Valkoinen siluetti

Alvar Aallon  Finlandia-talo joulukuussa 2009

Tämän viikon aiheena on: profiili/siluetti.

Isä, poika ja ...

sängynpääty

Ibizalla  oli tapana   entiseen aikaan antaa  nuorelle parille  häälahjaksi   aviovuode, jonka  paikallinen puuseppä oli  nikkaroinut ja koristellut  kuvin.  Harvemmin näkee  Jeesuslapsen Joosefin sylissä,    Joosefhan   on kertomuksissa  vain  sivuhenkilö.    Varmaankin  hän  vaihtoi  vaippoja  ja hoiti vastasyntynyttä,  sillä aikaa kun  Maria  makasi lapsivuoteessa.  Olisikohan  Maria  selvinnyt  ilman  häntä  synnytyksen  jälkeisistä päivistä ja paosta  Egyptiin?  

Valokuvasin sängynpäädyn  noin 20 vuotta sitten San Carlosin kylässä. Harmillista, että  otoksia  on vain  yksi.  Siihen  aikaan ei ollut digikameroita,  filmiä  piti säästää, ja kamerakin  oli  hyvin yksinkertainen,  ei  paljon  laatikkokameraa kummempi.  Pienissä ympyröissä kerrotaan kuvin Jeesuksen elämä  syntymästä ylösnousemukseen.  Kuvien  olla olevissa nauhoissa on   evankeliumien tekstiä, mutta siitä ei saa  selvää edes klikkaamalla kuvaa isommaksi.   

Ninni toivottaa...

Hyvää joulua   kaikille lukijoilla kuin 

myös satunnaisille kävijöille !

Matkalla jonnekin

Pyhtitsan mustavalkoinen luostarikissa matkallla jonnekin.

Mustaa ja valkoista -valokuvablogin  viikon aihe on  "MATKAAN JO KÄY"

Pimennossa

Aurinkolahti joulukuussa

Päivä loppuu tänään  kello 15.00

Onhan  tästä ollut  puhetta

taivaan seinällä,

ilmoitustaulu ilmassa kiinni,

ilveillen, tirkistellen vielä ,

näkyykö,

pitkin vuotta olen valmistautunut

pimeän yllätykseen

ja aina se on  yhtä  syvä,

[...]

Katkelma Pirjo  Kotamäen  runosta  esikoiskokoelmassa Ilmi, joka  ilmestyi  viime   toukokuussa Sanasadolta.   En  löytänyt  Kritiikkiportista enkä  muualtakaan netistä  yhtään  ainoata arvostelua  Kotamäen  kirjasta.  Se  elää  pimennossa  omaa  salaperäistä  elämäänsä, ellei  joku kirjastoenkeli nosta sitä  hyllystä  esille, jolloin  satunnainen  ohikulkija  ehkä  poimii sen mukaansa. 

Kotamäki on outo lintu, hän ei ole  verkostunut eikä kuulu mihinkään  ryhmään.  Hän on ulkopuolella leirin, ilman   taustakontekstia.  Ville Hytönen  kirjoittaa Parnasossa ( 1/2009 s.14): "Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on henkilö- ja piirivetoista, kritiikeissä arvotetaan kirjoittajan taustakonstekstia, jopa hänen mentoreitaan, kustannustoimittajia, kotikaupunkeja."  Hytösen  mukaan  Suomessa kirjailijasta tulee  kirjailija kun hänet on tavattu, hänen kirjansa on kirjakaupassa ja (painetussa) lehdessä on julkaistu kirjasta  arvostelu. 

Kotimainen kirjallisuusjulkisuus on  aina ollut henkilö- ja piirivetoista.  Oli  jo 60-luvulla jolloin   aloittelin uraani,  oli sitä  myös 20-luvun lopussa jolloin isäni aloitti uransa. Uutta  lienee se että kirjakauppaan on entistä vaikeampi saada  kirjojaan,  siksi että  yksi tai kaksi  kauppaketjua  hallitsee markkinoita ( kts.  Parnasson keskustelu Maan tapa).   Kirjojakin  arvostellaan  lehdissä   harvemmin  verrattuna vaikkapa  60- ja 70-lukuihin.    Näyttäisi siltä, että ainoa  tie   runoilijaksi kulkee  verkottumisen ja  ryhmittymisen kautta.  Entä jos  joku  on luonteeltaan vähän erakko  ja  kirjoittaa niin  omalaatuisesti, ettei  sovi  mihinkään  ryhmään?

Mieleen  tulee  Emily  Dickinson, joka  kirjoitti  niin särmikästä  runoa, että  aikalaiset eivät  ymmärtäneet hänen runokieltään.  Hän sai  vain  muutaman runon  julkaistua elinaikanaan, mikä  oli todella turhauttavaa,  koskapa  hän  kirjoitti eräässä runossaan:

Miten ikävystyttävää olla joku!

Miten julkista, kuin samakko

Kuuluttaa nimeään koko pitkän päivän

ihailevalle suolle!

Aurinko poltti pimeään reiän

kuin pieni tyttö suurennuslasin kanssa

paperi riemastui, vaihtoi olomuotoa,

( Katkelma  Kotamäen runosta.)

Minkälainen on  Ilmi-kokoelman runoilijaminä?   Lyhyt hahmotelma, ei kokokuvaa,     runoilijaminän  omia sanojaan käyttäen: 

 Kun hän   menee  Joukahaisen kanssa pubiin,  hän vetää metson pöydälle, kaupunkilaisen pukimet, laittaa päälle hameen ja miehisen ilmeen, suoraan Sörkasta vedetyn aasinhännän jonka kiinnittää säärensä laitaan,"katsos tässä kohti olen nainen, tässä kohtaa Jussi, tässä kohtaa äiti, tässä pieni lapsi, tässä kohtaa metsästetty eläin, tässä kohtaan ripustettu kyynel, tässä kohtaa rietas neitsyt omalla lihallaan, tässä kohti pariloitu katse miehen viiksiin,"

 Kun hän menee kirkkoon, hän ei  usko:

"kirkonpenkin viivasuoraan järjestysintoon,

pölyn viimeiseen pyyhintään kulta-astiasta,"

puu vavahtelee saarnastuolin alla,

puhe narahtelee saranoistaan,

suu on auki, maanpäällinen näkyy,

kartta infoa, kieltä joka puhuu jotain

maanpäällistä tajuntaa,

niin selvä totuus,

nahkainen jalkapallo, joka osuu minuun

saarnastuolista,ja

kaadun penkin viereen

pelkästä totuudesta."

Hän on odottanut että:

"sanalla on vapaus heittää lippu salkoon,

omassa ilmanalassa

sanat tuulisivat,"

Hän on:

"vanha tienviitta uudella tiellä"