tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Kalevalan ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä.


Mies joka kirjoitti  Kalevalan. Kuvasin hänet viime keväänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa.



Huomenna  on karkauspäivä.  Kun lähtee  miehiä kosimaan, kannattaa  nostattaa sitä ennen lempeä  suomalaisella loitsulla.  Kun  sen   voimalla  hampaistensa  välistä  lausuu, niin  varmasti   tehoaa ja mies käy pyydykseen. 



LEMMENNOSTATUS

(Muinaisloitsu)

Ken teki tämän tekosen,
Kuka kummasen kuvasi,
Jott´ ei meiän neitokaista,
Tätä kaunista tytärtä,
Ole naitu naintavuonna,
Otettu otantavuonna,
Kirkivuonna kihlattuna,
Viety viimeisnä kesänä;

Kuka täss’ on hiien kutta,
Ken se lemmon riivoama,
Joka painoi neien lemmen,
Neien kunnian kukisti,
Maan alle makoamahan,
Lehtohon lepeämähän;

Oisko porton potkinnoissa,
Naisten naarojen sanoissa,
Miehen nuoren, vaiko vanhan,

Kun ei mielly nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse?
Kosjot ei käy kuulemassa.

Minä nostan neien lemmen,
Neien kunnian kohotan,
Maan alta makoamasta,
Lehosta lepeämästä

Nostan lemmen liehumahan,
Kunnian kukostamahan,
Päälle muien kunniasta,
Muien lempien ylitse;

Panen kihlat kiitämähän,
Hopeat heläjämähän,
Viiton tien, avajan portin,
Lasken sulhaset sisähän.

Ei sitten sinä ikänä,
Jospa ei tänä kesänä,
Yljät yltyne sinuhun,
Miehet nuoret mielistyne.

A nyt sie neiti nuori,
Urosta valitsemahan,
Pohattoa pyytämähän,
Rikasta rakastamahan,
Yhytysten öissä olla,
Päiten päivissä elellä.

Nyt on lemmen liikeaika,
Kunnian kukostusaika.

Neisy Maaria Emonen,
Rakas äiti armollinen.

Tuopas vettä tullessasi,
Pyhän virran pyörtehestä,
Joesta Jumalan virran,

Jolla peset piikaseni
Puhistelet pulmuseni,
Päästät piian pintehistä,
A miut koprista kovista.

Päästä Luoja, päästä Luonto,
Päästä päällinen Jumala.

Kuin on kuun kehästä päästit,
Päivän päästit kalliosta,
A niin sie miutki päästä,
Kuvillani kulkemahan,
Lihoillani liikkumahan,
Raajoillani raatamahan.

Emoseni, eukko vanha,
Kave kaunis, Vaimo viisas,
Sano sie miulle, miksi ei minnuu naia?

Kaksin kaikki kaunihimpi,
Kaksin puut, kaksin petäjät,
Kaksin ilman lintusetki,
Miks en mie katala kaksin;

Kun ei noua nuoret miehet,
Eikä sulhaset suvaitse!

Nouse lempi lekkumahan,
Kekäleinä keikkumahan,
Nouse ilman noitumatta,
A kiihy kiroamatta,
Kuut on nousnut, päivä nousnut,
Sinä vielä nousematta.

Nouse siis sinäki kohta,
A poista sie pilvi miun päältä.
Pane päivä paistamahan,
Luojan kuu kumottamahan,
Tuovvos miehet tuonnempata,
Etsiös eteämpätä.

Kiren ukko, Kiren akka,
Nosta kirki kiimasuosta,
Kirki kiimavaaran päästä,
Kiihko kiimakankahalta
Lepiköstä lehmän kiihko,
Viiasta härän häkärä,
Tallista orihin kiihko,
Tamman kiihko tanhuasta,
Kissan kiihko kiukoalta,
Kasin pienen karsinasta,
Koiran kiihko kolpitsalta,
Penikkaisen penkin alta,

Suen kiihko kiivahampi,
Karhun kiihko karkeampi,
Ketun kiihko kerkeämpi,
Kiihko kiitävän jäniksen,
Senki mustan korpin kiihko,
Kiihko harmahan havukan,
Tätä neittä naittamahan,
Kaunista katsottamahan!

