Kuvassa isä-Jussi ( Juhani Konkka) lukemassa käsikirjoitusta joskus 1940-luvulla, jolloin hän oli suosittu kirjailija. Hänen Kulkuri-trilogiaansa luettiin paljon. Ne olivat hauskoja kirjoja, hän kirjoitti humoristisesti (lempeällä itseironialla nuoruutensa vaellusvuosista. Äiti maalasi hänen muotokuvansa siihen aikaan, kun heidän avioliittonsa oli vielä onnellinen. Isä on kuvassa itsensä näköinen.Vaikka Kulkuri-sarjaa myytiin kohtalaisen hyvin, hänellä oli työpaikka WSOY:n mainososastolla ( samassa paikassa jossa Kari Hotakainen oli myöhemmin töissä). Kirjailijantyöllä ei elänyt eikä elättänyt kuusihenkistä perhettä Helsingissä. Hän jätti työpaikkansa 50-luvun puolessa välissä ja rupesi kääntämään kokopäiväisesti venäläistä kirjallisuutta.
Kotona piti olla hiljaa, kun isä kirjoitti, ei ollut edes radiota, koska sen ääni olisi häirinnyt häntä. Hänen Remingtoninsa rätisi seinän takana kuin konekivääri. Perheelle ei ollut aikaa, kun piti luoda uraa, mutta joskus hän vei meidät lapset sunnuntaikävelylle ja joskus hän luki meille klassikoita, Montaignea, Cervantesia, Rabelaista ja Aleksis Kiveä. Pidin siitä että hän luki ääneen, pidin hänen äänestään, mutta en sunnuntaikävelyistä hänen kanssaan, valitin että jalat tulevat kipeiksi ja keksin kaikenlaisia tekosyitä ettei tarvitsisi lähteä kävelylle. Kun olin vähän vanhempi, hän vei minut teatteriin. Jostain syystä veljet eivät olleet mukana, ehkä he eivät välittäneet teatterista. Kävin mielelläni hänen kanssaan teatterissa. Näin klassikkonäytelmiä, Shakespearea ja Ibsenia, mutta ne olivat minusta vähän rasittavia Pidin enemmän Tennessee Williamsin Lasisesta eläintarhasta, jonka pääosassa näytteli Eeva-Kaarina Volanen, yksi isäni ihastuksista.
Isä toivoi, että minusta olisi tullut ison maalaistalon emäntä, jotta hän olisi päässyt viettämään eläkepäiviään luokseni. En toteuttanut hänen toivettaan eikä hän ehtinyt viettää eläkepäiviään kuin vajaan vuoden ennen kuin kuoli. Siitä on kulunut 36 vuotta. En osaa sanoa kumpi muutti elämääni enemmän – hänen kuolemansa vai esikoiskirjan ilmestyminen, sillä molemmat tapahtuivat melkein samaan aikaan. Isä kuoli kolme kuukautta ennen kirjan ilmestymistä. Kirjailijaa hän ei missään tapauksessa minusta toivonut. Ei kukaan kirjailija halua lapselleen niin kurjaa kohtaloa.
Isä ja minä Koskenpesässä, vieressä seisoo pikkuveli Urho
My Amazon shame – an author confesses.
Minäkin tunnustan, että olen käynyt katsomassa Amazonissa kirjani ranking-sijaa ( kts. Kirjallista) mutta en ole älynnyt antaa tähtiä ja kirjoittaa lukijan arviointia kirjasta, kuten Sam Jordison neuvoo tekemään. Jos itse kehtaa tehdä sitä, niin voi pyytää ystäviään kirjoittamaan arvioinnin –ja tietysti ylistämään kuinka loistava kirja on kyseessä.
Minua riemastuttaa englantilaisten kirjoittajien itseironia. Sitä samaa henkeä on englantilaisissa sketsisarjoissa, joita tulee telkkarista. Yksi suosikeistani oli Ponille kyytiä, nykyään katson Ali G:ta, jossa esiintyy paljon julkisuutta saanut sketsihahmo Borat. Häntä sietää lyhyinä annoksina, mutta kokoillan leffassa hän on taatusti sietämätön. Englantilaiset osaavat sketsin rytmittämisen taidon.
Perjantaina satuin näkemään Teema-kanavalta pienen pätkän Marisevaa joukkoa. Joukko keski-ikäisiä naisia valitti niin hauskasti tavallisista asioista – kuten miksi naisten vessaan pitää aina jonottaa ja miksi vessapaperi ei juokse rullassa – että päätin ruveta seuraamaan sarjaa. Myös poliittinen satiirisarja Poliittinen nappula vaikuttaa lupaavalta. se alkoi viime tiistaina. Voi, mikseivät suomalaiset osaa itseironiaa ja poliittista satiiria! Johtuuko se kulttuuritaustasta?
