Sanat

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Huolestuttavaa kehitystä

Banksyn graffiti Waterloon tunnelissa Lontoossa ( Lähde: BBC News)

Uusitun blogilistan käyttöehtojen pykälän 3.7 mukaan: " Käyttäjä sitoutuu siihen, että hän ei lähetä, välitä tai tallenna Palveluun tai sen kautta aineistoa, joka on lain tai hyvän tavan vastaista sekä siihen, ettei hän yllytä toista tällaiseen toimintaan. "

Suomessa grafitit ovat lain ja hyvän tavan vastaisia, niiden maalaamisesta voi saada ankaramman rangaistuksen kuin raiskaamisesta. Olen siis rikkonut käyttöehtojen 3.7. pykälää, tänään tietoisesti, aikaisemmin tietämättämäni. Luin vasta tänä aamuna uudet käyttöehdot.

Mutta huolestuttavin on blogikirjoittajan kannalta pykälä 4.8. jonka mukaan "palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla ( se on Sanoma Digital, huomautus minun)) tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen." (värikorostus minun)

Pykälä on aiheuttanut pakoa Blogilistalta kts. Viides rooli ja Benrope.
Pykälän oikeellisuudelta on kysytty Kemppiseltä, hän perehtyy pykälään. Seuratkaa tilannetta hänen blogistaan.

Olen ruvennut siirtämään suosikkejani Blogilistalta Google Readeriin, eikä se tapahdu yhdessä yössä. En ole vielä poistanut omaa blogiani listalta, odottelen mitä tapahtuu. Sen sijaan olen liittänyt blogin oikeana sivupalkkiin Copyright-lisenssin. Tehkää tekin niin. Lisenssin saa täältä.

PS. Kari Haakanan blogissa on lista niistä blogeista, joissa kirjoitettu sekä käyttöehdoista että Blogilistan uudistuksen aiheuttamista yleensä ikävistä kokemuksista.

Edit myöhemmin

Kasa tiedottaa, että Blogilistan Kehitysblogissa on julkaistu selvennys käyttöehtoihin:
"Tekijänoikeus blogeihin ja niiden sisältöön säilyy niiden kirjoittajilla, joten blogisisältöjen myymiseen tai niillä mainostamiseen ei Digitalilla (tai muilla) ole mitään oikeutta."

Tunnelitaidetta

Banksyn graffititaitaiteen näyttely avattiin Lontoossa viime lauantaina. Työt ovat esillä puoli vuotta Leake Streetin tunnelissa joka johtaa Waterloon asemalle. Jos satutte liikkumaan siellä päin, käykää katsomassa. Lisää Banksyn tunnelitaidetta Jon Alportsin sivulla.

Minun täytyy kai lähteä Lontooseen, jotta saisin tietää onko Banksy graffititaiteen Michelangelo? Sitä pohtii Richard Dorment artikkelissaan täällä.

Kuvaan graffiteja, kun satun niitä jossain näkemään. Viimeksi olen kuvannut niitä Virossa. Alla linkkejä sattumanvaraisiin graffitikokoelmiini:

Viron graffiteja

Luxemburgin graffiteja

Petroskoin graffiteja

Uusia graffiteja ( niitä joita olen nähnyt tänä vuonna Helsingissä ja Turussa)

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Viikon runo

Mitä hän tiesi

Lydia Davis

Ihmiset eivät tienneet mitä hän tiesi, että hän ei varsinaisesti ollut nainen vaan mies, usein lihava mies, mutta vielä useammin, luultavasti, vanha mies. Se tosiasia että hän oli vanha mies, vaikeutti nuorena naisena olemista. Hänen oli vaikeata puhua nuorelle miehelle, esimerkiksi, vaikka nuori mies oli selvästi kiinnostunut hänestä. Hänen täytyi kysyä itseltään; Miksi tämä nuori mies flirttailee tämän vanhan miehen kanssa.

Lydia Davisin runon on suomentanut Markku Into. Se sisältyy Innon toimittamaan antologiaan Lännen kieli - Valikoima uudempaa amerikkalaista runoutta. " Ehdottomasti sukua Daniil Harmisille!" Into esittelee Davisin kirjailijanlaatua.

Lydia Davis on syntynyt 1947, asuu Brooklynissa. Oli 1970-luvulla naimissa Paul Austerin kanssa. Hän on kirjoittanut runoja, novelleja ja romaaneja, kirjallisuuskritiikkiä ja kääntänyt ranskalaista kirjallisuutta, mm. Marcel Proustia. Nuorena Samuel Beckettin kirjat tekivät hänen suuren vaikutuksen.

Se miksi minä valitsin Lydia Davisin viikon runoilijaksi, johtuu hänen beckettimäisestä huumoristaan. Soisin että myös hänen novellejaan ja romaanejaan käännettäisiin suomeksi. Hän taatusti hauskempi kirjailija kuin Siri Hustvedt, Paul Austerin toinen vaimo jonka puisevan pitkä romaani Kaikki mitä rakastin ilmestyi viime vuonna suomeksi.

