Pääsiäisrunon sijasta

Banksy  Pyhällä maalla.

Runoushyllystäni ei  löytynyt  pääsiäisrunoa. Sensijaan  löytyi  Jehuda Amihain (Yehuda Amichain)  runokokoelma  Jerusalem, jonka  on suomentanut  Teppo Heiskanen ja kustantanut Nihil  Interit ry vuonna 1999  (eläköön  pienkustantajat!).  Amihai oli  aito  Jerusalemin asukki   ja maassaan yhtä suosittu  runoilija  kuin Saarikoski Suomessa.  Hän kuoli vuonna 2000.

Amihain Jerusalem  on satama ikuisuuden rannikolla, Jumalan  Venetsia,  Sodoman sisarkaupunk ja , suostumaton Pompeiji.  Hänen  Jerusaleminsa  kivi on ainoa kivi joka tuntee kipua.  Hänen Jerusaleminsa ilma tihkuu rukouksia ja unelmia   ja aina välillä   se kokoontuu mielenosoitukseen kuin Baabelintorni. 

"Mutta joka rakastaa matkakirjojen tai rukouskirjojen

Jerusalemia

on kuin mies joka rakastelee

seksioppaan ohjeiden mukaan."

Jerusalem  on pääsiäisen tapahtumien pääpaikka. Juutalaiset  kokoontuvat juhlimaan   Egyptin  vankeudesta pääsemistään  ja kristityt  Jeesusta joka   kuolemalla kuoleman  voitti ja  päästi  synneistä   häneen uskovat ( korjatkaa jos olen väärässä).  Amihain   kokoelmassa ei ole  yhtään  varsinaista pääsiäisrunoa, mutta  sieltä löytyy runo  lammaseläimestä   eli oinaasta ( = kuohitusta pässistä), joka on pääsiäisen   uhrieläin.  Runon nimi on Kertomuksen todellinen sankari ja se on yksi minun  suosikeistani.

Kertomuksen todellinen sankari oli oinas,

joka ei tiennyt muiden solmimasta salaliitosta.

Oinas ikäänkuin tarjoutui kuolemaan Iisakin puolesta.

Haluan laulaa oinaasta muistolaulun,

sen kiharasta turkista ja inhimillisistä silmistä,

sarvista jotka olivat niin hiljaa sen elävässä päässä

ja joista tehtiin teurastuksen jälkeen torvet

soittamaan joukot taisteluun

tai kuuluttamaan todellista iloa.

Haluan muistaa loppukohtauksen

kuin kauniin valokuvan upeassa muotilehdessä:

ruskettunut, tyylikäs nuorukainen istuvassa puvussaan

vieressään enkeli pitkässä, sinisessä iltapuvussa,

kummallakin tyhjä katse,

katsovat  kahteen tyhjään kohtaan

ja heidän takanaan, kuin värikkäänä taustana, oinas

on takertunut pensaaseen ennen teurastustaan,

pensas viimeisenä ystävänään.

Enkeli lähti kotiin.

Iisak lähti kotiin.

Ja Aabraham ja Jumala olivat  lähteneet paljon aiemmin.

Mutta keromuksen todellinen sankari

on oinas.

Lankalauantaina

Mereltä nousi  nousi   tänään  hopeinen  sumu.  Sumussa polki mies pitkin rantalaituria.  Näkymättömät lokit kirkuivat taustalla.

"Pääsiäisessä  on hopeisuutta, ilmavuutta, herkkää syvyyttä. Päivä on valosta kudottu. Ja valo on kudottu hengestä. Elämän tulikivi: ota ja sytytä. Ja miten linnut  livertäkään!" kirjoitti  Adam Tertz  alias  Andrei Sinjavski  vaimolleen vankileiriltä pääsiäisenä 1971.  Sitaatti on  teoksesta  Kuorosta kohoaa  ääni (suom. Maritta Pesonen ),  joka pohjautuu  Tertzin   vankileiriltä lähettämiin kirjeisiin. 

Tertz  alias Sinjavski  tuomittiin vuonna 1966 gulagiin , koska hän  oli  julkaissut  ulkomailla romaaneja. Se oli  neuvostovastaista toimintaa.  Suomeksi häneltä ilmestyi  vuonna  1960 romaani Oikeudenkäynti alkaa (suom. Juhani Konkka).  Hän pääsi   gulagista  kahdeksan vuotta kestäneen pakkotyön jälkeen ja  muutti perheineen Pariisiin, jossa kuoli vuonna 1997.