8 kommenttia:
Kiitos jakamistasi tuokiokuvista.
Ponille kyytiä oli mainio, pidän myö perjantaisin Subilla näytettävästä Lunta tupaan -sarjasta. Toivoisin, että TV:stä näytettäisinn joskus jälleen Kyllä, herra ministeriä. Poliittinen satiiri on Suomessa myös hankala laji.
Löysin viime kesänä meidän taloa vastapäätä olevasta kirja-antikvariaatista isäsi kirjan, Kulkuri-trilogian toisen osan "Kulkurin kahleet" (WSOY 1945 ensipainos.) Siinä on kansipaperitkin jäljellä. Hinta 2 euroa.
Kannessa nuori kulkuri kainalosauvoineen on menossa pikkukaupungin sairaalaan. Verannalla odottaa kaunis nuori nainen sairaanhoitajan asussa.
Takakannessa kerrotaan, että ensimmäistä osaa myytiin kahdeksan kuukauden aikana yhteensä 24 000 kappaletta.
Kirjassa on omistuskirjoitus: "Maisteri Toini Havulle, miellyttävälle ja viehättävälle arvostelijalleni
Juhani Konkka".
Laitoin tämän viestin blogiisi, kun kirjoitustasi lukiessani muistin, että kirja on vielä täällä, vaikka ostin sen Sinua varten ja koska tuo omistuskirjoitus sopii hyvin siihen, mitä olet kertonut isästäsi.
Lähetätkö osoitteesi, niin laitan kirjan postiin? Saat sen nyt isänpäivän kunniaksi.
Oletpa säilynyt näköisenäsi.
Tui, toisaankinLunta tupaa on hauska sarja, tulee vain niin harvoin katsottua Subia.
AA, hauska löytö. Varsinkin se omituskirjoitus, tyypillistä isä-Jussia, kriitikoihin kannatti pitää hyvät välit. Olis kiva tietää mitä hän kirjoitti miespuolisille kriitikoille lähettämiinsä tekijänkappaleisiin.
Minulla on antikvariaatista ostettu Kulkurin kahleet, siinä lukee Ruthille Sara ja Ruben. En tiedä keitä he ovat. Hyllyssäni näyttää olevan peräti kaksinkertaisesti kahleita. Kulkurin vaellus sisältää sekä sen että Kulkurin kesän. Kulkurin koulut puuttuvat. Se sinun ostamasi kappale on kylläkin kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisempi omituskirjoituksen takia.
a-k.h. Niin näköisenä, että kun vein yli kolmikymppisenä poikani samaan tarhaan jossa olin ollut 5-6-vuotiaana, tarhan opettaja kysyi, että oletko sinä Konkan tyttö Hän oli ollut minun opettajani, mutta en minä häntä tunnistanut.
On muuten mukava kalakuva isästäsi matrikkelikirjassa "Suomen kirjailijat 1917-1944"
Hyvä muotokuva ja taulu. Värimaailma todennäköisesti tavoittaa isäsi olemuksen hyvin.
Kiva lukea isästäsi ja elämäntyylistä ja kuinka se on vaikuttanut tulevaan kirjailijaan.
En tiedä onko turhaamaista olla kiinnostunut kuinka oman teokset menestyy mailmalla. Sitten on tämä kirjastasi minun blogilla - http://www.marja-leena-rathje.info/archives/mellow.php
Kiitos Marja-leena, kun promoat ( to promote in English) minun kirjaani sivullasi, se sivusi on minun suosikkilistallani, josta näen milloin olet päivittänyt. Suomalaiset nyt ovat sellaisia, että vähän kaikki turhamaisuutta mikä koskee omia saavutuksia - nykyään sitä sanotaan narsismiksi. Jopa blogin pitäminen on narsismia. Jos suomalaiselle naiselle sanoo, että hei sinulla on nätti mekko, niin suom. nainen sanoo vähätellen, että se on ikivanha mekko.
Iines, samaa mieltä kuin sinä, muotokuvan värimaailmaa tavoittaa hyvin isäni olemuksen. Sorry, kun en ole ehtinyt vastata aikaisemmin, on ollut kaikenlaisia kiireitä tällä viikolla.
a-k.h, kiitos infosta, täytyy katsoa kirjastossa, mikä kalakuva se on. Olisikohan kuvassa Lummenen suurin hauki, joka painoi toistakymmentä kiloa.
Lähetä kommentti