Nuorten idoli

Siinä se on, jalustalla.

Kävin kaupungilla ja luin metrossa City-lehden artikkelia Nuoren Suomen arvot. Taloustutkimus oli tutkinut 15-34-vuotiaiden arvoja ja asenteita. Heidän sankarinsa on Mannerheim. Lapuan hengessä kasvanut lapualainen isoäitini olisi ilahtunut tuloksesta.

Minun varpaani ja samalla tunteet Mannerheimia kohtaan jäätyivät lapsena, kun piti seistä pakkasessa ja jonottaa Suurkirkkoon ( nyk. Tuomiokirkkoon) katsomaan arkkua, jossa ruumis makasi. En oikein ymmärtänyt asian historiallista merkitystä. Jonottaminen jäi mieleen, mutta ei arkku. Mannerheim ei ole edes unissa sankarini.

Kun tulin kaupungilta tein haun unitiedostoissani ja löysin vain unen yhden unen Mannerheimista ( ja satakunta unta joiden tapahtumapaikkana oli Mannerheimintie). Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä marssin Mannerheimin kanssa partiolaisten Yrjönpäiväparaatissa. Jalkojani väsytti eikä ollut muutenkaan mukavaa. Etsin unelle selitystä Jungin kirjasta Ihminen ja hänen symbolinsa. Jungin mukaan unet ovat kompensaatiota: "mies joka seurustelee unessa Napoleonin kanssa, potee alemmuuskompleksia." Arvelin että sama pätee myös minuun, vaikka en olekaan mies eikä Mannerheim ole Napoleon.

Naisten on muuten paljon helpompi päästä inhokiksi kuin idoliksi. Miesten sankarilistan kärjessä oli viisi miestä ja heidän inhokkilistansa kärjessä neljä naista ( kaksi poliitikkoa ja kaksi poliitikkojen elämää vaikeuttanutta naista) Naisten sankarilistan kärjessä oli yksi nainen ( Tove Jansson) ja neljä miestä joista kukaan ei ollut Mannerheim ( hyvä naiset!) ja heidän inhokkilistansa kärjessä kaksi naista ja kolme miestä. Vähän ihmetyttää, miksi miesten inhokit ovat naisia.

Tutkimukseen osallistuneille annettiin 52 nimen lista, josta he saivat valita idolinsa ja inhokkinsa. Tulokset olisivat kenties olleet toisenlaiset, jos he olisivat saaneet valita vapaasti. Katso tutkimuksen tulokset täältä.

Päivän sitaatit - eläinten kohtelusta

Miina Äkkijyrkän hevoset. Näitäkään ei ensi kesänä nähdä Uutelassa.

"Siinä erehdyksessä, ettei teoillamme eläimiä kohtaan ole siveellistä merkitystä, eli yleisen siveysopin tapaan puhuen, että eläimiä kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia - siinä erehdyksessä ilmenee hirveää raakuutta ja sivistymättömyyttä."

Sanoi Arthur Schopenhauer ja siteerasi Leo Tolstoi kirjasessa Joka päiväksi. Kirjanen ilmestyi suomeksi 1917, esipuheen kirjoitti Arvid Järnefelt, Tolstoin suomalainen oppilapsi, kenties hän myös suomensi sen, suomentajaa kun ei erikseen mainita. Uus-uskonnollinen Kustannusliike OY painoi sen Hyvinkäällä.

Löysin Tolstoin kirjasen hyllystäni, kun etsin Baudelairen Pariisin ikävää, jota ei löytynyt. Aina jotain löytyy, kun etsii vaikka ei välttämättä juuri sitä mitä on hakemassa. En tiedä miten kirjanen on joutunut hyllyyni. Kukaan ei ole lukenut sitä ennen minua , sillä sen sivut olivat aukileikkaamattomat. Paperi oli niin haurasta, että pelkäsin sen murenevan käsiini.

Kirjasen alaotsikko on: " Elämän oppi eri maiden ja aikain kirjailijoilta lainattujen ajatusten mukaan. Esittänyt Leo Tolstoi." Hän on kerännyt kirjaseen sekä omia että muiden ajatuksia. Yllä siteerattu Schopenhauerin ajatus on tammikuun kolmannelta päivältä. Tolstoin oma ajatus samalta päivältä:

"Sääntö, ettei pidä tehdä toiselle, mitä ei haluaisi tehtävän itselleen, ei koske ainoastaan ihmisiä, vaan myös kaikkia eläimiä."

