Virtuaalirakastaja

Kuvassa viisi ylpeää pyöränomistajaa Pohjanmaalta. Sieltähän minäkin puolittain, kun äiti syntyi Lapualla. Kadut sulavat kohta pääsee taas pyörällä viilettämään ja metromatkailu jää vähemmälle, ja metrolukemiset myös. Viimeksi luin metrossa Petri Hytösen & Mark Mallonin sarjakuvaromaanin Fillarijuttu. se kertoo Iineksestä joka näki unta, ja miten sitten tapahtui. Kirjan takakannessa on hyvä neuvo:

Käytä herättyäsi edes muutama
hetki unien muistamiseen.
Muuten unet käyttävät sinun
aikaasi, siten kuin lystäävät.

Noudatin neuvoa tänä aamuna ja muistin että yritin yöllä rakastella siivouskomerossa Jorma Ollilan näköisen miehen kanssa, mutta mies oli niin isokokoinen, ettei se mahtunut komeroon, eikä rakastelusta tullut mitään. Selvä kevään merkki, tämmöinen uni. Kun näkisi vielä käärmeistä unta (kts. –C- ), niin asiat olisivat hyvin, energiaa riittäisi kirjoittamiseen, puutarhanhoitoon ja pyöräilyyn.

Kevään merkkejä sekin, että täältä Sanoista etsitään Google-haulla nykyään joka päivä erektiota, valitettavasti sitä ei täältä löydy. Tunteet heräävät keväällä netissäkin. Erittäin akateemisella PsyArt –listalla on viime päivinä keskusteltu rakkaudesta: Conditions of Love - Can Love Last.? Siinäpä vasta kysymys. Eräs keskustelijoista sanoo, että rakkaus on draama, joka paljastaa sen mitä et tiedä itsestäsi. ”What you don’t know about yourself is what you do – to the other.” PsyArt on IPSA:n ( Institute of Institute for Psychological Study of the Arts) postituslista, jolle liityin nettihistoriani alkuaikoina, yksitoista vuotta sitten, ja olen pysynyt uskollisena sille listalle. IPSA:lla on ensi kesänä kansainvälinen konferenssi Helsingissä.

Toinen lista , johon liityin samana keväänä oli Psyber, joka tutki psyykeä kyberavaruudessa. Se lista on nykyään syvässä unitilassa, siellä ei ole vuosiin tapahtunut mitään. Mutta sinä keväänä kun liityin sille listalle, siellä oli käynnissä vilkas keskustelu virtuaalisesta rakkaudesta - oliko se todellista vai pelkkää mielikuvitusta. Muistiini on jäänyt erään keskustelijan repliikki. Hän sanoi, että ns. todellisuudessa rakkaus perustuu ruumiin kieleen, mutta virtuaalitodellisuudessa mielen kieleen – sanoihin, lauseisiin ja niiden rakenteisiin. Virtuaalitodellisuudessa kirjoittaja paljastaa sielunsa, tahtoi hän sitä tai ei. Virtuaalinen rakkaus voi olla paljon syvempää ja todellisempaa kuin lihallinen rakkaus ( Kirjoittajalla oli asiasta kokemusta, oli tullut avioero virtuaalirakkauden takia). Se oli minusta hyvin kiinnostavaa ja minä jäin kuulolle.

Sillä listalla tapasin virtuaalirakastajan, joka hurmasi sanoilla listan naisia, kuten myöhemmin kävi ilmi Hän lähetti minulle runoja, mutta minä en syttynyt, koska runot olivat minusta liian imeliä, eikä kyberromanssia syntynyt. Jos hän olisi kirjoittanut kuin Haavikko nuorena, ,olisin saattanut hullaantua häneen. Tai ehkä en, koska siihen aikaan olin rakastunut epävirtuaalisesti eli epäsiveellisesti .( Sana ”virtual” viittaa etymologisesti siveyteen, kuten Johanna Sinisalo huomauttaa Enter-lehden ( 2/2006) kolumnissa Virtualistit). Varmaan tänäkin kevääna netin miljoonilla keskustelufoorumeilla puidaan onko virtuaalirakkaus todellista vai epätodellista. Johanna Sinisalon mukaan tunteet eivät ole yhtään epätodellisempia kohdistuivat ne sitten mielikuvaan tai henkilöön. Minä en osaa tähän asiaan sanoa mitään, kun en ole kokenut virtuaalista rakkautta.

Olisikohan Cyrano de Bergerac kaikkien virtuaalirakastajien esi-isä? Sulkakynä vain on vaihtunut tietokoneeksi. Cyranolla oli niin iso ja ruma nenä, että hän ei uskonut saavansa vastarakkautta serkultaan Roxanalta johon oli rakastunut. Hän kirjoitti rakkauskirjeitä Roxanalle nimimerkillä ”Christian.” Christian oli Cyranon ystävä, kaunis mies, mutta ei osannut ilmaista tunteitaan sanoin. Cyranolla se taito oli, sillä hän oli runoilija ja näytelmäkirjailija. Roxane rakastui Christianin sanoihin ja ryntäsi sotatantereelle tapaamaan häntä. Christian ihmetteli miksi hän sinne syöksyy muutaman rakkauskirjeen takia. Roxane sanoo, että jos Odysseus olisi kirjoittanut Penelopelle samanlaisia kirjeitä, niin tämä olisi jättänyt neuletyönsä ja lähtenyt Odysseuksen perään. ”joka kirjeen sivu oli minulle/ kuin kukan terälehti, suoraan sielustasi,/ ne kirjeet polttivat, ja joka sanasta/ koin rakkauden aitouden… ( suom. Pekka Lintu) Koit aitouden? hämmästyy Christian, joka tiesi että eivät ne sanat hänen sielustaan olleet peräisin. Jospa miehet tietäisivät, että naiset rakastuvat sanoihin, eivät ulkonäköön, he opettelisivat käyttämään sanoja. Roxane-parka rakasti väärää miestä, meni luostariin, kun Christian kaatui sodassa ja sai vasta neljäntoista vuoden kuluttua tietää kirjeet oli kirjoittanut Cyrano. Se oli surullinen tositarina rakkauden pelosta ja petoksesta. Edmond Rostand, näytelmän kirjoittaja, oli ”rakkauden kuiskaaja,” hän kirjoitti rakkauskirjeitä lahjattoman ystävänsä puolesta.

PS. Timbuktulaiset ovat ilokseni palanneet takaisin autiomaahansa,. Ja taas minulla on näpräämistä linkkilistan kanssa.