Sanovat että ensirakkaus on tärkein.
Se on hyvin romanttista,
mutta niin ei ole minun kohdallani.
Jotain meidän välillämme oli ja ei ollut,
tapahtui ja meni ohitse.
Käteni eivät vapise,
kun niihin osuu joitain pieniä muistoja
ja narulla sidottuja kirjepinkkoja
- olkoonkin vaikka silkkinyörein sidottuja.
Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä.
Muut rakkaudet
hengittävät minussa yhä syvästi.
Tällä ei happea edes sen verran, että se voisi henkäistä.
Ja kuitenkin juuri sellaisena kuin se on,
se kykenee siihen mihin ne muut eivät vielä kykene:
unohdettuna,
jopa uniin tulemattomana,
se totuttaa minut ajatukseen kuolemasta.
Suomalaisille blogi- ja virtuaaliystäville: Onnellista ystävänpäivää! Muistakaa että rakkaudella on kynnet, joilla se raastaa sydäntä. Ja tiedoksi: työkiireiden vuoksi blogin päivitystahti on hidastunut. Päivitän silloin kun ehdin.
Kuvassa on Miguel Brancon teos "Untitled" 2007. Kuvasin sen Luxembourgin MUDAMamissa (= Modernin taiteen museossa)
5 kommenttia:
rikas angloamerikkalainen kulttuuri on hyväksi kaukometsien maalle, mutta liika on liikaa. suomesta on kehittynyt nopeasti pikku-amerikka, jossa monesta ikkunasta ei näe suomen sanaa, kuten eräs satunnainen ulkomaalaiskulkija asian ilmaisi tarkastellessaan tornihotellista avautuvaa citymaailmaa.
koska maamme on hypännyt kaulaansa myöten atlantin takaiseen cocacolakulttuuriin, vietämme tänään ystävänpäivää. pian on varmaan vuorossa taatusti aitoamerikkalaisen kiitospäivän julistaminen liputuspäiväksi.
mutta silti: hyvää ystävänpäivää, anita!
Kiitos meri,
semmoisia nuo ekspansiiviset kulttuurit ovat olleet kautta aikojen. Kotoperäistä juhlaa ei taida olla enää jäljellä. Joulukin tuli muualta.
Kekriä ovat nyt yrittäneet. Se on siis se Pyhäinpäivä, mutta en tiedä tiedetäänkö tarkemmin miten sitä on vietetty.
En ehtinyt kirjastoon, piti mennä vesijumppaan, mutta kyllä tuo Szymborska-kokoelma pitää kans lukea. Radiossa kuului Puukko sanovan että aikoo suomentaa runoja lisää.
Hieno kuvaus kuihtuneesta rakkaudesta.
Minulla on hyllyssä tuo 100 Szymborskaa. Olen sen itse ostanut, sillä hän on yksi monesta mielirunoilijastani. Olen sen lukenutkin, kannesta kanteen. Mutta miten olen sen lukenut, paljastui äsken, kun luin postauksesi, Anita.
Säkeistö:
"Meidän ainoa tapaamisemme vuosien jälkeen
kahden tuolin keskustelu
kylmän pöydän ääressä"
Vosin vannoa, etten ole lukenut sitä koskaan.
Mutta varmasti olen. Se on vain mennyt ohi huomaamatta. Nyt kun luin sen, se pysäytti. Nyt vasta ymmärsin sen, kun se kosketti ja vaikutti kovin henkilökohtaisesti. Nyt tulen (luultavasti) muistamaan sen aina, jopa ulkoa.
Runokokoelmat ovat siitä kivoja että niitä voi lukea moneen kertaan ja aina niistä löytyy jotain uutta.
Lähetä kommentti