Matkalla

Kävin Jyväskylässä katsomassa taloa, jossa  asuin  60-luvun alkupuolella, kun opiskelin  kesäyliopistossa  psykologiaa.    Talo  Vapaudenkadulla oli tallella, mutta  katu oli  muuttunut.  Korttelin päässä talosta oli rakennustyömaan aita,   jossa  oli    muutama   graffiti.  Niitä ei missään tapauksessa voi  sanoa  töhryiksi. Työn jäljestä näkyi, että  niitä oli saatu  tehdä  rauhassa ilman  pelkoa  vartioliikkeiden pamputtajista  toisin kuin Helsingissä.

Graffiti Dizen tyyliin.  Lisää Jyväskylän graffiteja ja muitakin graffiteja täällä.

Jyväskylän kesä ei ole enää  samanlainen   valtakunnallinen kulttuuritapahtuma kuin 60-luvulla, jolloin M.A. Numminen herätti  siellä pahennusta. Hesarikaan ei  noteeraa  sitä niin kuin takavuosina.  Minä esiinnyin siellä joskus  90-luvulla. Puhuin unista, mutta en muista  mitä puhuin.  Muistikuvani tapahtumasta on  hämärä  ja aukollinen kuin unikuva. 

Kun viime lauantai-iltana  kuljeskelin Jyväskylän kaduilla  tavoittelemassa kadonneita muistikuviani,  keskustan  kaduilla    parveili   paljon porukkaa, joka kantoi   pieniä suomenlippuja. Ihmettelin että onko  tässä kaupungissa  jokin isänmaallinen juhla. Sitten huomasin että   porukan kaulassa  riippui  lappu jossa luki  "Rally Card."   Pahaksi onneksi sitä  ralliporukkaa, punaniskaisia   äijiä ( äijyys ei  ole kiinni iästä vaan  asenteista, käytöksestä ja puheista)  osui  samaan junaan koko  joukko,  joka  oli  juhlinut Jyväskylän ajojen  suomalaista rallivoittoa.

 Mikään  ei ole  sen rasittavampaa  matkaseuraa kuin  humaltunut äijäporukka,  ei edes  kännykkään kälättävät naiset, joita sivumennen  sanoen  kuuntelen suurella mielenkiinnolla, eivätkä  kolmivuotiaat  uhmakohtauksen saaneet lapset,  joiden äiteihin samaistun ja  alan  vuodattaa tuskanhikeä heidän puolestaan. Onneksi siinä  Pendolinossa  oli   ilmainen WLAN-verkko, joka toimii myös toisessa luokassa. Panin kuulokkeet korville ja kuuntelin Classic FM- asemaa, siellä  soi Beethovenin yhdeksäs sinfonia. Ei tarvinnut kuunella   humalaisen rallikansan  möykkää. Toijalaan  mennessä junaosastoon  laskeutui rauha, kun viimeisetkin    punaniskat poistuivat  junasta.

Matkalukemisena oli  F. Scott  Fitzegeraldin  Kultahattu. Kirjan kertoja asui  Kultahatun,  Great Gatsbyn, naapurina säiden pieksemässä  vuokrahuvilassa,  hänellä oli koira joka juoksi tiehensä, vanha Dodge ja palvelijana suomalaisnainen joka sijasi hänen vuoteensa, keitti hänen  aamukahvinsa ja mutisi  suomalaisia loitsuja sähhkölieden ääressä.  Kiinnostavaa, että  suomalaisilla on  loitsijoiden/ noitien/velhojen maine maailmankirjallisuudessa. Se johtuu varmaankin  Kalevalasta. 

Erittäin salainen

Kävin   Haihatuksen kesänäyttelyssä   Joutsassa.   Kuvassa  Sauli Sormusen teos  Unohdettu  lounas   keskellä  kukkaketoa, jossa heinäsirkat  sirittivät  helteisenä kesäpäiviänä niin vimmatusti, että  minunkin vanha korvani kuuli sen  sirityksen.



Yksityiskohta Unohdetusta lounaasta.


Sauli Sormunen ottaa kantaa: " Luonto korjaa ja peittää ihmisten tekemiä jälkiä. Autiot talot, hylätyt tiet, hylätyty raadot, unohdetut lounaat, joita ihminen tekee ja jättää jälkeensä ahnehtiessaan lisää ja enemmän."  


Näyttelyn  nimeltä  Erittäin   salainen   muutkin teokset ovat  kantaaottavia, ne käsittelevät " sekä suuria yhteiskunnan salaisuuksia että tavallisen ihmisyksilön arkipäiväisiä tabuja, ahdistuksia ja pelkoja. "   Sitaatti  näyttelyn  nettiesitteestä.  Kannattaa käydä katsomassa. Näyttely on auki elokuun puoleen väliin asti.

