Kovettuma sydämessä (Viikon runo)

Photo Art by Marmi Michejda, Warsaw

Kuva on Instaplanetin sivulta, joka on omistettu runoilija Paul Celanille. Sivulla on videoklippi, jolta voi kuunnella saksaksi Paul Celanin tunnetuimman runon Todesfuge ( Kuolemanfuuga). Klipissä on mukana muuan kiinnostava kuva, jossa lukee selvällä suomenkielellä: "Siirtoleiri. Pääsy leirille ja seurustelu aidan läpi ampumisen uhalla kielletty."

Paul Celan (s. 1920) oli juutalainen, jonka vanhemmat tapettiin keskitysleirissä, hän itse selvisi hengissä holokaustista 19 kuukauden pakkotyön jälkeen. Keskitysleirin väkivalta jätti jälkensä hänen elämäänsä ja runouteensa. Hän yritti tappaa vaimonsa ja tappoi lopulta itsensä hukuttautumalla Seine-jokeen vuonna 1970.

Tämän synkän viikon runoksi olen valinnut Celanin runon Lumivuode kokoelmasta Niin kuin kivelle puhutaan ( Tammen ja Nuoren Voiman liiton yhteissarja 1993, suomentajaa ei ole ilmoitettu).

Silmiä, maailmalle sokeita, kuolinrotkossa: Minä tulen,
kovettuma sydämessä.
Minä tulen.

Jyrkänteen kuupeili. Alaspäin.
(Hengityksen tahrimaa valoa.Paikoitellen verta.
Pilveentyviä sieluja, vielpä kerran hahmonkaltaisia.
Kymmenen sormen varjo -yhteen puristettu.)

Silmiä maailmalle sokeita,
silmiä kuolinrotkossa,
silmiä silmiä:

Lumivuode meidän kummankin alla, lumivuode.
Kristallia kristallin perään,
ajansyvää ristikoitua, me putoamme,
putoamme ja pysähdymme ja putoamme.

Ja putoamme:
olimme. Olemme.
Olemme lihaa yön kanssa.
Käytävissä, käytävissä.

Mikä on se maailma , jossa on kovetettava sydämensä että pärjäisi? Piikkilankoja ja kaasukammioita ei enää ole, mutta nöyryyttäminen jatkuu. Finnsanity blogin pitäjä kertoo miten julmaa voi kasvavien poikien maailma olla ( sivupalkin Jaetuissa otsikoissa linkki juttuun Kauhajoen suru ja ahdistus). Henkinen väkivalta siittää vihaa. Nuoret imevät itseensä yhteiskunnan asenneilmapiirin ja heijastavat sen ulospäin. Onko sitten ihme, että joku kiusattu, nöyryytetty ja yhteisen pahan saastuttama päättää aseen käteen saatuaan näyttää kaikille kuka hän on?

Virolainen ohjaaja Ilmar Raag sanoi Ylen haastattelussa tänään : "Muistan vahvasti kuinka halusin kostaa jouduttuani joskus kouluväkivallan uhriksi. Enemmän muistan kuitenkin niitä hetkiä, kun todistin vierestä kiusaamista enkä tehnyt mitään estääkseni sen. Olen myöhemmin hävennyt sitä. Ne ihmiset, jotka todistavat kiusaamista tai väkivaltaa eivätkä tee mitään, ovat osasyyllisiä koko murhenäytelmään." Lue ja kuuntele Raagin haastattelu täältä.

"Kerran, kuolemalla oli kova menekki,
piilouduit minuun," kirjoitti Paul Celan.

Lööpeistä päätellen kuolemalla on taas kova menekki.

Autoton päivä

Kuvapäiväkirjasta

Espalla oli tyhjää eilen.

Aleksilla käveltiin puujaloilla (klikkaa kuvat isommiksi) ja aasi tuli vastaan. Oliskohan ollut Bileamin aasi, kun taluttajana oli Suomen Lähetysseuran tyttö.

Neulebloggaajille uusi harrastus

Tämä ei ole töhry, vaan Banksyn graffititaidetta (lähde: Art of the State blog)

Keskiviikon Hesarissa oli Esa Mäkisen uutisanalyysi graffiteista. Hän oli haastatellut Graffitiblogin pitäjää, joka kertoi, että Tampereella näkee neulegraffiteja, "eli julkisiin paikkoihin vietyjä neuleita."

Koska Helsingistä ei löydy neulegraffiteja, piti lainata kuva netistä.

( Lähde. Streetsy: Daily Streetart Photography by Jake Dobkin. Klikkaa kuvat isommaksi)

Graffitiblogin pitäjän mukaan Tampere on Suomen mielenkiintoisin graffitikaupunki. En ole käynyt Tampereella aikoihin. Turussa kävin viime syksynä ja kuvasin parkkihallin seinässä olevaa laillista graffitia. Alla osa graffitista.

PS. Sivupalkin kohdasta Jaetut otsikot löytyy linkki juttuun, jossa HS-raatiin kuuluvat tunnetut kansalaiset kertovat mitä mieltä he ovat Helsingin Stop töhryille -kamppanjasta.

Iisi juttu

Älä pelkää, en mä putoa. Ihan helppoa tää kiipeily.

Valokuvatorstain 102 haaste helppo.

Töhryfest Helsingissä

Kävin eilen Törhyfestareilla. Eduskuntataloa vastapäätä olevaan monttuun oli pystytetty aita, jota graffitistit saivat töhriä oikein luvan päälle. Juhlat sujuivat rauhallisesti, sankat poliisijoukot pysyttelivät taka-alalla, musiikki soi, puheita pidettiin. Vähän minua hymyilytti , kun joku puhuja kutsui paikalla olleita graffitisteja taiteilijoiksi. Eivät he vielä mitään taiteilijoita ole, vaan nuoria poikia, joilla on jännä ja kallis harrastus. Rahaa siihen harrastukseen kuluu. 60- ja 70-luvulla oltiin vielä niin köyhiä, että ärsytettiin aikuisia muilla keinoin, osoitettiin mieltä Vietnamin sotaa, Tshekkoslovakian miehitystä, Chilen sotilasjunttaa vastaan, marsittiin rauhan puolesta jne.

Kaikki on hyvin niin kauan kun nuoriso kapinoi ja ärsyttää aikuisia vaatteillaan, puheillaan ja teoillaan. Joku väitti, ettei töhryissä ole yhteiskunnallista sanomaa. Kyllä niissä on vahvasti sanomaa, siksi ne suututtavatt ns. kunnon kansalaisia. Sähkökaappien ja rännien viestejä kannattaa tutkia.

Tämä kuva oli blogissani toukokuussa. Sanoma löytyi kruununhakalaisesta sähkökaapista.

Lisää ottamiani kuvia Törkyfestareista löytyy Picassan valokuvakoelmasta otsikolla Törhyfest Helsingissä.

En osallistunut mielenosoituskulkueeseen, joka uutistietojen mukana riistäytyi väkivaltaiseksi, vaan menin luokkatoverini kari Haklin valokuvanäyttelyn avajaisiin, jotka olivat Törkyfestin naapurissa, Kaupunginmuseossa. Siellä oli niin paljon porukkaa, että valokuvia ei ihmisten seliltä nähnyt. Täytyy mennä toisen kerran katsomaan niitä.

PS. Portugalintaitoisille kirjallisuudenystäville. Jose Sarmago on ryhtynyt bloggaajaksi. Hänen bloginsa löytyy täältä. Myöhemmin on luvassa blogin englanninkielinen käännös.