Kirjanen sisältää vain tammi- ja helmikuun. Kun tein haun kirjan nimellä katsoakseni löytyykö muita kuukausia, sain suureksi hämmästykseni ensimmäiseksi tulokseksi tämän: "Haulla Joka päiväksi Tolstoi tähdellä merkitys tulokset. Sanat. akonkka.blogspot.com" Outoa, en tietääkseni ole aikaisemmin kirjoittanut riviäkään Tolstoin kirjasesta. Vasta eilisiltana leikkaisin ensimmäiset sivut auki ja aloin lukea sitä. Jos minulla olisi taipumusta vainoharhaisuuteen, epäilisin että Google on ryhtynyt lukemaan ajatuksiani ja aikeitani.

Tuli ja elämä

Elämää Pariisin siltojen alla helmikuisena aamuna

kolme viikkoa sitten.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla:

Valokuvatorstain 158. haaste on Tuli;

Teematiistain 6.haaste on Elämä.

Soputelttoja joissa Pariisin kodittomat asuvat.

Naistenpäiväruno

Naistenpäivä oli ja meni. Täältä etsittiin sinä päivänä moneen kertaan runoa naiselle. Minulla oli muuta tekemistä, en ehtinyt päivittää blogia. Seuraavaa naistenpäivää varten laitan tänne runon, joka saattaisi kelvata jollekin naiselle. Se on Shakespearea, hänen 18. sonettinsa kokoelmasta Nautintojen ajan aarre, suomentanut ja selityksin varustanut Kirsti Simonsuuri.

Kesäpäivään vertaisinko sinua?

Olet suloisempi, tyynempi;

tuulenpuuskat ravistavat nuput toukokuun

ja kesän laina kestää liian lyhyeen.

Joskus taivaan silmä loistaa tulessa

ja kultaotsa peittyy usein pilveen,

ja kauneuttaan kaunis joskus kadottaa,

sattuman ja luonnonkierron riistossa.

Vaan ikikesäsi ei kuihdu koskan,

ei kadota kauneuttaan, sinulle kuuluvaa,

ei kuolema voi kerskua että käyt sen varjossa

kun ikuisissa säkeissä liityt aikaan.

Niin kauan kuin on henki taikka silmät nähdä,

niin kauan tämä elää, elämäsi lähde.

Yksinäisyyden runot

Kuva Anne Hännisen Surusidonnan takakannesta.

Kannen tekijä: Kirsi Kujansuu.

Jos voisin ostaa vain yhden runokirjan tänä vuonna, niin luultavasti se olisi Hännisen Surusidonta. Se ilmestyi viime syksynä, mutta jäi vähälle huomiolle, ehkä siksi että se poikkeaa nykyrunouden valtavirrasta. Se on puhdasta keskeislyriikkaa, vanhanaikaista voisi joku sanoa. Vanhanaikaista sieluani virkistää lukea vaihteeksi runouden suuria teemoja; runoja surusta, menetyksestä, kuolemasta, yksinäisyydestä, vuodenajoista. Ne asiat pysyvät, vaikka maailma muuttuu.

Tunnen yksinäisyyden olomuodot, kasvot.

Ja runous, silkan yksinäisyyden ruumiillistuma

- kaiken kanssa yhtä -

on pienin niistä.

Pinnalla kelluvat naamioiden kuvat,

pohja on yhteinen ja syvä, mutta

jakamaton.

Yksinäisyyttä ei voi jakaa. Sukulaissielut ovat poissa, eri ajoissa, heitä runon minä ei tavannut koskaan. Joku oli, joku jonka kanssa hän katsoi samaa merta, mutta jonka mieli oli eri merissä. Hän valokuvaa kuuta ja tähtiä itseään varten, hetkiä talteen, katselee tarkkaan, ajattelee: Kuka katsoisi minut, tallentaisi, pysäyttäisi kuolemisen?/ Merkityksellisesti, kokonaan nähdyksi tehden!

Hännisen runojen tunnelmassa on kaunista melankoliaa, kansanlaulujen lohduttavaa surua, mutta runokuvat ovat kansanlaulujen kuvia värikkäämpiä ja rehevämpiä, kuin olisivat kotoisin eteläisemmistä puutarhoista. Vahinko että ihmiset eivät lue runoja enemmän. Runot ovat sielun ruokaa. Ilman ruokaa sielu kuihtuu ja kieli kutistuu rationaaliseksi - sanomalehtikieleksi, joka rapisee kuivuuttaan. Ja sitten käy niin ettei ihminen enää muunlaista kieltä ymmärräkään, vaan torjuu sen liian vaikeana, liian erilaisena.