Nosta mieli meltehille,
Halu hattupurjehille,
Ota hiili hiilloksesta,
Kivi kuuma kiukoasta,
Sytytä syän tulehen,

Vatsa ilmi valkeahan,
Perävieret vieremähän,
Lantehet lakattamahan,
Selkäsuonet soutamahan,
Varpahat vapajamahan,
Kynnet kyttelehtemähän,
Käet tänne käpyämähän,
Ett’ei saisi öissä maata,
Päivissä iki levätä,
Näkemättä neitosemme,
Tämän tytön tuntematta!

Mieli käännä
Mesin käännä miehen mieli,
Hau’o mieli mielettömän,
Armahani armottoman!

Tuli kuin turkkanen palavi,
Valkeainen valvattavi,
Niin on syän syttyköhön,
Palakohon miehen mieli,
Jott’ ei saisi yöllä unta,
Eikä päivällä lepoa!



Kopioin  loitsun Anneli Heliön  Facebook-statuksesta, luvan kanssa.




Kalevalanpäivän lumimyräkkä  ikkunan takana.

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Valentinuksen päivän rakkausruno


Valitsin Valentinuksen päivän rakkausrunoksi  Wislawa Szymborskan runon Ensirakkaus  kokoelmasta Sata Szymborskaa (suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine ).


Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.


Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.


Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
                            - olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.


Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.


Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.


Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen  mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se  totuttaa minut ajatukseen kuolemasta.




Suomalaisille  blogi- ja virtuaaliystäville: Onnellista ystävänpäivää!  Muistakaa että rakkaudella on kynnet, joilla se  raastaa sydäntä.  Ja tiedoksi:  työkiireiden vuoksi  blogin päivitystahti on hidastunut. Päivitän silloin kun ehdin.


Kuvassa on Miguel Brancon teos "Untitled" 2007.  Kuvasin sen  Luxembourgin MUDAMamissa (= Modernin taiteen museossa)







maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Häirikkö



Tuttu tilanne.   Kissan ihmisellä on tärkeä   kirjoitustyö menneillään, mutta   kissa  kerjää  ruokaa/seuraa/ huomiota.  Se on kuin pikkulapsi.    Kissa kyllä   keinot  keksii. Simonin  kissa irrottaa virtajohdon eikä Simon  edes raivostu.   Vain  kissanystävät kestävät  lemmikkinsä tyranniaa.


Tämmöistä minun elämäni on nykyään. Yritän editoida  tekstiä julkaisukuntoon.  Ninni  kiehnää ja kiertää  näyttäpäätettä.  Lopulta  sen onnistuu  irrottaa näyttöpäätteen  johto ja  ruutu  pimenee.  Minä paiskaan  kissan  kiroillen   pöydältä pois.  Ja kohta se on taas siinä kiehnäämässä.  Onneksi  se ei ole keksinyt, miten virtajohto irrotetaan  koneesta.


sunnuntai, tammikuuta 01, 2012

Uudenvuodenyön runot ja rituaalit - I Ching

Kuvan lähde: Street Art Utopia.   Siellä kannattaa
käydä  katsomassa katutaiteen parasta antia 
vuodelta 2011. 

Sattumamenetelmällä saatu uudenvuodenruno/säe: 

Olet yksin pian on aamu
kaduilla kolistavat maitomiehet astioitaan....

Säe on  Apollinairen  runosta Vyöhyke, lähde  on Aale Tynnin kokoama  antologia Tuhat  laulujen  vuotta.   Olen  käyttänyt  Tynnin kokoelmaa  koulutytöstä asti  niin  monena uutenavuotena, että se alkanut avautua  samoista paikoista, esim. tältä sivulta  jossa lukee:

Rakas lahoaminen! oi morsian,
pian vuoteemme laatia anna!
Olen hylkäämä Luojan ja maailman,
vain sinuun voin  tovoni panna!

Se oli  Erik Johan Stagneliuksen runosta Lahoaminen.

Tynniin  kyllästyneena kokeilin   runokokoelmaa, jossa on sivuja melkein  yhtä paljon kuin Tynnin kokoelmassa,  Se on  Hannu Helinin  Maailman  sivu. Sormi tökkäsi kohtaan jossa luki:

meren juurella on kirves
terveisiä  täältä
pariisista kalkuttaan
ulottuvasta
vuoristosta. 

Uudenvuodenyön rituaaleihin kuuluu    myös tinanvalanta.    Tina oli    muodoltaan kuin  gondoli,  keulassa  vähän röpelöä = rahaa.   Voi olla että  lähden  tänä  vuonna  matkalle,  mutta tuskin   Pariisista  Kalkuttaan. Rahat   riittävät hädintuskin   Tallinnan matkaan.

