perjantaina, huhtikuuta 30, 2010

Vappulokki

Tämän linnun bongasin Vuotalon seinältä, kun olin matkalla kirjastoon. Kuvasin Antti Kolin lintukuvan. Hänellä on näyttely Linnut ja meri Vuotalossa toukokuun 15. päivään asti. Jos satutte liikkumaan Vuosaaressa päin, käykääpä katsomassa. Taustan heijatukset eivät kuulu alkuperäiseen Kolin kuvaan.

Iloista vappua kaikille, jotka sitä viettävät. Minä vietän Työn päivää työn ääressä ja muistelen kaiholla Kiilan 60-luvun vappulounaita. Johtuuko iästä, ettei nykyään ole kivoja vappuja? Taiteilijatalossakaan ei enää ole vappupäivän brunssia, johon kokoontuivat ystävät ja ystävien ystävät.


torstaina, huhtikuuta 29, 2010

maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Kesä tulee - entä rakkaus?


Eilinen kuva palstalta.
Kohta näistä taimista saa nokkossoppaa.

Kesän tulo voi olla kurjaa aikaa Pariisissa ja miksei muuallakin. Näin kuvaa Pariisin kevätiltaa Raphaële Billetdoux: "Päivä oli tähän aikaan vuodesta pitkä ja nyt se oli ohi . Ja tuona pyhimpänä hetkenä ihminen kärsii hyvin selkeästi siitä, ettei ole rakastettu ja siitä että välinpitämättömien vastakkaisen sukupuolen edustajien elämään ei ole lupa käydä käsiksi." (Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne. suom. Annikki Suni).

Luin metrossa menomatkalla kaupunkiin Billetdouxin romaania. Paluumatkalla luin Voima - lehden toukokuun numeroa. "Peiton alla on aina tilaa," otsikoi Voima. " Huorintekemisen sijaan kannattaa rakastaa useaa yhtä aikaa. Se on inhimmillistä," sanotaan alaotsikossa. Mahdotonta, joku ehkä ajattelee, sehän on pettämistä! Mutta " useampi samanaikainen kumppani ei vielä tarkoita pettämistä. Pettäminen tarkoittaa sitä, että teot ovat ristiriidassa lupausten kanssa, " artikkelin kirjoittaja Antti Rautiainen sanoo. Entä mustasukkaisuus? Rautiaisen mukaan mustasukkaisuus ei ole ongelma vaan ongelman oire. Se kertoo turvattomuuden tunteesta. Tämä oli minulle helpottava tieto. Artikkelin voi lukea kokonaisuudessan täältä. Voiman peräkaneetissa sanotaan , että artikkelin pitkä versio on luettavissa Fifistä, mutta en minä sitä sieltä löytänyt.

Kaino tulppaaninnuppu palstalla eilen. Kohta se aukeaa
vastaanottamaan polyamorisia (= monirakastavaisia) mehiläisiä.

perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

Kansainvälisenä kirjan ja ruusun päivänä

Mitähän tänään lukisi? tuumii Ninni ja pudottaa
hyllystä Jouni Tossavaisen Kuusikirjan.

Kuusikirja avautuu sivulta 118, jolla lukee näin:

Että on kevyt, levätä
aikansa tässä
puun juuressa.
Ei kaadu päälle maailman reunat,
ihmepuu kantaa selässään
meidän kattoa.
Että voimapuulla
on kevyt
hyvä varjo. Tappaa se
itäpuu
pahan auringon silmän.

PS. Allekirjoitin äsken Dalkey Archive Pressin kustannussopimuksen. Lähden nyt viemään sitä postiin. Toivottavasti postilennot USAan ovat jo käynnissä.

Lisäys myöhemmin

Kansainvälistä kirjallisuutta mm. näissä blogeissa:

Teemu Helteen Kroonikko



torstaina, huhtikuuta 22, 2010

Mielikuva

Katutaidetta St. Martinin kanavan rannalta Pariisista. Klikkaa kuva isommaksi
Tämä oli minun mielikuvani ( my favorite picture) .
Suomalaisilta pääsee sammakkoja suusta, mutta pariisilaisilta lintuja.
Lisää Pariisin katutaidetta täällä.

Valokuvatorstain 164. haaste on kuva.