Hyvää pääsiäistä!  

Hiljaisen viikon väri

Vanhauskoisten kappeli Kolkjan kylässä Peipsijärven  rannalla viime  pääsiäisenä ( klikkaa kuva isommaksi)

Sitaatti Coloria.netistä:

Kristinuskossa violetti on katumuksen ja myös parannuksen väri ja liturgioissa sitä käytetään paastonaikoina, esim. pääsiäisenä. Manlio Brusatin sanoo, että violetti merkitsee 'synnin tilassa olevan väliaikaista kuolemaa hänen odottaessaan kastetta ja vapauttavaa katumusta'. Katolisessa maailmassa violetti merkitsee kuolemaa ja ristiinnaulitsemista; katolilaisille violetista tuli paaston ja rukouksen väri sen jälkeen, kun he Nikaian kirkollikokouksen (300-luvulla jKr) jälkeen irrouttautuivat omaksi ryhmäkseen. Vanhoissa kuvissa, jotka esittävät Jeesuksen kärsimyksiä, hänen viittansa on violetti; maalauksissa violetti on ollut myös pyhimyksiä ympäröivän auran väri.

Valokuvatorstain   127. haaste  violetti.

Kuvahaaste: toistuvia teemoja

Jatulintarhan Jenny  haastoi   kertomaan kuvien toistuvista  teemoista.   Hänen  toistuvia  teemojaan ovat  kuluneisuus ja tyhjyys.    Tein  muutaman kuvakoosteen  toistuvista teemoistani.  Kauhean  flunssan  takia  en  jaksa  sanallistaa teemojani.  Tässä ensimmäinen teema:

Veistokset ja patsaat,  myös maalaukset mutta yksiulotteisuutensa takia ne eivät ole niin kiinnostavia kuvauksen kohteita  kuin veistokset.

Toinen teema.  Katutaide:  graffitit, tagit, ja stencilit ja tarrat. Taustakuvana  on vakituinen kuvauskohteeni, Puotilan uimakoppi ja sen vaihtuvat graffitit.   Ylärivissä on  helsinkiläistä,  alarivissä tarttolaista katutaidetta.

Kolmas teema:  Aurinkolahti.   Se on  lähiympäristöäni, siksi kuvaan sitä paljon. 

 Neljäs teema: Simo.  Hän ei  vielä niin pieni, että ei poseraa, siksi häntä on kiva kuvata.  Yleensä en kuvaa  aikuisia, koska  kuvat heistä  epäonnistuvat. Se johtuu  siitä, että jännitän aikuisia   ja arastelen kuvat heitä.

Viides teema olisi kissat, mutta en jaksa  tehdä niistä    koostetta. (  Nenä vuotaa  kuin ränni keväällä  ja  ohimoita puristaa vanne).  Suurin  osa  kuvistani on kaupunkikuvia,  taloja, katuja, näyteikkunoita,  töhryjä.    Yhtään maalaiskuvaa ei löytynyt, koska en käy maaseudulla.  Luontokuvia on vähän,  mitä nyt  muutamia kukankuvia  viljelypalstalta Puotilasta ja    Miina  Äkkijyrkän lehmiä ja hevosia Uutelasta. ¨En osaa tehdä makroja ötököistä ja kasveista.

 Haastan kaikki valokuvausta harrastavat bloggaajat  miettimään toistuvia teemojaan. Hyvänä  alustuksena aiheeseen Jennyn  blogikirjoitus.   Heitän pallon erikseen   seuraaville blogeille:

Valopilkku

Kello viiden tee -syadinilla, kiitos

Iineksen kuvat

Pahat kuvat valttavat maailman

The 52 Photoprahps

Periferialife - elämää maalla

Ps. Kuvat voi klikata isommiksi kuten aina.

Saviveistoksia

 Kolleketiivinen keho: Ihme-projekti 2009 Helsingissä. ( klikkaa isommaksi)

Huomenna ( tiistaina ) on  viimeinen mahdollisuus  nähdä mitä ihmiset ovat  tehneet kuvanveistäjä  Antony  Gormleyn  kanssa 160 000 kiloa painavasta  pienen kerrostalon kokoisesta savikuutiosta.   Savityöt ovat  näytteillä  Kaisaniemen kentällä olevassa  teltassa.  

Yksi    näyttelyn monista  taruhahmoista.  Kiinnostavaa   katsella  mitä kaikkea   ihmisten kollektiivisessa  tajunnassa liikkuu.