Kolmas rituaalini  on  I  Chingin   konsultoiminen.  Se  neuvoi minua  luopumaan   tänä vuonna harhaisesta innostuksestani.  Jos ja kun  niin teen, siitä  seuraa  edistyminen,  se lupasi :

PROGRESS. The powerful prince
Is honored with horses in large numbers.
In a single day he is granted audience three times.

I Chingin  ( Muutosten kirjan) neuvoja  on aina syytä  lukea  tarkasti.  Se  ei erehdy.   Mutta tulkitsija  voi erehtyä.  Tulkitsen sen  tarkoittavan  luopumista harhasta, että  kirja olisi valmis , kun sen on kirjoittanut  kertaalleen.   Siitä  harhasta luovuin  tosin  jo ennen  uudenvuodenyötä.  Toissapäivänä ryhdyin editoimaan tekstiä. Siinä riittää minulle  töitä   alkuvuodeksi,  näillä näkymin juhannukseen asti. 

Valitettavasti klassista  Muutosten kirjaa, jonka on  saksantanut Richard Wilhelm,  sovittanut englanniksi Cary F Baynes ja  esipuheella  varustanut C. G. Jung, ei ole  vieläkään  saatu suomenkielelle.  Sen kääntäminen ei ole helppoa, Baynesilta kului työhön kymmenen vuotta.  Netti on täynnä   Muutosten kirjan new age -henkisiä väärennöksiä.   Siitä heinäsuovasta  neulan  etsiminen voi  olla  turhauttavaa.   Mutta tässä linkki   klassikkokäännökseen:  http://www.pantherwebworks.com/I_Ching/ 

Ninni aamulla sängyssäni  ja  uudenvuodenyön runokirjat:
Hannu Helinin Maailman sivu,  Aale Tynnin Tuhat  laulujen vuotta ja alimpana I Ching.






torstaina, joulukuuta 29, 2011

Matkalla


Kun olin   koululainen, suurin  haaveeni oli  matkustaa junalla  Helsingistä  Vladivostokiin.   Se  oli siihen aikaan suljettu kaupunki , jonne ei  ulkomaalaisia päästetty, mutta ainahan  sitä saa haaveilla.   Se haave ei ole  vieläkään toteutunut.  Matkustin  Trans-Siperian  rataa  kartalla ja  mielikuvituksessa, kun kirjoitin  Mustaa passia.  Siperiaan   matkustin  kun olin saanut kirjan valmiiksi.  Siitä on  kymmenen vuotta.       Oli  juhannuksen aika  vuonna 2001. Matka  sujui  mukavasti  loikoen,  lukien, musiikkia kuunnellen ja matkatovereiden kanssa seurustellen ja syöden. Ravintolavaunua ei ollut, mutta  ruokahuolto toimi  erinomaisesti. Asemilla myivät mummot, vaarit, pikkupojat ja tytöt keitettyjä perunoita, sipulinvarsia, tilliä, paistettuja makkaroita, lihapullia, savustettua, kuivattua tai paistettua kalaa, rasvassa keitettyjä kaali-, liha-, peruna- ja munapiiraita  blinejä, rahkaa, maitoa lasipulloissa, jäätelöä ja  kukkia  Asemakioskeista sai kylmää olutta, Pepsi-Colaa, Coca-Colaa,  Fantaa, kivennäisvettä, mehua, saippuaa, hammastahnaa ja  kaikkea mitä matkailija tarvitsee.  Paitsi votkaa. Joka asemalla  kaksi miliisiä kulki   junavaunun lävitse  tarkastamassa onko  votkapulloja.  Juoda ei  saanut, mutta humalassa sai olla.   Pullot  nousivat  piiloista pöydälle, kun miliisit olivat menneet. 

Juna jyskytti  Vorkutan rataa pitkin kohti pohjoista.   Euroopan vihoviimeisellä   reunalla radan varret  olivat täynnä  rojua ja   kitukasvuisia kuusia,  suohon  puoliksi  vajonneita   sähkö- ja puhelinpylväitä ja kukkivia kulleroita.    Tšumissa  juna   kääntyi  kohti  itää  ja   lähti  nousemaan  Uralin yli.    Junan  ikkunasta Uralin rinteet näyttivät  kuin jättiläisen  kyntämältä mustanpunaiselta perunapellolta. Vaot  olivat leveitä  ja  syviä,  niissä on  lunta.   Euroopan ja Aasian välinen rajapyykki meni  minulta huomaamatta ohi.   Muuan matkatoverini   näki  kivikasan ja   väitti  sitä  rajapyykiiksi.

