Viime yönä näin unta Koskenpesästä ,mutta en muista mitä siellä tapahtui. Palaan sinne usein unissani. Se oli ja on vanha torppa, jossa vietin lapsuuden kesät. Isä osti Koskenpesän Kunniamme päivät – nimisen kirjan toimituspalkkiolla. Sitä jaettiin Suomen valtion kustannuksella sodassa olleille miehille Se sijaitsee Lummene-järven länsipäässä, josta Porraskoski saa alkunsa. Lummene on vesijakojärvi, se laskee sekä itään että länteen. Kuvassa on Koskenpesän sata vuotta vanha savusauna ennen kuin se paloi. Lapsena makasin kuvan sillalla katselemassa jokiliikennettä, kalaparvia ja rapuja jotka ryömivät kivenkoloista esiin tuntosarviaan heilutellen. Joenpohjassa oli näkinkenkiä joita avasin siinä toivossa, että löytäisin helmen. Kun helmeä ei löytynyt, laitoin näkinkenkien sisään hiekanmurusia. Kuvan otti Trond Hedström, ja se koristi Raf. Haarlan kirjelehtiöiden kantta 60-luvulla.
Mielipide: köyhät kirjailijat
Minulla ei nyt tähän hätään satu olemaan hyvin muotoiltua ( kukahan muuten on keksinyt mielipide- sanan?) asiasta joka koskettaa läheisesti minuakin, siksi lainaan mielipidettä joka on yhtä vanha kuin Koskenpesän savusauna.
”Kannattapa kadehtia Suomalaisenkin kirjailijan tuloja! Niin suuret ne ovat, ettei niistä elä, ellei muuta leipäammattia ole. Minusta päinvastoin Suom. kirjailijan elämä on yhtä raskas ja kova kuin työmiehen, joka kylmään korpeen viljelyksen laittaa. Molemmat saavat vehkaleipää syödä otsansa hiessä ja vasta tulevat sukupolvet saavat heidän työnsä perustukselle suuremmalla siunauksella kylvön laittaa ja runsaampia hedelmiä niittää […]” kirjoitti Minna Canth vuonna 1887.
Ei mitään uutta auringon alla. Hannu Raittila vertasi Kirjailijaelämää - kirjassaan kirjailijoita laivan konehuoneen kuumuudessa, sääkannen tuiskuissa ja polttoainekellareiden hiilijengissä raatavaan proletariaattiin. Kukaan täyspäinen ei rupea kirjailijaksi, jos haluaa elää ja elättää lapsensa säädyllisesti työnsä tuloilla. Lisää mielipiteitä Loistavassa puhalluksessa: Vapaa kirjailija 1 (lukekaa myös kommentit) ja Vapaa kirjailija 2.
Neuvoja romaanin kirjoittajalle: How not to write a novel: A step by step guide to failure
PS. Raapimapölkyssä ( kts. linkkilistan kissalistaa) on kivaa tarinaa siitä miksi tabbykuvioisen kissan otsassa on M-merkki. Seuraavasta selityksestä pidän erityisen paljon: ” Kerrotaan, että profeetta Muhammedilla oli kissa nimeltä Muezza, johon hän oli hyvin mieltynyt. Profeetta jopa leikkasi hihansa irti mieluummin, kuin häiritsi sen päällä nukkuvan kissan unta. Kerran Muezza sitten pelasti Muhammedin tappamalla myrkyllisen käärmeen, joka yritti luikerrella profeetan kaavun hihaan. Muhammed oli tästä niin kiitollinen, että painoi kissan otsalle M-kirjaimen oman nimensä muistoksi ja silitti kissan selkää niin, että siihen ilmestyivät tummat tabbykuviot. Kirjain muistuttaa siten ihmisiä Muhammedin kissalle antamasta siunauksesta.”
5 kommenttia:
Upea kuva! Eipä ihme, että palaat unissasi tuonne. Sehän on Lapsuuden Paratiisi. Tiedän unien olevan Sinulle merkityksellisiä (kirjasin juuri itsekin pari untani blogiini).
Minua kiinnostaa, näetkö unia kaikista elämäsi vaiheista? Juuri viime viikolla tuttu hämmästeli, ettei koskaan näe unia kuin siitä lapsuudenasunnosta, jossa pisimpään asuivat. Hän hämmästeli siksikin, että koki eläneensä onnellisempia aikoja esim. nuorena äitinä, aivan toisaalla: niihin muistoihin hän haluaisi unissaan palata.
Pohdin, että palaakin, mutta varmaan vasta myöhemmin. Ehkä keski-ikäinen ihminen prosessoi unissaan lapsuuttaan? Vanhempana pääsee jo nuoruuusvuosiikin kiinni?
Minulla on neljä viisi paikkaa joihin unet palaavat usein, Koskenpesän lisäksi( joka ei ollut paratiisi vaikka kuvassa siltä näyttää) Munkkiniemi jossa asuin syntymästä alkaen 21 vuotta, Kalkkuinniemi Savonlinnassa, jossa isoäiti asui, Suvikunta Porvoon ulkosaaristossa, josa vietin kolme varhaisnuoruuden kesää ja Lönnrotinkatu jossa asuin pari vuotta siihen aikaan kun nuorempi poikani syntyi. Kumma kyllä en näe nykyään Ulvilnantien kodista, jossa asuin yli 30 vuotta. Kun muutin sieltä pois, näin vuoden verran irtaantumis- ja kaipausunia siitä paikasta.
Unieni toistuvana teemana on vuosikausia ollut muutto. Eniten olen muuttanut takaisin Lönnrotinkadulle, sieltä on aina löytynyt jotain uutta. Siellä otin ensimmäiset askeleni kirjailijanuralla. Kirjoitin sillä aikaka kun lapset nukkuivat. Ei niistä ensimmäisistä yrityksistä vielä kirjaksi ollut.
Juu, muistelinkin, ettei lapsuutesi ollut pelkkää paratiisia. Harvalla kai on? Minäkin näen lapsuudestani Meilahdessa unia, mutta opiskeluvuosieni Ulvilantie jää katveeseen. Liikaa ahdistusta?
Toisaalta näin toistuvasti unia siitä, että jouduin uudelleen ylioppilaskirjoituksiin, eikä kukaan uskonut minun läpäiseen niitä. Miehet kuulemma näkevät vastaavia armeijaunia.
Muutto ja muutos meissä; se on epäilemättä toistuva teema monelle.
Muistan, kuinka australialainen työtoverini kerran innoissaan huusi minulle: Minä olen muuttunut! Olen muuttunut lähelle.
Tuttuja myös minulle nuo ylioppilaskirjoitusunet, mahdottoman tuntuisia tehtäviä niissä, unessa olen ruvennut ajattelemaan että minähän olen jo päässyt ylioppilaaksi, ja herännyt helpottuneena. Jostain luin selityksen, että tämnkaltaiset unet toistuvat, kun ratkaistavana on jokin ongelma. En ole tarkastanut pitääkö se paikkansa.
Suurin osa, ainakin omista unistani, pyrkii etsimään ratkaisua. Keskeneräisyyden sietäminen on vaikeaa, toisinaan. Ja tosiaan, on helpottavaa herätä valmiina, edes jossain, vaikka vain Meilahdesta kirjoittaneena ylioppilaana, heh.
Unen ratkaisu voi toisinaan olla myös huumaavan upea tilanne, johon herään onnellisen typertynyt ilme kasvoillani. Rikkaasta yöelämästä voi köyhempikin iloita.
Lähetä kommentti