Tämä  kantaaottava teos oli näytteillä jo viime kesänä. En tiedä tekijää.   Se on  nyt siirretty Haihatuksen  pysyväiskokoelmaan   kukkaniitylle/pellolle.

Hellepäivän ilta

Helteellä ei jaksa kirjoittaa,  ei  eväänsä liikauttaa, tuumii vanha yrmy ahven.


Illansuussa kävin  palstalla  poimimassa vadelmia.  Jossakin Tshehovin novellissa naiset poimivat vadelmia ja lörpöttelevät naisten tapaan. Kun vain muistaisi mikä  novelli se on, niin lukisin sen uudelleen.
Kastelin palstan ja  hiki nousi pintaan.  Kun  pyöräilin  kotiin,  alkoi  sade. Suuria  lämpimiä pisaroita läiskähteli katuun ja  asfaltti  alkoi tuoksua. Vain  paljasjalkaiset kaupunkilaiset  tietävät miten ihana  tuoksu se on. Se tuo mieleen lapsuuden jäätelökesät. Kotona otin kylmän  suihkun ja istuin parvekkeelle nauttimaan kylmästä valkoviinilasillisesta. Ah helleillan   nautintoja!


Sosiaalinen media on jäänyt vähemmälle  huomiolle hellepäivinä, syötteenlukijassani  on yli  tuhat lukematonta blogia.    Kannoin  miniläppärin parvekkeelle, kaadoin toisen lasillisen valkoviiniä ja aloin lukea.  Osui  silmään   00100-blogin otsikko “ Kirjailija joka ylitti ensimmäisen esteen” ja se johdatti minut  ensi kevään esikoiskirjailijan  blogiin.  Voi millaisia paineita nykyään nuorilla  naiskirjailijoilla on! Pitää mennä  rasvaimuun, että  kelpaisi medialle.  Toivottavasti se  oli ironiaa.  Millaisia  paineita  mahtaa olla nuorilla mieskirjailijoilla?  Pitääkö heidän  olla  bodattuja?  Siihen aikaan  kun aloittelin  kirjailijanuraani, ulkonäöllä ei ollut niin väliä. Esikoiskirjani ilmestyttyä    eräs  nuori mies kysyi  minulta Vanhalla ( 60- ja 70 –lukujen   taitteen intelligetsian istumispaikassa), että senkö takia  sinusta tuli kirjailija, kun olet niin ruma. Lasten ja humalaisten suusta  kuulee totuuden.

Neulegraffiti

En ole aikoihin julkaissut   kuvia graffiteista. Tämä  neulegraffiti Aurinkolahden  rannalla  ilahdutti silmääni eilen, kun olin menossa lapsenlapsi  Alisan kanssa   uittamaan   Totti-koiraa Uutelaan.  Kun kuvasin    valotolpan graffitia   muutama ihminen pysähtyi ihailemaan sitä.  Neulegraffitit eivät jostain syystä   herätä    yhtä    suuria aggressioita kuin  muut  graffitit.  Olisikohan se villalanka ja käsityöperinne joka pehmentää ihmisten mielet?  Ei  niitä töhryiksi haukuta. 

Neulegraffiti  toiselta puolen.   

Aurinkolahden valotolpat  keskiyöllä.    Neuleggraffiti  on tuolla taustalla lähempänä Uutelan metsän reunaa.(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kalasatamassa  on  avattu graffitiaita.   Kun  hellekin on hellittänyt, niin ehkäpä pyöräilen sinne  jonain päivänä kuvamaan  spreijaamalla tehtyjä graffiteja.

Palstaviljelijän jurnutusta

Malvat kukkivat  Juorumäen palstoilla.

 Taustalla näkyy  vaaleansinisenä  viivana Vuosaaren metrosilta.

Viinimarjat kypsyvät. Rastaat saisivat syödä ne.

  Pakastimessa on vielä viime kesän marjoja enkä tiedä  mitä niille tekisin.

Tässä vaiheessa  kesää  palstanviljely  alkaa   tympiä, kun pitää  selkä vääränä kantaa vettä nuutuneille.  kasveille.   Rikkaruohot sen sijaan rehottavat reippaina helteistä huolimatta.  Tulispa  sade, toivoo  nääntynyt viljelijä.  Ukkoskuuroja on luvassa länteen.  Helsinki on idän ja  lännen   rajalla.  Säätiedotusten  valossa Vuosaari ja Puotila näyttävät  kuuluvan itään ja muu Helsinki länteen. Viikko sitten satoi kaatamalla länsi-Helsingissä, mutta  pisaraakaan ei  tullut   Juorumäen palstoille. Kyllä minua   harmitti, kun suurella innolla olin  odottanut että  idästä lähestyvä  synkeä ukkospilvi  kaataisi lastinsa   minun palstalleni. Mutta se pahus meni ohitse ja satoi kaupungin keskustan viemärit  tukkoon.