Matka kesti kome päivää ja yötä. Moskovasta Harpiin (Kharpiin), jossa jäimme junasta pois.   Harpissa oli  Stalinin aikana  vankileiri, jossa suurin osa vangeista kuoli  pakkaseen ja nälkään. Nykyään siellä  on   rangaistussiirtola, jossa  Mihail Hodorkovskin liikekumppani  Platon Lebedev suorittaa parastaikaa tuomiotaan.  Hodorkovski itse istuu  Trans-Siperian radan varrella  olevassa   Tšitassa. Meidän  matkamme  jatkui  Harpista  pikkubussilla   tundralle Laborovayan kylään.    Se oli  vain 197  kilometrin päässä, mutta matka kuoppaista tietä pitkin kesti  sinne  seitsemän tuntia.   Ylhäällä kuva  jonka  otin kylän   jokirannasta. Taustalla  näkyy  Ural, jonka  takana on Vorkuta. Euroopan  rajalle kylästä on matkaa  65 kilometriä  linnuntietä.   Lapsuudenkoti -kirjoituksessa  alempana on pari kuvaa   lisää Laborovayan kylästä.   Alla video siitä  millaista on juhannuksena  tundralla.  En suosittelee  matkaa sinne silloin.


Rosa Liksomin   Finlandian  voittanut  romaani Hytti nro 6   innoitti  minut muistelemaan  omaa Siperian matkaani.   Luin  kirjan kahteen kertaan kun sain vihdoinkin kirjastosta  lainaksi.  Ensimmäinen lukukerta  eteni hitaasi, koska mieleen  tulvi  niin paljon  muistoja  Venäjän matkoista.   Olin  täysin  unohtanut ne  löyhkäävät  vessat, joiden  lattioilla lainehti  kuravesi ja kusi.   Housunlahkeet piti kääriä ja kumisaappaat pistää  jalkaan, kun meni junanvessaan.  Onneksi olin  älynnyt ottaa  Siperian matkalle  kumisaappaat mukaan.  

Toisella   lukukerralla  keskityin  itse tarinaan.  Suomalainen  tyttö ja  venäläinen mies   matkustavat Trans-Siperian junassa  Moskovasta Ulan Batoriin, mies  rakennustöihin ja  tyttö  katsomaan  ikivanhoja  kalliopiirustuksia.    Mies  juo votkaa ja kaipaa seuraa.  Surkeatahan venäläisen  on yksin juoda. Mutta  tyttö  ei juo  eikä kaipaa seuraa. Hän   suojautuu   korvalappustereoiden, piirustuslehtiön ja kirjan taakse.    Minun on  helppo samaistua tyttö, samat  suojautumiskeinot minullakin on  matkoilla ollut, kun olen  halunnut  olla omissa  oloissani.   Tyttö  käy matkan aikana  mielessään  lävitse  päättymässä olevaa tai jo päättynyttä suhdettaan  poikaystävä Mitkaan ja tämän äitiin, johon hän rakastui, kun  Mitka  välttyäkseen  Afganistanin sodalta valitsi    mielisairaalan ja tuli siellä hulluksi.  

