Kuvassa Lara ja vuoden 1905 suurlakkolaisia. Kaapasin kuvan Teema-kanavalta, joss alkoi eilen venäläinen draamasarja Tohtori Živagon.Ostin tietokoneeseen digisovittimen varta vasten siksi, että voisin tallentaa Tohtori Živagon, kun minua niin vietävästi oli harmittanut viime vuoden puolella että en voinut tallentaa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -sarjaa, kun ei noita venäläisiä draamasarjoja mistään saa sen jälkeen kun ne ovat olleet ja menneet telkkarissa.
Pettymys oli suuri tänä aamuna, kun katsoin tallennetta, välillä katosi ääni, välillä kuva, mustia aukkoja ja nykivää kuvaa. Anyseen digisovitin oli ihan turha ostos. Telkkari kyllä näkyy tietokoneillani, tosin pätkii isolla Vistakoneella, pikkukoneella se näkyy pätkimättä. Laite menee palautukseen huomenna, mitä minä moiselle tekisin.
Tohtori Živago oli minun nuoruuteni suuria rakkauskertomuksia. Pasternak kuvasi Laran ja
Živagon rakkautta , että se jäi mieleen lähtemättömästi, ja jätti jälkeensä kaihertavan kaipauksen: voi, miksei minun kohdalleni ole sellaista rakkautta sattunut. Mutta kaipa siihen olisi tarvittu vallankumous tai jokin muu suuri ihmisten elämää ja kohtaloita mullistanut tapahtumien sarja. Näin Pasternak kuvaa Laran ja Živagon rakkautta:
"Voi millaista olikaan heidän rakkautensa, vapaata, kaikesta tavanomaisesta poikkeavaa! He ajattelivat samoin kuin toiset hyräilevät laulua.
He eivät rakastaneet toinen toistaan välttämättömyyden pakosta, eivät intohimon polttamina, niin kuin on tapana valheellisesti kuvata. He rakastivat toisiaan saen vuoksi, että kaikki sitä ympärillä tahtoi: maa heidän jalkojensa alla, taivas heidän yllään, pilvet ja puut. Heidän rakkautensa miellytti ympäröiviä kenties vieläkin enemmän kuin heitä itseään: kävelyllä olevia tuntemattomia kaduilla, huoneita, joissa he asuivat ja tapasivat.
Se juuri, nimen omaan se olikin tärkein, mikä lähensi ja yhdisti heitä! Milloinkaan, ei edes kaikkein runsaskätisimmän onnen, pyörryttävimmänkään onen tuokioina heitä jättänyt korkein ja mieltä valtaavin; aavistus maailman kokonaishahmosta, riemu siitä että he itse liittyisivät kuvaan, kuuluivat koko näytelmän kauneuteen, koko ihmiskuntaa."
(Suom. Juhani Konkka).
Pasternakin Tohtori Živago ilmestyi suomeksi vuonna 1958, samana vuonna hän sai Nobel-palkinnon, jota ei Neuvostoliitossa hyvällä silmällä katsottu. Pasternak kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa. Isäni joka suomensi Živagon joutui vähäksi aikaa huonoon huutoon eikä häntä kutsuttu Neuvostoliiton suulähetystön vallankumouksen vuosijuhliin. Hän oli sitä mieltä, että Pasternak on parempi runoilija kuin prosaisti. ja että Živago on huonoa proosaa. Voi olla että hänen mielipiteeseensä vaikutti ammatillinen kateus, joka saa niin monen kirjailijan moittimaan kollegansa teosta kehnoksi. No, minähän en uskaltanut hiiskahtaakaan isälleni, miten voimakkaasti Živago minuun vaikutti, mitä siitä vaikka se oli rakenteeltaan muotopuoli, mutta sen tunne oli aitoa.
Pettymys oli suuri tänä aamuna, kun katsoin tallennetta, välillä katosi ääni, välillä kuva, mustia aukkoja ja nykivää kuvaa. Anyseen digisovitin oli ihan turha ostos. Telkkari kyllä näkyy tietokoneillani, tosin pätkii isolla Vistakoneella, pikkukoneella se näkyy pätkimättä. Laite menee palautukseen huomenna, mitä minä moiselle tekisin.
Tohtori Živago oli minun nuoruuteni suuria rakkauskertomuksia. Pasternak kuvasi Laran ja
Živagon rakkautta , että se jäi mieleen lähtemättömästi, ja jätti jälkeensä kaihertavan kaipauksen: voi, miksei minun kohdalleni ole sellaista rakkautta sattunut. Mutta kaipa siihen olisi tarvittu vallankumous tai jokin muu suuri ihmisten elämää ja kohtaloita mullistanut tapahtumien sarja. Näin Pasternak kuvaa Laran ja Živagon rakkautta:
"Voi millaista olikaan heidän rakkautensa, vapaata, kaikesta tavanomaisesta poikkeavaa! He ajattelivat samoin kuin toiset hyräilevät laulua.
He eivät rakastaneet toinen toistaan välttämättömyyden pakosta, eivät intohimon polttamina, niin kuin on tapana valheellisesti kuvata. He rakastivat toisiaan saen vuoksi, että kaikki sitä ympärillä tahtoi: maa heidän jalkojensa alla, taivas heidän yllään, pilvet ja puut. Heidän rakkautensa miellytti ympäröiviä kenties vieläkin enemmän kuin heitä itseään: kävelyllä olevia tuntemattomia kaduilla, huoneita, joissa he asuivat ja tapasivat.
Se juuri, nimen omaan se olikin tärkein, mikä lähensi ja yhdisti heitä! Milloinkaan, ei edes kaikkein runsaskätisimmän onnen, pyörryttävimmänkään onen tuokioina heitä jättänyt korkein ja mieltä valtaavin; aavistus maailman kokonaishahmosta, riemu siitä että he itse liittyisivät kuvaan, kuuluivat koko näytelmän kauneuteen, koko ihmiskuntaa."
(Suom. Juhani Konkka).
Pasternakin Tohtori Živago ilmestyi suomeksi vuonna 1958, samana vuonna hän sai Nobel-palkinnon, jota ei Neuvostoliitossa hyvällä silmällä katsottu. Pasternak kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa. Isäni joka suomensi Živagon joutui vähäksi aikaa huonoon huutoon eikä häntä kutsuttu Neuvostoliiton suulähetystön vallankumouksen vuosijuhliin. Hän oli sitä mieltä, että Pasternak on parempi runoilija kuin prosaisti. ja että Živago on huonoa proosaa. Voi olla että hänen mielipiteeseensä vaikutti ammatillinen kateus, joka saa niin monen kirjailijan moittimaan kollegansa teosta kehnoksi. No, minähän en uskaltanut hiiskahtaakaan isälleni, miten voimakkaasti Živago minuun vaikutti, mitä siitä vaikka se oli rakenteeltaan muotopuoli, mutta sen tunne oli aitoa.
