keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Skype-ongelma

Siitä on jo yli kuukausi, kun asensin tietokoneeseen Skype-ohjelman. Kaikki sujui hyvin, soitin Luxemburgiin pojalle ja ystäville Suomeen. Ei ollut kuuluvuudessa mitään ongelmia. Sen jälkeen en käyttänyt Skypeä pariin viikkoon. Kun palasin langoille, ei puhumisesta tullut mitään. Linja pätki, ääni katosi ja palasi aaltomaisesti. Vastaanottaja kuuli ajoittain minun ääneni valtavan kauin, kohinan ja kolinan läpi ikään kuin olisin puhunut keskellä Mannerheimintietä. Minä kuulin vastaanottajan äänen ilman kohinoita ja kolinoita ja kaikua. En tiedä mitä Skypelle oli tapahtunut kahden viikon aikana. Ajattelin että mikrofoniin on tullut jokin vika, kun se on vanha, ja ostin Skype-puhelimen (Doro), joka on kuin riisuttu versio kännykästä. Ongelma ei poistunut. Soitin palveluntarjoajalle ja pyysin laventamaan kaistaa. Se toimii nyt 400 Mbps:n nopeudella, mutta ongelma ei ole poistunut. Kaikkein pahinta on minun ääneni kaikuminen vastaanottajan korvassa. Se tekee kommunikaation mahdottomaksi. Vika on luultavasti käyttöjärjestelmän ( XP) joissakin asetuksissa, mutta minä en osaa etsiä sitä sieltä, kun en tiedä mistä päin etsisin, ja mikä on se tiedosto jossa pitäisi muutoksia tehdä. XP on minulle vieläkin aika outo käyttöjärjestelmä, vaikka olen käyttänyt sitä kohta vuoden. Onko kellään ollut samanlaisia ongelmia Skypen kanssa? Jos on ollut, niin kertokaa minulle miten ne on ratkaistu.

PS. Olen päivittänyt oikean sivupalkin osoitteita, poistanut blogeja joissa ei ole näkynyt elonmerkkejä viime aikoina, lisännyt uusia sekä vaihtanut sellaisten blogien osoitteita, jotka ovat muuttaneet uuteen paikkaan. Päivittäminen on hidasta ja tarkkuutta vaativaa näpräilyä, siksi sitä ei viitsi usein tehdä vaan toivoo että kaikki pysyisivät entisissä osoitteissaan eivätkä ykskaks lopettaisi blogiaan mitään sanomatta.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yhdellä ystävälläni on skype ja hän on sitä suositellut minullekin. Hänellä ei ole ollut ongelmia ja käyttöjärjestelmä on Windows XP. Itsekin aion sen hankkia plus reaaliaikakameran (ehkä ensi kuussa), jotta saan kuvan mukaan (kaukosuhteita silmällä pitäen). Olen kuulolla, jos jollakulla olisi vastaus kysymykseesi.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, Anita. En tiedä tuosta Skypestä, sillä en ole käyttänyt sitä vielä, mutta tuo oikea sivupalkkisi on ainakin Firefoxissa nyt kadonnut täysin, eli siinä näkyy vain tuota tummaa taustaväriä eikä sivupalkkia laisinkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt sivupalkkisi taas näkyykin! Taisi olla minun hitaan nettiyhteyteni ongelma.

Anonyymi kirjoitti...

Anita, may I write in English because this is too difficult for me to explain in Finnish? My husband is a big user of Skype and is familiar with both Mac and PC. He says the most important thing is that both parties have headphones with a microphone that has a USB adaptor. Skype's website shows these. USB has intelligence, loads its driver everytime you use it. The attached microphone does not pick up echoes. You can also use the speakers, and it's not too bad. There are some adjustments you can make in the Skype preferences under tools options menu. If you don't use USB, there are a lot of complicated settings involved in XP. Hope this helps.

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos viesteistä, kaikuongelma ei ole vielä selvinnyt, en kyllä ole ehtinyt sitä selvittää, kun on niin paljon muuta hommaa.

Marja-Leena, minulla on USB:llä tietokoneeseen liitetty Skype-puhelin, adaptorin pitäisi olla OK, mutta jossain on vika, kun kaiku on niin kauhea. Kunhan ehdin, rupean tutkimaan tietokoneen ääniasetuksia. Tietokonene kanssa näprääminen käy kyllä kauheasti hermoilleni nykyään.

Anonyymi kirjoitti...

Anita, oletko kysynyt henkilöiltä joille soitat, onko heillä USB headphones? Meidän hyvä ystävä ei ole hankinnut niitä ja hänen kansa on aina vaikea jutella, molemmin puolin!

Anonyymi kirjoitti...

Uh, anteeksi osoitteenmuutos ja kiitos vaivannaosta! Yritin ensin pitaa vanhan, mutta siita koitui arkistojen kanssa kamala sekasotku.
Skype... mina vasta yritan ottaa selvaa, kannattaako. Ilmeisesti sitten toimiessaan toimii hyvin?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikua hallitaan säätämällä mikrofonin herkkyyttä ja kovaäänisen voimakkuutta alaspäin. Voi olla, että joudut kuuntelemaan vastapään ääntä vähän hiljaisemmalla kuin toivoisit. (Jos käyttäisit tietokoneen kaiuttimia ja mikrofonia, niiden keskinäinen sijoittelu on tärkeää.)