Mies puhuu  puhumistaan, mutta  kumma kyllä  ei  sanakaan Gorbatšovista, vaikka eletään vuotta 1986, ja  lähes koko Venäjän mieskansa oli  raivoissaan hänelle "kieltolain" takia.  Kun hän ei  tytöltä vastakaikua, hänen puheensa muuttuvat  seksistisiksi varsinkin  silloin  kun  hän juo   votkaa.  "Entä jos vaikka nussittaisiin?" hän  alkaa  ehdotella.   Hän puhuu miesten kaunistelematonta kieltä,  jutut ovat hurjat.  Mutta ei hän  mikään murhamies ole, minun mielestäni,  vaikka  Pekka Pesonen kannen takaliepeessä niin  väittää.    Kunhan  rehvastelee  votkapäissään.   Ei   venäläisellä ja suomalaisella miehellä paljon eroa ole siinä tilassa.  Minulla oli matkatoverina  samanlainen mies Siperian junassa.  Muurari  Tampereelta kuin  Hannu Salaman romaaneista  karannut  henkilöhahmo.  Hän kouri  junan käytävällä naisten takapuolia,  teki   suorasukaisia naimisehdotuksia, kehuskeli  peniksensä pituudella (hän  käytti  kansanomaisempaa nimitystä siitä kuin minä). Alkumatkasta  se oli vain  18 cm  pitkä, mutta  piteni  mitä pohjoisemmaksi mentiin. Siperiassa se oli 22 cm pitkä.   Hän kertoi olleensa 11 kertaa kihloissa ja 22 kertaa avoliitossa ja   istuneensa   nuorena kiven   sisässä, kun oli kiivastuksissaan tappanut miehen.   Erään  tarinan mukaan hän oli toiminut lyhyen aikaa  rattopoikana, mutta kun se ei lyönyt leiville, hän lopetti.   Hänessä on kirjailijan  vikaa, minä ajattelin  enkä uskonut hänen tarinoihinsa.   Fiksu mies selvänä, hänellä oli matkalukemisena Heikki Luoman  Valtatie 13.   Fiksu on  on myös Hytti nro 6:n  mies  Vladimir Nikolajevitš  Ivanov. Hän lukee  Literaturnaja gazetaa, kirjallisuuslehteä, jonka  Puškin aikoinaan perusti.

Ensimmäisellä  lukukerralla ihmettelin, miksi   neljän hengen   hytissä matkusti vain tyttö ja mies koko matkan ajan.  Miksei tullut  uusia matkustajia? Tavallisesti heitä tulee ja menee niin pitkillä matkoilla ja jokaisella on oma tarinansa  kerrottavana.  Minun kokemukseni mukaan  ihmiset   avautuvat ja kertovat mielellään  tarinoita  itsestään junamatkoilla,  varsinkin Venäjällä mutta myös  Euroopassa.   Lentokoneessa sellaista  ei  ikinä tapahdu. 

Ihmisten tarinat  tekevät matkoista kiinnostavia. Sitten kuulin  radiosta  Rosa Liksomin kustannustoimittajan  Harri Haanpään  haastattelun, enkä ihmetellyt enää missä  muut  matkustajat ja heidän tarinansa ovat. Haanpää kertoi, että  hän  oli  poistanut ne yhteisymmärryksessä Rosan kanssa.  Ne  olivat hänestä  risukkoa ja pysäyttivät  junan kulun.  Hm,  minusta juna  kulkee nopeammin aina kun  hyttiin tulee uusi ihminen ja  alkaa kertoa  tarinaanansa.  Näin todellisuudessa, mutta  ei  fiktiossa  sama päde.  Silti olisin toivonut että  vähän "risukkoa" olisi  jäänyt romaaniin, ettei se  olisi  ollut niin  tyylikkään  virtaviivainen.  Ei  venäläisestä   kirjallisuudesta sellaista  virtaviivaisuutta löydy.  Se on rönsyilevää ja henkilöitä on niin paljon että  lukijan pää menee sekaisin.  Toisella lukukerralla ymmärsin, että  Haanpää oli halunnut raivata  risukosta esiin  tytön  ja  miehen matkan aikana  kehittyvän kiintymyssuhteen,  heidän tarinansa,   joka olisi saattanut jäädä  lukijalle  epämääräiseksi, jos  sivuhenkilöitä olisi ollut paljon.   Kirja oheni puolella kun  heidät  karsittiin pois.  Sellainen   vastaa   enemmän  suomalaiseen niukkuuteen tottunutta makua.  Minua se vähän harmittaa.  Onneksi Liksom laittoi  kotisivulleen poiskarsitut tarinat. Ne voi lukea  täältä:  http://www.rosaliksom.com/hytti-nro-6-extrat/

Täällä voi  tehdä  virtuaalimatkan  Trans-Siperian  radalla. Se ei kestä   yhtä  kauan kuin  todellisuusmatka, mutta on paljon  puuduttavampi, kun ei  ole vaihtuvia matkatovereita,  joiden  tarinointi lyhentää  matkan subjektiivista aikka huomattavasti. 



Edit 30.12.2011.   Tässä  parempi  linkki  virtuaalimatkalle. Kartasta näkyy junan reitti, kilometrit ja  kaupungit.  matkalle mukaan voi  valita   musiikkia ja kirjoja.  Klikkaa:
 http://www.google.ru/intl/ru/landing/transsib/en.html