Suotta unia halveerataan. Monet lukijat hyppäävät niiden ylitse ja monilta on jäänyt Dostojevskin Rikos ja rangaistus lukematta sen takia, että melkein alussa on Raskolnikovin pitkä uni hevosen kuoliaaksi pieksämisestä. Olen samaa mieltä Graham Greenen kanssa, alitajunta on kirjailijan paras apulainen. Hän kirjoitti muistelmansa vuonna 1980, neekeri ei tainnut olla silloin vielä poliittisesti epäkorrekti sana. Muistelmissa on paljon muutakin kirjailijan työtä koskevaa, mitä tekisi mieleni siteerata ennen kuin palautan kirjan kirjastoon. Tämäkin on niin totta: ”Menestys on vaarallisempaa kuin epäonnistuminen…”
Books from Finlandin 40-vuotissynttäreitä vietettiin perjantaina kruununhakalaisella takapihalla auringon paisteessa. Otin kuvan lahjapöydästä. Paras lahja olisi ollut jos ulkoministeriö olisi peruuttanut tekemänsä kulttuurivihamielisen päätöksen lakkauttaa määrärahan, jolla Books from Finlandia on tilattu lähetystöihin. Asia meni keväällä ohi jotenkin huomaamatta. Siitä ei tehty julkisuudessa suurta numeroa. Lordin kasvojen paljastaminen olisi paljon isompi juttu. Olisikohan auttanut jos oli laadittu vetoomus, kerätty nimiä ja lähetetty vetoomus Erkki Tuomiojalle?
Googlism.com will find out what Google.com thinks of you, your friends or anything!.
Googlism. com löytyi täältä: Lyhyt.vuodatus.net. Lyhyt on verkkoloki eli weblog sanan alkuperäisessä merkityksessä. Sen kirjoittaja, nimimerkki ”Heikki Waan” linkittää lyhyiden kommenttien kera verkosta löytämiinsä hyödyllisiin ja hauskoihin saitteihin. Sieltä löytyy Eino Leinoa Turun murteella, linkkejä Harry Potter- sanakirjoihin ja moniin muihin sanakirjoihin, anagrammi-robotteihin, palindromeihin ja vaikka mihin. Käykää tutkimassa.
Kokeilin mitä Googlism. com ajattelee tästä blogista ja sain tulokseksi Sanoille ”1-vuotissyntymäpäivärunon.”
Googlism for: Sanat
sanat is the same as for the flying reindeers
sanat is "literally the planetary logos himself"
sanat is actually an art
sanat is a lake that was formed by the mass suicide of king zolods dwarves in the great war
sanat is the main culprit
sanat is an adjunct professor at american university in
sanat is my best friend whenever we are around one another
sanat is simply and only a translocation of the word
sanat is a collection of articles by mainly finnish folklorists
sanat is equipped with the latest computer technology
sanat is a lifetime member of the theosophical society
sanat is trying to bring k back
Kymmenen suosituinta hakusanaa, joilla Sanoihin on tultu vuoden aikana:
1789 11.52% sanat 500 3.22% anita 499 3.21% konkka 282 1.82% sanoja 276 1.78% erektio 203 1.31% skype 177 1.14% berliinin 176 1.13% muuri 135 0.87% iskelmien 129 0.83% testi 123 0.79