Lydia Davisin haastattelu täällä.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Yritys kirjoittaa äidistä

Anja Konkka. Maalari ja hänen kissansa, fresko 1954

"Nykyaikana naistaiteilija v o i olla naimissa, ennenhän se ei ollut mahdollista, eikä suomalaista naistaiteilijoista olleet naimisissa muut kuin Hanna Frosterus-Segerstråle. Mutta kyllä nytkin on vaikeata olla samalla kertaa luova taiteilija ja hoitaa lapsia ja kotia ja varsinkin jos vielä

perheenpääkin on luova ihminen," sanoi äitini eräässä naistenlehtihaastattelussa yli 50 vuotta sitten. Hänelle uran ja perheen välinen ristiriita oli niin raskas, että hän kuoli vain 46-vuotiaana, parhaassa naisen iässä jolloin monet naistaiteilijat vasta alkavat löytää oman ilmaisunsa.

Hän oli 36-vuotias, kun hän piti Taidehallissa pienoisfreskojen näyttelyn, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Hän alkoi saada vähän julkisuutta ja naistenlehdet kiinnostuivat hänestä. Minäkin sain osani siitä julkisuudesta, kun eräs naistenlehden toimittaja halusi, että kertoisin kirjallisesti, millainen minun äitini on. Sillä aikaa kun toimittaja haastatteli äitiä, minun piti istua lastenhuoneessa kirjoittamassa hänestä. Yritin karata naapurin tytön kanssa ulos, mutta äitini lassosi minut "äänenvoimalla takaisin", kuten kuvatekstissä mainitaan. Tällainen oli ensimmäinen yritykseni kirjoittaa äidistä:

Äitini
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että äiti on taiteilija. Pikemminkin päin vastoin. Siitäkin huolimatta että hän on hiukan omituinen niin kuin taiteilijat yleensä. Tämän syksyn hän on käyttänyt freskojen laittamiseen (tai miksi sitä nyt sanotaan).Ruoankin laitto on jäänyt heikolle tolalle. Mutta viis pikkuseikoista. Niin äitikin aina sanoo, kun kysymme onko ruoka jo valmista. Silloin kun sää ei ole otollinen maalaamiselle, koettaa äiti kasvattaa kolmea villiä lasta. Hän selittää tarmokkaasti, miten tärkeätä on käsien pesu ennen ruokaan kajoamista. Välillä hän tuskailee meidän ilmeistä oppimattomuuttamme. Mutta mehän olemme unohtaneet autuaallisesti kaikki hyvät neuvot ja opastukset hänen istuessaan huoneessaan maalaamassa. Ja äitikin unohtaa silloin kaikki muut asiat.
Eräs äitini sivuharrastus on kissat. Nämä kissat esimerkiksi halveksivat suuresti taiteilijan työtä. Mistä lie johtunee mokoma halveksunta. Taiteilijat eivät voi olla tavallisia ihmisiä juuri siitä syystä, että he ovat taiteilijoita. Niin äitikin aina sanoo.

Viisi vuotta olen yrittänyt kirjoittaa äidistä, mutta en ole saanut kirjaa aikaiseksi. Toissayönä näin unta, että hän oli palanut viisi päivää kestäneeltä virkistyslomalta. Hän kertoi tavanneensa liikemiehen jonka kanssa oli juonut viisi päivää kaljaa, koska se oli terveellistä.

Meillä kotona ei mitenkään erityisemmin vietetty äitienpäivää, ei tehty kakkua, viety kahvia ja kukkia äidille sänkyyn . Hänelle äitiys ei ollut elämän ensisijaisia asioista. Muistan että lastentarhassa ja alakoulussa oli pakko väkertää onnittelukortti. Isä oli vankasti sitä mieltä että äitienpäivä on amerikkalaisten kaupallinen juhla, eikä Amerikasta voinut tulla mitään hyvää. Hän ollut nähnyt omaa äitiään yli kolmeenkymmeneen vuoteen, koska rautaesiripun läpi ei päässyt. Hän sai viisumin Venäjälle vasta 1958 ansioistaan Maksim Gorkin kääntäjänä mutta hänen äitinsä ei ollut enää silloin elossa.

Jotain amerikkalaisten sentimentaalisuudesta on tarttunut suomalaiseen äitienpäivään. Tunteellisuuden vastapainoksi voi lukea The Guardianin verkkolehdestä Michel Houllebecqin äidin haastattelun I never left anybody. It was him that left me. Tohtori Ceccaldi jätti poikansa isovanhempien hoitoon ja lähti kiertämään Afrikkaa , eikä poika antanut sitä ikinä äidilleen anteeksi, vaan kuvasi hänet hippihuoraksi romaanissaan Alkeishiukkaset. Äiti antaa samalla mitalla pojalle takaisin vastailmestyneessä muistelmateoksessaan, jonka nimi on L'Innocente (Viaton).

Haastattelun lopussa on freudilaisen psykiatrin lausunto äiti-poika suhteen vaikeuksista. Mutta minä epäilen että tohtori Ceccaldin anopilla, joka kasvatti pikku-Michelin, on oma osuutensa pojan katkeruuteen äitiään kohtaan. Rakastava isoäiti muisti varmaankin usein muistuttaa, miten kelvoton hutsu hänen miniänsä on, kun jättää pienen poikansa ja lähtee maailmalle hurvittelemaan.