tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Huolestuttavaa kehitystä

Banksyn graffiti Waterloon tunnelissa Lontoossa ( Lähde: BBC News)

Uusitun blogilistan käyttöehtojen pykälän 3.7 mukaan: " Käyttäjä sitoutuu siihen, että hän ei lähetä, välitä tai tallenna Palveluun tai sen kautta aineistoa, joka on lain tai hyvän tavan vastaista sekä siihen, ettei hän yllytä toista tällaiseen toimintaan. "

Suomessa grafitit ovat lain ja hyvän tavan vastaisia, niiden maalaamisesta voi saada ankaramman rangaistuksen kuin raiskaamisesta. Olen siis rikkonut käyttöehtojen 3.7. pykälää, tänään tietoisesti, aikaisemmin tietämättämäni. Luin vasta tänä aamuna uudet käyttöehdot.


Mutta huolestuttavin on blogikirjoittajan kannalta pykälä 4.8. jonka mukaan "palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla ( se on Sanoma Digital, huomautus minun)) tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen." (värikorostus minun)

Pykälä on aiheuttanut pakoa Blogilistalta kts. Viides rooli ja Benrope.
Pykälän oikeellisuudelta on kysytty Kemppiseltä, hän perehtyy pykälään. Seuratkaa tilannetta hänen blogistaan.

Olen ruvennut siirtämään suosikkejani Blogilistalta Google Readeriin, eikä se tapahdu yhdessä yössä. En ole vielä poistanut omaa blogiani listalta, odottelen mitä tapahtuu. Sen sijaan olen liittänyt blogin oikeana sivupalkkiin Copyright-lisenssin. Tehkää tekin niin. Lisenssin saa täältä.

PS. Kari Haakanan blogissa on lista niistä blogeista, joissa kirjoitettu sekä käyttöehdoista että Blogilistan uudistuksen aiheuttamista yleensä ikävistä kokemuksista.

Edit myöhemmin

Kasa tiedottaa, että Blogilistan Kehitysblogissa on julkaistu selvennys käyttöehtoihin:
"Tekijänoikeus blogeihin ja niiden sisältöön säilyy niiden kirjoittajilla, joten blogisisältöjen myymiseen tai niillä mainostamiseen ei Digitalilla (tai muilla) ole mitään oikeutta."


2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

4.8 Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin.

Olin jo aivan vetämäisilläni Privaattidosentin pois Blogilistalta, mutta nyt näyttävät säännöt muuttuneen:

"Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää ja linkittää blogilistan kautta kertyvää dataa, tilastoja, analyysejä ja trendejä Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten liiketoiminnassa. Palveluntarjoajan käyttö- tai julkaisuoikeus ei koske blogisisältöjä, muuten kuin linkitystarkoituksessa."

Anita Konkka kirjoitti...

Hyvä että säännöt muuttuivat niin nopeasti. Palveluntarjoaja (Sanoma Digital) taisi säikähtää aamun aikana tapahtunutta joukkopakoa Blogilistalta. Saa nähdä palaavatko kadonneet lampaat takaisin.