Nänä asetukset on varmaan käyttöjärjestelmän ohjauspaneelissa.

Aiemmin Skypessä oli rasti "käytä kaiun poistoa", mutta luulen että sellainen on nyt aina päällä.

(Voit soittaa minullekin [jpek-m], jos haluat kokeilla)

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole ongelmia.Käytän tuollaista mikrofoni-kuuloke -yhdistelmää. Erillistä mikrofonia, joka ei ole yhdistetty kuulokeisiin, olen myös käyttänyt. Kaiuttimien kautta en ole ottanut ulos ääntä.
Läpsyssä minulla on sisäänrakennettu mikrifoni ja kaiuttimet. Siihen saa myös ulkoiset laitteet, mutta jos käytän ulkoista mikrofonia, alkaa ääni kiertää.
Ohjelmassa minulla on oletusasetukset, paitsi että olen kruksittanut niin, että yhteys syntyy automaattisesti, kun soitetaan.
Skypeen tulee aikaa tiuhaan päivityksiä ja uusia ominaisuuksiakin. Viimeinen päivitys on tämän kuun alulta. Skypen ominaisuuksista pidän siitä, että keskustelutilanteessa voi lähettää ja vastaanottaa kuvia.
Joillekin kontakteille on ilmestynyt kamera, mutta toistaiseksi kanssakeskustelijat saavat katsoa mitä Skype-kuvaksi satun laittamaan.
Mukavaa, että olet löytänyt hotasen. Blogs.fi kehittyi niin hankalaksi, että otin ritolat. Ovat viime aikoina menneet juttuni kovasti politiikan puolelle, mutta nyt on taas se vaihe.
Ehkä panen jatkiksena Thomas Wartburtonin "Eläköön revsionismit1" Tuomas Anhavan Suomentamana. Kevätpäivän tasaus ja Marian ilmestymispäiväkin olisivat varteenotettavia aiheita blogeissa.

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos neuvoista, säädin äänen voimakkuutta alaspäin, kohina ja kaiku loppuivat, mutta ei äänen pätkiminen. Olen testannut äänen nauhoituksen ja toiston, erillinen mikrofoni toimii testin mukaan, mutta Skype-puhelimen toistossa on jotain häikkää.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus on vikaa laitteissakin. Tarvikkeet saattavat olla maanantaikappaleita. Tuli vasta jälkikäteen mieleeni, että minulla oli kaukuongelma, yhden kerran. Koska en ole tekniikan ihmelapsi, deletoin ohjelman ja asensin sen uudestaan ja siinä se oli. Kun voisikin nyrkillä kopauttaa kuin vanhaa putkiradiota, niin vot. Skype Test Call taitaa antaa ehjän singlaanin?

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi signaalin

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko toimimattomat puhelusi ilmaisia netistä-nettiin puheluja vai puheluja Skypen kautta oikeisiin puhelinnumeroihin (SkypeOut) tai puheluja oikeista puhelinnumeroista Skype-numeroon (SkypeIn)?

Omalla kohdallani SkypeIn- ja SkypeOut-puhelut pätkivät samaan tapaan kuin sinulla mutta netistä-nettiin puhelut toimivat.

Skypen tukipalveluista ei ole mitään hyötyä, sillä sieltä ei tukea todellakaan saa... Joten en suosittele noita SkypeIn- ja SkypeOut-palveluita kenellekään...

Anita Konkka kirjoitti...

Minun puhelut ovat olleet netistä nettiin, en ehtinyt hankkia SkypeIn ja -Outia, onneksi. Nyt kone on huollossa, saa nähdä löytyykö vika raudasta vai softasta. Tai löytyykö sitä mistään.

Anonyymi kirjoitti...

minulla on myös skype käytössä ja oli go to numerokin käytössä..aikaisemmin go to numero toimii hyvin, mutta nyt se ei. en tiedä mistä se johtuu..voiko joku auttaa.
siis soittelen intiaan tiettyyn numeron käynnykän kautta, sain go to numeron johon sain tallennettua intialaisen kaverin numeron. kyse on skypepro:sta

Anonyymi kirjoitti...

Eki kysyy josko jollakin on tietoa, millä korjata seuraava ongelma: kun soitan skypellä kotimaan lankaliittymiin, puhelu yhdistyy ja minä kuulen vastauksen mutta kohde ei kuule minua ja puhelu katkeaa. Olen ottanut puhepaketin,jolla voi soittaa kiinteällä kuukausimaksulla
vapaasti kotimaaan lankapuhelimiin.

Anita Konkka kirjoitti...

Sinun ongelmaasi tarvitaan kyllä joku ammatitmies, minä en pysty sitä ratkaisemana. Minulla ei Akype toiminut koskaan kunnola ja olen lakannut yrittämästä ratkoa sen ongelmia.