaat ovat Eva-Stina Byggmästarin runokokoelma Älvdrottningen, Joel Haahtelan romaani Perhoskerääjä, Jari Järvelän romaani Kansallismaisema, Malin Kivelän romaani Du eller aldrig, Maritta Lintusen novellikokoelma Ovisilmä ja Johanna Venhon runoelma Yhtä juhlaa.

Lähde: http://www.hs.fi/kirjat/
Samasta lähteestä voi käydä lukemassa mitä Jari Tervo vastaa Percy Mashairelle, jonka juttuun viittasin marisevassa joukossa.

Runeberg-lista on kaunokirjallisesti mielenkiintoisempi kuin Finlandia- lista, kuten lähes aina.

Jupinaa Finlandia-raadista

Lisäys 1.12. ko 19.30 Kauppalehden kirjallinen bogi Sivulla
Chilla kommentoi eilen Tiina Lymin lausuntoa Sunnuntaisuomalaisessa , jota Jouni Tossavainen kommentoi Hesarissa. ( kts. edellistä merkintää). Chilla: "Moni kirjailija miettii nyt varmaan, että lukikohan se Lymi minun kirjaani ollenkaan. Miettiä voi sitäkin, että tuliko tämän vuotisesta Finlandiasta täysi farssi."

Chillan blogi löytyi Saaran blogin kommenttiosastosta.
Saaran bogista löytyi myös linkki Sunnuntaisuomalaiseen, jossa Tiina Lymi vastasi kysymykseen:

Montako ehdokaskirjaa luit?

- En laskenut, mutta en lukenut kaikkia liki kahtasataa. Jos raadin kaksi muuta jäsentä sanoivat "nou", niin se riitti syyksi jättää kirja lukematta.

Sumen kustannusyhdistys/Kirjasäätiö valitsee Finlandia-raadin jäsenet. Valintaperusteet ovat hämärän peitossa. Miksi raadissa pitää olla ns. julkkiksia? Kuten näyttelijöitä, joilla ei ole aikaa lukea muuta kuin sitä mikä liittyy heidän rooleihinsa. Minun vastaukseni: Koska kirjallisuuden Finlandiakisa on läpeensä kaupallinen. Kaunokirjallisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

PS. Lisäsin oikean sivupalkin linkkilistalle Juha Seppälän, Kulttuurikapakan Chillan ja pari muuta blogia.. Muutama kirosana tuli päästettyä, niin vaivalloista linkkien lisääminen Bloggeriin on. Ymmärrän hyvin niitä jotka eivät tee linkkilistoja. Ja ne jotka tekevät saisivat vastavuoroisuuden nimissä ottaa huomioon minun linkitykseni.